Vanhalle välttää huonompikin

Oli minulla kerran Omega. Rannekelloille olen perso. Pidin sitä muutaman päivän. Ajattelin että joku rääpy pitää olla ja annoin sen pois yhdelle rikkaammalle. Minun ranteessani se oli niin kuin täi frakissa.

Arvelen pistäytyväni piakkoin kirpputorilla. Se on minulla ensi kuussa ajolähtö eli kaikki pesät täynnä. Kun täyttää 67, viroista on lähdettävä uhalla että poliisit tulevat ja vievät. Ennen tosin tuomarin eroamisikä oli 70. Osa porukasta olikin seniilejä.

Eläkevaarin kuuluu olla nukkavieru. Kirppikseltä saisi varmasti asiaan kuuluvat varusteet. Istumapaikan olen jo katsonut. Kauppakeskuksessa näyttää nököttävän osatovereita metallipenkillä katselemassa maailman menoa. Menisi se kyllä katselemattakin.

Muistan ajan, kun itsensä arvohenkilöiksi todenneet pitivät muhkeaa henkilöautoa. Ei mitään joka insinöörin Mercedestä, vaan Rover! Sillä sopi paahtaa pitkin valtatietä neljääkymmentä keskiviivan vasenta puolta ja jättää vilkuttelijat ja tööttääjät omaan vähäiseen arvoonsa.

Näyttää siltä, että moni muukin lajitoveri on ajatellut, että henkilöautolta voi edellyttää kahta ominaisuutta. Sen tulee lähteä liikkeelle ja pysyä liikkeessä, paitsi jos painaa jarrua ja kääntää virta-avaimesta. Toiseksi sen pitää mahtua pysäköintiruutuun.

Lieneekö markkinointimiesten kataluutta, että markkinoilla on määrättömästi pieniä mutta lujatekoisia ja mukavasti varusteltuja kulkuneuvoja. Istuin taannoin erään ystäväni, 50-vuotiaan nuorukaisen Jeep Cherokeessa, jonne sai kiivetäkin kuin stadionin torniin, ja pelkäsin koko ajan.

Tätä taustaa vasten yllätyin ja häpesin, kun suoritin tavanomaista kamerakatsausta verkossa. Kamerani on aivan hämmästyttävän hyvä, joten en minä mitään tarvitse. Huvittelu on kuitenkin luvallista.

Hämmästyin aivan, kun listoilla oli vai rohkeat 700 maksava Leican kiinteäobjektiivinen hirmuzoom. Tuli mieleen, että tuo jos olisi, saisivat kuikat kyytiä. Nyt kaikki oikeasti mielenkiintoinen on täsmälleen niin kaukana, ettei 140 mm eli vast. 200 mm ihan yllä. Ja oikealla telellä on se harmillinen ominaisuus, että se on yleensä kotona, kun sitä tarvitsisi.

Asiaan perehtyessä kävi ilmi, että Panasonicilla on aivan sama kamera nimellä Lumix puoleen hintaan. Arvelisin Panasonicin valmistavan myös Leicat tai ainakin osan niistä. Softassa kuuluu olevan jotain eroa; softa on Leicassa yleensä ollut heikko.

Leican punainen logo, joka on kuvattu ylle, houkutteli minua oikein tosissaan. Vanhan oikean Leicani panin perheessä kiertoon sellaisin toivotuksin, että kuvista kiinnostunut lapsenlapsi ryhtyisi retroilemaan ja opettelisi yksin tein mustavalkoisten kuvien kehittämisen ja kopioimisen. Siellä olisi samassa paikassa tallessa vanhastaan jokamiehen kompaktikamera, Linhof Field, jonka negatiivin koko on siis 24 x 36 senttimetriä, ei milliä. Se on peräisin Suomen Filmiteollisuus Oy:n konkurssihuutokaupasta, ja kaikki Schneiderin loistokkaat linssit ovat mukana. Tarkentaminen suoraan tähyslasilta sujuu kuin luomisen työ – viisi minuuttia ja sitten voikin keskittyä rajaukseen.

Lopulta tämä itsestäni tunnistamani hullutus osoittautui mieltä rauhoittavaksi. Ilmiö jolle suurmies-sosiologi Torstein Veblen antoi 1899 (!) ilmestyneessä tutkimuksessaan ”The theory of the Leisure Class” eli teoria joutilaasta luokasta nimityksen ”conspicious consumption” eli silmiinpistävä kulutus.

Veblen leimasi tuon piirteen barbaariseksi.  Tiedämme hyvin, että vaikka tätä norjalaisten siirtolaisvanhempien pojan kirjaa luetaan syystä edelleen, se ei ole suuremmiin vaikuttanut ihmisten käyttäytymiseen.

Siten kukkoilu on yksi kulttuurimme piirteistä. Sitä lienee syytä suvaita, koska vaihtoehdot ovat olleet niin kauheita. Viimeksihän se oli tämä muuankin kiinalainen himomurhaaja, joka julkaisi pienen punaisen kirjan ja oli sitä mieltä, että kaikkien olisi käytettävä samanlaisia kamppeita.

Ammattilaiselle ammattilaisen varusteet. Meille muille jotain välttävää, kiitos.