Kelloa kerraksi

Aina olen ajatellut, että mekaaninen rannekello on huuto viidakosta.

Sellaisessa ei ole mitään järkeä. Digitaali on niin paljon halvempi ja tarkempi.

Taisi mennä virkanimitys päähän. Ostin tämän kellon. Se on mekaanisesti huomattavasti parempi kuin yksikään Rolex.

Oli se kallis. Hyvin kallis.

Omega Speedmaster Automatic Mark II. Valmistusvuosi 1972. Tehtaan sinetöidyssä pakkauksessa. Nyt ranteessa.

Kuvasta ei ihan näe, että päivyri-ikkunassa lukee LAU 17. Jonkin aikaa sitten luki PER 16.

Ei ihan tavallista?

Näitä tuotiin 70-luvun alussa riistäjäporvareille ja muille kansanvihollisille ja maahantuojan vakaasta pyynnöstä pieni määrä varustettiin kotimaisella kielellä tehdyin merkinnöin.

Kuoressa on punainen täplä, joka todistaa, ettei koneistoa ole koskaan avattu.

Kyllä. On "kuukellon" itsevetävä eli automaattinen versio. Kuussa kun on painovoiman kanssa vähän heikkoa, Apollo 11 käytti tämän kellon vedettävää versiota. Ensimmäisellä kuukävelijällä ei ollut sitä ranteessa, koska komentomodulin ajanottolaitteissa oli jotain häiriöitä, joten astronautin kello jätettiin pöydälle modulia varten.

Se on tarkkaa hommaa tämä kuussa käveleminen.

Toisella laskeutujalla oli sitten Omega, erikoispitkällä tarranauharannekkeella avaruusasun päällä. Ja kello kuulemme käydä naksutteli pois tiehensä.

Tiedä häntä. Mutta tällä versiolla voitettiin Nasan tarjouskilpailu.

Sama tasoa olisivat A. Lange ja Vacheron Constantine, mutta niissä hienostuneisuus on ylin ominaisuus lujuuden sijasta ja hinnassakin on siksi vielä yksi nolla lisää. Olen tuntenut yhden Vacheronin (Grande Complication). Onhan siinä kelloa, mutta ei sitä tohtisi käyttää.

Tässä aikaraudassa on luullakseni se etu, että se on riittävästi Timexin näköinen jäädäkseen rosvojen ja murhamiesten huomiota vaille. Look-alike löytyy kaikkien valmistajien valikoimasta - myös Omegalta itseltään.

Kysymys on pohjaltaan itsetehostuksesta.

Jos asiaa haluaisi naamioida, niin nyt, viiden kuukauden miettimisen jälkeen, olen edelleen samaa mieltä, että tämä on jollakin tavalla samanlainen kuin kamerani, Leica M 6, jota en enää osaa enkä viitsi käyttää.

Oli nimittäin kerran mekaniikan suuri aikakausi, jonka saksalaiset, sveitsiläiset ja osin amerikkalaiset kehittivät mielettömyyksiin asti.

Nämä kaksi kapinetta edustavat hyvin sitä aikakautta, joka on nyt päättynyt.

Mielestäni on sopivaa, että informaatio- ja teknologiaoikeuden miehellä on kello, jossa ei vilistä ainuttakaan bittiä, vaan sellaisten sijaan joukko kärsivällisiä jousia, rattaita, ruuveja ja kiviä.

Olen itse syntyisin kuulalaakereiden maailmasta. Kun täytyy luennolla luetella kynnyskeksintöjä, niin kuulalaakeri on ensimmäinen. Dynamiitti on hyvä kakkonen. Mutta minulla ei ole laturin papereita.

Sivumennen sanoen toinen maailmansota loppui siihen, että brittien ja amerikkalaisten hulluimmatkin ilmavoimien marsalkat ja kenraalit suostuivat kuuntelemaan everstejään ja pommittivat Osnabrückin kuulalaakeritehtaan paskaksi. Saksan armeijan panssarit ja lentokoneet pysähtyivät melkein siihen paikkaan, ja tykistö ja IT vaikenivat pian.

Patentti oli Ruotsin rikkauden lähde ja metalliseos ruotsalainen. Tuotetta myytiin tasapuolisesti kaikille vihollisille, jotka maksoivat käteisellä.

Kelloni on muistomerkki toisellekin keksinnölle, tekniikalle joka lopetti keskiajan, nimittäin koneruuville.

Koneruuvi eli mikroskooppi, tykin suuntauslaite tai teleskooppi, oli saatanallisen vaikea keksiä ja vielä vaikeampi valmistaa. Ruuvikierre sinänsä oli tietysti antiikin oivallus ja sekä intialaiset että kiinalaiset hallitsivat myös sen matematiikan, kukaties myös Babylonia, joka oli niin etevä luonnontieteissä.

Mutta ruuvi ja siihen sopiva mutteri oli kova tekninen haaste, jonka kanssa myös Leonardo taisteli. Ja tulihan se. Ja työstökoneeksi kehitettiin sorvi, joka sinänsä oli tietenkin sama oivallus kuin savenvalajan dreija.

Britannian amiraliteetti julisti keksintökilpailun, jonka voittajasta tehtiin rikas. Erinäisten ruuvisäätöjen avulla voittaja vakautti heilurit ja jouset luotettavaksi laivakronometriksi, jota käyttäen leveysasteiden määrittäminen alkoi lopultakin onnistua ja siten maailmanvalloitus. Pituuspiirithän näkee taivaalta, mutta aavalla merellä purjehtiminen oli onnen kauppaa ennen kuin John Harrison sai tämän keksintönsä valmiiksi 1722.

Tämä Omega on olennaisesti sama laite.

Sen valmistamiseen ei liene käytetty omega-öljyjä.

Turha kysyä. En kerro, mistä kellon ostin. Kauppa oli laillinen.

Sen voin tunnustaa, että ystäväni Martti on paatunut Omega-kiihkoilija ja lienee levittänyt tartuntaa, mutta hän onkin tietotekniikan professori ja ymmärtää asioita.

Kelloni muuten tikittää. Harvinainen, viehättävä ääni. Kun kuori on niin paksu, täytyy kuunnella tarkoin. Se on kuin mekaaninen sydän. Terveisiä tohtori Frankensteiille.