Sananen lainopista

En ole varma, toimiiko vajaat 200 vuotta käytössä ollut tapa ohjailla ihmisiä ja heidän yhtiöitään enää lainsäädännöllä, jonka toteutumisesta itsenäiset ja riippumattomat tuomioistuimet ovat vastuussa.

Olisi tyhmää ja liian omahyväistä käyttää otsikkoa "juridiikan loppu". Näitä loppuja ja tuhoja esiintyy kirjallisuudessa jatkuvasti. Esimerkiksi ihan hauskankin kirjan ("Trust") kirjoittanut F. Fukyama munasi itsensä kirjalla "The End of History and the Last Man".

Kirjallisuuskin on tiemmä kirjoitettu loppuun ja kuollut, etenkin kertomus.

Normijärjestelmän tai muun kuvauksen täytyy olla kuvattavaansa rikkaampi.

Tätä ei vanha lainoppi ollut. Se tyytyi leikkimään sokkoa toisten sokkojen kanssa turvallisesti neljänseinän sisällä. Vanhalla lainopilla tarkoitan sitä perinnettä, joka alkoi katkeilla Simo Zitting, Matti Ylöstalon ja muutamien muiden ruotsalaisten ja tanskalaisten vaikutteiden herättäminä varhaisista kirjoista.

Toinen, tätä selvempi katkos, oli vuoden 1970 vaiheilla, kun toisaalta Wittgenstein ja toisaalta Marx ymmärtäjinään saivat sijan juridiikassa väitöskirjatasolla. Normien suhde todellisuuteen ja lainsäätäjän käyttäytymisen selittäminen, myöhemmin myös lainkäyttäjän toiminnan selittäminen, tulivat kuvaan.

Sen jälkeen iski sukupolviteoria. Professoreina on suuri määrä 1970-luvulla oppinsa saaneita, ja vaikka 70-luvusta voi sanoa paljon hyvääkin, kyllä ajattelu meni silloin vähäksi aikaa muodista. Ajattelulla tarkoitan jotain muuta kuin toisten ihmisten ajatusten kehittelyä.

Nyt rikosoikeus toimii kohtuullisesti siltä osin kuin se kohdistuu alhaisoon. Järjestelmän omien pahojen piirteiden (järjestäytynyt rikollisuus) seurausten selvittämisessä se on vähävoimainen.

Sviilioikeus on luistanut näkymättömiin isompien elinkeinonharjoittajien itse ja keskenään, tuomioistuinten näkymättömissä harjoittamaan riitojen ratkaisumenettelyyn. Kun esimerkiksi Nokia ja Siemens sopivat jotain, ei siitä kyllä Helsingin käräjäoikeuteen mennä. Eikä Berliinin.

Suurimmissa vaikeuksissa ovat pakosta monikansalliset alat, joista pahin on tekijän- ja patenttioikeus lähi-ilmiöineen, ja hiukan laajemin tietoverkoissa tehdyt oikeustoimet, jota on ehditty nimittää jopa "verkkokauppaoikeudeksi".

Todellisen mutkikkuuden ja kansainvälisen riidanratkaisun ontumisen lisäksi digitaalinen toimintaympäristö on perinteiselle juridiikalle mahdoton alue siksi, että ajattelun perinteiset tukipilarit ovat poissa. Ei ole "esinettä", joka olisi ymmärrettävillä parametreilla määriteltävissä. Bittivirta joka ilmenee esimerkiksi listaiskelmänä, ei ole mitään sukua kiintokuutiometrille sahatavaraa, koska viimeksi mainittu on aina jossain paikassa kartalla, ensin mainittu ei. Lankut ja klapit ovat samoja metsässä, laivassa ja sopimuksen kohteina. Bittivanukas on eri asia talletusalustalla (levy) ja kaupankäynnissä.

Ihmisen henkilötietoja suojataan aiheellisesti, mutta toisaalta niitä myydään. Jotkut myyvät toisten yksityisyyttä erittäin hyvällä menestyksellä.

Vakiintuneella lainopilla ei ole välineitä käsitellä kauppaa, jonka kohteena on osa jonkun elävän ihmisen sisäreittä.

Wittgenstein ja Marx ovat kuolleet. Dworkin, jota Suomessa luetaan hartaasti, on hyödyllinen henkilö, ja on niitä muitakin. Mutta vähän.

Esimerkki: Cardozo-yliopiston professori ja Harvardin investointipankkitoiminnan professori ovat julkaisseet hyvän pienen kirjan patenteista (Jaffe-Lerner, Innovation and Its Discontents. How our Broken Patent System is Endangering Inovation and Progress, And What To Do About It.

Kirjan keskeinen väite on, ettei digitaalisen ja bioteknisen maailman valuminen reisille johdu edes yrittäjien ahneudesta vaan amerikkalaisen lainsäätäjän täydellisestä epäonnistumisesta patenttijärjestelmää "parannettaessa" 1980-luvulla.

Meille ajetaan samaa parannusta kuin käärmettä pyssyyn.

Koko maassa vain muutama ihminen ymmärtää edes kielen tasolla, mistä tässä on kysymys.

Oma ratkaisuehdotukseni: irrottautua kuvitteellisiksi kuluneista käsiteyhteyksistä ja tunnustaa, että esimerkiksi tekijänoikeus ei ole enää keskeisiltä osiltan siviilioikeutta. Tämä tarkoittaa käytännössä irrottautumista "opetusministeriön mallista" digitaalisten teosten osalta.

Teos ei ole enää teos.

Myös tietotekniikalle ja biotekniikalle on kirjoitettava kummallekin uusi laki, jonka voi kansaninvälisten sopimusten takia keinotella tekijänoikeuslain ja patenttilain osaksi.

Työhön on ryhdyttävä heti.

Se innovaatiotoiminta, jota tänä päivänä levitetään suomalaisäänin Australiassa, kaatuu olemattomaan infraansa kuin lähtölaukauksen kajahtamisesta sydänhalvauksen saanut pikajuoksija.