Sivun näyttöjä yhteensä

30. elokuuta 2014

Näin lauantaina





Näin lauantaina pyrin kirjoittamaan tavallistakin huonommin. Huonoina aikoina – lauletaanko silloinkin? Silloin lauletaan – huonoja lauluja.

Tosin tänään aamu alkoi hyvällä uutisella. Mielipidetutkimuksen mukaan puolet vastanneista venäläisistä ei kannattaisi maansa johtoa, jos (!) ajauduttaisiin avoimeen sotaan Ukrainan kanssa. Virhemarginaali oli kumman suuri ja asenteellisesti en pidä vastauksia noin leveisiin kysymyksiin, varsinkaan Venäjältä, edes suuntaa antavina. Hyväuskoisesti ilahdun silti, kun usein esitetty vihjaus Putinin menettelystä yrityksenä vaikuttaa vakavaan sisäiseen kriisiin näyttäisi saavan tukea.

Tapani on erehtyä etsimällä järkevää selitystä myös sieltä, missä sellaista ei ole.

Kiitos erään poliitikon, perse on palautettu kunniapaikalle. Se on aina ollut ihmisen tärkein tieteellinen ruumiinosa. Aivojen käyttö ja tarve on korkeintaan jotain viisi prosenttia. Näppi ja rukkanen eivät kielikuvaa aivan samaa kuin ”persetuntuma”. Luotettavan huhupuheen mukaan Amerikassa olisi aikoinaan oikein kokeiltu ruiskuttaa novokaiinia hävittäjälentäjän persauksiin. Seuraus olisi ollut vakava huonovointisuus ja suuri lento-onnettomuuden vaara. Myös autojen testaajat, etenkin ralliauton tai kilpa-auton ratissa viivähtäneet, näkevät vaivaa ollakseen sanomatta, millä elimellä lukijaakin suuresti kiinnostava ”ajotuntuma” arvioidaan. Tietääkseni tässä esitetty vastaan anatomian ja fysiologian piirissä havaittua.

Vanhukset siirtyvät seksiä sivuavista vitseistä vessahuumoriin. Tämä on tieteellinen tosiasia. Niinpä kiirehdin jatkamaan aiheeseen erityisemmin liittymättä, että ilahduin kun satuin huomaamaan Wikipediassa hakusanan ”pieru”. Englanniksi artikkelin nimi on ”flatulence”. Muistaakseni sana ei kuulu koulussa opittuihin, ilmiö kyllä.

Ajatus siirtyi nyt siis Putinista kahdessa edellisessä kappaleessa käsiteltyihin kohteisiin. Luin eräänkin arvostelun blogi-kirjastani. Sellaisia on ihme kyllä ilmestynyt. Kustantajan taholta on kerrottu, että kirjaa on myyty ainakin kaksi kertaa enemmän kuin kohdittain esseetyyppistä opusta voi Suomessa tällä hetkellä myydä. Olen kysynyt, pitäisikö jouluksi painaa lisääkin, jos kerran tuhat kappaletta ei riitä. Vastausta ei ole kuulunut.

Tuo viimeksi lukemani arvostelu sisälsi jälleen kerran sen huomion, että tekstini on hyppelehtivää. Siksi kirjoitin äsken näytteen. Kun kirjoittaja arvelee houkutelleensa lukijan itselleen, on mielestäni paikallaan vaihdella suoria lausumia ja epäsuoria vihjauksia. Epäsuoran teho on aina suurempi.

Lisäksi kaksoismerkitys on kevyempi kuvan välittämänä. Edellä olen mielestäni myös antanut ymmärtää kuuluvani kirjoittajana ryhmään ”vanhat pierut”. Latinaksi siis Voces flatum veterum. Neljäs deklinaatio, monikko.

Mielestäni tuo on Suomen sotahistorian kommentin lisäksi kirjoittamisen opetus. ”Suomen sodanjohdon ja hallituksen toimintavaihtoehdot toisessa maailmansodassa” ei kiinnostaisi lukijoita. Lukijat tietävät, että olihan niitä ja että niiden pohtiminen on yhtä pitkää kuin leveää. Hiljan luin kirjasta, jossa mietittiin, mitäpä olisi tapahtunut, jos A. Hitler olisi kuollut kehtoon. Oikea vastaus on mitä tahansa.

Ajatuksellinen apupiirustus pitää pyyhkiä pois tussiviivojen kuivuttua. Kirjoittaminen ei ole geometriaa eli ajatuksen vaiheita ei pidä dokumentoida.

En koskaan lukenut julkaisemieni kirjojen arvostelu, en varsinkaan myönteisiä. Saatoin kyllä silmätä. Kun nyt skannaamisen yhteydessä olen niitä sitten lueskellut, olen ollut vähän väliä aivan ihmeissäni. Kriitikot ovat ymmärtäneet juuri tarkoittamallani tavalla, mitä olen sanonut! Se on kuulkaa erikoinen tunne.

Tuokin johtuu siitä, että olen kirjoittanut hyppelehtimätöntä tekstiä ja sen hyviä, yhdentekeviä tai huonoja korjauksia niin loputtoman paljon vuosina 1976 – 2000. Tuohon aikaan myös kirjoja ja suomennoksia korjattiin, ja korjaukset olivat lähes aina hyviä ja hyvin usein kirjoittajaa hävettäviä. Koska olin kahden maailman lapsi, en koskaan uskonut, että olisi jokin ainoa oikea tapa ilmaista asia. Aika usein sellaisesta huomautettiin, kipakastikin, ja oli viisasta vaieta, että eilen opetettiin kakkosjaostolla juuri päinvastaista, ja yhtä varmana asiana.

Lehtiarvostelijat eivät siis ole huomanneet, että blogi on uusi kirjallisuuden laji. Olen jo ehdottanut, että Haavikon runoista julkaistaisiin laitos, jossa Anhavan kommentit olisivat mukana. Hanke ei ehkä toteudu. Parhaat ja ilkeimmät kommentit Anhava esitti puhelimessa tai selällään siinä ruskealla sohvalla karistellen Havanita-kympin tuhkaa lattialle, ja Eino Leino katsoi Gallen-Kallelan muotokuvastaan sen näköisenä, että saisivat nuokin virkaveljet jo siirtyä anniskeluliikkeen puolelle, sillä Runotar on kyltymätön.

(Kuva f/1.0.)


25 kommenttia:

  1. Stiiknafuulia!! : *blush -> bow*

    VastaaPoista
  2. Hitler ei siis kuollut kehtoon, vaan opetti sormi pystyssä 20-30 luvuilla "puhumaan rauhasta, valmistautumaan sotaan" niin hyvin, että eräällä kokoomusvoittoisella palstalla epäiltiin tässä eräänä päivänä rauhanliikkeen merkkiä takin liepeessään vuosikymmeniä kantanutta ulkoministeriä sotahulluksi. Tunnettuna sotahistorioitsijana hän onkin kerännyt näyttävän valikoiman sotakirjallisuutta kaiken maailman lentokenttien kioskeista. Eikö semmoinen ala ajatellakin takaperin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhä selvemmin alkaa näyttää siltä että suomalaisia ollaan palauttamassa takaisin 1800-luvulle "Dianapuiston" kulta-aikaan.
      "yhä useammin kauppakeskuksen ankkurit tulevat jostain toisesta pohjoismaasta: Gigantti ja Dressmann Norjasta, H&M ja Stadium Ruotsista, BR-lelut ja ”Tiimarin tappaja” Tiger Tanskasta.", kirjoittaa Suomen Kuvalehti.
      Pohjoismaisen hyvinvointimallin puolustaja Erkki Tuomiojalla on yksi eduskunnan paksuimmista lompakoista.

      Poista
  3. Putinin kanssa väittely on yhtä holjaa (forssalainen murresana) kuin väittelisi musikan (venäläinen talonpoika) kanssa. Ei se nääs (tamperelainen murresana) onnistu.

    Seuraava anekdoottinen todiste puhukoon omasta puolestaan:

    Juna jyskytt iPietarista kohti Novosibirskia. Matka oli pitkä ja aika kävi pitkäksi. Niinpä herrasmies (varatuomari ja professori) ehdotti vastapäätä istuvalle talonpojalle että he "aikansa kuluksi" esittäisivät toisilleen kysymyksiä, ja se joka ei osaisi vastata, maksaisi toiselle ruplan. Talonpoika katseli herraa kaalinvärisillä silmillään ja sanoi "Hyvä herra, te olette paljon sivistyneempi ja tiedätte paljon enemmän asioita kuin minä. Eikö olisi kohtuullista että Te, jos ette tiedä kysymykseen vastausta, maksatte 2 ruplaa. Ja minä jos en tiedä niin maksan yhden (1) ruplan"? Se sopi herrasmiehelle. Ja sovittiin vielä että kumpikin esittää vain yhden kysymyksen. Talonpoika aloitti:

    "Mikä on sellainen joka aamulla on kahdella jalalla, päivällä kolmella jalalla, illalla neljällä jalalla, ja yöllä viidellä jalalla?" Professori, joka sentään oli käynyt luennoimassa Harvardissa asti, mietti. Hän mietti ja mietti niin että hänen päänsä paisui Turnipsin kokoiseksi. Mutta ei keksinyt vastausta. Oli pakko luovuttaa. Niinpä hän antoi äijärähjälle kaksi ruplaa. Ja kysyi "Mikä se muuten semmote on?" Ukko vastasi "Ei harmainta aavistustakaan", ja antoi ruplan herralle. - конец

    Ps. Venäläisten leffojen lopussa luki aina конец. Suomensin sen pikkupoikana Koheli. Mutta ajattelin että ite olette Kaheleita. (Olen aika kriittinen elokuvien suhteen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virolainen ilmaisu olisi: "sama kuin juosta vasikan kanssa kilpaa"
      Mä muuten matkailin viime viikon lopulla ystävieni kanssa liiviläisten vanhoilla asunaloilla Latvian Kurzemen maakunnassa. Jos saan itsekin lisätä pienen linkin, niin tässä: https://www.youtube.com/watch?v=97oZ-6cPPfo
      Olipas kaunis paikka. Kymmeniä kilometrejä valkoista hiekkaa ja tiheää metsää. Metsässä ikivanha tie jonka vieressä viime vuosisadalla asuivat kahdessatoista pienessä kylässä viimeiset liiviläiset kunnes pikkuinen vanha ja ystävällinen kalamiesten kansa jäi lopulta venäläisten (kenenkäs muun) jalkoihin ja kalastajien sijalle tulivat kalashnikovit. Kiitos Lauri Kettuselle ja muille suomalaisille sekä virolaisille ylioppilaille on meillä vielä liivin kieli. Edgar Vaalgamaa, yksi viimeisistä liiviläisistä, joka asui sodan jälkeen Suomessa, ehti kirjoittaa "Valkoisen hiekan kansan" pari vuotta ennen kuolemaansa , kirjan jonka aion nyt lukea. Sori, että kommentini sattui tänne perään. En tiennyt itsekään mistä aioin kirjoittaa kun aloitin sen

      Poista
    2. Toissavuonna ajelin Liivin- ja Kuurinmaalla. Siellä on paljon pieniä kyliä jossa rappioromantiikka on käsinkosketeltavaa. Pitkät junaletkat toivat koksia Venäjältä Ventspilsin satamaan. Katselin kaikkea, oli tavattoman kaunis päivä, mutta olin surullinen. Eestissäkin minua eniten aina surettaa ne hylätyt kolhoosien rakennukset. Historia on julmaa. Kuldīgassa näin niin paksun kissan että se ei meinannut mahtua ovesta, kun meni sisälle.

      Ps. Yhtä paljon kun pidän eestiläisistä en pidä venäläisistä. Tai kyllä minä venäläisistäkin tykkään, juutalaisten jälkeen lahjakkain kansa tällä Telluksella, mutta kun niillä on aina niin outoja johtajia. Vittumaisia.

      Poista
    3. Kysyisin Sulta myös, armas kuulantyöntäjä, että mitä mieltä olet Hvostov Andrein "Sillamäen kärsimysnäytelmästä"? Oliko se Elämä - Elämä on aina jotain - teillä siellä silloin sellaista? (Minulle tulee mieleen Aksel Sandemose ja "Pakolainen joka ylitti jälkensä".)

      Ps. Olen käynyt Sillamäessä. Itse asiassa sammuin hotelli Krunkin erään huoneen vessaan. Kamala kolinaa vaan kuului ympäriltäni. - Mutta kyllä mä seuraavana päivänä yritin pystyttää takaisin pystyyn niitä kaikenmaailman shermejä, mitä siellä vessassa oli. Sen verran mitä osasin. (En minä niitä kaikkia saanut.)

      Poista
    4. En ole lukenut Hvostovin kirjaa, koska jotenkin en ole pitänyt miehestä. Saatan olla väärässäkin, mutta hänen puheesta, vaikkakin puhtaasti vironkielisestä, olen havainnut venäläistä šovinismia ja šovisinistisen kirjailijan pitäiisi olla klassikko, että mä lukisin häntä. Mutta Sillamäellä olen kyllä ollut. Skisofreeninen minun kohdallani on se, että vaikka en halua lukea Hvostovia joka on vain puoliksi venäläinen, kävin Sillamäellä mielellään venäläisen ystävättäreni luona joka ei puhuu sanakaan viroa paitsi sana "nööp" (nappi) jonka opetin hänelle, koska minua huvitti kovin kuinka hän sanoi joka kerta "njoop" vaikka kuinka yritti. Hän asuu nyt vuosia jo Pietarissa. Sillamäen kaupunkissa on ehkä hieman sellaista kummaa romantiikan hajua, mutta sen henki on virolaiselle kuitenkin täysin vieras. Siis minulle se on epämuodostuma ja paitsi kauniin naisen luo en sinne koskaan mene.

      Poista
    5. Kuulamörssärin lukeneisuus aina yllättää - kuinkahan moni meillä enää muistaa tai edes tuntee Lauri Kettusta? Liiviläisten ja muiden sukukansojen asuinsijojen lisäksi hän kierteli tutkimusmatkoilla myös Värmlannin suomalaismetsissä.

      Katselin lapsensa karttaa ja ihmettelin, että miksiköhän tuolla Latviassa on joen nimenä Väinäjoki... sitten tutkailin Riianlahden rantoja ja mietiskelin, että mikähän on tuon lahden länsipuolisen ison niemenkolkan nimi... kas, sehän on Kolka.

      Pidin "kolkkaa" vain hauskana sattuma, kunnes teini-iässä luin pari Kettusen kirjaa. Kumma, että meillä niin hanakasti on suuntauduttu itään sukujuuria etsiessä, kun likeisimmät kuitenkin löytyvät luoteesta ja etelästä.

      Poista
    6. Mutta Hvostov Andrein kyllä terävästi kritisoi neuvostomielisyyttä? Ja hauskasti. (Katkeralla, satiirisella tavalla hauskasti.) En oikein käsitä, kirjan luettuani, että hän edustaisi venäläistä šovinismia. Enempi on ihan toisin! Esim. hänen kokemuksensa venäläisestä varusmiespalveluksesta eivät kovin isänmaallisia ole! (Ja isänmaalla tarkoitan tässä Neuvostoliittoa.)

      Jevgeni Popov on minulle kulttikirjailija. Ja aina kun tulee puheeksi matka Moskovasta Petuskiin, pillahdan itkuun. Jos suurin satiirikko on Jonathan Swift, toiseksi suurin on Venedikt Erofejev ja Mark Twain.

      Poista
    7. Olet todennäköisesti oikeassa ja eteenkin kirjoissa sitä šovinismia ilmeisesti ei ole. Kuitenkin tänään neuvostomenneisyydelle nauraminen ei nyt ihan riitä kritiikiksi. En ihan usko, että Hvostov kirjoittaisi samoin nykyisestä Venäjästä. Venäläiset ovat yleensä etääntyneet Neuvostoliiton naurettavasta ja itkettävästä osasta ja eivät tunne minkäänlaista omaa osaa siinä. Paitsi ehkä kommunistisen puolueen jäsenet, jotka ovat vaan ylpeitä koko p...asta. Kaikki sun nimitetyt olivat minusta erinomaisia kirjailijoita, mutta satiiri yleensä vanhentuu ja ei toimi myöhemmin enää kritiikkinä. Jäljelle jää taiteellinen osa jos sitä on. Venäjällä suunattoman suosittu lastenkirja Aleksei Tolstoin Buratino (1936) oli alun perin satiirinen teos kahden teatterin välisestä taiteellisesta taistelusta, mutta sitä muistavat enää vain krijallisuustieteilijät. Jerovejevin tekstejä en koe edes NLiiton kritiikkinä vaan kertomuksina ihmisenä olemisesta. Jopa Neuvostoliiton jälkeisen Pelevinin ensimmäiset Venäjälle nauravat romaanit ovat jo vanhentuneet. Hvostovista puheeni oli tekosyy miksi en ole lukenut häntä:) Varma on se, että en pidä hänen persoonasta

      Poista
  4. tässä siitä, mistä puhe:

    http://www.youtube.com/watch?v=XqNKFd36954

    VastaaPoista
  5. Perse on perse, mutta vatsa, joka näyttää kuvasta päätellen olevan jälleen kasvussa, on aina vatta!

    VastaaPoista
  6. Ei ala kovin lupaavasti tämä blogikirjoitus: "Näin lauantaina pyrin kirjoittamaan tavallistakin huonommin". Ellei ymmärtäisi, ettei sillä ole merkitystä, tai että ehkä se on vain huokaisu, luulisi että kirjoittaja on sillä havitellut saavansa mielenkiintoa eli lukijoita. Vähän samoin kuin se henkilö, joka oli kirjoittaunut tietokirjan ja aloittanut sen lauseella: Sinua ei ole olemassa. Sitä pidettiin varmana koukkuna Heti kaikki kiinnostuvat.

    Kemppisellä lukija pitää sitä lähinnä nöyryyden osoituksena tai, vähän huonompi versio, itsensä koristeena. Jos joku sanoo: minä olen huono, herättää se joko vastaväitteitä tai sitten säälintunteita.

    Jokainen on enemmän kiinnostunut itsestään kuin toisista. Näin minulle vastattiin kun valitin ettei puheitani kuunnella, vaan aina ne hautautuvat toisten, kovempiäänisten puheiden alle.
    Jokaiselle oma asia on tärkeämpi kuin toisen asia, minulle sanottiin. Toista on usein jopa vaikea kuunnella.

    Kemppiseen ei tämä sovellu. Lukija tietää, että hän on kaikkien jämeräpartojen suosikki, jota he, ilman häpeää, voivat kommentoida. Kemppinen puhuu asiaa, ja vaikka hän jonkun mielestä (minunkin) kirjoittaa hyppelevästi, ja on sen itsekin myöntänyt, ei se haittaa, sillä hän hyppelee asiasta toiseen. Minä tykkään hyppelystä. Se on parempi ilmiö kuin esim saarnaaminen. Jos joku innostuu saarnaamaan blogissaan, se herättää negatiivisia tunteita.

    Eniten pidän Kemppisestä silloin, kun hän kirjoittaa humanistisista asioista. Käyttää sitä toista puoltaan. Kirjoittaa inhimillisiä juttuja ihmisistä tai taiteista, ei pykälistä .Moni varmaan odottaa häneltä vain kovia faktoja, selvityksiä sodista ym. sen luokan asioista. Onneksi hänellä on nuo kaksi puolta.

    Seuraan monenlaisia blogeja. Se on minusta kivaa. Tapaa monella tavalla ajattelevia ihmisiä.

    On blogeja, joissa kommenttiosuus on mielenkiintoista luettavaa sekin. Joskus siellä puhkeaa oikein kunnollista, värikästä keskustelua, yhteistä. Kommentoijat tuntevat toisensa ja eivät vain kiltisti seuraa "pääkirjoittajaa" kirjoittamalla peräkkäin omia kommenttejaan toinen toisen perään, vaan huomaavat myös kommentoida toistensa mielipiteitä.

    Paras tapaamani sellainen on iineksenikkuna. Siellä on valtava määrä mielipiteitä, joiden välittäjänä blogin "emäntä" Iines itse on paras esimerkki asioiden monipuolisesta näkemisestä ja hän tuo "alustuksellaan" runsaasti asioita esille, joista (ja niiden viereisestäkin asioista) voi kertoa oman mielipiteensä, johon joku mukana olevista voi halutessaan tarttua.
    Nykyisin siellä esiintyy vain toisiaan kunnioittavia, toistensa ajatuksia arvostavia, mutta silti omia, eri mieltäkin olevia ihmisiä.

    Kun ajattelen esim iineksenikkunan kommentteja jotka ovat hauskoja, sisältävät usein faktoja, mutta tunteillekin annetaan tilaa, luen tuon Kemppisen huomion "Lehtiarvostelijat eivät siis ole huomanneet, että blogi on uusi kirjallisuuden laji. " todeksi.

    Miten herkullisisen kirjan esim iineksen ikkunasta kommentteineen voisi julkaista, sellaisenaan, tai vaikkapa vähän editoituna.

    Kyllä mielestäni tätä Kemppisen blogiakin voisi julkaista toisen osan. Tai vaikkapa osan kerran vuodessa. Säilyisivät hyvät ja siinä sivussa vähän huonommatkin, kirjoitukset kommentteineen tallessa.

    Parhaita blogeja voisi hyvinkin arkistoida esim. Kansalliskirjastoon, aitoina ja puhtaina esimerkkeinä miten sinä ja sinä vuonna ajateltiin. Onhan siellä paljon kirjeitäkin tallennettuna. Tutkijoille hyvä aarreaitta. Hyviä, tallentamisen arvoisia blogeja on paljon muitakin! Kaikki vaan talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalliskirjastossa on tämän vuoden toukokuusta Kemppisen kokoelma. Mukana ovat mm. kaikki blogit ja kaikki kommentit. Lisäksi on kaikki muu aineisto tietokoneistani vuodesta 1990 ja kaikki lehdissä julkaisemani 1957 alkaen ja erittäin runsaasti muuta skannattuna ja 28 000 digitoitua valokuvaa.

      Tarkoitus on juuri tuo edellä mainitsemasi - miten ennen ajateltiin.

      Poista
    2. Hieno juttu!

      Tuosta blogista josta kerroin. Sen nimenä näkyy olevan ikkunaiines.
      http://i-iines.blogspot.fi/

      Poista
    3. Liisu - tuo Kemppisen aloitus on puhdasta huumoria, sellaista jolle tällainen pohjoisen äijä nauraa hörähtää oitis. Siihen sisältyy kirjoittajan ja kuulijoiden (= tässä lukijoiden) vankka yhteisymmärrys siitä, että vaikka kirjoittaja vain kohtalaista pyrkii tekemään, niin priimaa pukkaa tulemaan.

      Poista
  7. Ad Omnia: - siis päivän klippi on YouTube (tai hae Spede ilmatila)

    http://www.youtube.com/watch?v=gjKxsoHPoUE&hd=1

    VastaaPoista
  8. Onkohan niillä persustalaisilla sittenkin jossain piilossa ihkaoikeita spin doctoreita?

    I. H.

    VastaaPoista
  9. En usko huonoina aikoina huonoja lauluja laulettavan. Saatta sapuska olla huonoa, mutta kuka nyt ehdoin tahdoin lauluja pilaisi. Huonoina aikoina on syntynyt komeita lauluja, ajatellaan nyt vaikka Ranskan suurta vallankumousta.

    VastaaPoista
  10. Kuvassa aikamatkaaja- agentti K .Valmistautuu käyttämään neuralisaattoria peilin kautta, palattuaan juuri , vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen, elokuvan kuvauksista , vuodesta 1975.

    VastaaPoista
  11. Saanemme esittää kannustuksemme raivaamattoman kirjallisuudensaran päivittäiselle kyntäjälle, ei onnistuisi useimmilta nuoremmiltakaan. Ilman määrää ei laatuakaan, sanovat.

    VastaaPoista