Sivun näyttöjä yhteensä

13. tammikuuta 2009

Kuten haluan




Vaihtoehto suurelle tulkintaperinteelle.

Oidipuksesta Hamletiin ja siitä loputtomiin elämä käsitetään kostona vanhemmille, irtiottona isovanhemmista.

Erilainen lähestymisensuunta: me olemme kaikki maailmassa valmistautumattomina. Kasvamme aikuisiksi geeneillä ja opeilla, jotka on hionut se maailma, joka katosi jo.

Ihminen on opetellut mitä miljoona vuotta pitämään itsensä ja porukkansa hengissä oloissa, jotka ovat olennaisesti vakaat.

Aivojen tilavuus kasvoi ja työkalut alkoivat kiinnostaa noin 250 000 vuotta sitten. Jääkausia pääsi pakoon ja itse asiassa jään reuna oli hyvinkin haasteellinen ympäristö. Viime kierroksella ilmeisen maukkaat suurnisäkkäät syötiin yhdettömiin.

Kuvassa (Wikipediasta) havaitaan, että paljon ihmislajin kannalta merkillistä tapahtui viime jääkausien välisenä aikana. Toba-tulivuorikatastrofi on muistettava, vaikka sen merkitys on erittäin kiistanalainen. Senhän on arveltu vajentaneen ihmiset todella vähiin vain noin 70 000 vuotta sitten. Vastaus löytyy ihmisestä ja ihmisen lähellä viihtyvien bakteerien geeneistä, mutta se kestää.

Ajatukseni on se, että historiallinen aikakausi on sangen suuri kehityshäiriö ja teknologia (industrialismi) vielä sitäkin suurempi.

Pienen kirjoituksen sisällä kannattaa varmaan pysyä Suomen lyhyessä historiassa. Meillä juuri mikään ei edistynyt ennen1860-luvun nälkävuosia, ja kansalaissota-vapaussota seurauksineen kertoi havainnollisesti, miten valmiita olimme tulemaan toimeen isompina porukoina. Oli käydä huonosti, vaikka selviydyimme moukan tuurilla peräti rikastuen ensimmäisestä maailmansodasta. Sama sota teki ainakin Saksan, Ranskan ja Englannin väestörakenteeseen lähtemättömän jäljen, ja voi olla, että Venäjän väitetysti tuhatvuotinen historia onkin vastaavasti vain satavuotinen.

Olen miettinyt sodan ja jälleenrakennuksen sukupolvea. He ovat (olivat) ihmisiä, jotka olivat erikoisen soveltumattomia sotaan ja jälleenrakennukseen.

Kirjallisuudestamme voi lukea, miten tuo sukupolvi toi maa- ja metsätöiden hirmuisen moraalin tehtaisiin ja rakennustyömaille, ja miten moni nitistyi elimistönsä vastaiskuun, nimittäin sydänkohtauksiin ja syöpään.

Meidän kirjallisuutemme ei juurikaan kiinnosta maailmalla, ei läheskään sitä kuin ruotsalainen. Ruotsalaisilla ei ollut sotaa eikä jälleenrakennusta ja he saivat teollisuuden ja jopa poliittiset rakenteet toimimaan sata vuotta sitten.

Suomalaisille oli tyypillistä pohjaton hyväksymisen tarve. Sitä ansaittiin ruumiillisella työllä tai tappelemalla nimismiestä tai venäläisiä vastaan.

Suomalaisen hengenelämän (mentaliteetin) suuri kertomus ei ole oidipuskompleksi eli kovakätisen edeltäjänsukupolven kurittaminen. Suuri kertomus on kuolemanläheisyys. Aika moni merkittävä romaani sivuaa meillä sotaa – koska sota on totisesti kuolemanläheisyyttä. Suurina nälkävuosina romaaniaan kirjoittanut Aleksis Kivi keksi poistaa isän tarinastaan – oli vain veljeksiä. Leipä, karja ja syntymä ovat naisten maagisia alueita, kuolema ja tappaminen miesten.

Kanteletar on naisten kirja, Kalevala miesten.

36 kommenttia:

  1. Kyllä se sukupolvi, joka kesti sodan kesti myös jälleenrakennuksen. Tosin esim. karjalaisille oli vaikeaa löytää motivaatiota hävityn sodan jälkeen!

    VastaaPoista
  2. Oltiin hyvätuurisia kun Venäjän poika ei meitä saanut alistettua eikä kirjaimellisesti maitamme valloittanut. Mikähän oli Ruotsin osuus loppujen lopuksi kohtalossamme tuolloin. No, Viro olkoon vertauskuva sitten siitä, kuinka kävi kun Venäjä Viron maan kuvaan marssi.

    Mitä tästä enää jauhamaan kun koko kansa tuolloin tiesi mistä on kysymys kun naapuri Suomea tavoitteli. Vai oliko tuolloin vallan muusta kysymys.

    VastaaPoista
  3. Millaisena muut meidät näkevät:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Culture_of_Finland

    VastaaPoista
  4. Tutkimalla sukuhistoriaa saa selville, ettei Kemppisen yleistykset pidä paikkaansa. Jo 1700-luvulla pikkuvihan jälkeen sivistyshistoria alkoi kaikissa kansanluokissa lisääntyä!

    VastaaPoista
  5. "Kuvassa (Wikipediasta) havaitaan, että paljon ihmislajin kannalta merkillistä tapahtui viime jääkausien välisenä aikana."?
    Tuolla alempana kerroit, että kuvillasi on aina merkitys!
    Mitenkäs se kuvan merkitys tässä postauksessa menee?
    Kansanomaista kieltä käyttäen tulkitsen:
    Siinä on nyt kasa miehisiä mulkkuja: Ylivuotisia, ryppyisiä, meidän mulkkuja ja sitten nuorukaisten puhkeamassa olevia tuppikulleja!
    Olkoot kansakuntamme takapajuinen menneisyys! Nyt elämme kultakauttamme ja sitä jatkuu ennustukseni mukaan vielä noin sata vuotta! Ehdimme hyvin hautaan, Kemppi! Riemuitaan!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  6. Oikkest osata muutta ku lukke ja laskke. Enne oli senttä muisti. Ennä ei tartte päässäns kantta mittä...

    VastaaPoista
  7. JK:
    "Oli käydä huonosti, vaikka selviydyimme moukan tuurilla peräti rikastuen ensimmäisestä maailmansodasta."

    Itse pidän II maailmansodasta selviämistä vielä suurempana tuuripelinä - liiankin suurena.
    Moraalitajun kustannuksella.
    Meillä tosiaan, kuten todettu, vielä voi olla virastojen ja laitosten seinillä kuvia, joissa ajan valtiojohtajamme pönöttävät natsirikollisten kanssa kuin ei mitään.
    Siis on vaikea hahmottaa että he olisivat tehneet mitään väärää, saati tuomittavaa? Siitä "moukantuurista" johtuvaa, kai.

    VastaaPoista
  8. Onko tämä örkkien ja peikkojen maa?

    VastaaPoista
  9. Ad Rauno Kaija: - sivistyshistoriasta on toinenkin käsitys. Minulla oli tässä kohdin mielessäni kuitenkin elinkeinojen kehittyminen eli maan kyky ruokkkia väestönsä. Sitä sanoin heikoksi. Muutos alkoi Venäjän kauppaan tukeutuen 1860-luvulta alkaen.

    VastaaPoista
  10. Ad Anonyymi - kestämisestä - kyllä totisesti kesti, mutta millä hinnalla!

    VastaaPoista
  11. Valmistautumattomuus on olennainen havainto ja sen hyväksyminen on oppimista.

    Epävarmuuden tunnistaminen ja sen kanssa sinuiksi tuleminen voi olla yksi käynnissä olevan murroksen siunauksista meille.

    Kun VTM:kin sanoo, ettei tämän vuoden talouden kehitystä voi edeltä ennustaa, on vaihtoehtona kiinnittää enemmän huomiota tähän päivään ja hetkeen sekä tapaan jolla toimimme. Tämmöisen käyttäytymismallin tulos on parhaimmillaan positiivinen yllätys.

    Epävarmuuden pelko on pahan alku.

    VastaaPoista
  12. KARJALAISTEN MOTIVAATIO

    Anonyymi on nahnyt karjalaisia, joilla ei ollut motivaatiota.

    Lansi-Suomessa ja Satakunnassa karjalaiset olivat motivointuneinta,
    inokkainta, uurastavinta ja aikaansaavinta sakkia sodan jalkeen.

    VastaaPoista
  13. Sukuhistoriaa tutkimalla voi saada mielenkiintoisia tuloksia.
    Tutkimalla poikani äidin sukuhistoriaa voi havaita uskonnon katomisen jälkeen maailmaan tulleen yleisen rauhan 1700-luvulla, sillä sen jälkeen kun ei enää ole ollut piispoja ja pappeja, katosivat kenraalitkin.

    VastaaPoista
  14. Tuo Oidipuksen loputon väärintulkinta alkaa ottaa pattiin. Oidipuksessa on kyse siitä, että ihminen ei voi mitenkään väistää kohtaloaan, ei mistään sukupolvikonfliktista.

    VastaaPoista
  15. Tuosta lämpötilakäyrästä voisi tehdä sellaisenkin päätelmän, että nykyinen lämpeneminen on ihan linjassa menneiden kanssa.

    Ja kohta alkaa syöksy jääkauteen. Mutta tuskin se niin nopeasti käy kuin elokuvissa. Meitä on niin vähäkin, että äkkiäkös tästä muuttaa takaisin Afrikkaan.

    Kai ne sitten kotouttavat meidät kunnolla.

    VastaaPoista
  16. Ad Sedis: Katso edellinen päre Kasvit 2: laitoin sinulle pitkän osion miten koen Habermasin. Lisäsin siihen omia päätelmiä aika paljon.

    VastaaPoista
  17. Petja, kirjoitit: "voi havaita uskonnon katomisen jälkeen maailmaan tulleen yleisen rauhan 1700-luvulla"

    1700-luvun huipennus Ranskan suuri vallankumous oli maailman verisin vallankumous. Sitä eivät tehneet piispat, papit ja uskovaiset. Se oli paitsi massamurhaa myös kulttuurin tuhoamista.

    VastaaPoista
  18. 1918; TULLA TOIMEEN ISOMPINA PORUKKOINA

    Eikos tuolloin v.1918 tultu toimeen vallan hyvin isompina porukkoina. Oli tiettavasti vain kaksi isoa porukkaa; punikit ja valkoiset.

    Montakos eri sakkia oli Italissa tai Saksassa?

    VastaaPoista
  19. Ad Kemppinen:

    Näin asian sivusta minua on alkanut kiinnostaa, että miksi rikoslaissa ei kielletä tappamasta, vaan vaan kerrotaan vain mitä seuraa erilaisten asianhaarojen vallitessa jos murhan menee tekemään.

    Osaatko kertoa mistä tämä johtuu? Onko Suomessa ollut aina näin? Onko muualla näin? Onko sillä vaikutuksia kulttuuriin?

    VastaaPoista
  20. Joka kuuseen kurkottaa se käpyjen kanssa alas kapsahtaa.

    -rh:lle:

    Sosialistinatsit? Kuka Kukin On -kirjasta on näiltä hienosti poistettu kaikki Neuvostoliittolaiset kunniamaininnat merkkeineen.
    Joka Rauhanpatsaaseen kurkottaa se kusena häpyyn kapsahtaa. Kuten kotoinen sosialistinatsimme, presidentti Koivisto, ottaessaan kantaa Viron itsenäistymiseen.

    VastaaPoista
  21. Ad Kemppinen:
    Sanoit "Ajatukseni on se, että historiallinen aikakausi on sangen suuri kehityshäiriö ja teknologia (industrialismi) vielä sitäkin suurempi."

    Mutta mitkään uudet opit (ei moraalisesti ainakaan) ei mene kaaliin ja kaalista geeneihin - näin oletan - ilman oikeita prosesseja. On siis elettävä asioita, ei voi sanoa tai todeta asioita ennenkuin ne ovat eletty. On siis sama asia, kun että sanoisi 15 vuotiaalle, että ryhdy sinä siitä vaan suoraan eläkeläiseksi, koska muuten teet kaikenlaisia virheitä elämässäsi. Ihan kuin voittaja olisi sellainen, joka on kyennyt elää edes jotenkin muiden keskuudessa oppimatta mitään eli törmäämättä ainoaan esineeseen, ainoaan seinään, ainoaan kieltoon.

    Elämä on kokemuksia: yksilönkehitystä (ontogenesis) ja lajinkehitystä (fylogenesis). Moraali ja ihmisyys ei pääse kasvuun sen oikeammalla termillä ellei tule vastoinkäymisiä, strategian ymmärrystä, muiden ihmisten olemisen pähkäilyä ja ennen kaikkea tehtyä hurjia virheitä, joiden tarkoitus on parantaa kokonaisuuden elinehtoa eikä vaan jotain aluetta. Ihmisestä voi näin kasvaa myös altruistisempi, aidompi, eheämpi, suorempi, lojaalisempi, toleranssinen ja sietokykyinen Human Being eikä vain nappula jonkun ja joidenkin pervojen pelissä.

    Peli ja elämä pitää erottaa.
    Tästä kirjoitin ja tein hyvät PPT joista joku muu sai Nobelit (varhain kun luotin ihmisiiin, joihin ei olisi pitänyt luottaa: sekin sitten kävi ilmi ja sain uuden kokemuksen mitä kylläkään en olisi halunnut).

    VastaaPoista
  22. Ja taas varoituksen sana sähköposteista. Varsinkin Gmailin käyttäjille/bloggaajille.

    Päivitin omaa blogiani ja kävin kurkkaamassa sähköpostejani. Upsistakeikkaa, löytyi vallan ihmeellisiä posteja jostain AMK:sta ja pankkipalveluista salasanoineen ja tunnuksineen.

    Olin luonut sähköpostiosoitteekseni:
    matti.meikalainen@gmail.com

    Joku tuntematon oli äskettäin luonut Gmail-tilin nimelle:
    mattimeikalainen@gmail.com

    Eli "joku" sai luoduksi tilin samalla nimellä kuin minä, mutta hän ei käyttänyt PISTETTÄ etu- ja sukunimen välissä.

    Kannattaa siis varata (tarkastaa) kaksi eri sähköpostiosoitetta kirjoitettuna:

    mattimeikäläinen@gmail.com

    ja

    matti.meikäläinen@gmail.com

    muutoin voivat postit mennä väärille ihmisille.
    Tämä pätee muutamiin muihinkin mailipalveluihin. Gmail ei osaa tunnistaa pistettä nimen välissä.
    Tämä löytyy gmailin ohjeista:

    "Koska Gmail ei tunnista pisteitä käyttäjätunnuksen merkeiksi, pisteiden lisääminen Gmail-osoitteeseen tai niiden poistaminen Gmail-osoitteesta ei vaikuta todelliseen kohdeosoitteeseen. Osoitteisiin omakäyttäjätunnus@gmail.com, oma.käyttäjätunnus@gmail.com ja o.m.a.k.ä.y.t.t.ä.j.ä.t.u.n.n.u.s@gmail.com lähetetyt viestit toimitetaan omaan postilaatikkoosi, eikä minnekään muualle"

    VastaaPoista
  23. Miesten maailmassa vaikeinta ei ole isänmurha, jonka suorittaminen on melko vaivatonta. Sitä vastoin äidinmurha on paljon työläämpi. Isien teot on helppo toistaa ja tehdä paremmin, mutta äidin ääntä on paha vaientaa - tämän toimenpiteen suorittaminen ilmenee joskus ns. machoiluna.


    *

    Tuon Wikipedia-artikkelin takana voi olla kukaties vaikka suomalaisiakin kirjaltajia.

    VastaaPoista
  24. Turun luennot?

    Kerroit tuolla aiempana (6.1.) että Turun luennot alkaisvat ensi tiistaina klo 14.15.

    TY:n kulttuurihistorian laitoksen sivuilla on opinto-opas, jonka mukaan luennot olisivatkin klo 12 - 15. http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/kulttuurihistoria/ajankohtaista/opetusohjelma_kl09.html

    Voi olla aika paljon pettyneitä bändäreitä, jos tämä (jälkimmäinen tieto) pitää paikkansa.

    Touko Mettinen

    VastaaPoista
  25. "Oidipuksesta Hamletiin ja siitä loputtomiin elämä käsitetään kostona vanhemmille, irtiottona isovanhemmista."

    Mitä muita käsittämisen mahdollisuuksia on? Entä esivanhempia kunnioittavat kulttuurit. Kiinnostaisi kuulla muitakin kuin orjia käyttäviä vapaita miehiä.

    VastaaPoista
  26. Rikosoikeutta paremmin ei mihinkään istuvammin sovi: ei laki kaikkea salli, jota se ei kiellä. Laki on kirjoitettu oikeudenkäyttäjälle, ei sivullisille. Meidän on kuitenkin syytä lakia seurata, korvat soi.

    VastaaPoista
  27. Kumma kun piikkidataa on nenän alla ja sitten sanotaan "miljoona vuotta..olosuhteissa, jotka ovat olennaisesti vakaat"
    Jääkairauksissa näkyy suuria useiden asteiden lämpötilamuutoksia (piikkejä), joita on tapahtunut varsin lyhyessä ajassa ja kymmeniksi vuosiksi.

    Voi sanoa että nämä pelottavatkin auht odottamattomat ja äkilliset muutokset ovat varmaan pakottaneet aivot ja muistin kehittymään. (Nykyihmistä ei olisi syntynyt ilman jääkausia). Isovanhemmat ovat olleet arvokas voimavara, kävelevä tietosanakirja ja heimon muisti, koska ovat muistaneet mistä 30-50 vuotta aiemmin ravinto poimittiin kun edellisen kerran tuli hirmuiset pakkasvuodet (tai kuivuusvuodet). Apinoista poiketen naisille kehittyi iän kasvun lisäksi myös vaihdevuodet, että edes joku eläisi muoriksi (=hoitavaksi tietosanakirjaksi) asti.
    (Vaikutteet: Boyd+Richerson ja Diamond).

    VastaaPoista
  28. Ad Anonyymi - kaunis kiitos. Oikea aika on siis 12-15 ja paikka Pha 1

    Mainostan huomisessa blogissa varmuuden vuoksi näkyvästi.

    VastaaPoista
  29. JarMom kirjoitti...

    Joka Rauhanpatsaaseen kurkottaa se kusena häpyyn kapsahtaa. Kuten kotoinen sosialistinatsimme, presidentti Koivisto, ottaessaan kantaa Viron itsenäistymiseen.

    JEps, kotikutoiset termit ovat aina poikaa. Auttaa.

    Mutta oikeasti:
    "Neuvostoliitto ei näytä aikoneen hyökätä Suomeen kesällä 1941, vaan toivoi naapurin pysyvän sodan ulkopuolella. Suomi oli uhkaava vain muun tahon hyökkäysreittinä ja apurina" /hs.
    Vai että "muun tahon". Eli siis natsi-Saksan. Tämähän on selvä argumentti sen puolesta, että natsien kanssa vehkeily johti Suomen toiseen maailmansotaan. Lisää.

    .

    VastaaPoista
  30. Niinpä.
    Jospa se olikin niin että Suomi hyökkäsi, ja Saksa tuli mukaan - kiilapoikana?

    VastaaPoista
  31. Don Jusa, tuota pitää lähteä ajattelemaan. Että pojan machoilun takana olisikin äiti eikä isä. Voi, kuinka mielenkiintoista! Perustuuko päätelmäsi empiirisen tutkimuksesi tuloksiin?

    VastaaPoista
  32. A:
    " .. Saksa tuli mukaan - kiilapoikana?"
    ?
    Hitlerin höynäyttämiksi, tietämättömiksi hölmöiksi kuvailivat itseään Nürnbergin pöytäkirjoissa kuolemantuomion saaneet natsihallituksen ministerit.
    En tiedä, mutta oma käsitykseni on, että tällaisia oli. Ja ne olivat Hitlerin perseennuolijoita liittolais- tai sanotaanko taas "asevelimaissa", ja vielä tarkemmin: yhdessä demokraattisessa, vapaaehtoisesti sellaiseksi ryhtyneessä valtiossa.

    VastaaPoista
  33. -rh:lle:

    Nürnbergin pöytäkirjoissa

    Oletkos lukaissut sarjaa läpi, kun tuollaista väität?

    VastaaPoista
  34. Pirkko A,
    huomasin vasta nyt kommenttisi. Päätelmä on ihan silkkaa keittiöpsykaa, talonpoikaista järkeilyä. Tarkkailu auttaa: kuinka ns. miehiset miehet kohtelevat naisiaan ja mikä heillä olikaan äiti-suhde.

    Tämä on ihan tämmöistä yksinkertaisen pojan räknäilyä, mutta minusta sama asia tulee loistokkaasti ilmi mm. loistokkaassa HBO:n tv-sarja Sopranoksessa. Mielestäni tein siitä kerran Lokikirjaani merkinnän, nähtyäni viimein kaikki kyseisen, suuresti ihailemani sarjan jaksot.

    Minulle rakas tyttöystäväni lukee parhaillaan hahmoterapia-kirjallisuutta, ja olen vakuuttunut, että viisaiden kirjoissa on vahvistusta tälle ajatelmalle.

    Tapa, jolla minä miehenä kohtaan naisen, ei ole seurausta siitä, minkälaisia miehiä elämässäni on ollut - se johtuu äidistä lukien niistä naisista, joita elämässäni on ollut.

    Mutta tällä erää tämä on uskomus.

    VastaaPoista
  35. Leon N. Goldensohn (October 19, 1911 – October 24, 1961), was an American psychiatrist charged with caring for the mental health of the twenty-one Nazi defendants awaiting trial at Nuremberg in 1946.
    ... He also interviewed many defense and prosecution witnesses, some of whom were Nazi officials.

    Leon N. Goldensohn, and Gellately, Robert (ed.): The Nuremberg Interviews, Alfred A. Knopf, New York, 2004 ISBN 0-375-41469-X

    Leon Goldensohn: Nürnbergin haastattelut (The Nuremberg
    Interviews). toim. ja johdanto Robert Gellately. Suom. Heikki Tiilikainen.


    Adolf Hitlerin viimeinen taistelu. KGB:n salassa pidettyjä asiakirjoja. Toim. V.K. Vinogradov, J.F. Pogoni, N.V. Teptsov. Suom. Jaana Ryynänen ja Nina Toukoluoto. Kustannusyhtiö Perhemediat. 460 s.

    VastaaPoista
  36. Kissanpäivät tyttöystävilläsi, Don Jusa.
    Keittiöpsykologia tulee sieltä mistä parhaat sapuskat yleensäkin. Keittiö on sydän.

    VastaaPoista