Sukupolvi 1968

Sosiologit ovat kauan sitten herättänneet henkiin muinaisen Karl Mannheimin sukupolven käsitteen. Meillä Matti Virtanen julkaisi 2001 oivallisen väitöskirjan Fennomanian perilliset ja käytti sosiaalipsykologian jäsentämiseen tätä sukupolven käsitettä.

Saksan kielessä muistetaan vielä "kuuskasit", die 68ern. Yhdysvalloissa jopa tapasin joitakin muinoisia oiskelijaliikkeen aktiiveja. Manuel Castells kehui kerran että Daniel Cohn-Bandit eli Pariisin 1968 opiskelijalevottomuuksien ykkösnimi, istui hänen seminaarissaan. Manuel jätti mainitsematta, että tuli niitä katukiviä paiskittua. Virallistenkin tietojen mukaan 1942 syntynyt Manuel erotettiin Pariisin tapahtumien vuoksi yliopistosta, mikä ei tietenkään estänyt häntä nousemasta katalaanina Ranskan ja sitten Yhdysvaltojen akateemisen sosiologian huipulle.

Meillä puhe 1968-sukupolvesta tuo mieleen Erkki Tuomiojan ja Ilkka Taipaleen. Moni muistaa heidän osallistumisensa shaahin vastaisiin mielenosoituksiin.

Shaahin mielenosoitukset olivat Saksassa heinäkuussa 1967 levottomuuksien alku. Muistan nimenkin - opiskelija Benno Ohnesorg sai surmansa poliisin luodista.

Vuoden kuluttua Rudi Dutschkea ammuttiin ja pian Bader-Meinhof alkoi polttaa tavarataloja ja kidnapata teollisuusjohtajia.

Italiassa punaisten prikaatien johdossa oli joitakin täsälleen sellaisia ihmisiä kuin minä - filosofiaan, etenkin oikeusteoriaan suuntautuneita yliopistoihmisiä ja juristeja. Saksan kaupunkisissit olivat taustaltaan kunniallista keskiluokkaa.

Sukupolven selitystä on haettu liittotasavallan kollektiivisesta vaikenemisesta. On sanottu, että poliisin kovat otteet ruokkivat väkivaltaisuuksia, ja asiassa saattaa olla perää.

Miksi Tuomioja ja Taipale eivät polttaneet Stockmannia?

Vastaukseksi ei nyt kelpaa, että he ovat fiksuja miehiä. Ilmoittaudun todistajaksi. Tunsin tyypit jo silloin, 1968. Fiksu ei tarkoita virheettömyytä tai parhaita mahdollisia menettelytapoja. Otan nyt nimet esiin korostaakseni jatkuvuutta, koska herrat toverit ovat edelleen kuvassa mukana ja käsitykseni mukaan aiheellisesti arvostettuja poliitikkoja. Kun nimittäin rähmällään olleesta Suomesta ja stalinistien sukupolvesta on kirjoitettu paljon mutta ei tarpeeksi, niin tämä 68-joukko oli olemassa ennen sitä.

Anarkismista kirjoitettiin ja siitä luettiin.

Sana on vaikea ja voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Esimerkiksi Gramscin "kulttuurinen hegemonia" ei tarkoita väkivaltaa. Venäläinen "nihilismi", josta kaunokirjallisuudessa Dostojevski, Turgenev ja Joseph Conrad ovat kirjoittaneet ja jota Nietzsche pohti syvällisesti, johti tunnetusti pommien heittelemiseen, ja lopulta yksi pommi surmasi Aleksanteri II:n - Suomen kannalta luultavasti juuri sopivaan aikaan.

Orwellin kuvaama, Espanjassa taistellut POUM eli anarkosyndikalistien joukko oli sekin jotain aivan muuta.

Sanaa ei voi käyttää - mutta on tässä tarjolla yksi ajatus.

Sukupolviteorian rinnalle tarjoan ajatusta keinotekoisesti jaetuista valtioista, koska sellaisten ympärille näyttää syntyvän väkivaltaisia kumousliikkeitä eli terrorismia. Venäjä oli valtiona saaristo jo sata vuotta ennen kuin Solzenytshin keksi "vankileirien saariston". Pariisi oli 1968 saaristo ja on valitettavasti sitä nykyisin kukaties enemmän kuin ennen. Chicago on saaristo. LosAngeles se vasta saaristo onkin - parin sadan metrin (jaardin) matkalla voi joutua toiseen maailmaan, esimerkiksi kääntymällä University of Southern Californian portilta väärään suuntaan. On tullut kokeiltua. En suosittele.

Saksan 68-sukupolven nimistä eräät olivat itävyöhykkeellä kasvaneita ja länteen siirtyneitä tai loikanneita. Ei siis pidä ihmetellä, miksi heille ei kelvannut kapitalismi eikä reaalisosialismi.

Palestiina ja sitä ennen Israel ovat väkivaltaisesti luotujen rajojen ja muurien aluetta.

Amerikkalaiset näyttäisivät ahdistavan pirua Belsebubilla.

Lähi-Idässä näyttäisi nykyisin vallitsevan tilanne, jonka Snellman tunnisti.

Hegemoniaa vastaan voi todella taistella vain valistuksen keinoin. Snellman puhui kansallistahdosta ja käytti muitakin erikoisia sanoja. Hän tarkoitti sitä, että suomalainen maarahvas pääsee oikeuksiinsa vain käyttämällä kieltään ja hankkimalla oppia.

Näinhän sitten kävi, suhteessa ruotsikieliseen yläluokkaan.

Olen aina hiukan harmistunut lukiessani epämääräisistä tutkimuksista Suomen teknologiasta tai matematiikan opetuksen etevyydestä. Miksi kukaan ei sano suoraan, että homma on kiinni sitkeästi opiskelusta alhaalta ylös. Suuria tuloksia ei saavuteta huippututkimusyksiköillä, vaan sellaisia saattaa syntyä, jos opetuksen pohja on leveä ja luja.

Peruskoulun ala-aste on tärkeämpi kuin yliopistojen tutkimuslaitokset. Työskentelen itse viimeksi mainitulla alueella. Vanhempi poikani rupesi eilen dosentiksi ensin mainitulle alueelle. En voisi olla valinnasta onnellisempi. Puhe on siis opettajuudesta ja tavallisen koulun opettajankoulutuksesta.

Ja että mainitsemani ikätoverit jättivät tavaratalot sytyttämättä muun muassa sen takia, että he näkivät varhain valistuksen vahvimpana aseena.