Koti ilman iPadia

Kuten Aleksis Kivi sanoi, koti ilman iPadia on kuin pilvinen päivä. – HS tarttui syrjäytymisen syrjään ja otti esiin ongelman, josta on keskusteltu nimellä digitaalinen kuilu tai 80-20 toista kymmentä vuotta.

Ilahduttavaa, että asiaan käytiin kerrankin, ilman kiertoa uuden teknologian kautta.

Oma käsitykseni ei perustu tosiasioihin. Tilastoista ilmenevä on kovin yleistä. Silti olisin valmis säestämään, että suomalainen mitattu ja kehuttu tasa-arvo näyttää olevan kuolinkouristuksissa.

Toisin kuin presidentti Halonen – jos ymmärsin oikein – en pidä tätä globalisaation lieveilmiönä, vaan globalisaationa.

Jotkut ihmiset harmittelevat maahanmuuttajia. En usko sen johtuvan siitä, että nämä ovat toisen rotuisia ja väärän värisiä. Uskon sen johtuvan siitä, että he ovat köyhiä. Kunnanjohtajat ja muut kanttorit eivät anna edes Lieksassa arveluttavia lausuntoja. En usko sen johtuvan siitä, että he olisivat valistuneita, vaan siitä, että he eivät ole köyhiä.

Marginaalityytymättömyys on ollut kauan keskeinen käsite. Tyytymättömyyttä eivät tuo julki niinkään ne, joiden asiat ovat huonosti, kuin ne, joiden asiat ovat melkein huonosti. Erittäin tyytymättömiä ovat ne, joiden asiat ovt melkein hyvin.

Varmin keino sekoittaa tämä tärkeä keskustelu on keskittyä syrjäytyneisiin. Olisi keskityttävä syrjäytyviin, uhan alla eläviin. Jo pudonneisiin on kohdistettava selviä ja vahvoja aputoimia. Luullakseni suurempi joukko, ne jotka tuntevat riippuvan kynsistään räystäässä, vaatii dramaattista suunnanmuutosta. Tuohon joukkoon kuuluu tyypillisesti paljon opiskelijoita.

Se ei ole mikään sattuma, että viimeksi kuluneet puoli vuosisataa rajujen levottomuuksien polttopisteessä ovat olleet nimenomaan nuoret ja etenkin opiskelijat. Heillä on silmät nähdä, mistä heidät aiotaan jättää osattomiksi ja korvat kuulla, miten paksuja juttuja heille halutaan syöttää.

Miksi Suomi ei sortunut Neuvostoliiton satelliitiksi 1946-1948? Meillä oli liian nuori ”oikeisto” (neuvostovastainen kansanosa) ja liian vanhat kommunistit.

Jopa Zdanov tiesi ja saattoi lähettää miehet vilkaisemaan yliopistolta, mikä määrä meillä sittenkin oli erittäin iskukykyisiä 20-30 –vuotiaita. Heillä ei ollut mitään syrjään jäämisen vaaraa. Heistä tuli herroja herroista köyhään maahan. Työläiset pysyivät lopulta parlamentaarisen demokratian piirissä, koska maassa oli puutetta kaikesta muusta paitsi työstä.

Neuvostoliiton pahimpia virheitä suhteessa Suomeen ei ollut talvisodan aloittaminen – kyllähän maan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kukistua. Hirvittävä erehdys oli sotakorvausten vaatiminen. Ne olivat suhteessa väkilukuun suuremmat kuin Saksalta 1919 vaaditut korvaukset – ne joista Saksa ei selvinnyt vaan ajautui lopulta natsivaltaan. Korvauksiin meni 1/6 valtion budjetista eli vuoden 2009 summilla ja rahan-arvolla noin 8 miljardia euroa vuodessa, eikä puhe ollut takauksista tai varauksista, vaan tavarasta.

Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka maksoi sotakorvauksensa.

Neuvostoliittoon rahat upposivat tekemättä havaittavaa vaikutusta. Suomella oli 1952 teollisuus ja vaativaan vientikauppaan kykenevä väestö. Rikkaimmat oli köyhdytetty eikä maailmanvallankumous jaksanut kiinnostaa monia.

Hyvinvointivaltiomme alkoi rapistua 1980-luvulla ja romahti 1991-1992. Sitten alkoi jälleen nousu ja samalla kummallisten, vieraiden oppien tunkeutuminen ajatusmaailmaamme. Nokia-ilmiö – siis korkea teknologia koko hankintaketjuineen – teki ihmeitä ensin etenkin Euroopan markkinoilla.

Tätä kysyisin kahdelta presidenttiehdokkaalta: luuletteko että tuo nousu ja siihen liittyvä investointien tarve olisi ollut mahdollinen ilman vapaakauppaa ja yhteisvaluutta euroa? – Ei se olisi mitenkään onnistunut.