Plea bargaining

Olen käynyt yksinpuhelua syyteneuvottelusta ja tunnustusten rangaistukseen tuomasta helpotuksesta kauan.

Yhdysvalloissa 90 % rikosasioista käy läpi syyteneuvottelun. Lukua ei voi käyttää vertauskohtana meillä, koska vaihtoehtona on usein oikeudenkäynti valamiesten edessä.

Valamiehistö – jury – joka muka edustaa kansaa on oikeusvarmuuden kannalta ja kustannustensa vuoksi kouluesimerkki erittäin huonosta järjestelmästä. Sitä muuten ei pidä sekoittaa lautakuntaan, jota Suomessa on käytetty kauan.

Nyt yllättäen näyttää, että syyteneuvottelu menee nopeasti läpi. Asiasta kirjoitellaan enimmäkseen myönteisesti. Rikosoikeuden professoreista vain harva torjuu ajatuksen suoralta kädeltä. Riittävän moni median suosiman professori terttu Utriaisen kuulija tietää, että hänen puoleensa kannattaa kääntyä, jos tarvitaan helppotajuinen eli yksinkertaistettu kannanotto.

Asiat – rankaiseminen ja rangaistuskäytäntö – eivät nimittäin todellisuudessa ole alkuunkaan yksinkertaisia.

Taas kerran on ongelma, ettei tuomioistuinlaitos suostu käyttämään puhemieltä ja että tuomarit ovat enimmäkseen täysin haluttomia sanomaan medialle mitään.

Niinpä lukijat eivät ehkä tiedä, että syyteneuvottelu ja tunnustuksen tuoma helpotus rangaistukseen ovat molemmat olleet tosiasiallisesti käytössä sata vuotta tai enemmän. Oikeista rikoksista syyttäjät eivät voi jättää syytettä nostamatta, mutta aika usein rikosnimikkeen valinta merkitsee valintaa vankeuden ja sakon välillä. Vastaavasti aika usein käydään keskustelua asiasta. Käytän turvallisuussyistä vanhentunutta esimerkkiä. Kun aloittelin uraani, vähimmäisrangaistus törkeästä varkaudesta oli kuusi kuukautta kuritushuonetta. Raja varkauteen, josta saattoi päästä sakolla, oli monin kohdin erittäin häilyvä. Ikivanha lainkohta oli kohdittain naurettava – joka varasti ”ulkona kedolla nukkuvalta” oli vikapää kuritushuonerangaistukseen. Itse en ole vieläkään nähnyt ulkona kedolla nukkuvaa, sillä selitysteosten mukaan mm. telttailijoista ei ollut kysymys. Kerran kuulemma mietittiin kovasti, oliko Kaskisten torille sammuneen juopon lompakon kääntäminen tuon lainkohdan tarkoittama teko.

Vanhan käytännön pahin puoli on sattumanvaraisuus ja läpinäkymättömyys. En rohkene langettaa epäilyn varjoa syyttäjien ylle, mutta ennen vanhaa syyttäjiä oli monenlaisia. Muistan eräänkin  edes keskikoulua käymättömän nimismiehen, joka vaati kolarista ankaraa rangaistusta osapuolelle, joka oli asennuttanut autoonsa selvästi hurjastelutarkoituksessa ”syöksyvyöt” (turvavyön). (Kysymyksessä ei ollut isäni, joka taisi olla maakunnan ensimmäinen turvavyön käyttäjä, vuodesta 1958.)

Koko rankaisemista koskeva ajattelu on pöyhimisen tarpeessa. Tottumuksemme perustuvat sadan vuoden takaisen yhteiskunnan oloihin. Niinpä syyteneuvottelua pidetään helposti epäreiluna, epäoikeudenmukaisena, tasa-arvoa loukkaavana.

Sitä se onkin. Minusta se on kuitenkin pienempi paha. Oma kantani johtuu osittain siitä, että ehdin muutamaan kertaan kyllästyä niin sydänjuuria myöten perinteiseen tuomariajatteluun. En koskaan lakannut kapinoimasta mielessäni sitä vastaan, että eräiden etenkin tavanomaisten omaisuusrikosten selvittäminen ja tuomitseminen maksaa sata kertaa anastetun omaisuuden arvon. Tällaisia ovat jotkut tekosarjat, joissa on murtauduttu kioskeihin ja kauppoihin oluen toivossa. Herkuttelen ajatuksella, että lyötäisiin jätkän käteen samanlainen leima kuin tanssipaikassa – 1 kk vankeutta murtovarkauksista huhtikuussa 2012. Ja valokuva kädestä seuraamusvirastolle.

Toinen esimerkki on ilmiantamisen ongelma. Nyt ajatellaan rangaistuksen lieventämistä etenkin niille, jotka ”laulavat”.  Myös poliisille vieras väestönosa suhtautuu kielimiseen vaistomaisen kielteisesti. Tämä on varmaan oikein havainnollisessa arjen maailmassa. Itse järjestelmä on kauan sitten omaksuttu mm. kartellioikeudessa (kilpailulaki). Yritys joka käräyttää hintoja sorkkineet yhteistyökumppaninsa kilpailuvirastolle säästyy lain mukaan kokonaan tai osittain seuraamusmaksuilta, jotka ovat käytännössä miljoonia.  Vaikka maksut menevät yhtiöiltä, on siellä takana ihmisiä, joiden on tehtävä päätökset.