Divarissa

Kerran sanoin vahingossa Pohjoismaisessa Antikvariaatissa, ”tässä divarissa”. Rouva Nilsson oikaisi tuohtuneesti, että tämä - - - ei - - - ole - - - mikään - - - divari.

Voi olla, että slangisana viittaa diverssimyymälään, jollaisen suomenkielinen nimi oli, niin kauan kuin niitä oli olemassa, sekatavarakauppa. Seuraava aste alaspäin oli romukauppa.

Tultuani Yrjönkadun divarista siitä uimahallin vierestä mukanani ylimääräinen kappale Pälsin ”Pohjankävijän päiväkirjaa”, uudempaa painosta, se kun on aiheen ja esitystavan puolesta viime vuosisadan hienoimpia kirjoja, mieleni oli hyvä.

Tein henkisen muistiinpanon ilmoittaa blogini lukijoille, että ainakin viime viikolla siellä oli hyllyssä karkeasti alihinnoiteltu (26 euroa koko satsi) Ramsayn ”Muistoja lapsen ja hopeahapsen”, joka puolestaan on 1800-lukumme hienoimpia kirjoja, ja hauska kuin mikä.

Ei käy kieltäminen, että tavallisemmin käyn Hagelstamilla, varsinkin kun siinä on vinosti vastapäätä Kynsilaukka, jossa saa oivallista ruokaa ja ystävällistä kohtelua nyrjäyttämättä lompakkoaan. Entinen Putuksen Eskon EP-Kamera on muisto vain.

Kampintorin antikvariaatti on edelleen hyvä ja samat tutut miehet sinnittelevät tiskin takana kuin aina ennenkin, Holapan ja Ronimuksen päivistä asti. Aivan kaikkea ei ole antikka.net vielä vienyt.

Kirjojen lukeminen on parempi harrastus kuin niiden kirjoittaminen. Suosittelen sitä kaikille: lukekaapa kuulkaa kirjoja.

Hetkittäin ajankohtaiset tapahtumat, etenkin polyuretaanivaahdon tavoin pursuava populismi masentavat. Helppoja ratkaisuja. Ei tarvitse ajatella.  Ellette keksi syyllistä, niin me osoitamme teille sellaisen saman tien.

Kirjan lukija joutuu tekemään sen, mistä useimmat välttyvät, asettumaan toisen ihmisen asemaan.

Kirjoissa on sekin hyvä puoli, että niistä toisista ihmisistä, joiden kanssa on päässyt lukemalla tutuksi, pääsee eroon panemalla kirjan kiinni ja hyllyyn tai viemällä takaisin kirjastoon tai myymällä antikvariaattiin ja juomalla rahat.

Aika harvasta kirjasta tosin saa kaljakolpakon hintaa, luulen. Ja mitä se ollut mahtaa maksaakaan?

Ennen kirjankustantajilla oli salainen indeksi. Kun molemmista menee pää sekaisin, romaanin ja Koskenkorvapullon piti maksaa suunnilleen sama. Pahaksi on mennyt. Verkossa väitetään, että hinta olisi jotain 20 euroa. Kelpo uutuusromaani ei irtoa ainakaan alle 25:n, aina ei edes alle 30 euron.

Kirjallisuuteen kouliintumisen vaikeus osoittaa, miten suuria hankaluuksia toisille tuottaa tunnustaa, että toisia ihmisiä on olemassa. Joitakin ottaa vielä enemmän luonnolle myöntää, että nuo toiset ihmiset ovat kummallisen samanlaisia kuin lukija itse.

Jos kansainvälisyydestä uskaltaisi puhua nykypäivinä, tähän voisi jatkaa, että ihmisissä on merkillisen samanlaisia piirteitä eri puolilla maailmaa ja kaiken kukkuraksi eri aikoina.

Puhe kirjan henkilöön ”samaistumisesta” on anteeksiantamattoman sekavaa sopertelua. Ei lapsikaan luule olevansa Tarzan. Hän vain leikkii Tarzania. Aikuisten voi olla vaikea myöntää leikkivänsä Akaki Akakijetvshiä, mutta sitä juuri teemme seuratessamme erään henkilön epäonnea päällystakkiasioissa. Ja miksi lukea? Kun maailma on täynnä neniä ja kiviä, ei ole mitenkään välttämätöntä lyödä omaa nenäänsä jokaiseen kiveen.