As far as I know this excellent paper on the justification of copyright has never before been brought to the attention of modern lawyers. It was published by Johan wilhelm Snellman, one of the greatest figures in our 19th century history, in the nespaper Morgonbladet on Oct. 19 th 1877 and had effect in the first Finnish Copyright Act from 1880.
Mr. Snellman, newspaperman, originally a very Hegelian philosopher, a professor, senator responsible for the treasury and the leading figure in bringing the Finnish language forth, was a very old man on 1877 and participated in the sessions of the four estates as a member of nobility. Originally he was a son of a sea-captain from Ostro-Bothnia.
My impression is that Mr. Snellman exceeds von gierke and Savigny, Pollock and Bentham. Actually his concern was the problem of a bilingual country, but his ideas about copyright are something to be carefully listened by our young generation.
The original is Swedish. I translate some excerpts. The text is very easily found in the Helsinki University Library, where all our newspapers are digitally stored for each and everbody. This paper happens even to pbe pirnted in antiqua, not the gothic font that some people claim is difficult to read.
"Että kirjailijan omistusoikeus tuotteisiinsa poikkeaisi kenen tahansa ihmisen oikeudesta henkisen ja ruuiilisen työnsä tuotteisiin, on ajatus, jota ei ole koskaan voitu eikä milloinkaan voida todistaa. Ero on vain omaisuuden laadussa. Toinen laji on työn aineellinen tulos. Mutta kirjailijan työssä se aineellinen ilmiö, jossa teos ilmenee,kuten käsikirjoitus tai kirjan kappale, on pelkkä muoto, sinänsä työn tulos ja erikoislaatuisen omistusoikeuden kohde.
Kirjaiijan työn tulos on aineeton, mutta siitä voi tehdä sopimuksia kuten muistakin omaisuusesineistä, ja siten omaisuusoikeus siirtyy henkilöltä toiselle.
Voisi väittää, että omaisuus tuleviin tuotteisii olisi kauttaaltaan samanlainen ja sellaisena luovutettavissa. Omistusoikeus patentoituun keksintöön n sellainen oikeus.
Mutta kirjallinen omaisuus on sikäoiu erikoista, että se on ainutlaatuinen nii että uutta samanlaista ei voi tuottaa, ei edes alkuperäinen tekijä; ja sen vuoksi omistusoikeus teokseen on helpompi osoittaa kuin muihin valistuviin tuotteisiin.
Kirjailija voi toki lukea toisten teoksesta minkä mitäkin niin että voi olla vaikea päätellä, kenen oma uusi teos oikeutta myöten on. Mutta vastaavia kollisioita ilmenee kaikissa omistusoikeuteen liittyvissä asioissa, eikä omistusoikeuden luonne eikä pätevyys vähene siitä...
Ja silti kirjallinen omistusoikeus on ollut niin kauan oikeudellista suojaa vailla. Syy ib sem että kirjallisuus ja taide on käsitetty niin myöhään yhteiskunnallisen järjestyksen perusteiksi, kansakuntien rakenneosaksi.
Sillä kaikki yksityinen omistusoikeus perustuu pohjaltaan yhteiskunnan yleiseen oikeuteen. Ellei myönnetä, että tämä on perheen pysyvyyden ja siten siveellisen järjestyksen välttämätön edellytys ja äin muodoin osa kansantalouden kasvua, tällaiseen lainsäädäntöön ei olisi järkeviä perusteita.
Kirjallinen luomistyö vaatii lain suojaa myös tästä syystä. sitä on varjeltava, koska kirjallisuuden säilyminen ja edistyminen riippuu siitä.
On helppo käsittää, että tekijänoikeus on saanut lain suojan vasta kansallisen kirjallisuuden synnyttyä. Sellainen lainsäädäntö, joka ei koskettele tätä omistusoikeutta, jää hataraksi ja mielivaltaiseksi.
On tunnettua, ettei näitä näkökohtia ole yleensä otettu huomioon alan lainsäädännössä. Meidän aikanamme juhlitaan alastonta persoonallisiisperiaatetta, vaikkei sellaisella voi perustaa yhteiskunnassa mitään oikeuksia. Henkilön, kirjailijan, taitelijan oikeus kytketään mutkattomasti hänen tuotteeseensa. Mutta kun yhteiskunnan etua ei tässäkään kuten ei muissakaan samanlaisissa asioissa voi jättää aivan syrjään, syntyy toiselta puolen yleisen sivistyksen oikeus, joka näkyy siten, että teokset saatetaan mahdollisimman helposti yleisön saataville.
Joudumme näin tekemisiin kahden keskenään ristiriidassa olevan oikeuden kanssa, henkilön ja yhteiskunnan, ja lainsäätäjän on toimittava tässä välittäjänä. Kun lakia säätävät yleensä kulutajat, tuottajien oikeudet jäävät varjoon. Muissa omistuisoikeutta koskevissa asioissa lakia säätävät yleensä tuottajat, joiden edut otetaan siten visusti huomioon.
Näin käy tässäkin tapauksessa, mutta kysymys ei ole kirjallisen ja taiteellisen luojan eduista, vaan taiteellisen tuottajan oikeudesta, kuten kirjankustantajien ja kappaleen valmistajien.
Tästä ajattelutavasta lähtee myös käsillä oleva esitysehdotus..."
Kirjoittaja jatkaa vapaan kilpailun edistämisestä ja toteaa säännösten tukevan kilpailua vamistajien kesken, ei luovien taiteilijoiden.
Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana kysymys yleisen edun ja yksityisen edun tasapainottamisesta ja "siveellisyyden" (sivistyksen ja talouden) edistämisestä säännöksin, on tullut puheeksi vain muutaman harvan kerran.
Snellmanin huoli alastoman persoonallisuusperiaatteen ("minulle kaikki") turmiollisuudesta on osoittautunut erittäin aiheelliseksi.
Ihme mies. Mutta Snellman taisi olla viimeisiä poliittisia toimijoita, joka tiesi, miten kovaa on elättää itseää ja perhettä kynällään ja taistella siinä sivussa kirjanpainajarosvojen kansssa.
Olen muuttanut mielipidettä. Ihmettelin aika lailla Snellmanin koottujen teosten kaksikielisen laitoksen puuhaamista.
Olen lakannut ihmettelemästä. Tämä luultavasti aika epämiellyttävä ja äksy herra oli maassamme 1800-luvulla ehkä ainoa nero.
Sellaista sanaa siihen aikaan käytettiin ihmisistä, jotka opettelivat ajatteleman ihan itse ja sitten elivät ajatustensa mukaan niin että hupsummat tempautuivat mukaan ihan huomaamattaan.
En aio hyväksyä yhtään väitöskirjaa, jossa ei ole alaviitetta Snellmanin kaksiosaiseen kirjoitukseen. - Komitean mietinnöllä ei ole niin väliä, vaikka herra Montgomery a Wrede oliva esittäneet erinäisiä näkökohtia.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Snellmanhan löydettiin uudestaan jo 1970 -luvun loppupuolella, kun muuten elettiin syvän barbarian, elikkä pysähtyneisyyden aikaa. Silloin Snellman kaivettiin esiin sivistysyliopistoa puolustamaan. 1980 -luvun alussa ilmestyi kätevä neliosainen valitut teokset sarja uusina suomennoksina. Sivistysyliopistokamppailu hävittiin, ja barbariakin vain syventyy, tosin vaihdetuin etiketein.
VastaaPoistaSnellman oli taitava ja terävä sanankäyttäjä, mutta nerouttaan sopii epäillä. Hänen politiikkansa viimeisinä suurina nälkävuosina oli aikansa natsismia. Hän nimittäin järkeili, että kansasta tulee velttoa ja elinkelvotonta, jos sen elämää ulkomaanviljalla helpotettaisiin. Kun sitten kävi ilmeiseksi, että sankarikansa uhkaa kuolla sukupuuttoon, ryhdyttiin hankkeisiin ulkomaanviljan saamiseksi, mutta liian myöhään. Eivät vähäiset saatavissa olevat ulkomaanviljat ehtineet hätiin. Tässä mielessä Snellmania voidaan pitää joukkomurhaajana.
Tuli aikanaan perehdyttyä varsin perusteellisesti Snellmanin tuotantoon, sekä hänen elämänkertaansa. Kun yllämainitut tosiasiat selvisivät, kiinnostus Snellmaniin lopahti, vaikka hänen sivistysyliopistokirjoituksensa ovat edelleenkin kuranttia, mutta museaalista tavaraa.
Hänen(kin) elämäntyönsä jakautuu selvästi nuoren ja vanhan Snellmanin touhuihin. Kuinka ollakaan, kuten monien muidenkin kohdalla, se nuorempi näyttää valoisammalta, ja vanha näyttää kulkevan yön varjoissa.
Kannattaa siis lukea Snellmanninsa tarkasti ja monipuolisesti, jottei sorru runebegilaiseen kirkasotsaisuuteen. Ei kansakoulussa, eikä juuri muuallakaan, tiedetty joukkomurhaaja Snellmanista yhtään mitään. Minä taisin aavistaa jo silloin, ettei meille syötetty ihan koko totuutta, koskapa kirjoitin kansakoululaitoksemme arvoisan perustajan Uno Cygnaeuksen kuvan alle "Uuno synkkä".
Hämmentävää on että herra Snellman ylipäänsä selviytyi hengissä Suomesssa ahdistavassa ja vihamielisessä ympäristössä. Ehkä itseriittoisuus ja äksyys suojeli todellisuudelta riittävästi. Monet, vähemmän lahjakkaammat mutta extrovertimmät ovat kuolleet sen lastin alle.
VastaaPoistaEikös olekin muuten mielenkiintoiset eduskuntavaalit. Kukaan ehdokas, missään puolueessa, puhu asiaa vaan vältellään kaikkea viimeiseen asti.
Hauskimpia hetkiä ovat ne kun keneltäkään ehdokkaalta kysyy jotain tekijänoikeuksista. Suosittelen, jos vain pokka pitää kuunnella tietämättömyyden ylistystä ymmärtämättömyydelle.
Toinen käännös, ehkäpä jopa kanonisoitu sellainen, löytyy täältä:
VastaaPoistahttp://www.snellman200.fi/kootut_teokset/osat/osa24.jsp
Sivulla 127 on
"Kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta tuottamiinsa teoksiin,
lausunnot valtiopäivillä 13.10.1877"
ja sivulla 136 on
"Kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta tuottamiinsa teoksiin,
lausunnot valtiopäivillä 13.10.1877"
Anonymous:
VastaaPoistaToinen käännös, ehkäpä jopa kanonisoitu sellainen, löytyy täältä: http://www.snellman200.fi/kootut_teokset/osat/osa24.jsp Sivulla 127 on "Kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta tuottamiinsa teoksiin, lausunnot valtiopäivillä 13.10.1877" ja sivulla 136 on "Kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta tuottamiinsa teoksiin, lausunnot valtiopäivillä 13.10.1877"
JV tyrmää tekijänoikeuden rekisteröinnit näköjään.
VastaaPoistaJossakin joka tapauksessa pitää "rekisteröidä" ettei käytä toisen omaa. Vaikka sitten omassa mielessä. Kun paljon lukee (tosin minulla ei ole siitä vaaraa), ei pian muista keneltä minkäkin ajatuksen sai ja omiin tuotoksiinsa käytti. Kaikenmoinen apinoiminen on meille ominaista puheesta alkaen - muilta se opitaan.
Kun ei oikein tunneta rajaa, milloin tekijänoikeus on ja milloin on omaperäinen itsenäinen teos, niin eihän tästä tule yhtikäs mitään. Pitäisi aina tilata juristi paikalle, kun alkaa syntymään teoksia - puhumattakaan yhteisistä teoksista, joita multimedian aikoina syntyy kovin.
Silloin, kun erämetsiä riitti vallattavaksi, ei ollut huolta kiinteän kirjaamisesta. Toisin on nyt. Sama kehitys lie henkisellä puolella edessä myös teosten osalta. Kun tulee tarpeeksi ristiriitoja, kirjaaminen osoittautuu helpommaksi, kuin riitojen ratkominen ad hoc. C-minä jossain alakulmassa ei riitä. Teksti lähtee sen yläpuolelta omille teilleen.
Tämä lie ollut teos?