Pari-kolmekymmentä metriä kirjahyllyä on tyhjillään. Kirjoja on käyty yksin kappalein läpi. Työhuoneessani täällä kotona on ainakin 429 nidettä. Pääosa kirjoista on muissa huoneissa, ja on niitä toisissa kiinteistöissäkin.
Joskus selitetään tai vihjataan, että suureksi osaksi luettujen kirjojen hautominen kalliin asunnon seinillä on pahanlaatuista omahyväisyyttä. Asukas haluaa välittää itsestään käsityksen rientoisana kulttuurihenkilönä. Kai se niinkin on.
Toinen kiinnostava selitys on, että määrätön kirjojen hamuaminen on taikauskoista kuolemanpelkoa: ennen en ole kuollut ennen kuin olen nuo lukenut. Kai se niinkin on.
Nuoruuden vuosina ostelin antikvariaateista ensipainoksia. Olen myynyt melkein kaikki pois. Nyt taisi tulla säästetyksi jokunen Hellaakosken, Jylhän ja Kailaan laiha nide, vaikka olisivathan ne tekstit kootuissa runoissa.
Bibliofiilit ovat kuolleet. Ennen kuin keksin kuormille hyvän kierrätyskeinon, josta ei valitettavasti ole muille malleiksi, soitin kahdelle tutulle ja taitavalle antikvariaatin pitäjällä. Sain epäilyihini varmistuksen.
Aikoinaan mielenkiintoa herättäneet klassikkojen ensipainokset eivät kelpaa enää. Niitä ei kelpuuteta, koska ostajia ei ole. Olisi turha tyrkyttää jotain Jotunin, Sillanpään tai Haanpään ensipainosta. Niillä ei ole arvoa.
Olin kirjoittanut lapulle muutamia tekijöitä kokeeksi. Kun aika kauan sitten tein tilaa hyllyyn myin pois kaikki Faulknerit ja Moraviat sekä Italo Calvinon eli Tammen keltaista kirjastoa. Silloin ne kelpasivat ja niistä sai muutaman setelinkin.
Faulkneria ei tässä maassa kai lue kukaan, sillä suomeksi se ei liiku ja englanniksi se on niin vaikeaa kieltä, että rohkenen epäillä lukuhaluja. Ne muutamat pokkarit, jotka kahden johtavan kirjakaupan hyllyssä voi nähdä, lienevät opiskelijoille tarkoitettuja.
Nyt kysyin, miten olisi Brink tai Kundera. Molemmat koehenkilöni sanoivat, että eivät ota. Jäin hetkeksi miettimään kaiken katoavaisuutta, mutta en ole itsekään pitänyt Kunderan romaaneja korvaamattomina. Hänen esseensä ovat hienoja.
Thomas Mann, jonka tuotannon pääosa saatiin jo 50 vuodessa suomennetuksi, on vailla lukijoita. En kuvittele, että kukaan lukisi vapaaehtoisesti Joosef-sarjaa, mutta ei siis edes ”Taikavuori” eikä ”Kuolema Venetsiassa”…
Tämä oli minulle hiukan uutta ja blogiin kirjoittamisen arvoista. Vanhojen kirjojen myynti on tunnetusti siirtynyt valtaosin verkkoon, mutta jäljellä olevat liikkeet ovat samassa kierteessä kuin kustantajat vanhastaan. Kahta – kolmea vuotta vanhemmat kirjat eivät kiinnosta ketään. Kirjallisuudessa ei enää ole klassikkoja. Onneksi niitä on kevyessä musiikissa, jossa joka syksy monikin levy on ”klassikko ja syntyessään”.
Tuo on minusta hiukan omaperäistä kielenkäyttöä, mutta ehkä olen sitten väärässä. Minusta klassikko on jokin Dickensin tai vaikkapa Tolstoin teos, jota lukee sukupolvi toisensa jälkeen. Mutta lukevatko sukupolvet Dickensiä ja Tolstoita? En tiedä.
Jos näissä epäilyissä on perää, lienee aika ryhtyä tuomiopäivän ennustajaksi. Ei se ole mikään arvo, että lukee samoja kirjoja kuin vanhempansa. Mutta jos vielä taannoin kiitetty ja kunnioitettu kirjallisuus on todella katoamassa, siitä on kai pakko päätellä, ettei uusia lukijoita enää kiinnosta tietää, miten maailmassa ollaan. Heitä ei kiinnosta tietää, mitä muille kuuluu eikä siis liioin se, että toiset ihmiset ovat joutuneet käymään läpi aivan samoja asioita kuin ne, joita he nyt pitävät omalla kohdallaan erikoisina, huomion arvoisina, jopa ainutlaatuisina.
Silloin nykyistä oloamme kuvaisi kumminkin tarkasti ranskalaisfilosofian ”episteeminen ruptuura” eli tieto-opillinen mannerlaatan liikahdus. Olemme eri kappaletta, eri mannerta kuin vanhempamme. Jos näin on, edessä ovat siinä tapauksessa myös samat katastrofit. Kai se niinkin on.
Itselläkin on sama ongelma, että kirjoja on hyllyt täynnä. On tullut ostettua hölmöyttään kaikkea turhaa ja kaatopaikallekaan ei viitsi heittää. Onneksi nykyainana ei enää tarvitse hankkia sanomalehti tai kirjoja koska ne vain vievät tilaa, maksavat rahaa ja tuhoavat luonnon. Säästöö liito-oraville pari puuta.
VastaaPoistaOsallistuin hiljattain sukulaismiehen pesänselvitykseen. Lukaalissa oli kirjoja arviolta 1500 kpl. Lsänä ollut ammattimies arveli, että joku divari saattaa maksaa koko satsista 150 euroa.
VastaaPoistaSilmäilin hyllyt läpi siltä varalta, että haluaisin sieltä jotain. En halunnut mitään.
Jukkis hyvä, osa tästä jeremiadistasi menee tietenkin provokatorisuuden piikkiin - tulee kommentteja! - mutta se hienoinen hahtuva, jäljelle jäävä, jota voisi ajatella ns. "aidoksi huoleksi", on kuitenkin sekin ylimitoitettu, ellei jopa turha; emmekä tietenkään lukijoina voi olla varmoja edes siitä, että mitään aidosti pulssia nostattavaa hahtuvaa kirjoitukseesi edes sisältyy, jos jätetään pois kirjojen kaupalliseen jälleenmyyntiarvoon liittyvä huoli. Mutta no problem, kyllä se siitä, ns. laatukirjallisuuden kuluttajat ovat kuitenkin aina olleet jollain tavoin marginaalinen porukka, ja tätä roolia ja itseymmärryksen kultaavaa imagoa älköön heiltä pois otettako, vieläkään.
VastaaPoista"Ei se ole mikään arvo, että lukee samoja kirjoja kuin vanhempansa."
Hyvin (ja selkeän provokatorisesti) sanottu. Mutta Jukkis, kulttuurihistoriaan ja sosiologiaan perehtyneenä miehenä tiedät, että ne, nekin, on luettava juuri siksi, että ne voi ylittää, rikkoa, tallata, halventaa tai muuten vain lauhkeimmillaan ns. uudelleenarvioida. Ilman niiden lukemista nämäkin projektit ovat tuhoon tuomittuja.
Ja aina on olemassa Pelastusarmeija, sinne olen itse muutaman kuorman kuolinpesäkirjallisuutta vienyt, ja vastaan on kaikki otettu.
Ongelma on tuttu.
VastaaPoistaKymmenisen vuotta sitten kyllästyin raahaamaan kotikirjastoa mukana muutossa. Vaimon astmankin vuoksi oli kirjoista päästävä eroon pölynkerääjinä. Minulle oli järkytys että antikvariaateille kelpasivat vain esimerkiksi Kalle Päätalo, Laila Hirvisaari ja Arto Paasilinna. Ja jotkut kioskikirjat olisi kelpuutettu. Klassikoita oli heillä käytävät ja kellarit pullollaan eivätkä ne käyneet kaupaksi. Ei kelvannut vaikka tarjosin ilmaiseksi.
Sama oli tilanne muutaman bibliofiilinkin kanssa. Olisivat mielellään tulleet kuorimaan kermat päältä pois. Mutta ehtoni oli kaikki tai ei mitään.
Mietin jo kauhuissani joudunko barbaarimaisesti ajamaan koko lastin kaatopaikalle. Onneksi eräs samassa taloyhtiössä asuva naapuri oli pienessä hiprakassa grillaamassa pihalla ja tarttui tärppiin kun sai ison määrän kirjoja ilmaiseksi.
Raahasin samana iltana kaikki kirjat jätesäkeissä naapurin terassille.
Ettei olisi ehtinyt tulla katumapäälle.
Ehkä toisen humalatilan hyväksikäyttö oli raukkamaista mutta uskoin tapaa moraalisesti arvokkaammaksi kuin että olisin kärrännyt kirjat kaatopaikalle.
Ullakon ja kirjaston järjestelyt ovat saman moisia; ei niille loppua tule. Kun luulee jotakin tehneensä, on aloitettava alusta! Sillan tervaaminen kuuluu olevan kolmas.
VastaaPoistaVeijo Meri kertoi suhteestaan kotikirjastoonsa ja sen lajitteluun jossakin kirjoituksessa, jonka kohta etsin käsiini. Hän tiesi kertoa myös Kivennavasta Tukikohta-jutussa,jonka myös kaivan vanhasta kirjastostani, jota olen lajitellut kaksi vuotta. Ei se silti mahdu yhtään paremmin uuden jatkoksi. Taidan jyvittää ja vaihdella tiiviisti!
Jangsterit, ETTE visko näitä rojulavalle, vaikka mikä emäntimä käskyttäisi!
Avarassa Suomenmaassa ihmiset asuvat ylihintaisissa kopperoissa, joihin ei mahdu kirjoja.
VastaaPoistaMinä en kerää mitään, mutta kirjojen annan kertyä, yrittäen samalla harrastaa aineenvaihduntaa eli tarpeettomien kirjojen purkautua antikvariaatteihin, kirpputoreille, vanhainkoteihin, sairaaloihin ja kirjastojen ilmaisnoutohyllyille. Roskiin en raaski heittää edes Valittujen Palojen kirjavalioita.
Klassikko-sanaa väärinkäytetään elokuva-alallakin. Dvd-levityksessä 10 vuotta vanhemmat elokuvat ovat "klassikoita" vaikka olisivatkin liukuhihnatavaraa. Hupaisin tapaus on Walt Disney. Lumikista lähtien Disney-yhtiö on nimennyt pitkät animaationsa luokkaan "Walt Disney Classics". Sarjaan on jo luokiteltu sellaisiakin elokuvia, joita ei ole vielä edes tehty.
Mitä sieltä divarista sitten valitsisi. Merkel ja
VastaaPoistaSchäuble osuivat kestosuosikkeihin. Alahyllyllä olisi ollut ajankohtaisempi joskin vähälle huomiolle jäänyt ajanjakso 1930-32. Se oli "terveen rahan" nimiin pantu deflaatiovaihe. Liipasinlaukaisuhan kajahti Viinistä Rothschield omisteisesta Credit Anstaltista ja tartunta levisi kuin lintuflunssa.
Mutta siis Saksa muistaa inflaatiokaudet, 20-alkupuoli ja 40-luvun keskivaihe. Saksa varjelee
muistolegendojaan -valikoiden ja nyt epärelevantteja- kirjoitetaan New York Timesissä 10.12. ja viitataan Die Zeitin Josef Joffeen.
Että oikeasti on menossa Saksan-Amerikan ankara kiista kuinka pohjata taloudenpito uudelleen. Obama on ylpeä 2008-09 pelastuspolitiikasta. Hän kierrätti Geithneriä
viime viikon Euroopassa pelätessään Merkelin
katsovan liian etäälle kun aito hätä olisi sylissä.
Finanssikehien rajaamisen aika koittaisi jahka
työllistävä reaalitalous ensin saataisiin startattua
ja nyt Saksa (kaikkien aikojen ennätysvienti 2011) vaarantaa maailmantaloutta uhittelemalla
City-Wall Street panostajille. Saksa suorastaan
pelaa lamauhalla. Sillä uhaten se nostaa rehniläiset talouspoliiseiksi. Edellinen pyssy
rahapiirien ohimolla vääntyi mutkalle ja ampui omaan nilkaan. Se oli kreikkalainojen sijoittajavastuu joka armeliaasti jää Kreikaan jos sinnekään. Juuri tästä systeemin kultapohjasta nakertamisesta eli valtiolainojen
statuksen huojuttamisesta markkinat rankaisivat
Italian kautta Berliiniä. Näin kokoaa datat ketjuun New York Timesissa Nicholas Kulish.
Hän heittää vielä isomman vaihteen päälle ja muistutaa lopuksi kuinka Saksassa laajasti ajatellaan anglo-amerikkalaisen maailman aasiaflirttin ja "mba business lawyer" organisointitaituruuden (bonusvetoinen) olevan
pahanjuuri, syy että West tihruaa allikosta
kun Rest ajaa magneettijunilla ja sähköautoilla
tulevaisuuteen.
Merkel siis veti viime viikolla pidemmän korren
ja perustaa kaukokatseisuuteen. Mutta hektiset
ja säikyt (eivät enää ahneet) varainvastaajat
astelevat korvat huhuhöröllä ja korttinäpit
herkkinä töihinsä huomisissa. Se on heidän
demokratiansa. Poliisivalta, EKP edes, ei enää
halutessaankaan puhaltaisi tuoretta henkeä elinkeinoihin. Pyörähtikö homma tarkoittamattaan autokannibalismiksi ?
Jukka Sjöstedt
Ad Omnia: - Päätalo ei kelpaa enää divariin. Sain uurastaa aikani, kun toissa vuonna kokosin itselleni Iijoki-sarjan. Sitä ei ollut pahemmin edes Huuto-netissä, ja antikvariaateissa sai pään pudistuksen lisäksi vielä säälivän katseen kaupan päällisiksi.
VastaaPoistaKuten vahvamuistinen lukija muistanee, Päätalo on mielestäni erittäin merkittävä romaanisarja ja sen lisäksi korvaamatonta "mikrohistoriaa". Tietääkseni esim. kaupunkirakentamista 1940- ja 50-luvulla ei ole selostettu missään muualla. Sarjan ulkopuolelta "Ihmisiä telineillä" taisi olla Suomen kirjallisuuden ensimmäinen kertomus rakennustyömaasta.
Päätalon alkupään tuotanto ja Iijoki-sarjan alkuosat menevät ihan hyvin kaupaksi. Ja kyllä kotimaisista Haanpään ensipainokset vielä kiinnostavat, juuri möin miehen Kootut. Haanpää näyttää kestäneen aikaa parhaiten kotimaisista klassikoista. Ja Kianto ja Waltari.
VastaaPoistaArto Paasilinna ei kiinnosta ketään (paitsi ne alkupään harvinaisuudet), Erno kiinnostaa.
Eeva Joenpeltoa en ole myynyt 5 vuoteen yhtään kappaletta.
Kyllä keltaista kirjastoa kerätään vielä.
Ja kyllä klassikoita täytyy olla aina hyllyssä,esim. Mannin Buddenbrookit ja Taikavuori.
Noin yleensä uskonnollinen kirjallisuus menee ihmeen hyvin nykyään.
Terv. Divarikauppias
Sama kokemus kuin Kemppisellä: Päätalo ja Hirvisaari eivät enää vedä divareissa. Viime kesänä Savonlinnassa kuulin mikä vetää: esimerkiksi Kivi, Joel Lehtonen, Haanpää, Huovinen, Paulaharju.
VastaaPoistaEspanialaisessa potkupallossa on nykypäivänä tapana nimetä kahden kärkipotkupallojoukkueen ottelua el Clasicoksi tms. joka yleisen elämänkokemuksen perusteella tarkoittaa klassikkoa. Paha vain, että tuo koskee myös pelaamattomia otteluja. Kyseessä on kaksi joukkuetta Parseloona ja Matrit, jotka voittavat mestaruussa vuorovuosin ja muilla joukkueilla ei ole asiaan oikein sanottavaa. Omituista kyllä, tuo kahden joukkueen vuorottelu näyttäisi olevan peräisin kommari-Saksasta, jossa jääkiekkosarjassa oli vain kaksi joukkuetta, jotka pelasivat toisiaan vastaan täyden sarjaohjelman. En ole kuullut, että noiden otteluja olisi kertaakaan kuvattu salalla ein Klassiker, vaikka kyseessä on jo iältään ja merkitykseltään klassilliset pelit. Niin se maailma muuttuu.
VastaaPoistaAi niin, oli mulla asiaakin. Kirjojen paperiosat eli sivut voi laittaa paperinkeräykseen. Kansia taas ei, eikä koko kirjoja. Mutta on helpompaa kuskata lasti kansia kaatsille kuin kokonaisia kirjoja. Näin vinkkinä.
Ensinnäkin.
VastaaPoista"... ettei uusia lukijoita enää kiinnosta tietää, miten maailmassa ollaan. Heitä ei kiinnosta tietää, mitä muille kuuluu eikä siis liioin se, että toiset ihmiset ovat joutuneet käymään läpi aivan samoja asioita ..."
Voi hyvin ajatella, että ihminen saa maailmasta tietoa kahdesta lähteestä: evidenssistä ja deduktiosta. Fiktio ei koskaan voi olla evidenssiä (muusta kuin triviaalisti siitä, millaista fiktiota on), mutta se voi auttaa deduktiossa (vähän niin kuin filosofiakin).
Aivan varmasti fiktio kertoo muista ihmisistä vähemmän kuin hyvin tehty sosiaalipsykologia (vaikka Goffman), sosiologia ( - Bourdieu), kognitiivinen psykologia (- Pinker) tai edes antropologia (Attenborough'n Quest in Paradise). Erityisesti 'klassikkokirjallisuus' biasoi näkemystä vastaamaan kulttuurisen yläluokan habitusta.
Toiseksi.
"Olemme eri kappaletta, eri mannerta kuin vanhempamme" on kai hyvin totta - teknologisen (nimenomaan sosiologisen merkityksen mukaan) muutoksen nopeus kiihtyy yhä - vanhempiemme kokemukset eivät ole 2000-luvulla yhtä relevantteja kuin vaikka 1800-luvulla.
Rivien välistä voi kuvitella lukevansa, että "edessä ovat siinä tapauksessa myös samat katastrofit" sen vuoksi, että historia ei kiinnosta. Ihan yhtä hyvin voi kuvitella, että katastrofi on edessä, koska asiat ovat muuttuneet niin paljon, että historia ei auta.
Ainakin hypoteettisessa menneisyydessä, jossa historia ja klassikot vielä kiinnostivat, samoja katastrofeja toistettiin surullisen säännöllisesti (sodat, kuplat, rajallisen ympäristön loppuun käyttäminen).
Kokeilepas tarjota ylimääräisiä kirjojasi lahjoituksena johonkin vankilaan. Ainakin muutama vuosi sitten vielä ottivat vankiloissa mielellään vastaan kirjakokoelmalahjoituksia.
VastaaPoistaKaksi kirjaa, joita ei saa, mutta pitäisi saada.
VastaaPoistaToinen on Jaan Kross: "Kolme katku vahel" (suomennos).
Toinen "Huvila meren rannalla" (Axel Munthe, pokkariversio).
Muita kirjoja ei joko tarvitse tai sitten ne ovat saatavilla.
Jonathan Littell´n Hyväntahtoiset olisi saatavilla, mutta sitä ei haluta.
Miksi?
Oma kirjani (Kääriäisenrannan tarina) on saatavilla netissä. http://anttiliikkanen.blogs.fi
Ad Omnia: - hyvä kun mainittiin Munthe (Huvila meren rannalla). - Löytyy hyllystäni alkukielellä, joka toden totta on englanti, ja muutamalla muulla. Samoin epätavallisesta elämäkerta (Jagfelt, En osalig ande).
VastaaPoista= = =
En ihmettele Littellin kaihtamista. On se kammottavaa luettavaa aiheensa vuoksi, ja niin hyvin kirjoitettu.
Vanhojen kirjojen ongelmasta
VastaaPoistaRakensimme talomme energiakriisin kynnyksellä. Uima-allas jäi kesken ja noin tuuman paksuinen lastulevykansi sen päällä antaa kivan kuminan kun sillä kävelee. Olen tulevien sukupolvien iloksi ja yllätykseksi heittänyt sinne vanhat kirjat. Allashuoneessa on myös sydäntakka, johon asensin lämpimän ilman kierron parantamiseksi puhaltimen. Pihalla on takkapuiksi sopivia isoja näreitä, jotka tuppaavat myrskyllä kaatuilemaan, kuten toissa päivänäkin kävi. Onneksi latva osui ikkunoitten väliin.
Jotta takka palaisi hitaasti, pinoan klapit ja lehdet vuorokerroksina, jolloin paperituhka toimii sopivana hidastimena. Jokaiseen lataukseen pistän sekaan pari kolme kirjaa kytemään sekaan. Nyt kannan kylmään aikaan allaskuopasta muutaman omenalaatikollisen kuukaudessa kirjoja takaisin 'uusiokäyttöön'. Arvioin, että vielä 15 vuotta ja allas on melko tyhjä. Puolisivistynyt veikkaukseni on, että 2 kiloa kirjoja vastaa energiasisällöltään karkeasti yhtä litraa polttoöljyä. Mitä se litra taas maksakaan. Luumupuut tuntuvat pitävän tuhkasta, jota tulee paljon vuoden aikana.
Mikielle tekisi mieli sanoa, ettei historia kai koskaan ole erityisemmin kiinnostanut, juuri historian eli laajennetun elämänkokemuksen ja häviävää nykyhetkeä pitemmän tarkasteluperspektiivin puute, sen tietoinen hylkääminen, on ollut takana useimmissä ihmisten tekemisissä kriiseissa ja katastrofeissa -- ei vähiten 2008 alkaneessa.
VastaaPoistaJa aivan erityisesti: kuvitelma oman ajan erityisyydestä, siitä että maailma on nyt jotenkin syvästi ja ratkaisevasti muuttunut niin paljon, että suurin piirtein fysiikan laitkin muuttuvat, on iankaikkisen ikuista isojen kriisien alla, sen vakiovarmaa valmistelua. tekniikka, teknologia ja sen mukana vauhti ja volyymi on muuttunut, mutta eivät ihmisten ja organisaatioiden perusdynamiikka, sen ymmärtämiseen auttavat tuhansia vuosia vanhat havainnot edelleenkin enemmän kuin nykypäivän facebookmössö yms.
t sakarias
Olen aina ihmetellyt tätä ensipainos -entusiasmia. Kirjalla on oma itseisarvonsa, keräilen kiinnostavia kirjoja itsekin hyllyyni, mutta kirja on kirja. Mitä väliä on painoksella? Valaiskaa viisaammat, ja asiaa ymmärtävät, miksi ensipainoksesta pitäisi innostua ja maksaa enemmän?
VastaaPoistaJotkut kommentoijat näyttävät katsovan, ettei nykyaikana tarvitse hankkia kirjoja eikä sanomalehtiä liito-oravilta pesäpaikkoja viemään. Täydellisen käsittämätön ajatus minulle. Tätä ajatusta en edes halua ymmärtää.
Antikvariaateista puheen ollen, niitä pitävät valitettavasti yleensä kirjafriikit, jotka ovat rakastuneita kirjoihinsa ja hinnat ovat sen mukaiset, tähtitieteelliset. Ilmanko ei tavara kierrä, eikä käy kaupaksi.
Ilmeisesti ainoa tämän asian ymmärtävä antikvariaatin pitäjä oli Seppo Hiltunen Helsingissä Senaatintorin laidalla. Hän lienee valitettavasti lopettanut.
Kirjat, jotka eivät tavalla tai toisella liity kirjallisuuden kaanoniin, kannattaa pikkuhiljaa sysätä kierrätykseen jossa niistä valmistetaan käsintehtyjä kortteja ja muistikirjoja. Kokonaan toinen juttu on se, kannattaako niitä kirjoja hävittää, jotka liittyvät kirjallisista ansioista välittämättä, johonkin henkilöhistorialliseen kontekstiin.
VastaaPoistaEi ole kuin viisi vuotta siitä kun sivistysvaliokunnan puheenjohtaja (kok) ehdotti, että Suomalaisille pitäisi laatia kulttuurikaanon. Samaa ideaa kai tavoitteli vast'ikään myös persujen Timo Soini. Ehkä ajatus ei olekkaan niin puusilmäinen, kuin moni haluaisi äkätä. Verkkosukupolven kiinnostusta "kirjaan" ei välttämättä vähenne se, että "Huorasatu" haastaisi "Niskavuoren naiset" pohtimaan ei-kirjallisten ansioiden lisäksi tekstin sisäisiä tekijöitä.
Proosakirjallisuus ei saa kovikaan paljon lisäarvoa digitaalisesta alustasta. Ehkä päinvastoin, koska lukukokemus, nautinto lähtee yksinomaan lukijan omista tuntemuksista ja kokemuksista. Lisäarvo tulee lukukokemuksen jälkeisestä yhteisöllisyydestä, mahdollisuudesta saattaa tuo "yksilöllinen" kokemus laajenpaan kontekstiin. Alustan merkitys korostuu entisestään heti kun luettu teksti vaatii lisäinformaatiota, volyymiä tiedon hakuun ja prosessointiin.
On vaikeaa nähdä että maailman ensimmäinen massatuote kuolisi, varsinkin kun sen olemassaolon ovat taanneet keskiluokka, ei älymystö, eikä rahvas.
WSOY on painanut Huvila meren ranalla -teoksesta pokkarin viimeksi 2010, sitä ennen 2004. Hyvin on ollut tarjolla, olen useammalle mökille vienyt tuliaisena. Konteksti johtaa tarkoituksella saajaa hieman harhaan sisällöstä, silti kirjasta on kovasti pidetty.
VastaaPoistaTäällä olen usein toistanut, miten luovuin muiden kuin ammatillisten kirjojen hankkimisesta kun tulin laskeneeksi kirjojen viemän tilan ja muuttotyön hinnan. Kirjastot palvelevat niin hyvin. Se vain, että ostamalla voisi tehokkaasti tukea kirjabusinessta.
Kuka Littellin haluaisi huoneilmaansa myrkyttämään! Kuin hyytymätöntä verta ja kuolematonta kuolemaa purkissa hyllyssään säilyttäisi. (Sadisti kirjoittanut kirjan masokistille.)
VastaaPoistaMuuten, kirjat ovat turvamuuri. Joku rakentaa betonikellarin, toinen kirjahyllyjä ihmisille ja tarinoille, joiden parissa haluaa elää.
Pirkko A
Jos oletetaan kulttuurimme ja teknologiamme säilyvän edes jollain laillla, paperikirjojen häviäminen bittikirjojen tieltä ei ole välttämättä niin huono asia. Bittikirjojen formaatit tuppaavat olemaan huonosti dokumentoituja tai vaikeasti purettavissa ehkä tekstiä, PDF:ää ja vastaavia lukuunottamatta. Tämän takia niiden häviäminen on ihan todellinen riski.
VastaaPoistaMaailmalla ja Suomessakin kirjastot pyrkivät arkistoimaan myös digitaalista sisältöä jälkipolville. Oikein tehtynä bittien tallennus kyllä onnistuu yhtä luotettavasti kuin paperikirjojenkin, kyse on enemmänkin siitä, että se halutaan tehdä.
Elokuvateollisuus kuitenkaan tuskin antaa hienoja HD-digitaalielokuvaoriginaalejaan kenellekään. Näin ollen ne varmaan häviävät vaikka sivilisaatiomme ei romahtaisikaan.
Ihan asian vierestä:
Viitaten tuohon kirjojen tarjoamiseen vankiloille: Jos haluaa luopua käyttökelpoisista kengistä, etenkin talvisellaisista, ne kannattaa kiikuttaa Helsingissa Kisahallin juoppoputkan poliiseille. Kuulemma niin monella sieltä ulos laskettavalla on niin huonot kengät tai ei niitä ollenkaan, että mielellään antaisivat jotain jalkaan läksiäisiksi.
Mikien huoli fiktion tajuntatuhosta ja altistumisesta ylempien (=pakottavien) ja
VastaaPoistaparempien (=sirosääri piukkapöksyupseerien
etiketti) ihmisten vietäviksi, on perusteltu. Mutta onhan kirjaa ja leffaa montaa sorttia.
Fillaroin kun sulaa maata yhä riittää ja korvissa, olisiko kolmatta kierrosta Linnaa/
Sinisaloa. Ei näitä neroja montaa tarvitakaan. Yhdellä Raamatulla sivistyttiin kolme tuhatta vuotta itsetutkistelun korjauskieppien kautta -aika pitkälle.
Mutta professionaalit ovat monasti pirulaisia.
Pitäisi tarkistuttaa näköäni,mutta en ilkeä mennä pilaamaan päivääni kun tiedän /arvaan mikä ensirepliikki on : Olipa hyvä kun tulitte. Sokeutumisriskikin tässä näkyisi olevan mahdollinen.
Taidekriitikolle altistamme sielunsilmän.
Ahon/Merikannon/Kelon plus esiintyjät -Juha upposi kuin häkä ensi-iltayleisöön. Vaan HS:n arvostelija ei snajunnut modernisoinnin
taiturellia sieluun-työntyvyyttä Suomessamme. Ehkä se on toisin sävellysmatematiikassa ja ääniaaltofysiikassa, mutta J.Aho kalastelikin
kuin mies ja ajeli kaverinsa Rosenlewin Cadillacilla koskille. Minkä Antti Aho isänsä
ja teosten laajassa elämäkerrassa kertoo.
Silmistä vielä. Fellinin Amarcordia voi tuskin
surkeammin väärinnähdä kuin Elokuva-arkiston eilisiltainen esittelyliuska. Ettäkö siinä kuvattaisiin jotain lapsuudenaikaista
ja värikkäitä sattumuksia ja ihmisiä. Joo.
Niitä kai oli kuten koulunopettajien viimeinen
peroonapolvi. Mutta viimeisyyshän se aihe olikin. Ihmiselon pakahduttavasta
surumielisyydestä ja ilon riehakkuudesta.
Asia oli kääpiönunnan tepsivyys,ja sokean haitaristin teräväpiirtoisista teräväpiirtoisin laajakaistanäkö ja -kyky. -Siis käänne surkeaan eksperttirobotiikkaamme.
Se risteilijäjätti siinä Riminin edustalla ei suotta ollut nimeltään Rex. Uudessa kuningaskunnassa taide ja mielenvaiva sentään ylläpitäisivät sivistyksen akanvirtaa,
mutta kummia veräjänvartioita ja valotornien
väärinsuuntaajia on niitäkin ihmistaimen surkastuttamiseksi kasattu koko osaajayhteiskunnan mahdilla. -Hyvä kun on
arkistot ja take away pelastustiet.
Jukka Sjöstedt
Haanpäätä tässä haikailin useastakin paikasta (kun kaikkia en omista) jokunen aika sitten, mutta eipä löytynyt.
VastaaPoistaKotona olisin halunnut suhteellisen vaatimattoman kirjastoni olohuoneen yhdelle seinälle, mutta vastutus moisen sisustuksen esille lykkäämiseen oli niin suuri, että sivuhuoneessa niiden hyllyt nyt ovat ja loput laatikoissa sängyn alla.
Aiemmin Tex Willer, Pecos Bill, Pekka Lipponen ja muut vähemän klassisen kirjallisuuden hahmot olivat hyvinkin johdattelemassa nuorta lukijaa kirjojen ja kirjallisuuden pariin. Mahtavatko sitten netissä ja elektronisten pelien parissa kasvavat löytää enää tietä kirjojen pitkän tekstin lukemisen iloon?
VastaaPoistaEn kyllä suostu uskomaan, että vaikkapa Mannin Taikavuori voisi kokonaan lakata kiinnostamasta, niin kauan kuin kirjoja yleensä luetaan. Jokainen sikarin ystävä lukee innolla Hans Castorpin erittelyjä niin Maria Mancinin kuin Rütlischwur-sikarinkin ominaisuuksista. Ja eurooppalaiset lukijat kohtaavat Taikavuorella oman kansansa tyypiteltyjä edustajia. Kirjan loppupuolella välähtää kaksi suomalaistakin, heille silloin kuuluneella eurooppalaisella paikalla, parantolan ruokasalin huonossa venäläispöydässä armenialaisten, buharalaisen ja kurdin seurassa. Kirjan lopussa lukija hyvinkin uskoo kirjoittajan jäähyväiset lukijalle: "Olet kokenut lihan ja hengen seikkailuja, jotka ovat jalostaneet yksinkertaisuuttasi...".
Mutta sikäli kuin kirjanne ovat muuttuneet pelkästään aineellisiksi esineiksi, älkää sittenkään heittäkö niitten lehtiä paperinkeräykseen ja kansia muihin jätteisiin. Varsinkin, jos olette vähänkään tee se itse-ihmisiä, niin hankkikaa vielä yksi kirja: Jason Thompsonin Kirjan uusi elämä. Tuosta kirjasta saa runsaasti vihjeitä, mitä kaikkea kirjoista voikaan tehdä, sitten kun niitä ei enää kukaan lue.
Lukija Laihialta
Tämä vain vahvistaa Nicholas Carrin (Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme) esittämää käsitystä, jonka mukaan lukutaito on rappeutumassa. Historiallisessa katsannossa sataprosenttinen lukutaito onkin poikkeus: ollaan palaamassa tilanteeseen, jossa "syvä lukeminen" jää taas oppineiden yksinoikeudeksi, kuten nyt vaikka keskiajalla.
VastaaPoistaOnneksi en itse ole juuri kirjojen keräilyä harrastanut käytännön oppaita lukuunottamatta, sitä vartenhan meillä on kirjastolaitos. Kuolinpesien kirjojen perkaaminen on karmeaa puuhaa.
- Erno Paasilinna ja Pentti Haanpää, jaloterästä.
VastaaPoista- Arto Paasilinna ja Kalle Päätalo, romurautaa.
T: Holsti
Hei
VastaaPoistaJos sinulla sattuu olemaan Lappi-aiheisia kirjoja, voin niitä ostaa antikvariaatin sisäänostohintaan + postikulut.
terv. Pekka Nykänen
Viime vuonna yritin turhaan löytää Helsingin ja Savonlinnan divareista Antero Tiusasen suomennosta Melvillen Moby Dickistä. Olisin ilmoittautunut jonoonkin, mutta vastaus oli, että jonoon tulisi pian 200 muuta, eikä divarilla ole intressiä sellaiseen, kun kirja menee muutenkin käsistä heti. Niinpä luin kirjasen englanniksi. Edellinen lukukerta oli ollut lapsena jonakin Suomi-lyhennelmänä.
VastaaPoista>>Ad Omnia: - Päätalo ei kelpaa enää divariin. Sain uurastaa aikani, kun toissa vuonna kokosin itselleni Iijoki-sarjan. Sitä ei ollut pahemmin edes Huuto-netissä, ja antikvariaateissa sai pään pudistuksen lisäksi vielä säälivän katseen kaupan päällisiksi.<<
VastaaPoistaEtsit Päätaloa, veli hyvä, AIVAN vääristä paikoista! Sitähän saa liki ilmaiseksi vaikkapa Pelastusarmeijan myymälöistä. Vanhoilta ihmisiltä ne niihin päätyvät kuolinpesistä yms. Kerran viimekeväänä oli myynnissä likimain koko Päätalon tuotanto hintaan 20 senttiä kappale. En ostanut.
Samaten ns. poistokirjakaupat myyvät uusia Päätalon kirjoja ns. "paalitolkulla" eli trukkilavoittain.
>>Pari-kolmekymmentä metriä kirjahyllyä on tyhjillään. Kirjoja on käyty yksin kappalein läpi. Työhuoneessani täällä kotona on ainakin 429 nidettä. Pääosa kirjoista on muissa huoneissa, ja on niitä toisissa kiinteistöissäkin.<<
VastaaPoistaJostain on jäänyt mieleeni kirjastoissa (?) käytetty laskutapa 30 kirjaa per hyllymetri.
Tuollaisista "Päätalon tiiliskivistä" kertyy äkkiä paljon hyllymetrejä. Josko niitä menisi arviolta noin "likainen tusina" hyllymetrille?
Kuvassa ei tosin liene Päätaloja...
Kyllä jotain Faulkneria näyttää divareistakin löytyvän. Mutta kyllä kirjan myynti sinne arveluttaa kun yhtä euroa tarjotaan ja jos ostaa samaa, niin pyyntö on vähintäänkin kympin. Ahneet kauppiaat kuolettavat kaupankäynnin. Itse ostin kirppikseltä eilen Merisodan historia -kirjan vuodelta 1925. Hinta oli vain 2 euroa. Divareissa, mikäli edes jostain löytyy, pyyntö on 60-100€.
VastaaPoistaMuistan taannoin Oulussa ilmestyvässä Kalevassa olleen jutun, jossa eräs oululainen divarikaupias kertoi ettei tietokirjasarjoja kukaan huoli, roskiin vain. Kuvassa olikin sitten Suomen sota 1941-1945 sarjan kymmenen osaa, 11. puuttui. Tuosta sarjasta pyydetään 50-200 euroa ja osasta 11 pelkästään jopa 100€.
Tiedän kun itse jahtasin 6 vuotta osaa 11.
Onhan tuota sotahistoriaa + siihen liittyviä muistelmia ja poliittista historiaa / politiikkaa kertynytkin jo ainakin tuollaine 50 hyllymetriä... kalliita metrejä ne on. Yksi divarikauppias sanoi ostavansa kaikki 1€ kappalehintaan. Kalleimmat kirjayksilöt hyllyssäni on jopa 60-70€ maksaneita rykmenttihistoriikkeja.
Lähes kaikki Suomen nettidivarit ja tavallisetkin divarit löytyy tuosta linkistä:
http://www.tie.to/kirjat/
Tuossa on näytteeksi valikoimaltaan eräs Suomen parhaimmista sotakirjakauppiaista:
http://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=537101
http://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=125233
http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=Faulkner+William&nimi=&isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0
Ad Omnia: - kun keksitte ryhtyä puhumaan ratsuväen erikoislaatuisista majureista, jään ihmettelemään, mihin unohdatta Majewskin, joka veti mmm. sitä Maj guban kauhistuttavaa sissiretkeä, josta A. Tuuri julkaisi kirjan.
VastaaPoistaMyös kaunis Adolf Ehrnrooth ratsasteli ratsumestarina Savonlinnan seudulla välirauhan aikana punaisissa pussihousuissa. Ellen erehdy, jatkosodan "Vänrikki Stoolin sankareista" myös Hans von Essen oli ratsuväen miehiä, Mannerheim-ristin saadessaan tosin jo everstiluutnantti. Ja mitä Vänrikki Stooliin tulee, Einar vihmen kaatuessa Ihantalassa seurueessa oli upseeri, jonka nimi oli Duncker.
Olenko ainoa, joka aistii Isäntämme kirjoituksessa ja kommentoijien toteamuksissa hienoista haikeutta? Ollaan vähän kuin sanomassa hyvästejä laadukkaille kirjoille? Aivan kuin äkkiä olisi huomattu, että hyllyissä on paljon tarpeetonta, jonka voi vaikka polttaa.
VastaaPoistaVarmaan jonkinlainen murros onkin tapahtumassa. Näyttävä kirjahylly, kirjastosta puhumattakaan ei ole enää itsestäänselvyys edes korkeasti sivistyneissä perheissä.
>>mihin unohdatta Majewskin<<
VastaaPoistaEn minä ainakaan unohda Mäskiä. Mäski oli puoliksi puolalaista sukua ja saatoipa olla varttiryssäkin. Minä olen puhunut Suomen sruotsalaisista hulluista majureista, aivan kuten kunnianarvoisa Kemppinenkin.
Muistaakseni Pallen Kaaderikaskuja -kirjassa on Mäskistä erikoisia juttuja. Mäskin mentyä naimisiin kesti "avioliiton täyttyminen" kotvan aikaa, luultavasti nykyisin puhuttaisiin ihan lääketieteellisistä syistä. Lopulta, ihan totisten yrittämisien jälkeen, Mäski oli tuonut onnessan julki "vaikeimman kukkulansa valtauksen."
Mäski tapatti itsensä lähes yhtä tyhmästi kuin jumalanhullu pappi Havas: ei pitäisi kurkkia liian ahkerasti sillä naapurikin osaa ampua.
Roopella on aika kesy versio asiasta:
http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20Arnold%20Majewski.htm
”Minulla oli ollut paljon heiloja, mutta hän oli ensimmäinen mieheni”, Helga Sonck-Majewski kertoi.
>> ”Kylläpä oli tosi kyseessä minun Maginot-linjallani”, soturi oli tokaissut hääyötä seuraavana aamuna.<<
Kauniista Adolfista olen kirjoittanut pervitiini-juttujen yhteydessä jo aivan tarpeeksi.
Vaikka noissa kommenteissa ja keskusteluissa:
Pervitiini sotakirjallisuudessamme, osat 1-3+3 ;=)
http://kemppinen.blogspot.com/2011/11/miete-mannerheimista.html
http://kemppinen.blogspot.com/2011/10/jotain-taianomaista.html
Miksi Vuosalmi unohdetaan?
Kova paikka sekin 19.8.2009 08:17
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8404470
JR 7:n komentaja kannusti
joukkojaan 7.9.2009 22:53
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8456946
Jätetään nuo pari myöhempään käsittelyyn...
Katsoin muuten tilastoista ja huomasin, että kirjastoissa kirjojen lainausmäärät/asukas ovat koko maan tasolla laskeneet 10% viimeisen 10 vuoden aikana. Vanhempia tilastoja en tähän hätään löytänyt. Tämäkin ehkä kertoo jotakin.
VastaaPoistaRehellinen divari yleensä maksaa kirjasta puolet siitä mitä laittaa myyntihinnaksi.
VastaaPoistaNyt on tosin vähän tullut käytyä sen jälkeen kun Ervasti lopetti kauppansa ja kuoli. Hänellä varsinkin toteutui tuolla aiemmin mainittu kirjan kiertämisen periaate. Heillä olikin alun perin Hiltusen kanssa yhteinen kauppa.
Mjaa, 429. On siinä jokunen, taidan laskea omat.
VastaaPoistaAdolf Ehnrooth oli ratsuväen mies vielä sodan jälkeenkin. Hän oli Uudenmaan rakuunarykmentin komentaja Lappeenrannassa, jossa hän 1.3.1947 teki ratsuväen (joidenkin mielestä -stä) historiaa:
VastaaPoista"- Rakuunat, te olette viimeinen ikäluokka, joka on saanut ratsuväkikoulutuksen Suomen armeijassa. Olen saanut esimiehiltäni käskyn jalkauttaa rykmenttini. Teen sen nyt. Valmiiksi - ratsailta!"
Jukka, ensi kesän Sastamalan Vanhojen kirjojen päiviltä vuokraat myyntipöydän ja viet kirjasi sinne. Samalla tapaat paljon samanhenkisiä herrasmiehiä ja miksei rouviakin.
VastaaPoistaEi Seppo Hiltunen ole lopettanut, vaan avasi liikeensä kesällä uudestaan vanhalle paikalle. Nimi on nykyään muistaakseni Senaatintorin antikvariaatti. Hintataso oli halpa, mutta lähes kaikki kuulemma kelpaa heille. Puolet sanoivat maksavansa siitä mitä laittavat.
VastaaPoistaIhantalassa kaatuneen jääkärikenraali Vihman divisioonaan kuuluvassa JR 12:ssa taisteli myös sukunsa 221. upseeri majuri Torsten von Essen, sattumalta isäni pataljoonan komentaja.
VastaaPoistaHyvä että joku anonymys on huomannut Sofiankadulle palanneen antikvariaatti Senaatintorin. Sisäpuoli on siistiytynyt ja laajentunut - hyllystöä on metrikaupalla lisää. Niissä on ajoittain jopa kiusallista väljyyttä. Puodissa keskustellaan kirjoista - olen itse ollut paikalla kuuntelemassa.
VastaaPoistaDr. Jukka Kemppinen on avannut tärkeän ja vertavuotavan haavanteen - mitä tehdä kaupunkiasuntojen päälle kaatuville kirjahyllyille? Osa porukasta on valmis vanhaan tuttuun rovioon ja ekolookikot jopa repivät pahvikannet ennen keräyslaatikkoon heittämistä.
Osa hokee fraasia: netti syö kirjat ja toisten mielestä kuva on tehokkaampi kuin lause.
Kindle asuu kuulemma kohta Suomessakin.
Oliko se Väinö Linna vai Arto Salminen kun sanoi ettei " ne meille mitään voi ". Jokainen elävä antikvariaatti on tarpeellinen - ne ovat kirjastojen jälkeen tärkein todiste ihmisten elämänhalusta.
Tapsalle: Onko tuttu sivusto?
VastaaPoista>Ihantalassa kaatuneen jääkärikenraali Vihman divisioonaan kuuluvassa JR 12:ssa<<
Minusta tuollainen on aika hieno esitys JR 12:n vaiheista, vaikka olenkin lukenut kaikki tuossa käytetyt lähdekirjat (Pohjamo + Pipping) ja nekin on hyllyssä.
http://www.metsapirtti.net/artikkelit/penttiahtiainen/jankajaakarit.htm
Itsekin jouduin pienentämään kirjastoani kesällä. Klassikoita, kirjallisuudentutkimusta, sosiologiaa, filosofiaa... Aika vaikeaa oli, ei millään tuntunut kelpaavan.
VastaaPoistaEdes Lappi-aiheinen kokoelmani ei kelvannut. Niitä kuulemma on nykyään paljon liikkeellä, koska niillä lukijoilla, jotka Lappi-kirjoja keräävät (suuret ikäluokat), on jo kaikki omassa hyllyssään. Nuoremmille Lappi ei ilmeisesti enää merkitse niin paljon, että pitäisi ihan kirjoja haalia.
Yksi Kallion divari ymmärsi hyvän päälle, mutta ei sinnekään kelvannut kuin alle puolet. Loput vein Fidan kirppikselle.
Täällä jotkut antoivat hyviä ideoita: vanhainkodit, vankilat ja muut laitokset. Harmi kun en tajunnut noita!
Tuttu sivusto on, tuo Jänkäjäärit Metsäpirtissä.
VastaaPoistaUnohdin mainita Torsten von Essenistä, että hän nimenomaan kuului kastiin ratsuväen majurit, mutta hulluksi häntä ei voi moittia/kehua.
Olipas hirveä blogi,pahempi kuin EU:sta ja sodista kertovat. Sittenkun kirjoja ja niiden klasikoita, ei ole maailmaa saisi mennä...
VastaaPoistaJa vallitsi Punaisen surman rikkomaton valtakunta (Poe).
>>Ossipanasmo kirjoitti... ja ekolookikot jopa repivät pahvikannet ennen keräyslaatikkoon heittämistä.<<
VastaaPoistaTuo tehdään silkasta kateudesta, ettei vaan kukaan saisi ilmaiseksi mitään kiinnostavaa.
Kuuntelin taannoin radiosta SYNTYMÄPÄIVÄSANKARI -ohjelmaa ja siinä oli Hagelstam jututettavana, taisi olla tä "kekili" itse. Hän sanoi tuhoavansa suurimman osan sille tulevista (kuolipesien yms.) kirjoista. Minusta aika sairasta hommaa... sanoi ensi hivuttaneensa jätesäkeittäin lähialueiden roskakontteihin, mutta kun alkoivat tulemaan takaisin sen käymälään, niin siirtyi kansienrepimiseen yms vandalismiin. Ideo on se että tavra varmasti on käyttökelvotonta ja että VAIN hän tietää mitä ihmiset haluaa.
Nostaa kuulemma hintoja tuolla tavoin kun poistaa tavaraa markkinoilta.
MIKSI kukaan täyspäinen maksaa moninkertaisen hinnan kirjasta tällaiselle rahastajalle? Kemppinen kin on kehunut joskus... hyh hyh. Rahamiesten puheita, tai paheita. Onneksi on Antikka.net ja Antikvaari.fi ja antikvariaatti.net -ketjut, ja Huuto.net, joista saa järkihintaan kirjoja.
"Tuo tehdään silkasta kateudesta, ettei vaan kukaan saisi ilmaiseksi mitään kiinnostavaa. "
VastaaPoistaJa paskat. Pahvia ei saa laittaa keräyspaperin joukkoon. Varsinkaan kovapahvia, jota kirjojen kannet ovat. Ne saattavat jopa rikkoa siistauslaitteet tai ainakin jumittaa. Vähän sama juttu kun savitavaraa ei saa laittaa lasinkeräykseen.
Anonyymi Hagelstamin haukkuja:
VastaaPoistaKaikissa divareissa taitaa mykyään olla tämä "ota tästä"-laatikko, mutta kun kukaan ei ota siitä. Kyllä divarinpitäjät sen verran kirjoja tuntevat, että jos kirjalla jollekin on jokin arvo, sille löytyy myös hinta. Ja niitä muualta jätepaperiksi meneviä kyllä näyttää riittävän "maaseutudivarien" takahuoneet täyteen, niitä saa siellä käydä ihailemassa vuodesta toiseen ja miettimässä, mitähän liiketoimintaa tämä putiikki oikeasti harjoittaa.
>>Vähän sama juttu kun savitavaraa ei saa laittaa<<
VastaaPoistaTiesitkö että sanomalehtipaperissa ja useimmissa muissakin paperilaaduissa on jopa yli 30% savea. Siis hienojakoista kaoliinisavea. SE on halpaa. Siis paljon halvempaa kuin sellu ja on sillä monta muutakin etua kuulemma. Pahin haitta on, ettei sellainen paperi enää pala kunnolla, savuttaa vain. Saunanpesää tai takkaa ei kannata edes yrittää sytyttää sanomalehtisavipaperilla.
Sama paperista irtoava valkoinen kaoliinijauhe tuhoaa kaikki tulostimet :=> niiden kumiset vetorullat kuluvat pinnattomiksi ja paperit sylttää. :=> Kauppa käy kun kansa ostaa uuusia.
>>Vähän sama juttu kun savitavaraa ei saa laittaa<< Tiesitkö että sanomalehtipaperissa ja useimmissa muissakin paperilaaduissa on jopa yli 30% savea.
VastaaPoistaKaikkihan tuon tietävät. Nyt vai oli kyse paperinkeräykseen laitettavasta pahvista ja miksi sitä ei saa tehdä. Savitavara oli vain yritys selvennykseksi erilaisista materiaaleista kierrätyksessä. Ilmeisesti epäonnistuin. Mutta niin käy joskus.
Tulostimiin käytettävää paperia voi huoletta käyttää. Kerran. Kaoliinin eli valkosaven irtoaminen tapahtuu suuremmasti vasta sitten kun kerran tulostettua paperia käytetään toista tai useampaa kertaa. Jotkut pihit tekevät niin, tajuamatta savivaaraa. Kumitelat eivät suuremmin kärsi kaoliinista vaan siitä, että niissä olevat pehmitinaineet haihtuvat aikaa myöten jolloin kumi kovettuu ja pinta alkaa kiiltää ja se menettää tarttumiskykynsä. Säännöllinen kumiosien vaihtaminen auttaa pidentämään tulostimen käyttöaikaa. Vanhoja metallirunkoisia 4M+ -tulostimia on vielä runsaasti käytössä ja ei ole tavatonta, että noiden tulostusmäärä on yli 200000 kpl. Merkin saatte hakea itse teh internetsistä.
>>Kumitelat eivät suuremmin kärsi kaoliinista vaan siitä, että niissä olevat pehmitinaineet haihtuvat aikaa myöten jolloin kumi kovettuu ja pinta alkaa kiiltää ja se menettää tarttumiskykynsä.<<
VastaaPoistaNytpä puhut vastoin parempaa tietoa(si).
HP (4M+) suosittelee alkuperäisissä spekseissään käytettävän vain "100% wooden pulp made paper". Sellaista ei vaan enää taida olla missään. Sillä ne tulostimet kestäisi, mutta kun ei niin ei. Kaoliinipaperi on kuin santapaperia, se kuluttaa kaiken pilalle, paperiradan muoveista alkaen.
Muistan itse nähneeni 1. kunnon lasertulostimen ja se oli Apple Laser Writer ja aika oli aivan 1990 -luvun alussa. Kone tuli 1. huoltoonsa paperiongelmien takia ja laskurissa oli 255 000 sivua. Pick Up Roller vaihdettiin ja vähän putsattiin. Taas toimi.
>>tulostusmäärä on yli 200000 kpl<<
Olen toki käyttänyt HP LJ4 tulostinta, jolla oli 1500 000 tulostetta ajettu ja lämpöpäitä, vetoakselitelastoja ja -kumeja oli vaihdettu ainakin 20-30 kertaa. Lopulta muoviosat petti kun ne oli kuluneet aivan horoiksi. Liekkö ollut kannattavaa?
Nämä uudet HP:n isotkin tulostimet lyö tyhjää alle 1. huoltovälin eli kumirullat ei kestä edes 20 000 sivua, kun sieppareiden nyppypinta on jo kulunut poissa ja tule Paper Jam tai Paper Time Out Error.
Ei sitä paperia voi kovin montaa kertaa käyttää... tai voi 4 kertaa jos o oikein vähän pränttiä ja kääntelee.
Kerran oli 1990 -luvun lopulla yksi nuukuudessaan kaheli ämmä: se käytti "uusiopaperia" eli tulosti vedoksia molemmin puoli paperia. Käytössä oli A3-koon LJ 4MV tulostin ja siitä meni kiinnitysyksikön telat useaan otteeseen kunnes syy selvisi: Nainen "säästi" muutaman pennin paperissa ja aiheutti liki 2000 markan lämpöyksikön vaihdon useaan kertaan. Sitten pantiin ehdoton kielto käytetylle paperille.
Nämä uudet tulostime osaa tulostaa molemmin puolin, mutta se tekniikka onkin hieman erilaista ja väri ei sulaa uudestaan ja tartu vääriin paikkoihin.
HP on edelleenkin nimensä väärti huoltotarpeen suhteen: high price