Työpaikan tai sen sellaisen omistamisesta

Kulttuurihistoriassa ns. konstruktiivinen ajattelutapa on etsinyt ja löytänyt apuneuvoja ilmiöiden ymmärtämiseen. Ihminen voi ”omistaa” työnsä tuloksia, kuten itse kääntämänsä perunamaan, ja tietenkin kotiseutunsa, jos kenellä sellainen on.

Lienee siis luennoitava kulttuurihistorian oikeudellistamisesta. Omistus kielikuvana vastaa noin sata vuotta sitten vanhentunutta oikeudellista käsitettä. Yhtä ja toista voisi saada irti miettimällä paljon tärkeämpää asiaa, nimittäin omistajanvaihdosta.

Siitä johtaisi suora tie lentoyhtiöiden toimitusjohtajiin, säätiöitä pyörittäviin poliitikkoihin ja jopa ylettömiin työpaikkaetuihin.

Tämä muuankin oli myynyt asuntonsa ja pitänyt sen hallussaan työsuhdeasuntona, jonka vuokrat maksoi työnantaja. Pääoma vapautui muuhun, hauskempaan käyttöön. Pankit ovat pitäneet jo vuosia myynnissä tuotetta: myy meille kotisi, niin voit ryypätä rahat vielä eläessäsi. Järjestely on yksinkertainen. Pankki makselee kai vaikka joka kuukausi, ja asianomaisen oikaistua koipensa tekee tilit. Tilityksessä varmaan käy ilmi, että lähes koko asunnon arvo on, kuinka ollakaan, huvennut pankin toimituspalkkioihin ja erinäisiin kustannuksiin.

Kysymys on siis omistajanvaihdoksesta. Omistaminen on vaivalloista. Paljon näppärämpää on läänittää kulunsa esimerkiksi työnantajan maksettavaksi. Tuttavapiiriini kuuluu henkilöitä, joita on oikein rangaistuksin siitä, että he valtion viroissa ovat eläneet valtion luottokortilla eli käyttäneet ns. edustusvaroja myös aivan yksityisiin tarpeisiinsa.

Sillä lailla köyhänä on hyvää elää. Muistaa vain painaa nappia ”credit”, ja voi ostella kaikkea mitä haluaa. Mutta juridisesti se ei ole ostelemista. Siinä syntyy rullaava velkasuhde.

Olen ennenkin antanut tässä vakavasti otettavan neuvon. Pyytäkää osaavaa ihmistä järjestelmään asia, kun savutatte eläkeiän. Asunto ja kesäpaikka laillisesta ja verollisesti jälkeläisille, ja itselle jää vapaa ja täydellinen käyttöoikeus elämän loppuun asti. Järjestely on toimiva. Lisäksi, jos tulee katto sisään, perilliset saavat syyn huolestua ja ryhtyä puuhaamaan remonttia – sehän kuuluu omistajalle eikä syytinkiläisille.

Älkää itse yrittäkö, ellette ole kokeneita juristeja. Mutta tässä asiassa tiedän mistä puhun. Tunnen yksityiskohtaisesti tapauksia. Ja ainakin tätä nykyä kunta vie vanhalta ihmiseltä rahat, kun tämä joutuu laitoshoitoon. Maksu määräytyy tulojen ja varallisuuden mukaan. Jos tuloja ja varallisuutta ei juurikaan ole, maksukin on luvalla sanoen kohtuullinen.

Suomessa myös kulttuurihistoriaan syvimmin (sotien jälkeen) vaikuttaneita asiakokonaisuuksia olivat maareformit eli omistajanvaihdokset: ”torpparivapautus” 1920-luvun alussa, ”pakkohuutokaupat” eli velat, takausvelat ja pakkohuutokaupat 30-luvun alussa ja asutus (siirtolaiset ja rintamamiehet) 40-luvun lopussa. Samassa yhteydessä on mainittava maanjaot, etenkin isojako ja uusjako, jotka pirstoivat peruttamattomasti kylärakenteita.

Omistajanvaihdoksen kulttuurihistoria on suuri asia myös irtaimen omaisuuden puolella, ja siitäkin on ollut ennen puhetta. Sekä autoistuminen että kerrostaloasuminen, tarkemmin sanoen asuntojen kalustaminen, toteutuivat hienon järjestelyn turvin: osamaksukauppa. Se jatkuu edelleen, mutta nimiä on muuteltu jatkuvasti. On erilaisia maksusopimuksia ja rahoitusjärjestelyjä. Idea on aina sama. Auto tai sohvakalusto ovat myyjän omia, kunnes viimeinenkin penni on maksettu. Jos maksut menevät pahasti rästiin, suoritetaan selvitys ja kalut kukaties haetaan pois, vaikka käytetyillä huonekaluilla ei tietenkään ole juuri arvoa.

Saman omistajanvaihdosidean nykysovelluksia ovat työkoneiden ja autojen leasing ja etenkin puhelinten, pädien ja podien kytkykauppa eli todellisuudessa leasing. Puhelimet, televisiot ja vastaavat vehkeet ovat vielä siitä pirullisia, ettei niillä ole jälkimarkkinoita. Jos olet niin hupelo, että haluat uusimman mallisen laitteen, mitä teet vanhalle ja toimivalle? Itse en ymmärrä asiaa. Maa on täynnä täysin kelvollisia tietokoneita ja tietoliikennelaitteita, jotka palvelisivat vielä vuosia. Silti niitä kärrätään Kuusakoskelle. Kirpputoriaatteen läpitunkemat voisivat uhrata tällekin asialle muutaman ajatuksen. ”Garage sale” eli omien vaatteiden ja kamppeiden myynti näyttää näet rantautuneen meillekin. Onneksi.