Sivun näyttöjä yhteensä

1. joulukuuta 2011

Sali


Erään tuttavan kotona oli Sali. Sinne ei saanut mennä. Meillä oli olohuone. Vanhoissa suomennoksissa esiintyi ”arkihuone”.

Tiedän että vähiin käyneet ystäväni järkyttyvät tiedosta, mutta nyt olen käynyt kymmenen kertaa salilla, puolitoista tuntia kerta.

Eilen televisio kertoi sen, minkä olin vahingossa toteuttanut. Joku naispuolinen reippali kertoi, että nyt kuntosalit ovat ryhtyneet keskittymään seniorikansalaisiin. En pidä tuosta sanasta. Olisin mieluummin señorkansalainen.

Jos minulta kysytään, mielestäni on normaalimpaa palvoa jonkun toisen ruumista kuin omaansa. Mutta maailma muuttuu.

Häpeäkseni minun on myönnettävä, että uljas uusi elämäntapa alkaa tuntua arjessa. Pidin selvänä, että ainakin toinen jalkaterä on paskana. Röntgenkuvastakin sen näki. Reumaattisia muutoksia.

Olen saanut sekä hyvän että huonon käsityksen henkilökohtaisista valmentajista (personal trainer). Useimmat näyttävät nojailevan seinään ja tähyilevän tyttöjen tissejä.

Itse asiassa olimme etsimässä ammattijumpparia äidilleni. Löytyi kovasti hyvä. Inhimillinen kontakti syntyi ensimmäisestä repliikistä. Hän mittaili minua päästä jalkoihin ja sanoi hoitaneensa ennenkin vanhusia.

Ennen tätä olin käynyt lääkärissä, jossa oli tutkittu suhteellisen laajasti. Ei mainittavia ongelmia.  Paitsi silmät.

Luulen että tämä mietitty ja sopeutettu ohjelma on erittäin tärkeä. Rehellisellä suomalaisella miehellä on tunnetusti tapana tehdä raivopäisesti yli, kun tarttuu toimeen. Näissä kuntoasioissa seurauksena on jokseenkin varma äkkikuolema tai paikkojen särkyminen.

Sen estämiseen tarvitaan ammattilaista. Oma opastajani kertoo kaikista steppereistä ja taljoista ja voimistelu- ja urheiluliikkeistä, miksi jotain tehdään ja mihin liikkeet vaikuttavat. Osaan jo itsekin laukaista niskan ja hartiat esimerkiksi liian pitkän kirjoittamisrupeaman päälle. Se on yksinkertaista ja sen voi tehdä paikallaan seisten.

Tapaus on kummallinen. Olen aina vastustanut terveitä elämäntapoja. Eläkeläisiä ajatellen kunnon ylläpitäminen on lähinnä pelottavaa, koska oikea ja autuaallinen ajatus olisi kai se, että eläkkeelle jäävät oikaisisi koipensa ilman aiheetonta viivytystä ja säästäisi täten muualle kipeästi tarvittavaa rahaa.

Kehitys on ollut juuri päinvastainen. Ihmiset elävät yhä useammin vanhatestamentilliseen ikään ja aiheuttavat erilaista häiriötä kunnon kansalaisille.

Hieman vakavampaan sävyyn: mielikuvamme lapsista, nuorista, aikuisista ja vanhuksista ovat edelleen peräisin maatalousyhteiskunnasta. Mittari on kyky ruumiilliseen työhön.

Olen kummastellut keskustelua eläkeikärajoista. Niin paljon riippuu työn luonteesta. Ei se ole mikään sattuma, että joitakin aikoja sitten papit ja tuomarit hoitivat tehtäviään tolkuttoman vanhoiksi. Itse asiassa John Paul Stevens jäi viime vuonna USA:n korkeimmasta oikeudesta eläkkeelle. Hän oli täyttänyt 90 vuotta. Lukemistani tuomioista ja eriävistä mielipiteistä päätellen särmä säilyi. Hän oli yksi vuosisadan hienoimmista tuomareista.

Totta, että osa dementoituu. On muistisairauksia, joille ei mahda mitään. Mutta liittyisikö tähänkin ongelmaan jotenkin se, että tälläkin hetkellä työskentelee menestyksellisesti 80 täyttäneitä kapellimestareita, maalareita ja muutamakin kirjailija? – Itse patistaisin eläkkeelle jääneitä kollegoja ainakin kirjoittamaan Wikipediaan. Suomalainen laitos on liian epätasainen. Itse olen vastannut huutooni, ja aion jatkaa.

29 kommenttia:

  1. Viktoria meni salille, jossa Daniel sanoi: "Jag är din personal trainer."
    Se oli sitten menoa,se.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kävelemistä. Sitä voi harrastaa myös rivakkaasti! (Ja samalla voi, ohimennen, katsella vastaantulevien naisten tissejä.)

    Minunkin mielestä on tuhlausta kuolla kamalan terveenä.

    Jos taas toisaalta ihminen on koko ikänsä ryypiskellyt ja laulanut rivoja lauluja ja muutenkin viettänyt ärsyttävän mukavaa elämää, niin paskaakos hänen enää "viittä vaille" hautajaisiaan tartteei rupee reenaamaan bodiaan...?

    Ps. Arvo Ylppö on terävä esimerkki. (Siitä että elää vanhaksi.) Hänellä oli sellaiset geenit.

    VastaaPoista
  3. Vaatimattoman näkemykseni mukaan kevyt punttitreeni on just sitä, mitä ikääntyvä inehmo tarvitsee. Painoharjoittelu kohentaa oloa ja eloa ja antaa kuluneelle kropalle uudet raamit, tuo kestävyyttä ja piristää mieltä. Valoisassa salissa painojen ja punttien kanssa puuhastelu voittaa sauvakävelyn ym. hengästyttävän pimeässä rämpimisen 6-0.

    Tsemppiä Kemppiselle!

    VastaaPoista
  4. Sitä paitsi... niin, tanssiminenhan ehkäisee dementiaa? Jalat, ja osittain kädetkin, se pitää "pirteänä". Ennen kun ymmärrätte tarkoitukseni väärin - rakkaat kanssakärsijäni - katsokaa (vähän aikaa) miten presidentti Dmitri Medvedev tanssii...

    http://www.youtube.com/watch?v=S6Ksc7R6jhc&feature=fvwp&NR=1

    Se on sinnikkään harjoittelun tulosta.

    http://www.youtube.com/watch?v=2OTlMyI0PL0&feature=related

    VastaaPoista
  5. "Olen kummastellut keskustelua eläkeikärajoista. Niin paljon riippuu työn luonteesta." Suomessa on nykyisellään voimassa liukuva eläkeikä 63 - 68 vuotta. Poliitikot haluavat härkäpäisesti ronkkia kyseistä eläkeikää, jotain tehdäkseen. Eräs eläkeyhtiön vakuutusmatemaatikko totesi, että tämä eläkeikä on ollut liian vähän aikaa käytössä, että se olisi ehtinyt vaikuttaa eläkkeelle siirtymisikään. Nykyinen järjestelmä on hyvä, ihmisille annetaan pieni mahdollisuus vaikuttaa työuran loppupäässä, milloin jättää tämän oravanpyörän.

    VastaaPoista
  6. Mitens meiän työvoimapula? Se huutava, karjuva ja mylvivä? Eilen oli uutisissa että osa eläkeläisistä käy osa-aikatöissä. Ihan hienoa sinänsä, mutta kun sen osa-aikaisen eläkeläisen tilalle voisi palkata osa-aikaisen nuoren. Logiikka tässä menee niin, että eläkeläisen toimeentulo on turvattu eläkkeellä (eläke ei, kuten se höpötohtori väitti, tarkoita kuitenkaan että olisi "vähän elossa", vaan kyseessä on sana, joka on tehty samaan tarkoitukseen kuin esimerkiksi vastike ja korvike. Tai hapoke.)

    Eilen pääministeri höpötti a-studiossa että meillä on tulossa huoltosuhdeongelma. Ihan tiedoksi, että sama ongelma koskee kaikkia länsimaita, ei se ole suomalainen geneettinen erityispiirre, että ihmiset vanhenevat.

    Meillä on kuulemma työvoimapula. Kortistossa ja temppuiltuna on ½ miljoonaa yksilöä ja koska Jorma Ollila, jonka sanomaa pidetään lähes jumalansanana tietyissä piireissä, on sanonut että meillä on 140000 yksilöä liikaa työelämässä, niin eiköhän meillä ole kohta ½ miljoonaa + 140000 reservissä odottamassa työvoimapulan alkamista.

    Eläkeläiset pysykööt eläkkeellä. Kyllä sukankutomista riittää ja muuta.

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa skarppaajien joukkoon. Itseltäni tosin tahtoo vähän lipsua, mutta hyviä neuvoja annan sitäkin tunnollisemmin. Pimeän syksyn ja kylmän talven aikana paritanssi on mitä parhainta harjoitusta. Väitetään, että se pitää fysiikan ja mielen kunnossa. Kotiristin minusta antaman palautteen perusteella, olen kai se poikkeus, joka vahvistaa säännön.

    Eräässä yliopistossa tehtiin 62 - 80 vuoden ikäisillä 30 vapaaehtoisella koe, missä kahden ja puolen kuukauden aikana puolet porukasta käveli pari tuntia viikossa ja toinen puoli toinen puoli oli saman verran tangotunneilla. Tulos osoitti, että tangoryhmän muisti ja tasapaino oli kehittynyt paremmin kuin kävelijöillä. Muistia testattiin mm. miten toteutui suullisesti annettu kauppalista, jota ei saanut kirjoittaa muistiin. Myös havaittiin, että tanssijat osasivat paremmin takaisin lähtöpisteeseen, sen jälkeen kun heitä oli ensin sokkeloissa kävelytetty jonkin matkaa.

    Lavatanssissa joutuu koko ajan ottamaan tiettyjä askelkuvioita ja tekemään nopeita päätöksiä sekä vikkeliä pyörähdyksiä ja suunnanvaihtoja. Tämä harjaannuttaa muistia ja parantaa tasapainoa. Tanssi on siten tietyllä tavalla monipuolisempaa kuin pelkkä yksitoikkoinen kävely.

    Lavatanssista on tavattoman monta etua myös mielenterveydelle fyysisen terveyden lisäksi. Varmaan tämä ajatus hyväksytään julkisesti myös "piireissä" sen jälkeen kun eri alojen lääkärit alkavat tervehtiä toisiaan. Psykiatri William Glassier kirjassaan Possitive Addiction kertoo näistä tanssin eduista:
    1. Paritanssi stimuloi hippokampusta, aivoalue, joka säätelee mielialaa, prosessoi ja tallentaa tilallista informaatiota ja liikkeiden koordinaatiota.
    2. Opittujen liikkeiden prosessointi luo mahdollisuuksia mielikuvien laajentamiselle.
    3. Endorfiinien ja tiettyjen onnellisuuteen liittyvien hormonien vapautumisen vuoksi estää masennusta
    4. Parantaa hermosolujen välityskykyä, varsinkin koska mukana on myös laulu ja musiikki
    5. Aerobisen tekijän läsnäolo saattaa jopa kaksinkertaistaa aivojen verenkierron ja happitasapainon, mitä edesauttaa hermosolujen parantunut välityskyky.
    6. Parantaa lihasten rakennetta ja estää sydänsairauksia
    7. Luo mahdollisuuksia taistella esimerkiksi Alzheimerin tautia vastaan, koska auttaa lisäämään väli- ja etuaivolohkojen aktiviteettia
    8. Lisää kykyä työskennellä ja ajatella nopeammin sekä luo mielikuvituksessa uusia yhteyksiä eri asioille.

    Liikkuminen musiikin rytmiin ja liikkeiden sovittaminen musiikkiin on eräiden väitteiden mukaan olemassa olevista toiminnoista niitä monimutkaisimpia ja siinä on pantava peliin suuri osa koko inhimillisestä aivokapasiteetista. Tämän väitteen totuusarvosta en osaa sanoa mitään, mutta mielenkiintoinen se on tällaiselle lavatallustelijalle.

    Itsenäisyyspäivän jälkeisenä torstaina (8.12.11 klo 19 -20) Musiikkitalossa pääsee kokeilemaan paritanssia ilman sisäänpääsymaksua Martti Metsäkedon tahdittamana.

    VastaaPoista
  8. Hyvä lihaskunto on paljon tärkeämpi kuin juoksukunto. Mitä siitä vaikka juoksisit 3500m Cooperin testissä mutta et jaksa kanniskella mitään?

    Olin itse nuorempana hyvä esimerkki tästä. Juoksukunto oli aivan mahtava mutta kun lähdettiin kaverin kanssa Lapin tuntureille vaeltamaan raskaan rinkan kanssa niin en pysynyt perässä. Kaveri oli ylipainoinen eikä harrastanut liikuntaa ja poltti vielä tupakkaakin. Mutta meni tunturissa kuin hirvi.

    Kullervo K. oli kova piippumies, veteli sauhuja tämän tästä vaelluksen lomassa mutta niin vain kanteli raskasta rinkkaa loputtomiin tunturissa joten lihaskunto oli kaiketi kunnossa. Tuskin olisi kuitenkaan pärjännyt Cooperin testissä, luulisin..

    Vieläkö Kullervo muuten tupruttelee? Ei kait sentään enää?

    VastaaPoista
  9. Ei ole koskaan liian myöhäistä alkaa pitämään huolta aivojenkantotelineestään.

    Jos pitää liikunta liian machona - ehkä omaa ylevyyttään korostaakseen - niin aina voi venytellä. Ja syytä onkin, koska ihmiskeho ei itsestään vain, pelkästään olemalla, aukene. Venyttely on hyvästä.

    Vaikka onkin vaikeampaa kuin meditoiminen, ei se niin vaikeaa ole.

    Nyt jos koskaan kannattaa katsoa nimimerkkini linkittämä tiedonjyvä.

    VastaaPoista
  10. Täytän kohta 63 vuotta ja olen jo eläkkeellä. Kohentaa kummasti itsetuntoa, kun salilla tekee sotilaspenkissä viiden toiston sarjoja 100 kilolla, eikä kukaan nuoremmista tee enempää.

    PS. Sotilaspenkissä nilkat ovat ristissä penkin yläpuolella, joten käytetään vain käsivoimia.

    VastaaPoista
  11. Ad Omnia: - Kullervo K. lopetti piipunpolton 1964 (synt. -21) ja nousi Santa Monican kanjonin 150 porrasaskelmaa hengästymättä ja hikoilematta vielä 1996. Mutta toisin kuin esim. minä hänhän oli ilmavoimien aikoinaan kilplaurheilija, yksi hopea Karjala narmeijan hihdoissa upseerisarjassa ja kasa vastaaia sotilaspartiohiihdosta, sitä ennen rauhan aikana saavutuksia kilpasuunnistuksessa.

    VastaaPoista
  12. Kommenteista lirahti mieleeni. Oltuani harrastamatta kymmenkunta vuotta muuta liikuntaa kuin käden koukistamista, ajattelin tuossa vuotta ennen 35, että 35-vuotispäivänä pitää Cooperia mennä 3500 m. Ei mennyt, jäi 7 metriä vajaaksi. Suivaannuin tästä niin, että pistit tossut 15 vuodeksi naulaan. Työssä edellytettiin siltäkin porukalta, jossa olin mukana, jonkinmoista kuntotestiä. Minäkin, pelkkää lavatanssia harrastaneena, menin mukaan, vaikka ikäni puolesta ei enää olisi tarvinnut. En saanut kunnon tulosta, kun yläpään asteikko loppui kesken. Sitä se lavatanssi teettää.

    Huomasin antaneeni väärää tietoa pianovihreen takia Musiikkitalon tanssien loppumisen ajankohdasta, oikea loppumisaika on klo 22.

    VastaaPoista
  13. Uskottekos hartaudella ja pitkaan harjoitetun seksin auttavan lihas- vai juoksukuntoon?

    VastaaPoista
  14. Kaikilla suurilla sivilisaatioilla on/on ollut oma versionsa vähintään yleisurheilusta , jostakin kamppailulajista sekä jostakin pallopelistä (lähinnä jotakin jalkapallon tapaista)

    Kun harjoittelen (kevyillä) painoilla ja kävelen/juoksen (hölkkään) osallistun siis johonkin universaaliin ja perusinhimilliseen osana historiallista jatkumoa.

    Lisäksi se on kivaa ja vaikuttaa mielialaan positiivisesti.

    Mens sana in corpore sano.

    VastaaPoista
  15. Kaminiitto kirjoittaa aivotoiminnoista ja iän myötä tulevista muutoksista hyvää tekstiä. Antonio Damasio käsittelee samoja teemoja kirjassaan:"Itse tulee mieleen". Aivot saavat virikkeitä sekä sisältä että ulkoa ja rakentavat yhteyksiä tavoilla, joita emme vielä tarkoin tiedä. Tietoisuuden arvoitus avautuu vähitellen.

    Suomennos on lukuisa.

    Lainastossa vieraili Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  16. Onkohan kaikki maailmanlopun pelottelut samaa tasoa kuin tämä Ollilan ja EK:n ja höpömedian kauhistelema "tuottavuuskuoppa"?

    Voiko muisti olla niin lyhyt, vaikkei olisi dementiaakaan?

    Pari vuotta sitten valtiovalta kohkasi, Katainen kärjessä, että älkää hyvät yritykset vaan irtisanoko hätäisesti, vaikka lamassa ollaankin, että kohta kuitenkin tarvitaan taas työvoimaa.

    Yritykset tottelivat, eivätkä irtisanoneet, vaikka tuotanto supistui.

    Menee kaksi vuotta ja joku korkeasti koulutettu tutkija tekee jakolaskun: näin paljon tuotantoa, näin paljon töissä.. ja vertaa sitä lamaa edeltäisiin lukuihin... ja heureka: yrityksissä on liikaa väkeä!

    Syntyy suuri parku ja vouhkaus.

    No perkele, irtisanokaa ne ylimääräiset, niin tuottavuus nousee. Irtisanokaa kaikki muut paitsi johto, niin tuottavuus on hirmuinen, koskaan ylittämätön maailmanennätys!

    Hetken.

    VastaaPoista
  17. Sotilaspenkin asento ei nyt niinkään pakota, mutta ehdottomasti auttaa käyttämään vatsalihaskorsettia kokonaisuudessaan. Tällöin 2/3 kropasta on käytössä, vaikka jalat eivät olekaan voimaa tuottamassa. Jalat mukana ei mene paremmin siksi, että 95% ihmisistä on keskeltä katki, luuston puolella lantio jumissa istumisesta, lihaksiston puolesta lähes kyvytön käyttämään synnynnäistä korsettiaan. Voima ei välity keskivartalon läpi, vaikka jalat ja kädet olisivat kuinka vahvat. Avainsana: pilates, modernimmin: somaattinen venyttely.

    Muuten on ihqua katsoa, kun älykköseurue alkaa puhua liikunnasta. Sitä riemun määrää, kun tehdään ensimmäisiä avartavia havaintoja ja lausutaan tieteellisesti muotoiltuja tulemia, joiden ydin on: monipuolisempi liikunta on parempaa kuin yksipuolisempi, aivojen aktivointi pitää aivot aktiivisena...

    Pitkälle edistynyt käsityö on taidetta. Samoin pitkälle viety on ruumiinkulttuuri on todellista taitoa, syvällistä ja henkisesti palkitsevaa. Blogisti on ihaillut Teemu Selännettä, mutta todellinen oivallus kehon käytöstään on pieni ja jokaisen saavutettavissa.

    Opetan liikuntaa. Henkinen este on aina ensimmäinen. Onnittelut kaikille tämän ylittäneille.

    VastaaPoista
  18. "...mielestäni on normaalimpaa palvoa jonkun toisen ruumista kuin omaansa."
    Liityisikö tämä - ja nykyään yleiset syömishäiriöt mukaanluettuna erilaise dietit - siihen, että nykyihmisen elämä on, kiitos hillittömien markkinavoimien, tullut niin epävarmaksi, että muuta hallittavaa ei ole kuin oma ruumis. Karmeaa aikaa siihen aikaan verrattuna kun treenattiin ruumiin sijasta sielua.

    VastaaPoista
  19. Nyt on mahdollisuus kuntoilla kuulemma korkealuokkaisilla kauhavalaisilla Powerco-polkupyörillä made by Lillbacka! Uutinen tänään HS:issa. Kaikkea se Lillbacka keksii...

    VastaaPoista
  20. Meillä oli tupa. Ja kammari. Ja kyökki ja kuisti.

    Minulla oli 90-luvulla salihousut. En keksinyt käyttöä, kun oli tyyliä liikaa minulle eikä sitä saliakaan ollut.

    Suomenkieliseen Wikipediaan ei kannata kirjoittaa mitään, jonka kirjoittamiseen menee yli 10 sekuntia. Kaikki muu on ajanhukkaa, sillä muuten voi olla varma, että tulee joku, jolla on Oikea Mielipide. Ensin hän poistaa lähteet ja sitten ”lähteettömän” osion.

    VastaaPoista
  21. Ad Omnia: - joku mainitsi keskivartalon. Nurmossa oli mies, joka sanoi, ettei hyvin harjoitellut ihminen selkärankaa tarvitse, eikä siis selkävaivaa. Olen joskus ihmetellyt, mahtaako tuo aivan varmasti vanhimpiin kuuluva urheuilulaji olla epätavallisen monipuolinen kehittäjä. - Lajia en tietenkään tunne sisältö päin, mutta Pohjanmaallahan siitä ei voi olla tietämätön.

    VastaaPoista
  22. Kuntosali on aina ollut kuntoilun perusta,mutta ei ne coopista kovan tuloksen juoksevat mitään kunnottomia ole.Olipa kerran meikäl. 30 yo joukkueessa, jonka ka coopis oli 3155m.Huonoinkin yli 3tonn.Ei se joukko väsynyt "ollenkaan".Sen joukon kanssa oli nautinto reppuilla puskikoissa.

    VastaaPoista
  23. ad jukka kemppinen

    älä pölise. mene kaupunkiin jonka nimi on Kingissepa. kuuntele lintuja. jotka laulelee. älä väitä vastaan.

    VastaaPoista
  24. Miehet alkaa säntäilemään ns. kaviouralle VAIN kahdesta syystä: joko kalu lakkaa seisomasta tai kuolema alkaa pelottaa eli aletaan juoksemaan kilpaa kuoleman kanssa. Tämä tapahtuu hölkkäämishulluus iskee suunnilleen siinä 40-50 välillä.

    Parahin Kemppinen näyttää olevan ns. myöhäisherännäisiä. Poltatko itse piippua tai tupakkaa? Minulla on jotenkin sellainen mielikuva, että polttaisit. Olet tainnut mainitakin että siellä Lappeenrannassa kävitte käryyttelemässä jossain ulkosalla.

    VastaaPoista
  25. >>Uskottekos hartaudella ja pitkaan harjoitetun seksin auttavan lihas- vai juoksukuntoon?<<

    Hartausseksi tuskin kohotaa edes "sitä", saatika auttaisi edes himotukseen tai sen poistoon ;=)

    Pitkään harjoitettu seksi varmaankin treenaa ilolihasta... olipa se lihas sitten kummalla tahansa.

    VastaaPoista
  26. Kingissepp oli Viron Kuusinen, joten patriootti kiertää kaukaa hänen kunniakseen nimetyt kaupungit.

    VastaaPoista
  27. Olin koulutuksessa tänään. Halusin juoksuttaa aivoja. Pari Boreniuksen asianajajaa tappoi senkin yrityksen. Onneksi luin tämän jutun ja aivoni virkistyivät. Hyvä, että Borenius pudotti sen Kemppisen nimestään pois, ei siellä enää ole tähän älylliseen jumppaamiseen tarvittavia edellytyksiä:)

    VastaaPoista
  28. Koskaan ei ole liian myöhästä aloittaa äiti-lapsijumppaa, ei edes Kemppisten. Les Millsillä on tuote nimeltä BodyPump, ehkä joskus markkinoille tulee SeniorPump. Onko tässä Seniorituotteessa jumppamusiikkina humppa vai bach, sen aika näyttää?

    VastaaPoista
  29. Osuin tähän keskusteluun vajaan vuoden myöhässä etsiessäni kirjoituksia lihaskunnon ja aivotoiminnan yhteydestä. Blogi on kyllä tuttu muuten. Vieläkö bloginpitäjä käy salilla?
    Olen naispuolinen viittäkymppiä lähestyvä humanisti, vieläpä viulua soittava, joten "henkinen este" ensimmäisenä - kuten liikunnanopettaja edellä nimesi - on ollut melkoinen saliharjoittelua käynnistäessä. Keskimäärinhän aivokapasiteetti laskee samanaikaisesti lihasten vähetessä iän myötä - lieneekö näiden yhteys merkittävä? Kesällä tapasin timmejä ja skarppeja naispuolisia eläkeläisprofessoreja, jotka harjoittelivat painoilla. Liekö harjoittelu johtunut fiksuudesta, vai harjottelu osaltaan ylläpitänyt fiksuutta, vai sekä että? Oman kimmokkeen tehdä painoharjoittelusta totta toi ulkopuolisen (salilla käyvän henkilön) ikävä ja ylikriittinen kommentti ulkonäöstäni, eli siis oma tunnereaktioni, joka puhui sen puolesta mitä tietämäni faktat ovat jo pitkään puhuneet.
    Joku liputti kevyn painoharjoittelun puolesta: itse olen raskaan (itselleni raskaan) harjoittelun kannalla. Kiinnostavaa on, että painoharjoittelussa hermoston ylirasittumisvaara on suurempi ongelma kuin lihasten rasittuminen. Tähän liittyy se, että ohjelmia ja liikkeitä on vaihdeltava.

    VastaaPoista