Miksi lukisin romaanin?

Tämä on muistiinpano Kirkkonummen kirjaston aikuisten satutunnille 21.11.

Vastaus nro 1 otsikon kysymykseen: ei ole olemassa mitään syytä lukea romaaneja. Senkin ajan voi viettää kodikkaassa keskiolutpöhnässä. Muitakin fiksuja vaihtoehtoja löytyy miettimättä kaksikymmentä ja miettimällä loputtomasti.

Romaani on usein vastaus kysymyksiin, mitä maailmassa oikein tapahtuu, miten maailma itse asiassa toimii – miksi?

Jos sinua kiinnostaa ”miten”, suosittelen esimerkiksi teosta ”Levysepän levitysoppi” (1939).

”Tuntematon sotilas” kertoo paljon sellaista, mitä saa etsiä turhaan sotahistorioista. Osan samoista asioista kertoo kyllä Knut Pippingin romaania varhaisempi sosiologian väitöskirja ”Komppania pienoisyhteiskuntana” (ruots. 1947). Linna ei siitä tiennyt eikä moni muukaan. Mutta Tuntemattomasta puuttuu vihollisnäkökulma. Pojille alkaa sota ja hengenvaara. ”Vihollinen” on jotain epämääräistä. Sellaisia romaaneja on kovin vähän, jossa kaksi tarkemmin kuvattua joukkoa yrittää surmata toisiaan.

Sotilaan tarinoista parhaita on Günter Grassin novelli ”Kissa ja hiiri”. Sitä käytettiin ainakin ennen aikaan kirjallisuustieteen opetuksessa esimerkkinä loistavan keskitetystä kerronnasta. Opiskelijat pitivät siitä, koska se on niin lyhyt. Päähenkilö on koulupoikajoukon väheksytty jäsen. Syttyy kuitenkin maailmansota, ja sama kaveri kävelee pian lomille rautaristi kaulassa pelättynä panssarintuhoojana. Sitten hän kaatuu ja muut joukon jäsenet joutuvat hunningolle.

Antti Tuuri kiteytti hienosti, että romaani on keskustelua, jossa lukijalla on merkittävä rooli. Romaanissa on viisi tasoa, raaka tapahtumien kuvaus, sen sisällä kertomus siitä, mitä ihmisille tapahtuu ja mitä he tekevät toisilleen, kolmas taso kuvaa yhteisön suhteet – esimerkiksi jalkaväkijoukkueen Taipaleenjoella. Neljäs kerros on totuuden ja oikeudenmukaisuuden taso, jonka pääkysymykset ovat oikeus ja vääryys.  Tämän takia juristit eivät osaa kirjoittaa romaaneja. Heillä on näistä asioista vääristynyt kuva.

Nuo neljä tasoa ovat kuin uistimia, houkuttimia joilla lukija saadaan käyttämään aikaansa eli kahlaamaan tekstiä. Romaanin oikeutus on viides taso, kysymys mitä maailmassa on ja mitä ihminen voi tehdä.

Koska romaanilla on ulkoinen luuranko samalla tavalla kuin muurahaisella, se on ajaton ja yleispätevä. Orhan Pamukin romaani oudosta Turkista, Salman Rushdien kirja nyky-Intiasta ovat yhtä käsitettäviä kuin Gabriel Garcia Marquezin tarina hiukan kuvitellusta Etelä-Amerikan kaupungista, jossa on satanut jo sata vuotta. Lukijalla on kaikki mahdollisuudet selvittää Anti Tuurin 1980-luvun tai 1930-luvun Kauhavalta kertoma, ja samoin talvisota tai omituinen Uusi Jerusalem Saskatchewanin seudun preerialla 30-luvun alussa tai Florida 1990-luvulla.

Ulkoinen luuranko tarkoittaa, että romaani kantaa mukanaan kaikki ne välineet, joita sen käsittäminen vaatii. Kieltämättä ”Don Quijote” on pulmallisempi tapaus. Lukija ei ole koskaan tavannut ketään, joka on tullut höperöksi liiasta ritariromanssien lukemisesta. Tolstoin ”Sota ja rauha” on pahamaineinen romaani. Ensimmäisessä kappaleessa puhutaan Luccan kaupungin poliittisesta tilanteesta vuonna 1805 ja toisessa kappaleessa esiintyy neljä hankalasti luettavaa henkilön nimeä. Sivuja on käyttämässäni versiossa 1395. Silti teos on valtavimpia ihmisen, yhteisön, tapahtumien ja tarkoitusten yhteen sulautumia. Tai siksi.

Menneiden tapahtumien tutkimista on helpompi harjoitella lukemalla ”Kolmea muskettisoturia” kuin historiaa. Siinäkin on kummallisia nimiä, käsittämättömiä tapoja ja merkillisiä paikkoja. Lukija on kuitenkin perehtynyt väkivaltaviihteeseen ja huomaa pian lukevansa eräänlaista James Bondia. Eivät ne Bondienkaan tapahtumat ole tuttuja eivätkä edes uskottavia.

Romaanin moraalinen taso ja kysymys maailmassa elämisestä on kuitattavissa vähällä. Boris Vian kiteytti nämä romaaninsa nimeen vuonna 1948 ”Kaikki pahikset hengiltä” (”Et on tuera tous les affreux”). Todellisuudessa tuo nimi on tarkoitettu johtamaan lukija harhaan. Teos jäljittelee tyyliltään amerikkalaista selluloosaproosaa, mutta ongelmana onkin päähenkilö, joka haluaa säilyttää sukupuolisen puhtautensa Los Angelesissa. Paha ongelma.