Sivun näyttöjä yhteensä

23. joulukuuta 2011

Onnen toivotus


Toivotan itselleni onnea, koska täytän tänään 67 vuotta. Onnitteluihin ei taida olla pahemmin aihetta, koska nykymaailmassa ja maassamme tämän iän saavuttaminen ei ole erikoista. Lisäksi olisin voinut sinnitellä valtion leivissä vielä vuoden ennen kuin olisi tullut perälauta vastaan. Itse asiassa minulla on tässä paperi, jonka mukaan jatkan pätkätyöläisenä ensi vuoden. Tehtävä on ruinata rahaa nuorempien tutkimuksiin.

En ryhdy kiittämään enkä källäämään elämääni. Käytän kokemaani esimerkkinä, koska omasta eliniästäni tiedän jotain ja kirjoittamalla ”minä” vältän puhumasta jonkun toisen pussiin.

Siis: arvioin olevani noin 910 vuotta vanhempi kuin useimmat teistä. Oman periodisointini mukaan keskiaika alkoi Euroopassa vuonna 1080. Valtiollinen kehitys, filosofia ja teologia ja siis kaupankäynti muuttuivat pysyvästi. Sen jälkeen kehitettiin kaikenlaisia höyrykoneita. Amerikka muka löydettiin, mutta ainahan se oli ollut siellä. Laivoilla voitiin kuljettaa takorautaa, pippuria ja paloviinaa, mutta ero entiseen oli korkeintaan määrällinen. Sopiva toisen aikakauden alkamisen vuosi oli 1848, Euroopan hullu vuosi, jolloin informaatio alkoi todella liikkua, kiitos yksinomaan rautateiden.

Rautatie oli avainkeksintö, mutta tietysti tarpeeton huvitus, kunnes oli ymmärretty, mitä kaikkea voi tehdä säännöllisten, vuodenajoista ja keleistä riippumattoman kuljetuksen turvin. Voi tehdä esimerkiksi vallankumouksen. (Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumousten saavutukset jäivät epämääräisiksi ja ennen rautatien tuloa satunnaisiksi.)

Uusi aika eli romantiikka eli modernismi päättyi 1989-1992. Avainsanat ovat www ja Mosaic eli selain. Pienet tietokoneet voittivat isot ja verkko kehittyi nopeasti (Netscape) sellaiseksi, että sitä pystyi käyttämään huviksi ja hyödyksi, vaikkei tiennyt, mitä teki.

Taustalla vaikuttivat hiukan vähäisemmät urotyöt eli taulukkolaskennan ja tietokantaohjelmien kehitys sellaisiksi, että johtajista tuli sihteerejä ja sihteereistä johtajia. Tiettävästi tuon lyhyen ajan sotilas- ja siviiliteknologia olivat suhteellisen tasaväkisiä, ja niiden yhteistoimintaa edisti vielä uusi verkon sovellus, nimittäin soluverkko eli matkapuhelin eli kännykkä.

On harvinainen etuoikeus muistaa aika, jolloin verkkoa ei ollut olemassa, muistaa se aika, jolloin tietokoneita ei tarvinnut käyttää ja sitten vielä tämä nyt meneillään oleva vaihe, jollin IT ja ITC eli tietojenkäsittely ja tietoliikenne muuttuvat samaksi asiaksi. Kai teillä on käytössä cloud? On teillä. Sähköpostinne ei ole oikeastaan vuosiin ”sijainnut” tietokoneessanne, vaan taivaan tuulissa ja pilvissä.

Luulen että itse eli keskiaikaa. Kotikuntani läpi kulki juna, mutta se oli satunnainen häriötekijä. Taivaalla esiintyi lentäviä koneita, mutta eivät ne meille kuuluneet. Yhteisö, siis ihmisen suhde toisiin ihmisiin ja itseensä oli sama kuin 1100-luvulla. Itse en huomannut vuosituhannen vaihtuneen ennen kuin jäin eläkkeelle. Aina Suomen maaseudulta oli kaapattu muutama kakara papinkouluun. Itse osoitin taipumusta kirjainten oppimiseen ja aloittelin latinaa ennen rippikouluikää, kuten kuuluikin. Juristi oli tietenkin papin kauan kadoksissa ollut kaksoisveli, luterilaisen regimenttiopin mukaan viime kädessä Jumalalle vastuussa oleva maallisen vallan välikappale. Liperipuolen miehet olivat aivan yhtä kiinnostuneita käskyistä ja kielloista ja hankkivat runsaan elantonsa niistä.

En tunne olevani professori enkä tohtori. Olen paskalaureus niin kuin Mikael  Karvajalan kasvatusmuori sanoi (taisi sanoa paskalauri) eli ylioppilas. Ihmettelen uutta maailmaa etupäässä pöytäni äärestä kokneita käyttäen, kun menneisyyden veljeni joutuivat pällistelemään paavia Roomassa ja pakenemaan pyöveliä Pariisissa. Ylioppilaaksi arvioin itseni, koska olen opettanut oppilaita ja joskus itse asiassa uhannut tuoda olkia luentosaliin. Olen kirjoittanut esityksiä ja ehdotuksia eli toiminut konsiliaattorina ja kommentaattorina ja istunut määrävuodet prefektinä jakamassa oikeutta.

Oikeus jaetaan pieniksi palasiksi niin kuin muistamani, makea sokeritoppa sokerisaksilla (saattavat olla äidilläni tallella).

Minusta on oikein kodikasta, että nuoremmat taistelevat taas turkkia ja tattaria vastaan ja itse olen saanut silitellä hallitsijan kultaista kruunua ja saanut kynttilänpätkän tähteeni. Eikä millään viekkaudella ja vääryydellä.

(Kuvassa Kirkkonummen kunnantalo, juuri avattava menneisyyden jäänne.)

37 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ja synttärionnittelut Jukalle!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Jukalle ja Hyvää Joulua! -70 luvulla olisit ollut vanha ukonkäppänä mutta nyt mies parhaassa iässään. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa sir Paul McCartney tai Danny jotka ovat molemmat syntyneet v.-42 ja keikkailevat edelleen, vanhaan tahtiin. Molemmilta taidettiin kysyä aikanaan mitä mahdat tehdä "vanhana" ukkona 50 vuotiaana..

    Harmi että synnyit päivän "etuajassa", muutoin olisit päässyt niiden etuoikeutettujen joukkoon jotka juhlivat syntymäpäiväänsä jouluaattona kuten esim. tasavallan presidentti Tarja Halonen. Mutta minkäs teet, silloin on tultava kun kutsu käy. Ja onhan siinä se hyvä puoli että saa juhlia kahtena päivänä peräkkäin..

    VastaaPoista
  3. Sita vaan paskalauriviisastuu kun vanhenee, miihin vielä päätyneekän. Onnittelut ja rauhaisan Joulun toivotukset arvoisalle blogisticucsellemme!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut täältä myös ! Lieneekö niin,että kun on oikein elämän oivaltanut ja tyynesti vastaanottanut oman tarinansa niin ihminen ei tunne olevansa mitään erityistä vaikka "jäljet" ovat mallikkaat.Sitä kypsyy kauniisti katselemaan maailmaa ja tyynesti tarkkailemaan höyrypäitä.
    Hyvää joulua kaikille !

    VastaaPoista
  5. "jolloin informaatio alkoi todella liikkua, kiitos yksinomaan rautateiden."

    Miten niin? Olihan lennätin keksitty ja kohta keksittiin puhelin. Ne olivat rautateitä nopeampi informaation välityksessä.

    Rautatie toki kuljetti tavaraa ja ihmisiä.

    VastaaPoista
  6. Onnea ja rauhaisaa joulua! On se todella etuoikeus muistaa aika, jolloin tieto kulki vielä morsenaakkosilla lankaa pitkin. Oppipoikana Posti- ja Lennätinlaitoksen radio-osastolla näin, että jopa pilvessä.

    Esko, joka-aamuinen lukijasi, 72 v.

    VastaaPoista
  7. Kuin myäskin,onnittelut!!!!

    mmla

    VastaaPoista
  8. Lämmin onnen toivotus Jukka Kemppinen, ajattelen Sinua ja Isääsi. Läheisiä on tuntemukset olleet lukiessa kertomuksiasi isästäsi. Minun isäni kuoli nyt joulun alla 96-vuotiaana. Sehän on ihan lähellä sataa vuotta, vasta nyt sen yllättäen ja vähän sävähtäenkin huomaan.

    Kuuntelen netistä Ton Koopmanin johtamia kantaatteja. Bachin kantaateistahan sinä olet paljonkin kirjoittanut, BWV 106 nyt soimassa.

    VastaaPoista
  9. Aikanaan ajattelin rakentaa Kirkkonummelle, tontti tai sen osa oli lähellä Esponlahtea ja siellä oli venäläisten juoksuhautojen jälkiä, on kai vieläkin. Hanke ei totetunut.
    Kirkkonummen uuden hallintopalatsin yläkulmassa on veikeä "ratsastaja". Onkohan sinne tarkoitus kerätä näytille laiskat ja vetelät kuntalaiset vai esimerkilliset ihmiset?

    Onnea lähes jouluihmiselle!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut! Blogisi lukemista olen harrastanut vuoden. Lieneekö sillä vaikutusta tähän linkin tekstiin? En pistä kuitenkaan sinun syyksi.

    VastaaPoista
  11. Kirkkonummen uusi kunnantalo onkin melkoinen valtti, kun Virkkusen kuntauudistuksen yhteydessä ryhdytään valkkaamaan suur-Helsingin hallinnollista keskusta.

    VastaaPoista
  12. Myös me kommentoijat haluamme toivottaa Onnea ja monia kirjoitusrikkaita Vuosia!!!

    VastaaPoista
  13. "Oman periodisointini mukaan keskiaika alkoi Euroopassa vuonna 1080."
    Mitä sitten vuodet 476-1079 olivat? Vaikea niitä (Rooman romahdus, "pimeät vuosidat 500-600-luku, karolingit, viikiinkiretket, ristiretket) on oikein myöhäisantiikkiinkaan on sovittaa. Eikö perinteinen jaottelu varhais-,sydän- ja myöhäiskeskiaika kuitenkin ole kuvaavin.

    VastaaPoista
  14. Onnea myös täältä Karjalan laulumailta.

    VastaaPoista
  15. 1960-luvulla kirjoitin A-4-kokoista punakantista vihkoa, joka on vieläkin jäljellä.

    Siinä pohdin sianlihan hintaa, JFK:ä, Tsar-Bombaa ja John Coltranea.

    Nyt kirjoitan Sinun tavoin päivittäistä blogiani helmikuusta 2007 alkaen (N:o 1735 menossa).

    En välttämättä kaipaa Pärre Förarsia ("Kerro kultainen kuu") tai Lasse Liemolaa (toimitti liput Kulttuuritalon jazz-konsertteihin maalaiskauppalan pojille).

    Mutta kaipaan sellaista, joka on tuottanut Kemppisen, Paratiisikurun ja syyn siirtyä Kirkkonummen sijasta Kirkonjyrhämän rantaan.

    Onnea, Sinä babyboomer-airut & rauhaa ja sitkua: ne pitävät neuroplastisiteetin ja -resilienssin, jos mikään niitä on pitääkseen.

    VastaaPoista
  16. Hatunnosto konkarille!

    Sain siskoltani sokerisakset synttärilahjaksi. Ne olivat aivan ruosteessa. Liotin niitä muutaman tunnin laimeassa lämpimässä etikkaliuoksessa ja sen jälkeen jynssäsin pinnan. Vanha taottu teräs on käsittelyn jälkeen kuin silkkiä ja satiinia, joka hivelee kämmentä.

    Kuusta jalustaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  17. Turpiin vaan ja onnea!

    VastaaPoista
  18. Ad Omnia: - lennätin ja puhelin eivät kelvanneet informaatioalustaksi - ei voinut käyttää kaverille. Sotaväki ei ollut lainkaan kiinnostunut puhelimesta, joten mm. Suomeen syntyi yksityisiä puhelinyhtiöitä.

    Kuten internetissä ajattelen rajapaaluna informaatiota, joka on taitamattomankin tavoitettavissa.

    VastaaPoista
  19. Onni on olla kuinka haluaa, mutta kuitenkin tuntea elämä mielekkääksi. Tämä ei ole omaperäinen, mutta omakohtaisesti lähinnä negaatioina koettu määritys.

    Toivon, että Kemppiselle ainakaan tämä blogi ei ole käymässä haluttomaksi. Kovin mieluisaksi ja mielekkääksi me sen koemme. Kiitosta ja onnea!

    VastaaPoista
  20. Onnittelut päivänsankarille ja kiitokset mielenkiintoisista kirjoituksista!

    t. Maajussi

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea syntymäpäivän johdosta , sekä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !!!

    VastaaPoista
  22. Syntymäpäiväonnittelut ja hyvän joulun toivotukset maailman parhaan blogin isännälle!

    Vaatimattomuudessaan hän tuntuu olevan Elias Lönnrotin heimoa. Kun ylioppilaat heittivät Lönnrotia kunniatuolissa ilmaan, tämän kommentti oli "Ei paska punniten parane".

    Tietoliikenteestä tulee mieleen, että kun aloitin silloisessa Suomen elokuva-arkistossa George Orwellin jälkeisenä vuonna 1985 uusinta uutta oli siirtyminen teleksistä telefaksiin. Orwellista tulee mieleen, että valtion, myös yliopiston, hallinnon kehittäjien kunnioittamiseksi ja heidän nimiensä ikuistamiseksi pitäisi perustaa Orwell-, Kafka- ja Gogol-palkinnot.

    Vaan kohta pitää avata radio, josta tulee oopperan solistien joulukonsertti, esiintyjiä Camilla Nylundista alkaen.

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea syntymäpäivänä ja kiitos hyvistä kirjoituksista!

    VastaaPoista
  24. Onnittelut myös täältä Kauhavan suunnalta, samalla rauhallisen Joulun sekä menestyksekkään uuden vuoden toivotukset,

    lauma serkkuja, tätiä ja enoja

    VastaaPoista
  25. Lämpimät onnittelut, Jukka, ja kiitos blogeistasi!

    VastaaPoista
  26. Se on kai vanha joka entisiä muistelee!

    VastaaPoista
  27. Onnittelut virtuaalisen kansakoulumme rehtorille!

    Eli tuolle sitkeällä, sos.dem.aatteeseen kallistuneelle ja virtuoosimaiselle sanantaitaja-Kemppiselle!

    Toivoopi eräs pohjoispohjalaanen täältä kaukaa, ihan jumalanvaltakunnan naapurista.

    VastaaPoista
  28. Enpä usko että olisin ruvennut lukemaan blogiasi, ellen olisi lukenut kirjojasi ja kuullut sinun lukevan runoja kerran Kauhavalla, jotkut kirjapirskeet silloin olivat ja Tuula ne taisi järjestää.

    Aamulla mentiin kahville hotellin baariin, meidän isäntä tempaisi kaksi iso wiskyä ja kirjailijat katsoivat kummissaan, mutta eivät sanoneet mitään. Sillä oli hajonnut hammas.

    Kyllä minä luulen että nekin juhlat olivat kaikille meille tarpeen. Ja on kivaa ajatella että juuri silloin ei rahan kaikkivalta ollut ulottunut vielä ihan kaikkeen.

    Olet vain vähän yli puoli vuotta minua vanhempi, niin että en kutsu sinua sedäksi.

    VastaaPoista
  29. Olet lahes saman ikainen kun mina. Mina poljen kurassa niila kohtiin missa kura ja lieju pysaytti sakemannin. On pimeaa ja hammasta kivistaa, sanovat etta taallla joskin on hammaslaakari joka osaa kivuttomasta poistaa pahan hampaan. so, normal. normal.

    VastaaPoista
  30. Onnittelut ja kiitokset, professori Kemppinen!

    VastaaPoista
  31. Joulukuussa syntyneillä on erityinen tehtävä: kuunnella, katsoa, tuntea ja -kertoa.

    Hyvää Syntymäpäivää!

    toivottaa Pirkko A

    VastaaPoista
  32. Olen kävellyt nuo portaikot. Niissä on yhtä monta askelmaa sekä ylös- että alas päin, laskin ne kerran. (Kun minulla ei sillä kertaa ollut muutakaan tekemistä) On ihan eri asia - paatuneinkin kapitalisti on TÄSTÄ asiasta samaa mieltä - että, onhan se ihan eri asia että onko surullisella mielellä tai iloisella mielellä, kun kävelee.

    VastaaPoista
  33. Voisiko tällä kertaa ajatella asiaa toisin päin? Mikä etuoikeus on ollutkaan ihmisellä nähdä ja elää kehityksen kulkua, samalla kuitenkin pysyen "kartalla"?

    Yleistäen niin kaikki noin 45-100 vuotiaat ovat joutuneet / saaneet elää varsinkin teknisen kehityksen kuin myös yhteiskunnallisen muutoksen. Aika hyvin käsittääkseni suurin osa ollaan siitä kuitenkin selvitty :-)

    Itse henk. koht. olen yleensä nauttinut blogistanne mutta nyt en valitettavasti ymmärrä tuota ylinegatiivista kommentointianne.

    Kunnioittaen,

    Yllättäen anonyymi ;-)

    VastaaPoista