Hulluja yllyttämässä

Väittävät että alkaisi olla maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Juuri siksi tuumin, että olisi vihapuheen paikka.

En ole saanut päähäni, mikä ruotsin kielessä ja kuningaskunnassa jaksaa joitakin harmittaa. Muistaakseni olen ollut asiasta hiljaa, sillä ymmärtäähän sen toisaalta, että remmi rupeaa käryämään maassa, jossa ihmiset vittuilevat vierasmaalaisille niin kiertäen ja kaartaen ettei siihen oikein pääse kiinni. Toista se on Saksassa, jossa käsityksen esimerkiksi suomalaisista ja muista turkkilaisista sanotaan suoraan.

Suhteellisen laaja kokemukseni vaikeista liikeneuvotteluista ruotsalaisten kanssa on yhtenäinen. Ystävällisyys on ylitsevuotavaa, joka asia luvataan panna lausunnolle myös siivoojalle ja hänen kissalleen, ja kun suomalaistollo luulee saaneensa jotain aikaan, ruotsalainen neuvotteluosapuoli vetää burgundinnahkaisesta salkusta loistopaperille tulostetun sopimuksen ja sanoo että nimi tuohon. Ahkera myötämieli olikin pelkkää petosta. Todellisuudessa mistään ei tingitä. Ellei allekirjoitusta tule, kysyvät vain että tuleeko taksi Arlandaan vai Värtanille, asiakkaan omaan laskuun tietysti.

Kuvassa näkyvän kirjan kirjoittajaa, muuan Chrispinsson, tuntuu olevan kova poika kirjoittamaan. ”Unohdettu historia: ruotsalaisten kohtaloita ja seikkailuje idässä vuosituhannen aikana” kertoo varjageista eli viikingeistä alkaen, miten ruotsalaisia kaupunkeja olivat Viipuri ja Turku, Talllinna ja Riika sekä tietysti Nyenskans, jonka paikalle joku suurikasvuinen ryssä – varmastikin bolshevikki – meni perustamaan ihan toisen kaupungin ja antoi sille oman nimensä, Pietari.

Ja juuri kun ruotsalaiset olivat suunnitellet siirtävänsä pääkaupunkinsa keskelle valtakuntaa eli Narvaan!

Pitipä sattua.

Toden sanoakseni en pitänyt kirjaa hankkimisen arvoisena, van tyydyin selailemiseen ja katselin verkosta joukon yhteenvetoja ja arvosteluja etsiäkseni niistä Suomea tai suomalaisia sivuavia mainintoja. Niitä ei löytynyt.

Siinä mielessä kirjaan olisi kannattanut tutustua, että nyt en tiedä, mahtoivatko ruotsalaiset myös mellakoida Brittein saarilla ja perustaa siirtokuntia Islantiin ja Grönlantiin sekä uudemman käsityksen mukaan ruotsalaisen Leif Ericsonin johdolla Viinimaahan eli Amerikan mantereelle.

Myös kirjan ruotsalaiset arvostelijat pitävät surkuteltavana tapauksena, että Ruotsi, joka kerran oli tuonut kalpansa kostavan Reinille ja juottanut ratsuilla keisarin maljan Tonavasta, on pahasti kutistunut alueiltaan. Maine kai on kumminkin kova.

Nähdäkseni Ruotsissa on nyt meneillään sellainen vaihe, että kansankotivaltio jännitti voimansa kohti tulevaisuutta eikä siksi halunnut kuulla paljon puhuttavankaan menneisyydestä. Historian opetusta on supistettu jatkuvasti, ja teoksen kirjoittajan mukaan nykyruotsalaisten käsitys menneestä suuruudesta on faktojen kannalta vallan huteralla pohjalla. Ruotsalaiset eivät tunne historiaansa.

Jos sitten on päässyt käymään niin, ettei se tieto ole hallinnassa, että valtakunnan molemmin puolin on nyt siihen ennen kuuluneet itsenäiset valtiot, nimittäin Norja ja Suomi, on ymmärrettävää, että asiaan halutaan oikaisu.

Sen maininnan luin, etteivät ruotsalaiset ole aivan selvillä merkittävän kieliryhmän asumisesta Finland-nimisessä valtiossa, tätä nykyä syrjittyinä ja sorrettuina. Tuosta minulla on omiakin kokemuksia. Ruotsini ei ole sujuvaa, enkä uskoisi sitä aivan virheettömäksikään. Puhetapani myötäilee Suomen 1800-luvun loppupuolen lakiruotsia höystettyinä sitäkin vanhemmilla kielimuodoilla. ”Kommen. Vi böra avlägsna oss!” (Kom, vi ska gå.)

Praa konsti, sano hurri kun hevosen hirtti, sanottiin Kauhavalla. Siellä esiintyi varhaisina vuosinani mielenkarvautta, kun seudulla hyvin tunnetut vöyriläiset olivat tehdä kapinan jouduttuaan kantamaan sotarasituksia ja joidenkin rannikkokuntien asukkaat pitivät kovaakin ääntä siitä, miten kaikki järkimiehet olivat hiihtäneet hyvissä ajoin Pohjanlähden yli ja olleet täten keskinäisen yhteistyön ja avunannon linjalla jo 1939.