Kuka, mitä, ei voi olla totta

Ministeri, poliisi, joukko muita viranomaisia pohtii tietosuojaa ja tietoturvaa. Älkää lopettako lukemista tähän. Osaan pitkän rivin muitakin sanoja, joiden kohdalla ihmisten aivot kääntyvät toisella asemalle.

Vastaus henkilötietojen ja muun salassa pidettävän datan ongelmiin, on esitetty kymmenen – kaksikymmentä kertaa esimerkiksi kirjassani ”Informaatio-oikeuden alkeet”.

Voi olla että kirja nimi jäi hämäräksi. Tällaisena se viittaa opiskelijoiden tentittävään. Kun ”informaatio-oikeus” on uusi ja harvinainen termi, kirjan nimi toimii myös kätevänä signaalina opiskelijoille ja professoreille: tämä ei ole pakollinen tentittävä. Tämän voi jättää väliin.

En mainosta tässä kirjaani. En ole ansainnut siitä penniäkään eikä sen ilmestymistä ole noteerattu. Teosta ja sen avainasioita ei ole edes Wikipediassa; itse en ole ruvennut niitä sinne laittamaan. Kirja ei liioin ole erikoisen tärkeä. Päättäväinen henkilö hankkii samat tiedot avoimesta verkosta, etenkin Finlexistä. Se on kyllä työläämpää. Sata kertaa on toistettu: tietosuojan ja tietoturvan (privacy + information security) aukollisuus johtuu ihmisistä.

Hokemisesta huolimatta tämä ymmärretään aina väärin: tunnarit eli käyttäjätunnukset ja salasanat kirjoitetaan PostIt –liimalapulle, joka jätetään tietokoneeseen kenen tahansa käytettäväksi.

Se nyt ei ole viisasta, mutta se ei ole ongelma. Ihmisten tietokoneissa ei yleensä ole mitään mielenkiintoista ja väärinkäyttämisen arvoista. Järjestelmällistä, lainvastaista hyväksikäyttöä harjoittavat eivät tarvitse tunnareita, vaan keräävät tiedot verkon kautta, tavallisimmin robottiohjelmilla.

Ongelma on ihmisten asenne. Samat ihmiset, jotka eivät jättäisi käsilaukkuaan tai lompakkoaan kahvilan pöydälle mennessään vessaan tekevät juuri sen suhtautumisessa tietoihinsa ja hallitsemiinsa toisten tietoihin.

Vahinko on sata kertaa suurempi kuin lompakon ja luottokorttien menettäminen. Vaikka omista asioistaan ei jaksaisi pitää lukua, myös muut kärsivät.

Nykyajan suojeluspyhimys on Homer Simpson. ”Boring!” Oli kysymys työpaikan säilyttämisestä, tarttuvan taudin välttämisestä tai hengen pelastamisesta, reaktio on aina ”ikävystyttävää”, ja pikainen kanavanvaihto, siinä toivossa että jossain myytäisiin jotain hauskaa ja tarpeetonta.

Tietosuoja on ”boring”. Jos pitäisin luennon tai luentoja aiheesta (en pidä enää), minulta kysyttäisiin, saako siitä opintopisteitä. Jos luento olisi yleinen, minulta tai joltain muulta kysyttäisiin, onko sinne pakko tulla. Vaikka seisoisin päälläni kateederilla, ihmisten kasvoilla lukee: boring.

Uskokaa huviksenne. Kokemusta on. Edes yliopistojen tietosuojaryhmät eivät tahdo pysyä hereillä.

Vieläkin tavallisempi reaktio on että ”ATK:n” (myyttinen olento, katso ”helvetti”) toimet ymmärretään henkilökohtaisiksi loukkauksiksi.

Ette muuten uskoisi, mutta pääsen Aalto-yliopiston intraan. Tämä asiaintila tuskin vallitsisi ilman ystäväni ja avustajani Pertun miehekästä tukea. Aallon IT on päärakennuksen X-portaassa, mutta oven löytäminen on vasta ensimmäinen askel vaikeuksien voittamisessa.

Viisas ystäväni sanoi eilen, että kasvava ongelma on laitekanta. Ihmisillä on itsellään paremmat vehkeet kuin työpaikoilla käytettävät. Lisäsin siihen: mikä lisää tiedon suojaamisen ongelmaa. Eräässä vaiheessa vientikieltomaat, kuten Iran, ostivat markkinat tyhjiksi pleikkareista. Prosessoreita saatiin!

Ehdottaisin keppiä, en porkkanaa. Poliisi, oppilaitos tai opiskelija, mutta  tietoturvan riskeeraamisesta lyötäisiin aina kuukauden henkilökohtainen tietotekniikan käyttökielto. Panta ranteeseen. Usean taajuuden häiriökenttä estää myös kaverin laitteiden käyttämisen.