Sivun näyttöjä yhteensä

17. elokuuta 2014

1177 romahdus



Eric H. Cline julkaisi kirjan kulttuurin – pronssikauden – tai siis sivilisaation romahduksesta vuonna 1177 eKr. (1177 The Year Civilization Collapsed).

Näyttäisi että fil. toht. –kirjat ovat jo vakiintuneet. Tohtorit kirjoittavat tohtoreille. Kumpikaan, kirjoittaja tai lukija, ei ole kunnolla selvillä asiasta.

Tuollaisesta syntyy useimmiten soopaa, mutta ei aina. Kun tutkiskelen niitä vuoden 1970 yliopiston kurssivaatimuksia, kirjasen hyllystäni löydettyäni, tunnen taas, että romaania lohduttomammin vanhenevat tiede ja tutkimus sekä niiden avioton serkku, oppikirja.

Se on juristeille tyypillistä omahyväisyyttä, että toistelemme: ”Kolme lainsäätäjän valtuuttavaa sanaa, ja kokonaisista kirjastoista tulee jätepaperia.” Sanoja ei ollut von Savigny, vaan fiksumpi aikalainen, v. Kirchmann, artikkelista joka koski lainopin arvottomuutta tieteenä (1847).

Useimmiten tieteessä ei tarvita edes noita loitsusanoja (”Laki […] kumotaan”).

Tyypillisesti kirjoittaja on kuitenkin kirjoittajana omalla alallaan sisällä ja onnistuu avaamaan tehtaan ja ansaitsee rahaa. Harvinaisuuksia ovat J. Diamondin kaltaiset menestyjät. Hänenkin kuuluisat kirjansa perustuvat – ajatteluun. Tavallisempaa on kirjoittaa kirjoja, jotka perustuvat kirjoihin.

Diamondin ”Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä” on ehkä poleeminen kirja eikä ainakaan tutkimus. Eric H. Cline ei ota huomioon puuston tolkutonta tuhoamista – Libanonin seetri olisi esimerkki – keskittyessään Diamondin myös korostamiin romahduksen merkkeihin, nimittäin onnettomiin kauppasuhteisiin ja yhteisöllisten ongelmien käsittelemiseen järjettömästi (tyyppiä Ukraina).

Otaksun etteivät lukijani jaksa masentua heettiläisten, Kreetan minolaisten, mykeneläisten, Baylonian ja Assyrian sortumisesta eivätkä edes Egyptin vakavista vaikeuksista tai israelilaisten nujakoinnista filistealaisten. Tosin viimeksi mainittu tapahtui samalla Gazan kaistaleella samassa kaupungissa, joka on nykyisin päivittäin uutisissa, ja todistaa siis oikeaksi Clinen käsitystä pronssikauden globalisaatiosta ja kauppasuhteiden tuhoisantärkeästä merkityksestä.

Kirjoittamisen aihe on vielä uusi ällistyminen aiheesta Mika Waltari.

”Sinuhen” eräs lähtökohta oli siis aito lääkäri Sinuhen kirja, josta on puhetta myös Grimbergin ”Kansojen historian” sotia edeltäneen laajemman painoksen sivuilla. Waltari esitteli kerettiläisfaarao Akhenatenin (Akhnaton, auringosta syntynyt) näytelmänä jo 1936. (Katso Wikipedia ”Sinuhen tarina”, jossa myönnetään että kysymyksessä oli nyt kolme tuhatta vuotta vanha best-seller, joka oli kenties runomuotoinen ja ehkä samalla näytelmä.)

Waltarin ajoitus heittää hiukan, mutta nyt mahdollisesti ylidramaattisesti kuvattu romahdus todella tapahtui hyvin lähellä Waltarin kuvaaman Akhenatenin ja siis Horemhebin aikaa. Romaanissakin rauta tekee tuloaan pronssin sijaan – mutta Cline ei ota esiin sitä mahdollisuutta, että tämäkin uusi teknologia sinänsä saattoi olla tuhoisa. Kun strateginen materiaali muuttuu noin rajusti – tulee uusi miekka, jolla voi puhkaista vanhan panssarin – raaka-aineresurssit vaihtuvat, köyhistä voi tulla rikkaita ja rikkaista tulee joka tapauksessa köyhiä.

”1177” perustuu meriarkeologian ja teknologialtaan mullistuneen muun arkeologian mullistukseen. On helppo uskoa, että käsitys varallisuudesta ja kauppasuhteista todella muuttua, kun löydetään ja tutkitaan kokonaisia kauppa-aluksia, jotka ovat säilyneet nykyisen Turkin rannikolla lasteineen. Mukana on ollut myös laivausasiakirjoja, joista käy ilmi, kuka on ollut viemässä mihin ja mihin hintaan. Savitaulut paistettiin keramiikaksi. ICT-asiantuntijat voisivat joskus vuodattaa kyyneleet ajatellessaan, että maailmassa on ollut viestintäteknologia, jota käyttäen neljä tuhatta vuotta vanha kirjasto tai arkisto on edelleen kokonaan luettavissa. – Kieli oli yleensä akkadi ja kirjoitus nuolenpäitä.

Waltari halusi kirjoittaa vuoden 1945 järkytyksistä ja maailman muuttumisesta toiseksi. Hän löysi kertomukselleen rinnakkaisen maailmankaikkeuden kauppavaltioiden ja valloittajavaltioiden maailmasta kaksitoista – kolmetoista vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua. Ja taidetta ja tyranniaa edusti Kreeta. Uskontoa, oikeastaan uskonnon varjolla harjoitettua vehkeilyä ja fundamentalismia edusti Egypti.

Halusin osoittaa tätä sormella. Kokeilin myös, näkeekö kuvan kameralla vuosituhansien taakse.

Vuokrakamera Isolla Roobertinkadulla tarjoaa ainakin minulle mainion mahdollisuuden hurjasteluun isolla kennolla ja pitkällä putkella.



9 kommenttia:

  1. Ad Omnia: - kamera on siis se Nikonin Df, jossa on kaikki käsisäädön vipstaakit mutta sisällä lähes kovimman tason eli D4 -tason kenno kaikkineen. Kamera hyväksyy kaikki Nikonin linssit ainakin 1970-luvulta alkaen sekä mm. Leican lasit sovitteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, mikä helposti unohtuu rautakauteen siirtymistä kuvattaessa, on kaupan merkityksen muuttuminen. Vasken raaka-aineet, kupari ja tina, olivat aika harvinaisia metalleja. Vielä harvinaisempaa oli näiden esiintyminen samalla seudulla. Vasken valmistus edellytti lähes aina toimivaa kauppaverkostoa. Muuten joutui tyytymään puhtaasta kuparista valmistettuihin aseisiin, kuten Waltarin Sinuhen egyptiläiset.

      Rautaa sen sijaan voi valmistaa, jos on rautakaivos ja puuta. Rautamalmia on, ainakin varhaisrautakauden vähäisiin metallitarpeisiin nähden, riittävästi melkein kaikkialla. Samoin puuta löytyi jopa Lähi-idästä. Rautaan perustuva yhteisö voi siis eristäytyä ihan eri tavalla kuin vaskea käyttävä. Kaupasta tulee tärkeä tulonlähde, mutta se ei ole enää yhteisön perusta. Strategiseksi ilmiöksi muodostuu teknologian hallinta. Raudan sulatukseen riittävän lämmön saaminen on vaikeaa (vrt. Kalevalan Sammon taonta) ja teräksen valmistus vielä vaikeampaa. Ammattitaitoisesta sepästä tulee rajoittava tuotantotekijä.

      Sinuhessa kuvattu Egyptin romahdus jää muuten väliaikaiseksi. Horemhebia seuraa Ramsesten dynastia, joka nostaa Egyptin jälleen suurvallaksi. Suurvallaksi, joka ei koskaan saavuta aiempaa hallitsevaa asemaansa ja jonka taide ja kirjallisuus kääntyvät ajassa taaksepäin, ihailemaan vuosituhannen takaisia mestaritöitä uutta luomatta.

      Mitä tämä analogia kertoo nykyajasta ja mistä maasta, jääköön pohtimatta.

      Poista
  2. Hepp, koppi. Kiitos lujasti.
    ih

    VastaaPoista
  3. Sinuhesta mielenkiintoista kuunneltavaa ja pikkuisen luettavaakln. Mukana lyhyt pätkä egyptiläisestä S:stä ääneen luettuna ja kirjallisuusviitteitä.

    http://www.bbc.co.uk/programmes/b041ybj3

    http://www.bbc.co.uk/blogs/radio4/posts/In-Our-Time-The-Tale-of-Sinuhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä, kuuntelin eilen illalla. Mielenkiintoista uutta tietoa minulle.

      Poista
  4. DF -- toiverunko meille vanhuksille. Vielä puuttuu vaihdettava etsinlasi johon kävisivät vanhat etsimet F ykkösestä. Jään odottelemaan rikkaan mutta tuntemattoman tätini perinnönjakoa.

    VastaaPoista
  5. Sinuhen on Lars Svedberg lukenut ääneen ja äänikirja on saatavana useimmissa kirjastoissa, ostaakin sen toki voi. Nautinto, jonka avulla Lappin on hauska ajaa ja tulla takaisin.

    VastaaPoista
  6. "Sinuhessa kuvattu Egyptin romahdus jää muuten väliaikaiseksi. Horemhebia seuraa Ramsesten dynastia, joka nostaa Egyptin jälleen suurvallaksi. Suurvallaksi, joka ei koskaan saavuta aiempaa hallitsevaa asemaansa ja jonka taide ja kirjallisuus kääntyvät ajassa taaksepäin, ihailemaan vuosituhannen takaisia mestaritöitä uutta luomatta.

    Mitä tämä analogia kertoo nykyajasta ja mistä maasta, jääköön pohtimatta".

    Herra E viitannee tällä Venänäjään. Luulen ma.

    Waltari muistelmissaan kuitenkin korosti, että Horemheb nousee Egyptin todelliseksi pelastajaksi. Siis se vanhan vallan mies, joka palautti Egyptin vanhat jumalat valtaan ja vakiinnutti maan sekasortoisesta tilasta. Ekhnaton yltiöidealistisine ajatuksineen on Horemhebin vastakohta ja Ekhnatonin julistama "Atonin valtakunta", jossa on paljon viitteitä kristinuskon tärkeisiin arvoihin, tuo romaanissa maan päälle oikeastaan helvetin.

    Itse osaan Sinuhen melkein ulkoa luettuani sen kuutisen kertaa ja kuunneltuani sen kuunnelmana ja Svedbergin lukemana myös useita kertoja. Mielestäni ja Nähdäkseni olemme todistaneet "Atonin valtakunnan" syntymistä arabikevään (lue talven) yhteydessä. Uskomatonta on, miten naiivi ja sokea idealismi valtasi koko länsimaisen median, kun arabikevään liikehdintä alkoi ja kun uskonnon ja pimeyden jähmettämistä yhteiskunnista ja maista ruvettiin tekemään länsimaisia demokratioita puolessa vuodessa. Voi aikoja ja toimittajia sanoisi joku.

    Waltarin nosti siis Horenhebin Egyptin pelastajaksi ja Ekhnatonin idealismi ja sen aiheuttama tuho oli varoitus hyvää tarkoittavien ideologioiden tuhoisasta voimasta. Tulee tässä mieleen myös moni kulttu rismi. Ismi. Mutta se onkin jo toinen juttu.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdet tekevät vallankumouksen, toiset rahastavat vallankumouksen, vapaasti lainaten Napoleonia.

      Poista