XAU

Eilinen kirjoitus pani selailemaan asian johdosta lausuttua. Markan sijasta kansakoulun tuominen takaisin peruskoulun sijalle olisi tarpeen. Kaksi presidenttiehdokasta osoittaisin valmistavaan kouluun, koska heidän koulukypsyytensä antaa aihetta miettimiseen. Valuutta, sen nimi ja arvo ja näihin lujalla sidoksella liittyvä ohjauskorko kun eivät kuulu millään tavalla tasavallan presidentille

Kenellä on silmät on jo nähnyt, että myös vakavissa talousasioissa löytyy aina kolmenlaisia asiantuntijoita, jotka lausuvat ”jaa”, ”ei” tai ”pihalla”.

Mielipiteitään ilmaiseva äänestäjäkunta sitä vastoi onnistuu hilpeästi sekoittamaan toisiinsa rahan ja rahan nimen.

Umberto Econ romaanina hiukan keskinkertainen mutta oivalluksia säihkyvä teos oli nimeltään ”Ruusun nimi”. Getrude Stein sekoitti aikoinaan asiaa kirjoittamalla ”ruusu on ruusu on ruusu”, jolla hän tarkoitti vain vaihtaa sanan ”ruusu” merkitystä kesken lauseen.  ”Ruusu on ruusu” on kuin ruusu.

Näiden aikojen keskustelu on toisaalta ilahduttanut mieltäni. Aina välillä joku viittaa siihen, että tämän blogin ja sen kommentoijien yleisilme on pollea. Eräiden kommenttien jälkeen käsitän, että tilanne on kuin onkin sama kuin kauan sitten kansakoulussa. Jos joku sanoi, että Helsinki on Suomen pääkaupunki, toinen kohotti nyrkkinsä ja kysyi: ”Mikä sinä oikein luulet olevasi.”

Tämä etiketti näyttää toimivan edelleen.

XAU otsikossa on kullan lyhenne pörsseissä.  Nykyviisaus sanoo, että markka on ”arvokkaampi” kuin euro, mutta arvokkain kaikista on kulta. Joistakin mielipidekirjoituksista ilmenee, että kirjoittajat luulevat Suomen tai USA:n tai kaikkien maiden olevan edelleen kultakannassa niin että setelin voisi vaihtaa kultaan keskuspankissa.

Mainitsin Umberto Econ, koska hänen romaaninsa korostaa asiayhteyttä ymmärtämisen edellytyksenä. Monessa mielessä kullalla ei ole arvoa. Luulisin ettei taksi ottaisi kuvan kultadollariani (20 dollaria) edes pantiksi, vaikka sen arvo on romukultana tällä hetkellä yli tuhat euroa. Mistäpä sen pikapäissään toteaa, onko kolikko kultaa eli ongelmattomammaksi rahaksi muutettavissa.

Tavaratalossa kultaraha toisi vain vartijat ja poliisit paikalle. Kullan hintakäyrän voi kuka tahansa etsiä helposti verkosta. Hinta vaihtelee suuresti, koska kysyntä vaihtelee. Ajatus valtioiden hallussa olevan kullan myymisestä taisi olla viimeksi julkisuudessa Portugalin paketin yhteydessä. Ajatusta pidetään huonona. Tarjonta pudottaisi hintaa, ehkä pahastikin.

Kysymys on yrityksestä selittää mahdollisimman yksinkertaisella tavalla, että myöskään rahan eli valtion valuutan ollessa puheena menneisyyteen ei voi palata. Nyt mielikuvitusleikkinä toteutettu omaan valuuttaan siirtyminen aiheuttaisi suurin piirtein sen, että palkat maksettaisiin eri valuutalla kuin se, mitä saataisiin viennistä. Palkat markkoina ja vientitulot euroina, dollareina, jeneinä ja juaneina.

Vaatii ankaraa mieltä ajatella, että näiden valuuttojen kurssi pysyisi pitkään samana.

Alle 20 vuodessa on unohdettu, millaisia seurauksia oli 90-luvun alkaessa suurta muotia olleilla valuuttalainoilla. Jälki oli pahaa. Valtion laina on välttämättömästi valuuttalainaa. Mistäpä lainan antaja kaivaisi ne markat?

Näin myös useita repliikkejä, joissa paheksuttiin valtion velkaa yleisesti ja yksikantaan. Tässä näyttää olevan vielä yksi kansakouluasia. Valtio ei ole liikeyritys eikä kunta liioin. Ajatus ei ole se, että valtio keräisi markkinoilta kauppaa käymällä varat suuriin investointeihinsa. Ne varat on ollut kautta aikain tapa lainata, ja silloinkin korko on kova kysymys.

Mainitsin jo kerran, että hyvin mielenkiintoisen uutuuskirjan mukaan Adam Smithin jälkeläisten pitäisi kansakuntien vaurauden sijasta puhua kansojen velkaisuudesta. Hyvin toimiva ja oikein mitoitettu luotto on parempi asia kuin laiskana lakossa makaava raha, oli sen nimi mikä tahansa.