Sivun näyttöjä yhteensä

3. tammikuuta 2009

Kahdenlaista huonoa



Tuntuu olevan sopiva hetki selvittää, miksi pidän huonosta taiteesta enemmän kuin hyvästä.

Samalla pääsen kuudennen kerran toistamaan, että Kalle Päätalon kohdalla arvostelu ja kirjallisuuden kuohukerma ja arvojohtajat, joiden joukkoon näen silloin tällöin itsekin joutuneeni, ovat erehtyneet pahanpäiväisesti.

Sellaista heikkotasoista ajanvietekirjallisuutta, jota en saa luetuksi, on kaupoissa hyllyt notkoillaan ja kirjastoissakin edustavasti.

Luin kaksi Ilkka Remeksen kirjaa, jotka tuntuvat samanlaiselta kioskikirjallisuudelta kuin monet amerikkalaiset bestsellerit tai esimerkiksi Laila Hietamies.

Minulle tulee sellainen tunne kuin olisin irrottanut vanhanaikaisen herätyskellon (Junghans) takakannen ja katselisin koneistoa. Kaikki on paikallaan ja liipotin ja fiinikarva tekevät tehtäväänsä. Muuta ei sitten tapahdukaan paitsi että aikanaan vieteristä loppuu veto.

Jännityksen erottaa liikatunteellisesta viihteestä lähinnä se, että tällainen Remeksen kirja on pantu soimaan kerran tunnissa (25 sivun välein). Murha, huorinteko tai huimaksi aiottu takaa-ajo seuraa toistaan.

Mekaanisuudessa ei ole sinänsä vikaa, mutta kaikki tämä on tuttua ainakin sadan vuoden ajalta ja tehty niin usein niin paljon paremmin. Kukaties on nyt lisätty kuoriin kiiltoa, mutta ei se peitä koneisto raksutusta.

Novelli tai romaani josta pidän ja jota arvostan – jokin Sillanpää tai Haanpää – on kuin vuorokausi tai vuosi Kyrösjärven tai Lamujärven tai (minulla) Haukiveden kaltaalla. Kaikki toimii salaperäisesti yhteen ja ihminen – lukija – löytää itsensä unohtamalla itsensä.

Hento kirjailija kirjoittaa mallin mukaan ja pitäen silmällä sitä, mitä luulee lukijan odottavan. Lähes kaikki sotakirjat ovat ”Tuntemattoman sotilaan” ja poikien seikkailukirjojen taitamattomia yhdistelmiä. Lähes kaikista romansseista erottuvat usean suodattimen läpi Brontën sisarukset ja Jane Austen.

Tätä nykyä jupistaan kirjojan liiallisesta laveudesta. ”Kolme muskettisoturia” on kieltämättä sinänsä pitkä, ja sillähän on kaksi vielä pidempää jatko-osaa. Päätalon kirjoja on moitittu juuri siitä, mikä minua innostaa niissä, aitouteen perustuva yksityiskohtaisuus. Luin jostain että ”Tammerkosken sillalla”, yksi Iijoki-sarjan parhaita niteitä, olisi muka haukotuttava, kun se on oikeastaan pientalon rakentamisopas tai ainakin tarkka työnkuvaus.

Voipi olla, mutta minusta pientalon rakentaminen sotien jälkeen on aivan mahdottoman mielenkiintoinen aihe – yhtä kiinnostava kuin uitto. Lisäksi Päätalo on selvästi korostellut ja vaimentanut henkilöhahmoja, sellaisia kuin kovapuheinen mutta hyväsydäminen pontikankeittäjä ja trokari Alli tai unohtumattoman omahyväinen ja tyly Kuusisen Ukki.

Hän ei kirjoita Iijoki-sarjassa enää mallin mukaan, koska hän on saanut päähänsä kertoa ainoastaan asioista, jotka hän tietää tosiksi tai ainakin mahdollisiksi.

Hän on myös selvinnyt melkein mahdottomasta tehtävästä. Hän kuvaa itsensä suhteellisen yksinkertaisena tai ainakin käsitteelliseen ajatteluun tottumattomana ja helposti narrattavana.

Lukija on valmis hyväksymään kuvan näköiseksi – mutta Gödelin toisen laskettavuutta koskevan lauseen mukaan metakielen on oltava kuvattavaa kieltä rikkaampi. Kirjoittajan on oltava fiksumpi kuin kirjan sankari on. Kun heidän nyt uskotellaan olevan sama henkilö, yhtälö on mahdoton.

Kysymyksessä on Doppelgänger, kaksoisolento. Siitä ovat kirjoittaneet Shelley, Goethe, Poe, Dostojevski… Se on suorastaan kauhuromantiikan teema. Jos ihminen näkee oman itsensä, sellainen ennustaa pahaa.

Sellainen että uskaltaa taiteilijana ryömiä omiin nahkoihinsa, nähdä omilla silmillään ja puhua omalla suullaan silläkin uhalla, että kohtaisi itsensä, on perinteinen uskonnollinen teema – Jeesus ja Jumalan poika.

Päätalon sarjassa vilahtaa pari kertaa lapsen haave tulla sellaiseksi kuin Jeesus, mutta äiti sanoo, että se on mahdotonta. Täytyisi olla synnitön.

Lestadiolaisuus sisälsi syntien saarnaaminen anteeksi annetuiksi, pyhityksen.

Arkiseksi ja asialliseksi soimatun romaanin pohjalla on kysymyksistä syvimmät. Siksi kertomus sisältää joukon epätodennäköisiä, melkein uskomattomia käänteitä.

Sen kirjallinen muoto on legenda.

42 kommenttia:

  1. joo. Porot siis, mutta aika hyväntahtoiset. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Minkä sille tekee jos pitää elämän kuvauksista kuten Päätälö kirjoitti. Ja haittanneeko se mitään, jos toiset pitävät niistä kirjoista jotka on tunnustettuja varsinkin niin, että niistä tulee pitää kun kaikki muutkin arvoisat ja oppineet pitävät vain niistä.

    VastaaPoista
  3. LISTA / KIRJALLISUUS YM:

    Yhdyn Kemppisen mielipiteeseen:
    On hyvää kirjallisuutta, mutta hirvittävä määrä roskaa tai kurjan keskinkertaista. Onko missään listaa eri kirjallisuuden alojen hyvästä kirjallisuudesta?? Siis niin että vois hakea antikvariaattien ja kirjastojen listoilta luettavaa, ilman
    että pitää käsitellä sata teosta ennen kuin löytää yhden lukemizsen
    väärtin. Please help, give some ideas! Thx.

    Kun ihmiset on erilaisia, niin
    voishan sitä olla esim. Kemppisen dekkarilista tai Virtasen sotahistoria-lista jne.

    ----------

    Olishan se somaa jos jossakin kirjastossa olisi osastoja, joilla olisi 'hyvää' kirjallisuutta esim. Kemppisen maun tai Virtasen maun mukaan.

    Maalaustaisteessa yllä esittämäni idea toimii museoitten osalla aika hyvin! Kiitos!

    Mutta mitenkäs esim. arkitehtuuri:
    Pitääkö ensin käydä Bilbaossa katselemassa sitä Guggenheimin museon rakennusta ja siltaa, jotta
    vois päätellä, että on maailmassa kauniimpaa ja vaikuttavmpaa arkkitehtuuria kuin Kiasma.
    Arkkitehtuurissa näitä 'roskalaatikoita' tuntuu syntyvän
    liian paljon vaikka luulisi, että ei se kauneus ja vaikuttavuus niin hirviästi maksaisi??

    Teatterin puolella tuntuu hyvän ja vaikuttavan saanto olevan parempaa kuin kirjallisuudessa?? Ei tarvitse katsoa sataa teatterikappaletta, jotta joukosta erottuisi yksi hyva ja vaikuttava.
    Kaypä vaikka katsomassa Jyväskylässä "Fundamentalisti".

    VastaaPoista
  4. Ad t. Uolevi: - täytyy miettiä. Parissa viime vuoden radio-ohjelmassa kävimme läpi näitä kaanoneita.

    Juuri nyt englanniksi on mielestäni aika hyvä 1001 books you must read before you die. Saman sarjan elokuvaa koskeva kirja on suomeksikin - mutta elokuva Top 100 -listoja on monta, kute Sight and Soundin.

    Suomalaisesta (suomen- ja ruotsinkielisestä) kirjallisuudesta Suomen kirjallisuuden antologian I-VIII sisällysluettelo on erittäin hyvä - jos tietää "anhavalaisuuden" erikoisuudet, kuten Joel Lehtosen lyriikan palvonnan (johon en yhdy) ja Leinon vähättelyn (johon en yhdy).

    Mieli muuttuu. Luin taannoin uudelleen Meren "Manillaköyden" ja se tuntui jotenkin konstailulta. Kerään rohkeutta katsoakseni "Peiliin piirrettyä naista", jota pidi "Sujujen" ohella parhaana. Miten lienee.

    Toissa vuonna yllätyin täysi Joenpellon Lohja-sarjan uudelleen lukemisesta. Tämä muinaisessa mielessäni epäilyttävän viihteen rajoilla liikunut teksti tuntui nyt raikkaalta ja täyteläiseltä - lukuun ottamatta tarvetta esittää läpileikkaus kaikenlaisista ihmisistä.

    Tyypillinen "pudonnut" kirjailija on minulla Toivo Pekkanen. Ei mitään pahaa hänestä, mutta en jaksa kiinnostua kunnolla.

    VastaaPoista
  5. Väität, että arvostelu on ohittanut Päätalon, Ei pidä paikkaansa. Päätaloa on arvostettu aina muutamassa maaseutulehden kritiikeissä.

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi - samoin HS:n avustaja Vesa Karonen.

    VastaaPoista
  7. Kun eilen vein toistakymmentä (jo tärkeäksi tulleita) kirjoja takaisin opiskelijakirjastoon niin virkailija nauroi. Sanoin, etten ollut lukenut niitä kaikkia mutta olin lukenut motiivit niiden kirjoittamiseen. Miksi olivat olemassa. Ja virkailija katsoi hyväksyen ja vähän säälien kun maksoin aika komean sakon, joka oli syy, että päätin viedä takaisin: hitto tuollaista unohdusta joulun alla on paha tikki: maksaa enemmän kuin joululahjat yhteensä.

    Virkailija piti minusta sen jälkeen. Sanoi, että huttu sen kun lisääntyy tiedekirjoissakin.

    VastaaPoista
  8. t.uolevi:

    Olen blogistin kiusaksi jankannut pariin otteeseen samaa.

    1001 booksin lisäksi hesarissa on klassikkoautomaatti

    http://www2.hs.fi/klik/klassikkoautomaatti/klassikkoautomaatti.html

    1001 booksin huono puoli on siinä että siinä on "vain" proosaa. Mutta ilmeisesti tällaista listaa olitkin etsimässä.

    1001 booksista puuttuu siten uskonnolliset kirjoitukset kuten raamattu ja esim. näytelmät kuten William S:n teokset.

    Joulun jälkeen on kova lukuvimma päällä. Harmillista, että television katsominen, joka sinänsä on mukavaa ja lukeminen eivät jotenkin sovi yhteen.

    Luulisin sen johtuvan siitä, että televisio pakottaa omaan tahtiinsa, kun taas kirjaa voi lukea sillä vauhdilla kuin kulloinkin jaksaa.

    Siunaus on ollut digiboksi, jonka avulla voi ulkomaalaisia dokkareita katsoa vauhdilla kun niissä tekstyksen voi lukea nopeutettuna.

    VastaaPoista
  9. Ad Antti Kortelainen et alii: - ks. Wikipedia The Western Canon.

    Mielestäni Great Books ja vastaavat ovat aika arveluttavia.

    Lilnkin takana oleva the Modern Library 100 parasta on aika hyvä ja sisältää todellisia virikkeitä, kuten Robertson Davies (myös suom.)

    Harold Bloomin kaanoni (kirja) on tavattoman etevä, mutta hänellä on omia pinttymiään - mielenkiintoisia kyllä. Mutta Miltonia en osaa arvostaa!

    Lyyrikoista heitän tähän malliksi kaksi parasta vähemmän tunnettua: John Donne ja Gerard Manley Hopkins.

    VastaaPoista
  10. T. Uolevi nosti esiin kiinnostavan kysymyksen eri taidemuotojen kaanonin leveydestä ja terävyydestä (kolmiulotteisesti tällainenkin käsitekuva toiminee).

    Viimeksi Aalto-yliopiston ympärillä on Suomessa puhuttu kriittisestä massasta, se voisi toimia näkökulmana tähänkin. Kirjatkerran kirjoitetut meillä on usein "aina", tuhansia vuosia, keskuudessamme. Harvassa taidelajissa päästään samaan, Pythagoraan musiikkia emme tunne, Euklideen kirjan kyllä. Niilin pientaloarkkitehtuuri on vain vaivoin eksperttien tiedossa.

    Kirjallisuutta syntyy pienillä taloudellisilla resursseilla, mutta heti ne altistuvat kovaan kritiikkiin; kritiikinkin massa on suuri. Arkkitehtikilpailujen hylätyistä jää harvoin muistoa, mutta kustantaalta toiselle kiertänyt käsikirjoitus voi selvitä monin tavoin (vrt. Harry Potter tai omakustanteet tai eri syistä kuuluisien henkilöiden postuumit). Kun kerran on rakennettu, syö ajan hammas nopeimmin kritiikin - kuka tuntee Helsingin Rautatieaseman tai Kansallisteatterin arkkitehtonisen vastaaoton, siinä vieressä istuvan Aleksis Kiven kriitikoita ei taas juuri muusta enää tunnetakaan kuin juuri kritiikistään.

    Kirjastot ovat vain pieneltä osin museoita. Ne ovat tapa jakaa kirjoja, esimerkiksi säilöttyä aikaa (viihde). Samalla on tarjolla kirjallisuuden koko kirjo. Samaa ei voi sanoa taidelainaamoista, Rikhardinkadun valikoima on aivan muuta kuin Ateneumin.

    PS Kun vasta totuttelen ajatukseen Päätalosta suurena kirjailijana, tulee nurkan takaa tieto Remeksen matkalukemistojen solkenaan toistuvista huorinteoista. Täytynee tarkistaa rouvalta, josko hänellä olisi yhtä tarkka vainu näiden osalta kuin Kemppisellä.

    VastaaPoista
  11. Eräänlainen lista oli myös aikoinaan, ja on varmaan nytkin, meille kotimaista kirjallisuutta opiskelleille yliopiston kirjallisuuden laitoksella laadittu kirjaluettelo. Waltaria ei sillä listalla ollut - eikä Päätaloa. Kyseessä oli siis 60-70-lukujen vaihde.

    VastaaPoista
  12. Amerikkalainen kulttuuri on sikäli punoutunut kaikkeen häiritsevälläkin tavalla, että olisi kiintoisaa löytää 100 parasta ei-amerikkalaista kaunokirjaa, ja varsinkin elokuvaa.

    VastaaPoista
  13. Olen kyllä sitä mieltä, että pelkkää erinomaista kirjallisuutta on turha haikailla. Vähemmän hyvä kirjallisuus silloin tällöin harrastettuna antaa sopivaa kontrastia lukemiselle. Olen sitäpaitsi huomannut kiusaantuvani, kun useampi henkilö on maininnut jostakin teoksesta, että se on pakko kokea. Tämmöisiä ei sitten juuri tule luettua.
    Lukemisesta tuli mieleen Kemppisen viime vuonna mainitsema saitti http://www.literature-map.com, josta voi hupimielessä katsoa sopivia kohteita, ei tosin juurikaan suomalaisia.

    VastaaPoista
  14. Jäin tässä vähän aprikoimaan, keitä pitäisin tällä hetkellä kirjallisuuden kuohukermana tai arvojohtajina. En oikeastaan tiedä, vaikka luulen kyllä seuraavani suomalaisen kirjallisuuden tilaa ja tulevaisuutta kohtalaisen aktiivisesti.

    Minä en oikein noita suosituslistoja käsitä. Tapsa P sanoi täällä kerran hyvin, että jos joku kysyy häneltä, kannattaako Päätaloa lukea, hän vastaa, ettei kannata. Ne, joiden kannattaa, löytävät kysymättä.

    Mirkka Rekola sanoi joskus, että teos on kuin matto. Siinä kun seisoo päällä ja katselee, hahmottaa joka kerran ihan eri kuviot. - Vielä Sinä siitä "heikkotasoisesta ajanvietekirjallisuudesta" saatat poimia muitakin helmiä, kunhan vuodet kuluvat.

    VastaaPoista
  15. Näistä kaanoneista

    Jotenkin on jäänyt sellainen ajatus, että taide ja tiede sisältävät teos teokselta palasia jostain muuttumattomasta. Olkoot ne palapelin palasia tai kaikuja taikka häivähdyksiä veden pinnalla.

    Jotkut niistä eivät ole sanoin säilöttävissä vaan tunteen ja tunnelman kielellä ja ne häipyvät pikaisesti kohtaamisen jälkeen.

    Näinpä en usko yhdestä kirjasta löytäväni maailman avainta. Kioskikirjoissakin on tätä esanssia tarjolla, niissä sitä on vain harvemmassa.

    Kaanoneiden ja vakiintuneiden must read/see/hear -kokoelmien hyöty on se että niiden sisältämät teokset pitävät kohtaajansa ikään kuin siinä esanssin virrassa kastautuneena paremmin ja useammin kuin jos menisi antikvariaattiin tai kirjastoon ja kahmaisisi "juuri palautetut" -hyllystä lukemista reppuunsa.

    Muuten. näin tässä ohimennen Iijoki-sarjan ensimmäisen kirjan mutten uskaltanut ottaa sitä luettavaksi. Minulla on paha aavistus siitä, että jään koukkuun ja että ammatin harjoittaminen ja ystävyyssuhteet kärsivät. Yöunet jäävät vähiin ja laihdun, tosin jälkimmäisestä ei ole haittaa.

    Olen sitä mallia lukijaa, joka tuppaa tykästymään kirjan hahmoihin ja jolle mikään määrä jatko-osia ei ole riittävä.

    VastaaPoista
  16. JK:
    Tuntuu olevan sopiva hetki selvittää, miksi pidän huonosta taiteesta enemmän kuin hyvästä.

    Jutusta tosin käy ilmi, miksi pidät huonosta taiteesta enemmän kuin täydestä roskasta - sinänsä intresanttia.
    Itseäni jonkun verran tuo em. standardin kerronnan kaavamaisuus häiritsee elokuvassa. täs´oli vuosia (taas) kun katsoin niitä liikaa.

    VastaaPoista
  17. Mummon mainitsemaan tulokseen olen tietysti tullut omakohtaisen kokemuksen kautta: ikinä minulle suositeltu kirja (tai elokuva) ei ole minua sen kummemmin sykähdyttänyt.

    Siksi olen alkanut lähes pelätä suosituksia: nehän pilaavat teokset etukäteen!

    Päätalossa moni asia vetoaa minuun, mutta en ole ikinä kehdannut kenelläkään väittää, että se olisi taidetta.

    Riittää se pienempihi sana, sanoi Hermanni kun rakkaudesta puhuttiin.

    VastaaPoista
  18. Kirja eroaa niin vähän ihmisestä ettei siihenkään kenenkään suosituksesta tai kannattamisen vuoksi halua tutustua. mutta yllätetyksi tulemisen ilo on suuri, jos kohdalle sattuu. Ja löytämisen herkku kun nojaaminen ja kurkottaminen maistuvat yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  19. Niin.

    Minulla on nyt juuri menossa Vikke Nilon tarina. Se on yksiin kansiin tehty kooste kolmesta eri kirjoituksesta. Viken rippikoulukommellukset ovat niin utopistisia että taitavat olla pelkkää mielikuvitusta.

    Sen sijaan kirjan Tammerkosken Sillalla olen lukenut kauan kauan sitten. Usein olen siteerannut sen sanontoja ja erityisesti on jäänyt mieleen se vanha vaijeri jonka Kalle oli laittamassa valun joukkoon.

    Näki kovaa vaivaa ja oli kovin onnellinen saatuaan vanhan pärstääntyneen vaijerin punottua jo osaksi raudoitusta. Se kuitenkin piti repiä pois koska eihän teräsvaijeri sovi mitenkään betonivalun sekaan, erilaisen lämpölaajenemiskertoimensa vuoksi.

    VastaaPoista
  20. Siinä mielessä valehtelin; toki kirjavihjeet on kontakteista lähtöisin vähintään yhtä paljon kuin sattumista. Miksi en kuitenkaan kerro mitään?

    VastaaPoista
  21. Ad Murphy: - vaijeri oli menossa palkin pohjalle, jossa tarvitaan puristuslujuutta. Pinnassa on kysymys vetolujuudesta - juuri kuten ponnahduslauta.

    Kohtaus on liikuttava. Kerrotaan muille lukijoille, että kun betoniterästä ei saanut mistään, kierrettiin romukaupat ja tungettiin kantaviin rakenteisiin "simentin" (betonin) sekaan vaikka rautanauloja ja ruuveja.

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia: - ei taide tarvitse muuta määritelmää kuin että se on artefakti (eli kuu taivaalla ei ole taidetta, koska se ei ole keinotekoinen) ja toiseksi, että se on toistettavasti koskettava.

    Päätalo kuvaa hyvin "yksityistaidetta" - sinänsä triviaaleja ilmiöitä, kuten joutavia sävelmiä, jotka sattuvat liittymään johonkin oman elämän vaiheeseen ja nousevat siksi kuin henki pullosta. - tämä on se "Madeleine-keksi" -ilmiö.

    Minulle voi häilähtää mieleen jostain joutavan elokuvan tuntemattomasta sivuosan esittäjistä kotoisan lämmin tunne elokuvateatterista, jossa näin saman pärstän puoli vuosisataa sitten.

    VastaaPoista
  23. Onkohan tutkittua tietoa, minkä verran ja mitä me luemme? Olisi mielenkiintoista tietää prosentteja.

    Junassa matkatessani olen ollut huomaavinani, että eri-ikäiset naiset lukevat kirjoja selvästi miehiä enemmän. Jo heti aamutuimaan tai pitkän työpäivän jälkeenkin nämä naiset kaivavat kirjan laukustaan.

    Kirjojen myyntiluvut kertovat mitä ostetaan, mutta eivät välttämättä mitä luetaan. Paljon ostetaan "suosion" perusteella lahjoiksi. Kirjastojen lainaustiedot kertonevat jotakin.

    Arvelen, että vaikka jotkut lukevatkin paljon, niin suuri osa meistä kansalaisista lukee kovin vähän, hyvä jos kirjan vuodessa. Miehet kaiketi silloin sen pukin tuoman Remeksensä.

    VastaaPoista
  24. "Kirjoittajan on oltava fiksumpi kuin kirjan sankari on. Kun heidän nyt uskotellaan olevan sama henkilö, yhtälö on mahdoton."

    Ajattelisin tuon olevan enemmänkin intuition varassa olevaa – kuten multimiljönääri jääkiekkoilija etsii rippikoulupokamaisesti 'hauskuutta' pelaamiseen – 'sisäistä nälkää',

    tai . . .

    kartanon hankinnan elämäntehtäväkseen ottanut 'miljönääri'. Hänen tehtävänsä ja elämäntapansa ei ole niinkään kiinnostavaa kuin hänen palkkaamansa muurarimestarin. Kirjastohuoneen takka on muurattu englantilaisen mallipiirroksen mukaan mutta järvenrannalla sijaitsevan 'yksityissaunan' takan takkamestari on jäljentänyt muistinvaraisesti 'klubiaskin' kanteen esittelyksi ja itse työ on vetäisty kokemuksen 'hatusta'.

    Itse elämä on se jännite.

    VastaaPoista
  25. Kymmenientuhansien musiikkiesitysten ja tuhansien kirjojen kotikirjastoa ylläpitävänä voisin tähän aiheesen todeta, että ei ole "korkeaa" tai matalampaa.

    On sitä joka toimii. Joskus toimii joku "korkea" kun taas joskus jokin matalaotsaisempi.

    Ja aivan kuin ihmiset: Se, tuttavuus, josta tänään ihmettelee että miksi... Niin se on taiteellakin.

    Siksi niitä "kaanoneita" on niin hankala oikein ottaa vakavissaan. (Musiikin alalla Elvis Costellon lista ei ole huono, mutta sekin lähinnä selitysten, ei itse valintojen vuoksi)

    Mutta vaikea ymmärtää ihmistä, joka haluaa jotakin ymmärtää Suomesta ja suomalaisista, mutta joka ei kuitenkaan edes yritä lukea Päätaloa.

    Mutta ei, en siis suosittele...

    VastaaPoista
  26. Kampanjointi kirjan tai kirjailijan hyväksi on virkistävää. Päinvastainen vaikutin on niin paljon tutumpi.
    Kirja on meille suomalaisille yhä ”raamattu”. Suosikin löytyminen on kuin uskoontulo, jota pitää todistaa. On mukava vaihtaa lukukokemuksia, mutta suosituslistat kertovat enemmänkin laatijasta kuin luettavasta. Sillä uteliaisuudella niitä luettakoon.

    VastaaPoista
  27. Veikko Huovinen esimerkiksi on parempi kirjailija kuin Pentti Haanpää ja Arto Paasilinna taas paljon, paljon parempi kuin Kalle Päätalo. Paasilinna taitaa olla suomalaiskirjailijoista käännetyin kirjailija Mika Waltarin jälkeen.

    Eiköhän Kemppisen pitäisi tänä vuonna keskittyä lukemaan Arto Paasilinnan tuotantoa!

    VastaaPoista
  28. Teini-ikäinen sisareni oli meillä eräänä kesänä lapsenvahtina ja keksi, että kannattaa ottaa kirjastoon mennessä mukaan yliopiston "estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden" tutkintovaatimukset.

    Aina löytyi hyvää luettavaa kirjaluettelon avulla. En tiedä, mitä kirjoja niissä luetteloissa nyt vaaditaan tentittäviksi. Ovatko ne netissä?

    VastaaPoista
  29. Kun puhut taiteesta,huonostakin, haluaisn avauksen myös arkkitehtuuriiin, johon joku jo viittasikin. Monet ns. sivistyneetkin ihmiset eivät näy kiinnostuneen arkkitehtuurista erityisemmin, eivät nekään joilla voisi odottaa edes tiedollista ja ehkä emotionaalistakin asennetta aiheeseen. Mites elokuva Frank Gehrystä?

    VastaaPoista
  30. Taiteen määritelmästä puhuttaessa olen usein toistellut omaksi uskomaani aforismia, jota en vieläkään osaa muotoilla toimivaksi - jotenkin niin, että positivistinen tiede on loogista yleistämistä yksityisestä yleispätevään, taide personaallista yksityisen esittämistä yleisölle, joka kaikkien osapuolten hämmästykseksi tunnistaa sen omakohtaisesti päteväksi.

    LeenaN kirjoitti: "Kirja eroaa niin vähän ihmisestä ettei siihenkään kenenkään suosituksesta tai kannattamisen vuoksi halua tutustua"

    Olen allegoriafriikki, joten ilahduin taas tästä kuvasta: kaanonit kuin Kuka kukin on, osoittavat mistä sitä yhteiskuntaverkoston sydän"esanssia" (ks. Kortelainen) kulloinkin liikkuu; ja hyvän ystävän tärkeät kirjat on syytä tuntea samassa mielessä kuin "Sinun ystäväsi ovat minun ystäviäni".

    Kemppinen on Otavan juhlien yhteydessä kutsunut Klingeä yhden hengen paraatiksi. Usein kattokärpäsenä WSOY:llä olleena tekisi mieli nimetä Virolaisen mainitsema Arto Paasilinna yhden hengen härdelliksi, mutten kuitenkaan.

    VastaaPoista
  31. Ad Omnia: Arto Paasilinnan tuotantoa olen lukenut niin paljon kuin olen iljennyt ja sijoitan hänet kauas Remeksen ja muiden alapuolelle. Hän on yhden vitsin mies, joka yrittää petkuttaa lukijoitaan pyörittelemällä jotain päähänpistoaan. Kirjoittaa hän ei osaa, mikä on kirjailijalle paha vika.

    Huovisesta pidän kovasti. Vaikuttavin vanhoista on harvojen tuntema "Talvituristi". Havukka-ahon ajattelija on maineensa arvoinen - ensimmäinen kansankuvaus, jossa kansanmieheen ei suhtauduta (kovin) pilkallisesti tai alentuvasti.

    VastaaPoista
  32. Ad Mänistön Muori: - kyllä ja ei. Uskon tutkijoittemme (HIIT) ja eräitten kauppatieteilijöiden ja sosiologien havaintoon, että kallista mainosta paremmin tehoaa kaverin suositus.

    Olen luultavasti "myynyt" pari Panasonic Lumix DMC-LX3 -kameraa.

    Uusimman lukuvihjeen sain äidiltäni (85 v.) - Meret Mazzarella, jonka ole jotenkin aina unohtanut, vaikka uskon, että hän on hyvä ja hauska, vaikka onkin professori.

    Luulen että mekanismi on juuri tämä - osaan vaistomaisesti ottaa äitini pitämyksistä erannot ja sortumat.

    Sekä vaimon että omalla puolellani sukua kierrätetään kirjoja ja myös miehet lukevat - poikkeuksellista. Mielipiteitä ja luonnehdintoja on todella hauska seurata. Joukossa on muutamia ammattilaisia, mutta eivät heidän havaintonsa ole millään muotoa ylivoimaisia.

    VastaaPoista
  33. Huonosta taiteeta puhut, entäs arkkitehtuuri? Ns. sivistyneetkään ihmiset eivät saa järkevää sanaa irti aiheesta, meitä kaikkia koskettavasta. Frank Gehry TV:ssä?

    VastaaPoista
  34. Ad Rienzi: - samoin - suosikkisitaattina iskelmästä

    "Killig me softly" -
    Strumming my pain with his fingers
    Singing my life with his words
    Killing me softly with his song
    Killing me softly... with his song
    Telling my whole life with his words
    Killing me softly... with his song

    VastaaPoista
  35. Ad Anna Amnell: - löytyy Googlella aika helposti. Listat ovat lyhentyneet Nykyiskansain kirjallisuudesta.

    Olen jossain määrin selvillä, kun toinen poikani luki itsensä maisteriksi tuosta aineesta ja poliittisesta historiasta ja siirtyi epähuomiossa gradua sepittäessään oikeustieteelliseen. Hyvä yhdistelmä!

    Olin yllättynyt, kun tämän pojan minulle neuvoma Paul Auster todellakin on kurssivaatimuksissa. Samoin W.G. Sebald, minulle yksi sukupolveni suurista kirjailijoista.

    VastaaPoista
  36. Kemppinen kirjoitti: "Hyvä valinta!"

    Oikeustiedettä opiskelevat harvoin yhdistävät opintoihinsa taide- tai humanismiopintoja, mutta ehkä juuri kirjallisuus on yleisimmin se toinen - muodollisia alan opintoja on nykyprofessoreista ainakin Kimmo Nuotiolla, jolla on alasn muutakin yhteyttä, ja emerituksista Aulis Aarnio on julkaissut romaaneja. Mutta kaikkein tyypillisin yhdistelmä lienee meillä ollut lääkärien vahva harrastuneisuus musiikissa.

    VastaaPoista
  37. JK:
    suosikkisitaattina iskelmästä

    "Killig me softly" -
    Strumming my pain with his fingers
    Singing my life with his words
    Killing me softly with his song
    Killing me softly... with his song
    Telling my whole life with his words
    Killing me softly... with his song"


    Se oli Andy Williams joka tulkitessaan ton, härskisti vaihtoi sukupuolta tekstissä.
    :D
    Se ei piitanut paljon rajoitteista noin muutenkaan, aliarvostettu.

    VastaaPoista
  38. Arto Paasilinnan täytyy olla hyvä - siis ammattitaitoinen - kirjailija, koska hänen kirjansa menestyvät käännettyinä ulkomailla.

    Suhteeni häneen on kuitenkin hyvin ulkokohtainen, vaikka tiedän toki miehen jo Pohjolan Työn ajoilta – isäni avusti sitä lehteä.

    Viittasinkin sattumoisin juuri äsken eräässä toisessa blogissa Paasilinnan ja Aki Kaurismäen yhteiseen pohjaan – minun mielestäni molemmat kalastelevat samoilla suomalaisten kliseiden vesillä.

    Siksi molempien eksoottisuutta ihaillaan muualla. Mutta vain toisen meillä. Siksikö - viittaan Kemppiseen - että näemme toisen läpi?

    Elokuva taas on niin vahvasti vaikuttava taidemuoto, että siinä typerimmätkin ikivanhat puujalkavitsit menevät läpi?

    VastaaPoista
  39. Niin, ei kai Arto Paasilinna voi olla huono kirjailija, jos hänellä on suomalaisista nykykirjailijoistamme selvästi suurin sekä kotimainen että erityisesti kansainvälinen lukijakunta.

    Jos Paasilinna olisi huono kirjailija, niin olisiko Kemppinen sitten johdonmukaisesti ajatelle huono blogisti, kun hänen blogiaan luetaan ja kai kommentoidaankin ilmeisesti eniten Suomessa?

    VastaaPoista
  40. Kummun Patruuna jatustelee uniensa kansssa ja kertoo ennen sotia unestaan, kuinka vielä juna kulkee selkosessa ja saksalaiset vartijat äkseeraavat vangeille.
    Tämä toteutuikin v. 1944.

    Nykyisin Isokummun asema on raivattu ja merkitty. Metsähallitus lupasi säästää kapearaiteisen ratalinjan.

    Puhuiko kirjailija vain suunsa mauksi, vai oliko setä näkijä.

    VastaaPoista
  41. Olet kirjoittanut Päätalostakin. En meinannut viitsiä katsoa mitä, kun olin varma että jotain teräviä letkautuksia. Onneksi kuitenkin katsoin. Tai en tiedä miten onneksi, mutta nyt tekee mieli kertoa jotain mitä en ole kertonut koskaan missään: Kun nuorena opiskelijana jouduin jotain varten lukemaan Iijokisarjaa, yritin (tietenkin) tehdä sitä nenä solmussa mutta en onnistunut kun tykkäsin niin kovasti. Harmitti tykätä.

    VastaaPoista
  42. Ai niin. Yhtäkkiä tuli mieleen se miksi harmitti tykätä: siitä tykkäämisestä tuli silloin niin syvästi juntti olo.

    VastaaPoista