Sotapelkuri

Osa miehistä oli arkoja ja säikkyväisiä jo lapsesta. Nuoruusvuodet olivat monilla sujuneet tavanomaisesti, ehkä varovasti varjon puolella.  Syyt saattoivat olla rakenteellisia. Jotkut oli isä piessyt, jotkut olivat isommat sisarukset kiusanneet sellaisiksi, ettei heille löytynyt joukosta luontevaa paikkaa. Silti he tekivät jaksamisensa mukaan töitään, joku huollon puolella eli töpinässä, joku kaapelikeloja kanniskellen, joku onneton kiväärimiehenä vitjassa.

Virallisemmissa yhteyksissä puhutaan altistavista ja laukaisevista tekijöistä. Ennen sanottiin rakenteelliset ja reaktiiviset syyt. Kumpaisestakaan ei asianomainen itse ole moraalisesti eikä oikeudellisesti vastuussa. Kun sanottiin, että ihmisellä oli ”huonot hermot”, siihen saatettiin liittää vihjaus, että rehellisellä työllä ja ahkeralla rukoilemisella asiaa voisi auttaa. Mutta sellaiseen ei pysty ihminen, jonka kapasiteetti ei riitä.

Nyt jo aika paljon selvitelty sodan sosiologia viittaa vahvasti siihen, että näiden veljien annettiin yleensä olla rauhassa, eivätkä he yleensä joutuneet pilkan eivätkä edes vähättelyn kohteeksi. Urhollisuus ja arkuus olivat yksityisasioita, jotka eivät olleet niin tärkeitä kuin omaan joukkoon sitoutuminen. Siksi pelkuruus tuomittiin, jos se oli kaverien pulaan jättämistä. Rukajärven suunnalla muuan jo aikaisemmin öykkäröinyt kapteeni juoksi kuin jänis, kun edessä paukahti, ja vei mennessään kaikki hevoset. Sitä ei annettu koskaan anteeksi. Jonkun toisen upseerin seisoskelua luotisateessa pidettiin joko typeryytenä tai luonnevikana; diagnoosi oli varmaan oikea.

Toisin saattoi käydä pelkurin, jos joukkueenjohtajaksi tai komppanian päälliköksi osui psykologisesti lahjaton ja itse henkisesti kehittymätön ihminen, jonka sotilaallisen ulkokuoren alla asui kova halu kiusata heikompia.

Ammatinvalinnassa vaikuttaa sellainenkin voima, että ihminen ajautuu kuin magneetin vetämänä sellaiseen tehtävään, johon hän sopii erikoisen huonosti. Ihmisten vihaaja rupeaa lääkäriksi, hengellisesti heiveröinen papiksi, oikeudentunnoltaan vaurioitunut tuomariksi ja lapsia vihaava opettajaksi.

Tässä on työnjohdollista ongelmaa kerraksi. Soveltumattoman henkilön saaminen hievahtamaan tehtävistään on joskus ylivoimaista. Helpoimpia ovat narsistit (en puhu nyt narsistisesta luonnehäiriöstä, joka on vakava). Moni häjyläinen pysyy aisoissa, jos häntä muistaa ihailla pari kertaa päivässä, ja palkkaa jonkun sievän naisen sanomaan silloin tällöin:” Kyllä sinä olet viisas!”

Tuota keinoa on syytä käyttää varoen. Henkisesti terve esimies kiusaantuu makeilusta ja toimenpiteen teho voikin olla kielteinen.

Olen tuntenut henkilökohtaisesti joitakin rintamalla psykoosiin pudonneita. Eräs sanoi alkaneensa hiukan käsittää ympäristöään Lappeenrannassa. Hän oli alushoususillaan ja jalat olivat tohjona. Edellinen muistikuva oli Rajajoelta. Siitä tulee juoksumatkaa.

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän suhtautui kylmästi tai ylimielisesti heikkouden osoituksiin. Yllättävän usein ihminen ikään kuin ilmoittaa oman tautinsa nimen. Nainen joka on kovin herkkä huorittelemaan tyttäriään tai entisiä ystävättäriään saattaa olla omassa seksuaalisuudessaan sekaisin. Yletöntä kuria keskenkasvuisille saarnaava voi olla ihminen, jonka omaa kurittomuutta on käsitelty kohtuuttomasti.

Sotamuistoja kuuntelevan on syytä pitää mielessään, että jokin osa ”autenttisistaa” kertomuksista ja muistoista on tietoisia tai tiedottomia valheita. Ihminen on sopeutuva eläin ja kova kompensoimaan. Rauhan ajan eturiviin tunkeutujista joku on aina sama mies, joka tiukkoja aikoja elettäessä etsiytyi takariviin ja haki pensasta, johon painaa päänsä.

Tuohonkin suhtaudutaan suvaitsevasti. Olen kuullut repliikin usein ja yrittänyt pitää sen mielessäni: antaa Villen paasata, kun hänellä on siihen tarve.