Kuten haluan

Vaihtoehto suurelle tulkintaperinteelle.

Oidipuksesta Hamletiin ja siitä loputtomiin elämä käsitetään kostona vanhemmille, irtiottona isovanhemmista.

Erilainen lähestymisensuunta: me olemme kaikki maailmassa valmistautumattomina. Kasvamme aikuisiksi geeneillä ja opeilla, jotka on hionut se maailma, joka katosi jo.

Ihminen on opetellut mitä miljoona vuotta pitämään itsensä ja porukkansa hengissä oloissa, jotka ovat olennaisesti vakaat.

Aivojen tilavuus kasvoi ja työkalut alkoivat kiinnostaa noin 250 000 vuotta sitten. Jääkausia pääsi pakoon ja itse asiassa jään reuna oli hyvinkin haasteellinen ympäristö. Viime kierroksella ilmeisen maukkaat suurnisäkkäät syötiin yhdettömiin.

Kuvassa (Wikipediasta) havaitaan, että paljon ihmislajin kannalta merkillistä tapahtui viime jääkausien välisenä aikana. Toba-tulivuorikatastrofi on muistettava, vaikka sen merkitys on erittäin kiistanalainen. Senhän on arveltu vajentaneen ihmiset todella vähiin vain noin 70 000 vuotta sitten. Vastaus löytyy ihmisestä ja ihmisen lähellä viihtyvien bakteerien geeneistä, mutta se kestää.

Ajatukseni on se, että historiallinen aikakausi on sangen suuri kehityshäiriö ja teknologia (industrialismi) vielä sitäkin suurempi.

Pienen kirjoituksen sisällä kannattaa varmaan pysyä Suomen lyhyessä historiassa. Meillä juuri mikään ei edistynyt ennen1860-luvun nälkävuosia, ja kansalaissota-vapaussota seurauksineen kertoi havainnollisesti, miten valmiita olimme tulemaan toimeen isompina porukoina. Oli käydä huonosti, vaikka selviydyimme moukan tuurilla peräti rikastuen ensimmäisestä maailmansodasta. Sama sota teki ainakin Saksan, Ranskan ja Englannin väestörakenteeseen lähtemättömän jäljen, ja voi olla, että Venäjän väitetysti tuhatvuotinen historia onkin vastaavasti vain satavuotinen.

Olen miettinyt sodan ja jälleenrakennuksen sukupolvea. He ovat (olivat) ihmisiä, jotka olivat erikoisen soveltumattomia sotaan ja jälleenrakennukseen.

Kirjallisuudestamme voi lukea, miten tuo sukupolvi toi maa- ja metsätöiden hirmuisen moraalin tehtaisiin ja rakennustyömaille, ja miten moni nitistyi elimistönsä vastaiskuun, nimittäin sydänkohtauksiin ja syöpään.

Meidän kirjallisuutemme ei juurikaan kiinnosta maailmalla, ei läheskään sitä kuin ruotsalainen. Ruotsalaisilla ei ollut sotaa eikä jälleenrakennusta ja he saivat teollisuuden ja jopa poliittiset rakenteet toimimaan sata vuotta sitten.

Suomalaisille oli tyypillistä pohjaton hyväksymisen tarve. Sitä ansaittiin ruumiillisella työllä tai tappelemalla nimismiestä tai venäläisiä vastaan.

Suomalaisen hengenelämän (mentaliteetin) suuri kertomus ei ole oidipuskompleksi eli kovakätisen edeltäjänsukupolven kurittaminen. Suuri kertomus on kuolemanläheisyys. Aika moni merkittävä romaani sivuaa meillä sotaa – koska sota on totisesti kuolemanläheisyyttä. Suurina nälkävuosina romaaniaan kirjoittanut Aleksis Kivi keksi poistaa isän tarinastaan – oli vain veljeksiä. Leipä, karja ja syntymä ovat naisten maagisia alueita, kuolema ja tappaminen miesten.

Kanteletar on naisten kirja, Kalevala miesten.