Sivun näyttöjä yhteensä

12. elokuuta 2014

Kreolikuvat





Tekniikan tohtori Risto Sarvas, joka oli HIITin aikoina oppilaani, on avaamassa ensi viikolla Kaapelilla näyttelyn näppäilyvalokuvauksesta, snapshot. Hän onnistui heti ylivaikeassa tutkimuksessa. Tuo näppäily on mediateknologian leviämistä, käyttöä ja vaikutuksia. Luulemme esimerkiksi tietävämme, mitä ”selfiet” ovat, mutta tiedämmekö?

Minulla kysymys liikkuvasta ja liikkumattomasta kuvasta eli video vai valokuva, on arvoitus. Lieneekö tyypillistä että video ei kiinnosta lainkaan? Onko pelkästään henkistä takapajuisuutta, että kuvaa itse vain stillejä ja vouhottaa toisten valokuvista. Eilen muuten tuli Grundstenin toinen iso, paksu kirja koko maailman eräretkialueista, ja jälki aivan käsittämättömän hienoa.

Otsikon sanan otin tähän käyttöön juuri lukemastani kirjasta (Edgerton, David: The Shock of the Old. ” Edgerton advocates viewing technological history in terms of objects, which have a tangible and personal effect on the lives of individuals, rather than vague concepts of what any particular technology actually is.”)

Termi ei aukea meille eli on huono. Kirjoittaja tarkoittaa kulttuurista hybridiä, kuten öljytynnyrin oivaltamista rytmisoittimeksi. Periaatteessa ajatus on löytää merkityksiä ja arvoa ”sekasikiöistä”. Maailman kreolisoitumisen suurin symboli on aaltopelti, korkean teknologian tuote jota käytetään erittäin matalan teknologian alueilla, kuten siinä Länsi-Afrikan kaupungissa, joka on tällä hetkellä 700 kilometriä pitkä ja sisältää ehkä 70 miljoonaa asukasta.

Tavoista käyttää teollisuuden tuotteita Edgerton palauttaa mieleen ”lentävän vessan” – tarpeet tehdään muovikassiin, joka heitetään mahdollisimman kauas naapurin pihaan. Viemäröintiä ei siis ole eikä tietenkään vapaata vettä.

Oma valokuvaamiseni lienee vaurioitunut pysyvästi tämän blogin takia. Päivän kuvituskuvakin tarttui kennoon viime viikolla siksi, että isolle tielle näkyvät autiotalot eli suomalaisen kirkonkylän perusnäkymä kiinnostaa ja kammottaa. Luultavasti näin vaivaa ja kyttäsin sopivan valon ajatellen, että blogiin tämä päätyy – tässä hommassa on se rajoitus, että on perusteltua varoa alistamasta ihmisiä verkkojulkisuudelle. Tiedän ettei kuva ole hyvä. Tarkoitus on kuitenkin osoittaa muutamia kuvaamisen vaikeuksia (perspektiivi, valotus, valkostasapaino).

Tämä on kuvien miettimisen pohjakysymys. Kuvia tyrkytetään etenkin mobiiliverkossa. Samalla ne aiheuttavat vaikeuksia, etenkin nimeen ja muihin henkilötietoihin yhdistettyinä. Yksityisyys on erittäin todellinen ongelma.

Kännykkäkuva on yksi esimerkki käyvän tekniikan huonontamisesta yleisön tarpeisiin. Kompaktikamerat kehittyivät nopeasti todella hyviksi. Syntyi kaksi hintaluokkaa, muutaman satasen kojeet ja tuhansia euroja maksavat keikarointikamerat, joihin on lainattu ammattilaiskaluston piirteitä ja ominaisuuksia.

Kännykkäkamera on muuten hyvä, mutta oikeastaan sen sujuva käyttäminen vaatisi epätavallisen laajaa kokemusta. Valotus ja tarkennus hoituvat automaattisesti melkein kaikissa tilanteissa. Rajaaminen ja laitteen pitäminen kohtisuorassa ja vaakasuorassa on raju haaste. Kännykkäkameran kuvan peruspiirre näyttää olevan tahaton perspektiivin vääristyminen. Tyypillisesti ihmisen kasvot muuttuvat harmillisesti, kun kuvaaja ei välitä poilttovälistä.

Vanhoin mitoin kasvoja ei pitäisi kuvata ainakaan edestä edes normaalilinssillä (50 mm). Jokin 120 mm on vakio. Laajakulma työntää nenän esiin ja levittää naaman lätyksi.

Hanki kiinteälinssinen superzoomi. Minulla on nyt yhtenä kamerana Panasonic Lumix DMC FZ72, hinta alle 400,-. Hirvittävän hyvä hinnan ja laadun suhde. Mahdollisuus kehittyä kuvaajana (käsisäädöt). Toimii aika hyvin, kuvasi kuikkia tai kovakuoriaisia. Syy: erittäin hyvä objektiivi (”Leica”), osittain erinomainen valovoima, hyvät algoritmit eli kamera laskee omin päin korjaukset vaikkapa merkkipäiväjuhliin, joissa melkein aina vallitsee kuvauksen kannalta tuskallinen sekavalo (loisteputkia, hehkulamppuja, räikeää ulkovaloa, varjoja). Panasonicilla on tasaväkisiä kilpailijoita (Canon PowerShot, Fuji jne.)

Peruskamerani tekee selvästi parempaa jälkeä kuin FZ – Panasonic Lumix G2. Paras linssi on kiinteä (25 mm f 1.8). Zoomi 14 – 140 mm on erittäin hyvä ja kallis. Varokaa pilaamasta kameraa halvimmalla normaalizoomilla.

Panasonic ja Olympus ovat välisarjaa. Onko olemassa kuitenkin ero täyden kennokoon kameroihin (Canon, Nikon, myös Sony, Pentax). Kyllä on. Laatueron huomaa myös tietokoneen näytöllä. Kannattaako ostaa? Ei kannata. Mitä me sillä laadulla teemme? Edellä kehumani ovat aivan riittävän hyviä.

Totta. Olen hullu. Nikon DF (todella retro; kaikki Nikonin linssit sopivat) himottaa.


23 kommenttia:

  1. Pitäisi myös pohtia valokuvauksen funktion muuttumista. Alun alkaen valokuvaus kai käsitettiin taiteenlajiksi jopa silloin kun kuvat julkaistiin aikakusilehdessä. Esim. Life taitaa edelleenkin julkaista kuvia suuresta kuva-arkistostaan. Kun valokuvaus sotien jälkeen yleistyi kansan keskuudessa siitä tuli halpa ja tehokas dokumentaatiokeino. Torremolinosin matkat ja lasten syntymäpäiväkekkerit tallennettiin punaisella CocaCola kameralla. Nämä eletyn elämän dokumentit ovat monella edelleen tallella jossain kaapin perällä tai albumeissa ja niitä selaillaan aika ajoin. Nykään kuvien määrä on aiempaan nähden tähtitieteellisen suuri mutta en oikein usko, että kuvia enää otetaan dokumentointia varten. Vain aniharva enää hankkii kuvistaan vedoksia, joka on ehdoton edellytys kuvan säilymiselle edes vuosikymmenen tai kaksi. Pikemminkin nykyisissä kuvissa on kyse viestinnästä. Kun viesti on lähetetty ja vastaanotettu menettää kuva arvonsa ja se voi vaikka kadota iäksi. Tästä on tietenkin seurauksena kuvan arvon ja arvostuksen lasku, jonka ammattinimikkeellä valokuvaaja työskentelevät tuntevat kukkarossaan.

    VastaaPoista
  2. Minulla on Olympus Pen PM1, kaiketi sitten kevyempää välisarjaa, kun kooltaankin on mini. Ihan kohtuullisia maisemia ja selfieitä sillä saa. Objektiivit ovat M Zuiko 14-42 ja 40-150. Käsisäätöjä ja erilaisia kuvausohjelmia on paljon. Yleensä pärjään AUTOlla, kun en niistä muista ymmärrä paljoakaan. Vaivalloisiakin ovat. Lisävarusteena kameraan saisi kunnollisen tähtäimen. Takaruudun kautta on joskus tuskallista tihrustaa auringonpaisteessa. Horisontin osaan sentään panna suoraksi. Jos ei muuten, niin viimeistään Gimpillä.

    VastaaPoista
  3. Olisiko vastakkainasettelussa still >< video kyse taipumuksesta? Tietenkin viime vuosisadan jälkipuoliskon alkupuolella :) nuori ihminen tottui yleensä ottamaan ja katsomaan tavallisia valokuvia, jos oli kuvista kiinnostunut ja jaksoi värkätä kameroiden, valotusmittarien, suurennuskojeiden ynnä muun roinan kanssa. Kuitenkin jotkut siitä porukasta innostuivat vanhoilla päivillään digivideoista, toiset taas eivät millään, vaikka sopivia kojeita ajelehtii huushollissa ja niitä on kokeiltu. On tullut mieleen, että liikkuva kuva luontuu joillekin ilmaisukeinoksi - ehkä heillä on arsenaalissaan jokin alan lahjakkuustekijä ja meillä stillkuvan kanssa askaroivilla omamme.

    - Anonyymi akka

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta. Muistelin, että se oli jokin Lumix. Entinen kamerani Canon PowerShot S95 hajosi tai oikeammin juuttui auki keskellä Pietaria toukokuussa. Tyypillinen vika tuolle Canonille.

    Netissä on keskustelupalstoilla kaikenlaisia konsteja sen elvyttämiseen: ravistelu, vääntely, hellävarainen hakkaaminen jne. Kokeilin kaikkia ja siirsin sen sitten muiden rikkoutuneitten kameroiden joukkoon. Vieläkin on ikävä laatikkokameraa, jonka annoin lasteni leluksi. Olin ostanut sen esiteini-ikäisenä, kun sain stipendin koulusta. Pikkutytötkin pitävät valokuvaamisesta. Ajatellaan vaikkapa Romanovien tyttöjen ottamia valokuvia.

    VastaaPoista
  5. Muutamia havaintoja, noin vuoden siltapokkaria käyttäneenä. Mahtuu taskuun, aina mukana. Kevyt, roikkuu mukavasti rannelenkissä, Pieni kenno, kohtuullisen hyviä makrokuvia hyvässä valossa. Myöskin lintujen ruokintapaikkojen läheltä mukavia räpsyjä. Surkea etsin, ei toimi kirkkaassa auringonvalossa, eikä pysty seuraamaan lentävää lintua. Laukaisu/ tallennus viive, iso miinus.

    Uutta kohti, eli marketin alelaarista dslr-kamera, vanhentunut malli, halvalla. Sille netistä 70-300mm f/4-5,6 . Valovoimaisempi eli nopeampi objektiivi olisi ollut järki hankinta. Hyvä etsin, edelliseen verrattuna. Huomattavasti nopeampi, ei jumita kuvan tallennuksessa.

    Kävin kuvaamassa valkoposkihanhia rannalla, saivat paniikkihäiriön tai muun kohtauksen nähdessään uuden kamerani. Iso miinus, linnut pelkää.

    VastaaPoista
  6. Selfiessä ei ole muuta ihmeellistä, kuin että se on tehnyt kerralla selväksi päin pläsiä mistä turistikuvaamisessa on kyse. Matkustetaan ihmeelliseen ja kaukaiseen kohteeseen tai ikuistetaan ainutlaatuinen tilanne, joka ei toistu. Ja mitä silloin kuvataan? Omaa naamaa, joka on harvinaisuus, jota ei ole olemassa kotona. .

    VastaaPoista
  7. "Luulemme esimerkiksi tietävämme, mitä ”selfiet” ovat, mutta tiedämmekö?"

    Mitä ovat. Sukua

    - turistikuville, tyyliä "MINÄ seison Daavid-patsaan edessä" (ketä hittoa kiinnostaa?)

    - USA-laisille työhuonekuville, tyyliä "MINÄ kätelen presidenttiä, senaattoria tms" (voi kuvitella, että prestiisi tarttuu, vbaikkei tartukaan.

    Miksi ylipäänsä ihmisille eivät riitä ammattilaisten laadukkaat otokset sekä se hienoimmistä hienoin digikamera, joka meillä on päässämme ja jonka hienoin puoli on arkistointi ts kuva katoaa ottajansa myötä, muuta maailmaa rasittamatta.

    VastaaPoista
  8. Minä sain viime vuonna lahjaksi Panasonic DMC-G2-kameran, jossa on mukana myös iso toinen putki. Luen edelleen käyttöopasta, josta en ymmärrä mitään, oletan että se on Google-suomea, ainakin lähelle sitä, sitten siinä on tiedot silputtu pieniksi osasiksi, eikä ohjekirjaa voi kuskata mukanaan. Onneksi on myös Ixus M-1, joka mahtuu taskuunkin. Ja sitten on kolme kinofilmikameraa, yks Canon, yks Olympus ja yksi Seagull, joka on kiinalainen kopio jostain muusta kamerasta.

    Kamera ottaa julmetun tarkkoja kuvia. Vielä pitäisi löytää isonenäinen naamamalli jostain. Kai semmoinen joskus kävelee vastaan. Olin lehdistöopin kamerakurssilla Tampereen yliopistolla muistaakseni vuonna 1976, istuin kavereiden kanssa pimeähuoneessa melkein joka päivä. Siinä oli hohtoa. Ohjekirjoja meistä kukaan ollut nähnytkään.

    VastaaPoista
  9. Sinulle on annettu vain pieni ripaus hulluutta.
    Älä hukkaa sitä.

    Robin Williams

    VastaaPoista
  10. Kapineet on jotenkin kivoja kunhan ne ei oo liian muovisia tai käy pattereilla. Semmosia että kun ne putoaa jalalle niin uffhh.

    I. H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta.

      Juuri tuosta syystä hommasin Suomi-konepistoolin (deaktivoitu) - jonkinlainen Suomi-muotoilun ikoni sekin. Käteenkäypä puukko, vesuri tai vaikkapa laadukas mekaaninen kello, niissä on sitä jotakin.

      Vanhan täysin sähköttömän järjestelmäkameranikin kunnostutun juuri. Paljon silläkin on ehditty kuvata aikanaan.

      Ja tämä digitaalitekniikan opintojen taustalla...

      Poista
  11. Monivuotinen kätevin kamerani on ollut alesta halvalla ostettu Canon Powershot A590IS, jonka testaajat aikoinaan kehuivat tekevän jopa järjestelmäkameran jälkeä (ei nyt sentään!). Eräs lontoolaiskaveri keksi muutama vuosi sitten lähettää vastaavan vetypallolla avaruuden rajoille kotinsa puutarhasta. Sen korkeuksista ottamia hienoja kuvia kehuttiin tuolloin jopa BBC:ssä ja muissa maailman medioissa...

    Olen myös kuvannut paljon muilla Canonin Powershot-kameroilla ja Olympuksen XZ-1:llä, joiden kuviin olen ollut yleensä tyytyväinen. Vähän parempia lompakolle sopivia kuitenkin katselen.

    VastaaPoista
  12. "Mitä parempi kuva, sitä vähemmän tosi." (Eero Silvasti)

    VastaaPoista
  13. Kännykkä on vissiin jo melkein tappanut "tavallisen" digikameran. Ennustaisin että trendi, jossa kameravalmistajat laittavat yhä hienompaa tekniikkaa yhä pienempiin kuoriin jatkuu. Ehkä jo kohta näemme digiaikakauden Rollei 35S:n, eli täysikokoisen kennon taskukamerassa. Kennothan ovat jo alkaneet kasvaa, mutta esim. minun Canon Powershot G I X:ni on vielä aika jööti kooltaan.

    AW

    VastaaPoista
  14. Sekin on yhden lajin hulluutta, että haluaa avuttomasti tavoitella täydellisyyttä valokuvaamisessa tai missä lajissa tahansa. Välineet on helpoin ja nopein tapa edetä, ne kun saa rahalla. Lahjakkuuden ja taitojen hankkimisen kanssa on sitten vähän toisin. Sony a7r, täyden kinokoon kenno ja siihen vähän
    Zeissia ja Leicaa. Sieltä ei ole paluuta. Hulluus saa vain lisää kierroksia. Selfiekuvaukseen ehkä vähän "overkill".

    VastaaPoista
  15. On mielenkiintoista kuinka erilainen kymmenen sekunnin video on kuin paraskaan 1/250 sekunnin valokuva. Olen pikkuhiljaa alkanut laittelemaan nettiin semmoisia. Valokuva on pysäytetty aika, lyhytkin video antaa tunteen ajan jatkumosta.

    Ja mä sentään olen klassinen valokuvaaja.

    VastaaPoista
  16. Metsävuoren Eka. Susiturkki juuja partio! Hehe! Mutta kädestä Tikkasen. Benedict Zilliacus on sen hauskan saaristojutelmansa saanut upeaksi sillätavoin että!

    I. H.

    VastaaPoista
  17. Tässä ne taas esittelee noita kirottuja "laitteitaan!! Voihan pentele. MIlloinkohan ne alkaa esitellä selfieitä sukukalleuksistaan?

    VastaaPoista
  18. Minulla on venäläinen Zenit kamera jonka ostin 1990. Maksoi 100 ruplaa ja se oli melkein viimeinen hetki jolloin ruplalla jotain sai. Pidän siitä ja en aio luopua. Filmille kuvaaminen on paljon hauskempi. Tulokset selviävät vasta myöhemmin, joskus olen unohdanut kokonaan mitä olin kuvaanut. Kuvaamishetkellä voin olla kokonaan taiteellisella tuulella, koska napin painamista ei häiritse just näkemäni edellinen kuva. Vaikka moni kuva meneekin pieleen, sitä suurempi ilo on niistä jotka onnistuivat. Tuntuu, että vanhanaikainen kamera kehittää enemmän sisäistä kuvatajua. Venäläiset kamerat tehtiin sodan jälkeen Saksasta tuotuissa tehtaissa. Erityisesti venäläinen optiikka oli korkeatasoinen.

    VastaaPoista
  19. Tuli diktaattori joka vaati valokuvaajat takaisin pimiöihin. Kuolemanrangaistuksen uhalla kielsi paheellisena kaiken digitaalisen valokuvauksen.

    VastaaPoista