Sapliini

Ehkä se on kertovan taiteen piirre, ehkä ei. Vuosikymmeniä loukkaannuin sydänjuuria myöten, kun joku sanoi, ettei perusta Ohukaisesta ja Paksukaisesta. Sitten katsoin huolella pari vanhaa suosikkiani (Chump at Oxford, Helpmate). Sitten lahjoitin ja luovutin täydellisen Laurel & Hardy –kokoelmani lapsenlapsille. En tiedä, veivätkö he laatikon suoraan kellariin. Heillä on iso kellari.

Chaplin on suurin, kuten Kaurismäki sanoi televisiossa esitellessään ”Kaupungin valot”. Siitä ei ole epäilyä. Elokuvataiteen ensimmäinen nero. Sellaisia ei ole monta. David Lynch on ja mahdollisesti Kubrick.

Lopetin Kaupungin valojen katsomisen kesken. Vertauksena ajattelen käyttää Paganinin Kapriiseja. Ne ovat mestarillisia. Ne ovat hauskoja ja eläväisiä. Niissä on suuri osa aikaisemmasta musiikista. Niissä on melkein tyhjennetty soittimen eli viulun mahdollisuudet. Niitä jaksaa kuunnella kaksi tai kolme kerralla ja pitää sitten taas vuoden taukoa.

Olen luullakseni lopullisesti siirtynyt yksinkertaisuuden kannattajaksi. Minusta on itsestänikin tullut yksinkertainen. Kuoliniästä (31 vuotta) ja teosten määrästä (998 teosta Deutschin numeroimina) suoraan laskien näkee, että Franz Schubert ei hirveästi suunnitellut. Lisäksi hänellä oli tapana päihtyä nauttimistaan virvokkeista ja nukahtaa kesken soitannollisen illan.

En mainitse lauluja, koska se on oma maailmansa, mutta usein mainitsemani D 959 (pianosonaatti A, toinen osa) on yksinkertainen kuin puu ikkunani takana. Se on yksinkertainen, katsoi sitä silmällä, mikroskoopilla tai teleskoopilla. Mitään kauniimpaa ei ole.

Ilmeinen vastaus on, että olen vain lakannut ymmärtämästä Chaplinin mestaruutta. Mutta kun ymmärrän! Yhtä ilmeinen vastaus on, että olen nähnyt ne aivan liian monta kertaa. Se on totta. Mutta nyt näen, ettei nukella ole sielua. Nuo elokuvat ovat kaupallisia mestariteoksia eli ne liikuttavat ihmisiä koko maailmassa. Koska näin on, ne siis ovat lähempänä uskontoa (rituaalia) kuin mystiikkaa. Mystiikka tarkoittaa sielua, joka unohtaa itsensä. Kaupallisuutta kannatan, etenkin tällaista, näin hyvää. Mutta kun haluan kääriä pääni pilviin, en osta toista tyynyä, niin kauan kuin nykyinen on kunnossa. Haluaisin erottaa toisistaan kaupallisuuden ja kulutuksen, sillä viimeksi mainittu näyttäytyy minulle pyörteenä, joka ei johda mihinkään ei lopu koskaan ja tuo mieleen synkkiä ajatuksia.

Yritän analyysia. Ehkä Chaplinin läheltä löytyy sen syy, että palvon Shakespearea mutta en jaksa lukea John Miltonia, vaikka uskottavat tahot julistavat hänenkin suuruuttaan.

Olisiko niin, että jotkut ilmiöt eivät ole pahastikaan aika-avaruuden armoilla ja toiset ovat taas kuin hyytymiä (veritulppa) määrätyn ajan ja tietyn paikan kaikista näkökulmista?

Chaplin on antanut kasvot kahden maailmansodan välisen ajan ihmiselle. Hän on rooliasussaan Hitlerin kaksoisolento. Romantiikan aikakausi tunsi hyvin tämän Jekyll – Hyde –ilmiön. Siitä käytetään usein saksankielistä nimitystä ”Doppelgänger”. En vertaiie näitä kahta hahmoa vaan sanon, että siinä on kaksi perikuvaa asteikon äärimmäisistä päistä. En tarkoita vain viiksiä. Myös ruumiinkielessä on jotain hämmästyttävän samanlaista, ja samoin kyvyssä saada ihmiset ihastuneiksi ja vakuuttuneiksi.

Milton kuvasi Saatanan eli kapinan Jumalaa vastaan. Vielä Freud mietti asioita tavalla, josta näkee, ettei hän voinut tuntea Maxwellin demonia eikä tietenkään informaatioon liittyvää entropiaa. Tarkkaileminen vaikuttaa sekä kohteeseen että tarkkailijaan. Saatana ja Jumala ovat sama henkilö. Tunnen jumalankieltäjiä, jotka ovat kaikessa olennaisessa saatanankieltäjiä.

Juuri Freud nosti tieteelliseen ajatteluun kirjallisuuden vanhan oivalluksen hyvästä ja pahasta. Uskonnoissa tuo ikivanha ajattelu tunnetaan muun muassa manikealaisuutena, valon ja pimeyden taisteluna. Ehkä yin ja yang eivät ole kaukana tästä, vaikka siinä voimat eivät vastusta toisiaan, vaan täydentävät.

Hilbertin hotellissa, jossa on äärettömän monta huonetta, voi poistua palatessaan. Ajalla ei ole etumerkkiä, eikä avaruudella. Shakespeare ja Schubert eivät liene olleet häävejä laskumiehiä, mutta tämän he tiesivät ja toivat toisten tuntemuksiin.