Sivun näyttöjä yhteensä

29. marraskuuta 2011

Sain kissan kii


Ii sanoi ii. – Vuonna 1900 40 prosenttia Suomen aikuisväestöstä oli ”vailla varsinaista kirjoitustaitoa”. Lukutaitoa kehuttaessa tämä tahtoo unohtua. Ykssi kirjoitustaidottomista oli isäni isoiäiti, joka kuoli vasta 1970-luvulla. Hän pyöräytti eläkelapun kuittaukseen S-kirjaimen. Muuta hän ei osannut. Päästään hän oli epätavallisen fiksu.

Hänen tyttärensä, minun isoäitini, kirjoitti epätavallisen ilmeikästä ja täysin virheetöntä kieltä kauniilla ja sujuvalla käsialalla. Vaikka oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vasta 1921, Kivennavalla oli päästetty tytötkin kansakouluun jo aikaisemmin, kuten monissa osissa maata.

Kaksi unohdettua suomalaista suurmiestä ovat Mikael Soininen ja Aukusti Salo. He ajoivat kansakoulun läpi sekä lainsäädäntönä että käytännössä, ja Salo laati suunnattomiin myyntimääriin kohonneita aapisia ja oppaita vuosikymmenestä toiseen.

Oma aapiseni oli Martti Haavion (P. Mustapää) ynnä muiden laatima ”Iloinen aapinen”. Muistan sitä lämpimin tuntein. Siinä oli toteutettu monen pedagogipolven lempeä, lapsen kokemusmaailmaa ja siis maaseutua ja maalaisliittoa myötäilevä menetelmä.

Kolmas suurmies oli ylitarkastaja Toivo Salervo, jonka kaunokirjoitusmallit olivat käytössä yli 50 vuotta ja joiden vaihtamista vuoteen 1991 mennessä jotkut pitävät edelleen virheenä. Salervo yksinkertaisti ”kirjurikäsialan”. (Hän oli siis samaa sukua kuin itse tuntemani suurtuomari Paavo Salervo, KKO).

Kansakoulu muokkasi lapsen käden. Työkalusta tuli persoonallisuuden jatke. Ennen kättä oli tarvittu talikonvarteen. Nyt oli selvittävä teräskynästä. Kirjallisuutemme ja muistelmat ovat täynnä tarinoita itku silmässä jykertämisestä, kun ei se kaunokirjoitus tahtonut millään olla niin kaunista kuin opettaja olisi vaatinut.

Tätä asiaa haluaisin osoittaa sormella. Vielä hiljan kaunis ja helppolukuinen käsiala oli osoitus yhteisiin arvoihin sitoutumisesta. Sitä nimitettiin joskus, sinänsä virheellisesti, sivistykseksi.

Lukemattomilla nuorilla kauppa-apulaisilla ja pankin harjoittelijoilla oli sekä sujuva kynä että hyvä rätinkipää. Molempia edellytettiin. Molemmat auttoivat eteenpäin.

En usko, että tilanne olisi nykyisin niin huono kuin pilkkaajat väittävät. Silti: sitä mukaa kuin pienet lapset ja piikatytöt oppivat kirjoittamaan kauniisti, herrat alkoivat korostaa asemaansa kirjoittamalla epäselvästi. Paalupaikan ottivat lääkärit. Joissakin ammateissa erottui epäily, että sujuva ja joutuisa kirjoitustaito oli jollain pelottavalla tavalla naismaista, että sellaisessa oli miehuus katkolla. Samahan koski kirjojen lukemista. Ei se sellainen ole miehisen miehen merkki.

Mielikuvamaailmassamme esiintyy vieläkin ”insinööriproosa”, joka ei tarkoita niukkapiirteistä, viivoittimella vedeltyä proosaa, vaan välittää kummastelua insinöörille sopimattomasta puuhailusta. Ihmettelen ajatusta. Minun mieleeni insinööriproosasta tulee ensimmäiseksi Äpy-lehti.

Samassa yhteydessä mainitsen taas kerran, että kaunokirjallisia teoksia julkaisseita virkatuomareita – elämäkertoja ei voi laskea mukaan – on edelleen Suomen historiassa korkeintaan kuusi. Upseereita on ehkä kymmenen, ja heistäkin useiden olisi ollut viisaampaa keskittyä esimerkiksi polttopuiden pilkkomiseen.  Toistan vielä kerran, että nämä mielipiteeni koskevat vain kaunokirjallisuutta eli romaaneita ja runoja, näytelmiä ja esseitä.

Kirjoittaminen on osa sitä ilmiöryhmää, jonka Michel Foucault nimesi vallankäytön mikrofysiikaksi. Foucault oli tosin liian optimistinen. Hän oletti, että jossain on paha – valtio tai vastaava – joka toimii ihmisten turmioksi. Asia taitaa olla niin, että sitä on joka paikassa ja se on verkostoitunut.

Mikrofysiikkaa on se, että jokin antaa ohjeet tai käskyt ja tarkkailee ja valvoo ja rankaisee ihmisiä siitä, että nämä käyttävät ruumistaan ja sen osia, kuten kirjoittavaa kättä ja käden sormia, määräysten mukaisesti eli siis yhteiseksi parhaaksi. Käsiala merkitsee.

24 kommenttia:

  1. Aivan kummallista, jos aikuinen ei modernissa tai esimodernissa yhteiskunnassa oppisi kirjoittamaan. En tiedä miksi tuollaista romantisointia pitää esittää, mutta kirjoitustaito ja sen opetteleminen on vain ja ainoastaan mekaanista toistoa. Kyse on vain viitseliäisdyydestä. Tietysti on eri asia, jos ei ole mitään kirjoittamisen arvoista ja jos on, niin onko asiaa. Allekirjoitukseksi virallisiin papereihin voi itseasiassa laittaa minkälaisen harakanvarpaan tahansa. Kannattaa vain huolehtia siitä, että käyttää osapuilleen samanlaista puumerkkiä jatkuvasti.

    Salervo ei missään mielessä ansaitse minkään valtakunnan suurmiehen arvoa. Ns. Salervon malli on aiheuttanut rannesairauksia, mielipahaa ja ties mitä, koska kupariin terällä piirrettävää kiekuraa nyt vain ei ole tarkoitettu kynällä paperille kirjoitettavaksi. Ei varsinkaan vasenkätisille. Salervon perikunnan pitäisi maksaa vahingonkorvauksia kaikille kärsineille.

    VastaaPoista
  2. Minä olen tämän vuonna 1986 vahvistetun mallikirjaimiston mukaisesti kirjoittamaan oppineita. Olen asiasta hieman katkera. Syynä on se, että pidän kaunolla kirjoittamisesta, mutta käytännössä kukaan ei oikeasti käytä vuoden 1986 mallikirjaimistoa käsinkirjoitukseensa.

    Käytännössä vuoden 1986 mallikirjaimisto (jota netistä ei edes löydy) oli sen verran ruma, että kaikki tytöt mukauttivat tietoisesti oman käsialansa koristeellisemmaksi, jos jatkoivat kaunokirjoitusta. Suurin osa pojista siirtyi puolestaan tekstaamaan. Nopeaa ja mukavaa kaunokirjoitusta ei harrastettu oikein lainkaan. Näinpä tilanne on se, että koulussa oppimaani kirjaimistoon perustuva, vuoden 1986 tyyppikirjaimistolle melko uskollinen käsialani on omastakin mielestäni aika rumaa ja jotkin sen kirjaimet ovat hankalia tulkita sekä vuoden 1958 tyyppikirjaimiston oppineista että oman ikäisistäni.

    On surkeaa, miten käsinkirjoitus on menettänyt asemaansa. Käsin kirjoitettua paperia ei pidetä minkään arvoisena eikä juuri kukaan alle 30-vuotias edes osaa kirjoittaa kaunoa. Tekstaaminen on hidasta, mikä entisestään heikentää motivaatiota kirjoittaa käsin.

    VastaaPoista
  3. Kaunokirjoitus, niinkuin kirjoituskirjainten opettelua nimitettiin, oli minulle todella helppoa. Käden hienomotorinen hallinta ja kirjoitetun jäljen visuaalinen hahmottaminen on pitkälti tietenkin harjoittelun tulosta, mutta kirjoitustavan ja -tyylin ylläpito on ehkä kuitenkin tahdon asia.

    Focaultin mikrofysiikka eikä vallankäyttö tullut ajatuksiini, kun joskus "alle vuotiaana" testasin hienomotorisia taitojani ja tekaisin "kopion" henkilöllisyystodistuksestani ihan käsityönä, nimismiehen allekirjoitusta myöten. Baskervillen 12 pisteen teksti, kursiiveineen ja puolilihavointeineen ei vaatinut edes todellista ponnistelua. Portsarin "interriöörissä" esitettynä, jokainen kaverini meni ns. halpaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniista kasialasta tulee mieleen huolellinen ja vahan vaikkapa taiteellisen sielu! Meille joillekin se kaunokirjoitus oli tuskaista.

    Eipa tainnut olla 1700 luvun pappien koulutuksessa kaunokirjoitusta? Olen tutkaillut joitain tuon ajan kirkonkirjoja. Ovat aikamoista soppaa kirjoituksen puolesta.
    Yksi Kemppisen aidin esi-isa saatiin muuttamaan Karkkuun vasta kun kolmas tai neljas harjaantunut pappien sokkaroiden lukija osasi lukea Karkun siita tekstista.

    VastaaPoista
  5. "Foucault oli tosin liian optimistinen. Hän oletti, että jossain on paha – valtio tai vastaava – joka toimii ihmisten turmioksi. Asia taitaa olla niin, että sitä on joka paikassa ja se on verkostoitunut."

    Taitaa kyllä olla niin, että Foucault'kin oli jälkimmäisellä kannalla.

    Kansakoulusta. Minua on askarruttanut, että millaista opetusta sisältyi vanhoissa (1919-1920) todistuksissa arvosteltuihin oppiaineisiin "havaanto" (nimenomaan näin kirjoitettuna) ja "leikki". Sattuisiko olemaan tietoa?

    VastaaPoista
  6. Totta puhut. Käsiala merkitsee ainakin silloin, kun viesti on tarkoitettu toisen luettavaksi joko heti tai joskus aikojen saatossa. On varsin epäkohteliasta tuottaa tekstiä, jonka tulkitseminen ymmärrettäviksi sanoiksi aiheuttaa lukijalle päänvaivaa. Sotkun lähettäminen tai tallentaminen antaa viitteen, ettei tässä mitään tärkeää olekaan.

    Näin tekstintuottamiskoneiden ajalla on hienoa saada luettavaksi selkeästi käsin kirjoitettu dokumentti tai lyhytkin viesti ja etenkin oikean postin kautta varustettuna oikealla postimerkillä muulloinkin kuin jouluna.

    VastaaPoista
  7. Onkohan ylitarkastaja Toivo Salervo sukua dramaturgi,käsikirjoittaja Esko Salervolle ?

    Viimeksimainittu luki oto. Välskärin kertomuksia radiossa, ja hyvin lukikin.

    Hänen käsikirjoittamansa elokuva "Hiljaisuus" tulee , Sakari Kirjavaisen ohjaamana , ensi-iltaan 9.12

    Tulossa on huomionarvoinen elokuva.

    VastaaPoista
  8. Heiskasen Topi, joka kehitteli tuon 1980-luvulla tulleen kaunokirjoituksen, oli kuvaamataidonopettajani Alppilan lukiossa, josta valmistuin ylioppilaaksi 1983. Hänen kotonaan me muutamat käsin kirjoittamisesta kiinnostuneet pidimme omia istuntoja, joissa pohdittiin kirjasintyyppejä, terien hiontaa, musteiden ja paperien valintaa ynnä muuta mukavaa ja parannettiin tietysti maailmaa musiikkia kuunnellen.

    Salervo ei yksinkertaistanut "kirjurikäsialaa" vaan pikemminkin malli oli otettu englantilaisesta kuparikaverruskirjasimesta. Topi haki mallinsa venetsialaisten kirjurien kansliakäsialasta, cancellarescasta, jossa käden liikettä ohjaa ranne ja hankalia silmukoita ei tarvitse tehdä. Meille Salervoon tottuneille otti aikansa saada aikaan mukiinmenevää tyyppikirjainta, mutta nuoremmat, jotka oppivat sen alusta asti, tuottivat ihan hyvää jälkeä.

    VastaaPoista
  9. "...osoitus yhteisiin arvoihin sitoutumisesta. Sitä nimitettiin joskus, sinänsä virheellisesti, sivistykseksi."
    Eikö sivistystä sitten, aivan oikein, määritellä yhteisiin arvoihin sitoutumiseksi?
    Kyllähän jo 1960-luvulta saakka on ollut huomattavissa, ettei "sivistysyliopisto" opeta sivistystä vaan tietoa. Sivistys pitää jokaisen hankkia itse, helpoimmin kodin kautta, kantapään kautta maailmalta.

    VastaaPoista
  10. "Ei se sellainen ole miehisen miehen merkki."
    Olisi blogin arvoinen pohtia miten suomalaiseen mieskuvaan on vaikuttanut fennomania, kansallisuusaate ja käydyt sodat (vrt Ruotsi). Miten esim 1850-luvun sivistynyt nuori mies erosi 1900-luvun alkupuoliskon vastaavasta.

    VastaaPoista
  11. Lisäksi kynällä/siveltimellä kirjoittaminen on *erittäin* hyödyllistä: http://online.wsj.com/article/SB10001424052748704631504575531932754922518.html
    "Studies suggest there's real value in learning and maintaining this ancient skill, even as we increasingly communicate electronically via keyboards big and small. Indeed, technology often gets blamed for handwriting's demise. But in an interesting twist, new software for touch-screen devices, such as the iPad, is starting to reinvigorate the practice."
    Tärkeästä aiheesta lisää googlaamalla "handwriting + cognition"

    VastaaPoista
  12. Päivän Päätalo: isä-Hermanni, jota suivautti suunnattomasti poika-Kallen novellien ja muihen möllärien kirjoitustuhrustelu, oli kuitenkin vankasti sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla siisti ja nätti käsiala.

    On tässä käsialan huononemisessa jokin perä, näin olen ollut huomaavinani. Omatkin vanhempani kirjoittivat kauniin lennokkaalla käsialalla siinä missä itse mieluummin tekstaan, lapsistani nyt puhumattakaan.

    Ja vieläkin muistelen ihaillen isoisäni nimikirjoitusta - siinä oli tyyliä ja hengen paloa ja jokainen koukero paikallaan, taisi olla muutama ylimääräinenkin.

    Kehitys ei aina miellytä meitä. Käsiala voi olla nykynuorisolla huono, mutta esim. tekstareita he naputtelevat n. miljoona kertaa nopeammin ja virheettömämmin kuin me pirteät vanhukset.

    VastaaPoista
  13. Herra proff, nyt vyöräytän sydameltäni turhan kiven!

    Kaukana viime vuosituhannella sain opettajalta ehdot kaunokirjoituksessa! Suoritin ne, mutta yli kymmenen vuoden ajan pidin opettajaa entisenä perhetyttönä, jolle oli täytynyt etsiä harmittomimmat aviomies ja ammatti. Eikä hän ollut sotaleski ja Viipurin evakko, niin kuin etevämpi opettajatoverinsa oli. Nyt kaunat ovat haihtuneet, ja eräänä kesänä valokuvasin hänen hautakivensä. RIP.

    Eikö harakanvarpaita piirusteleva oppilas nykyisin pannakin silmälääkärille ja/tai hermokokeeseen, jos mihinkään?

    VastaaPoista
  14. Olen kuullut entisiltä työtovereiltani, että "havaanto" merkitsi samaa kuin "tarkkaavaisuus" myöhemmissä todistuksissa, joissa oli "huolellisuus ja tarkkaavaisuus". Omassa kansakoulutodistuksessni on sarake "leikki ja urheilu". Alakoulun luokilla mentiin polttopalloa, hernepussiviestiä ja tasapainokävelyä, joissa pysyttiin enemmän leikin kuin urheilun puolella. Talvella survaistiin sivakat ladulle!

    Vastaajana Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  15. Mutta noihin kansakouluihmisiin. Pitää muistaa kaksi kansan parista noussutta talonpoikaa. Kustaa Paturi ajoi pitäjän ylläpitämää ja rahoittamaa kansakoulusa ja niin Janakkalassa aloitti Hampulan kansakoulu jo 1861. Olivat paljon kirjeenvaihdossa Uno Cygnaeus ja Kustaa. Toinen on naapuripitäjän Juhana Idänpää-Heikkilä (myöhempi valtiopäivämies), joka sai runnottua pitäjän rahoittaman kasakoulun Vanajaan vuonn 1865. Hän ehdotti ja se hyväksyttiin, että talolliset joilla oli huutolaislapsi, pistivät lapsen myös kansakouluun ja tämä määräys koski myös tyttöjä. Siksi koulun listoissa ovat moninaiset tytötkin.

    VastaaPoista
  16. Tämä ei tähän muuten liity kuin että blogi-isäntä ja kai moni muukin on korkeasti lainoppinut:

    Olenko ymmärtänyt oikein, että jos Breivik olisi tehnyt tekonsa Suomessa, ja kun hänet nyt todettiin syyntakeettomaksi, niin jos hän sitten vaikka ylihuomenna tervehtyisikin, hänet päästettäisiin vapaaksi?

    Näinhän meillä tapahtui vähän aikaa sitten. Viittaan Ior Bockiin.

    Onko Norjassa jotenkin kehittymättömämpi laki, kun olin kuulevani, ettei Breivikia kuitenkaan ikinä päästetä vapaaksi?

    Onko tuomio siellä siis kosto?

    VastaaPoista
  17. Jännää, miten maailmassa virtaa kaiken aikaa informaatiota ja miten tiedot kohtailevat ihmisessä.

    Luin eilen Antero Karttusen Valkoiset perheet punaisten puristuksissa 1918 -kirjaa, jossa hän kertoo sukulaistensa kokemuksista: Killisten Helsingissä ja Karttusten Lemillä.

    Mielenkiintoisinta minulle oli rovasti Karttusen perhe kohtaloineen, koska mieheni äidin suku on Lemiltä ja siellä on kesämökkimme.

    Lemin pappila poltettiin 1918 ja uuden pappilan arkkitehtina oli ruustinnan sisarenpoika Toivo Salervo ja rakennus valmistui 1921.

    Sitten katsoin Salervoa Wikipediasta luettuani päivän kirjoituksesi ja huomasin, että hän oli suunnitellut käymäni Hämeenlinnan tyttölyseon.

    Lukemisen oppimisesta mieleeni tuli joskus radiosta kuulemani Maiju Lassilan kertomuksen, jossa Jäppisen itsepäinen Manasse ei millään halunnut opetella lukemaan ja pani monin tavoin vastaan. Esimerkiksi sanoen: "Vaikka tappasitte, niin en sano iitä!".
    KE

    VastaaPoista
  18. Yksi nimekkäitä kirkkonummelaisista, nyt jo edesmennyt valtionarkistonhoitaja Toivo J. Paloposki kertoi vanhojen käsialojen kurssilla, että persoonallinen käsiala muotoutui vasta kirjoituskoneen keksimisen jälkeen. Hän sanoi, ettei pystynyt sanomaan kenen kirjoittama joku asiakirja oli, mutta pystyi sanomaan kymmenen vuoden tarkkuudella milloin se oli kirjoitettu. Vanhat tekstit olivat aikansa konekirjoitusta, vain kirjasintyyppi muuttui.

    Lukuisin tevehdyksin

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  19. Meillä oli töissä kaveri jolla oli sellainen puhevika että se sanoi noin joka neljänneksi sanaksi "ii". Vaikkapa että: "Lähdin tässä ii kävelemään vaikka ii en tiedä minne sitä ii pitäisi mennä". No, kerran se meni verstaalta hakemaan u-palkkeja. Mutta ei saanut. Kun siellä ei ollut i-palkkeja.

    VastaaPoista
  20. "..Onkohan ylitarkastaja Toivo Salervo sukua dramaturgi,käsikirjoittaja Esko Salervolle ?"

    On, sanoo rouvani sukukirja "Österbladh-suku". Pojanpoika.

    VastaaPoista
  21. Eivät ne upseerikirjailijat niin huonoja ole:
    K.M. Walleniuksen tuotanto on kestävää edelleen, Martti Santavuori osasi historiallisen romaanin, Erik Heinrichsistä olisi tullut näppärä tarkkailija. Jalmari Kara oli pulpin kirjoittajana edelläkävijä. Heikki Nurmio oli mainio nuortenkirjailija.
    Paavo Susitaival, Jukka L Mäkelä ja Aarne Sihvo tekivät kelvollista dokuromaania.
    Äkkiä muistaen ei tule mieleen muuta varsinaise n tekstintuottamisen ulkopuolista ammattia josta Suomeen olisi tullut edes noin hyviä kirjoittajia. Poliiseista toki löytyy Joensuu ja Kilpi, mutta siihen sekin sitten päättyy

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia: - luettelit kaikki kelpo upseerikirjailjat. Virka-ammattikunnista kaunokirjallisuudessa opettajat ovat tietenkin ylivoimaisia.

    Josta tulikin mieleeni, että professoreita en keksi, pois jättäen nämä kirjallisilla ansioilla professoroidut, kuten Koskenniemi.

    VastaaPoista
  23. Tapsa: "Olenko ymmärtänyt oikein, että jos Breivik olisi tehnyt tekonsa Suomessa, ja kun hänet nyt todettiin syyntakeettomaksi, niin jos hän sitten vaikka ylihuomenna tervehtyisikin, hänet päästettäisiin vapaaksi?"
    Teoriassa kyllä, käytännössä hoitoajat krimaanaalimielisairaaloissa (Niuvanniemi, Vanhan Vaasan) ylittävät vastaavista rikoksista tuomitut rangaistukset. Tuosta syystä "alan miehet" pelkäävät täyshullun papereita ja vähentyneesti syyntakaisen ("varttihullu") papereita ei nykyisin käytännössä saa.
    Breivikin tapauksessa ikävintä onkin, että se synnyttänee alan piireissä salaliittoteorioita, että tämä on haluttu vaientaa. Siitä syystä olisi hyvä, että psykiatrien raportti, vaikka poikkeuksellisesti julkistettaisiin.

    VastaaPoista
  24. No, entä tuo kuvan runoilija, P.Mustapää, siviilissä kansanrunouden professori Martti Haavio?

    Ymmärtääkseni professori ihan tieteellisillä ansioilla.

    Eikä Koskenniemikään (kerron tämän yleisesti, koska Kemppinen kyllä tietää) ollut mikään taiteilijaprofessori, vaan ihan oikea ammattiprofessori.

    Ihan päteväkin vielä, kyvykäs jopa rehtorina ja talousmiehenä.

    Professoriksi hänet valittiin kyllä kirjallisilla ansioilla, nimettynä lahjoitusprofessuurina, ilman ihan riittävää tieteellistä pätevyyttä, kuten Kemppinen oikein toteaakin.

    VastaaPoista