Sivun näyttöjä yhteensä

10. tammikuuta 2009

Statussfääri



Ennen kuin jatkan tavaroista tai jostain muusta, pari muuta sanaa.

Sellaisia amerikkalaisia aikalaiskirjailijoita, jotka ovat saaneet paljonkin kiitosta, rahaa ja näkyvyyttä, mutta jotka olen itse tottunut kiertämään, ovat Tom Wolfe, Hunter S. Thompson, Thomas Pynchon ja Norman Mailer.

Kun nyt muistelen, olen lukenut muilta kokonaisia kirjoja, mutta Thompsonilta kai en. Journalismissa sukuloivan kirjallisuuden kiinnostavin nimi on minulle Joan Didion, josta kyllä kirjoitan tähän, kun aika tulee ja henki puhuttelee.

Puheena olevilla saattaa olla yhteistä romaanin muodon muuttumien ongelmaksi. Ehkä Wolfen ”Turhuuksien roviot” oli romaanina etevin, mutta sitäkin lukiessa tuli hiki. ”Täysi mies” (A Man in Full) oli hurjaa journalismia, mutta sitä myytiin paksuna romaanina.

Kirjallisuuspiireissä ei ehkä ole kiinnitetty riittävästi huomiota siihen tosiasiaan, että spam (roskaposti) ja bugi (ohjelmointivirhe) eivät ole tieto- ja tietoliikennetekniikan kehittämiä.

Romaanin katkeamaton kehitys alkoi spämmistä, jonka suoltajana kunnostautui erikoisesti muuna Daniel Defoe. Olisiko ollut niin, että hänen tuotantoaan olisi haluttu kartoittaa, vai olisiko ollut toisin, mutta muistan käyneeni läpi hänen teosluettelonsa 1970-luvulla, jolloin tällainen urakka edellytti pitkähköä oleskelua Yliopiston kirjaston kortiston ja hakuteosten ääressä.

Nyt Internet tietää hänen julkaisseen 560 kirjaa ja pamflettia.

Robinson Crusoe on juuri niin hyvä kuin väitetään, mutta Ruttovuoden päiväkirja on suurenmoinen. Molemmat perustuvat keskeiseen romaanitekniseen oivallukseen. Ne ovat alusta loppuun valetta, mutta niin vakuuttavasti valehdeltuna, että lukija tahtoo väen väkisin pitää niitä aitoina dokumentteina.

Defoe oli niitä miehiä, joka istui hirsipuun alla ennen toimituksen aloittamista kirjoittamassa asiakkaan viimeistä tunnustusta sanoinkuvaamattomista hirmuteoistaan. Häntä ei siis hiukkaakaan häirinnyt se, ettei hirtettävä tunnustanut mitään tai ylimalkaan puhunut sanaakaan.

Osittain Wolfe ja Mailer ja erityisesti Thompson gonzoilevat tähän suuntaan, mutta häviävät kirkkaasti mestarilleen.

Etenkin Defoen ”Moll Flanders” osoittaa, että Wolfen ”status-sfääri” tunnettiin ennen kuin atmosfääristä oli saatu selvää, saati stratosfääristä. Status-sfäärissä seikkailivat myös erittäin luettavat Tobias Smollet, Ehnry Fielding ja Thomas Sterne, 1700-luvun miehiä.

Kaikkein paras muotojen osaajana ja ympäri käyvän yhteiskunnan kuvaajana oli tietysti ruotsalainen Carl Michael Bellman.

Näistä 1700-luvun kirjailijoista – Jonathan Swiftiä unohtamatta – voisi sanoa, että he keksivät sosiologian ja sosiaalipsykologian. Kun romaanikirjallisuudesta tuli kunniallista 1800-luvulla, silloin menetettiin paljon.

Pynchonille on povattu jopa Nobelia. Mason – Dixon taisi jäädä minulta kesken, koska siinä on bugeja eli ohjelmointivirheitä. Lukeminen tuotti jatkuvasti erroreita ###.

Ehkä se on hienoa. En tiedä.

Rakastan paksuja romaanikirjoja. Niitä lukiessa ei käy niin kuin kävi hetki sitten, kun asensin iLifea Maciin – levytila loppui.

Jos menisi ja ostaisi jonkin Acerin. Euroa 389,00. Valokuvat siniselle ja musiikki punaiselle ulkoiselle levylle. Katseluohjelmaksi Photoshop Elements tai Picasa…

Voisi jättää Macin pelkkään verkkokäyttöön. Siinä se on ylivoimainen.

Tiedän. Pojilla on PowerBookin uusin versio. Mutta se on status-sfäärin ilmiö, muotoiltu Tom Wolfen maun mukaan kuuluttamaan muille junassa tai kahvilassa istuville: en ole lämpöpumppuasentaja enkä nuorempi hallitussihteeri.

17 kommenttia:

  1. JK tahtoo viitoittaa muotia. Noita suosivat vaarit ja nuoret. Mutta tietotekniikka. Kasa pikseleitä kunnes virta sammuu. Mitäs me oikein tehtiin ennen. Sen voisi opetella uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymille: Mitä me tehtiin ennen? Nuoltiin kosmoskynää. Ei koskaan enää.

    VastaaPoista
  3. Vaatteet, vaatekappaleet, hepeneet!
    Älkää jättäkö minua yksin, älkää päästäkö yhdentekevyyteen. merkitköää jotakin, nyt kun mikään ei merkitse mitään.
    ---

    Yli 45 vuotta sitten olen tuolla tavalla puseroa puhutellut. Näkyy olevan muillakin tapana. Äsken just soitti kollega, et voitko editoida ja polttaa DVDn parista videosta. Varttitunnin jutun lupasin tunnin juttua en. Ei kuulema itse muista että miten, vaikka käytössään on 10 kertaa parempi editohjelma peräti Avid.

    Toisilla on statusta taiteilijoina - sikskin että eivät ymmärrä maallisia.

    VastaaPoista
  4. Pikkuisen status-sfääriä joka saattaa olla ainakin nörttipojillesi tuttua:

    Kun Googlen karttahaussa kirjoittaa vaikkapa Via Cola di Rienzo, päätyy tietysti ylhäältäpäin Roomaan, mutta kun sitten napsauttaa vasemmassa reunassa olevan zoomauspalkin yläreunan ukkelia niin hupsahtaakin kuljeskelemaan ko. kadun jalkakäytävälle.

    Tosi hienoa! Valitettavasti ei näy tomivan vielä kotimaisissa kohteissa.

    VastaaPoista
  5. JK
    Jos menisi ja ostaisi jonkin Acerin. Euroa 389,00. Valokuvat siniselle ja musiikki punaiselle ulkoiselle levylle. Katseluohjelmaksi Photoshop Elements tai Picasa…
    Voisi jättää Macin pelkkään verkkokäyttöön. Siinä se on ylivoimainen.


    Käyhän ostamassa. Näet voit pian samalla kätevästi vertaillen todentaa, kuinka ylivoimainen näyttö Macissa on.

    VastaaPoista
  6. Ad -rh- puhe oli työkaluläppäristä. Työpöydälläni on tietysti Macin iso näyttö.

    VastaaPoista
  7. Ad Sedis: - minulla olisi laatikossa pari kosmoskynää, jos muutat mieltäsi.

    VastaaPoista
  8. Ad Heikki Rönkkö - Clla di Rienzo...Ja kun meillä on jo Rienzi, joka on siis Wagneri versio samasta henkilöstä.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. No mutta hei, minä kun luulin Sedin blogin viime aikaista seikkailua Roomassa seuranneena monellekin selvinneen Rienzon olleen italialaisen vapaustaistelijan jonka pohjalta ooppera on luotu?

    Eli, on tässä muutakin kierretty kuin tahkoa, voi olla että on käyty ulkomaillakin!

    VastaaPoista
  11. Ad JK- mullei vaan oo sellaisia duuneja joissa tarviisin Acerin paska vehkeitä, niin en tiedä. Muuten tiedän.

    VastaaPoista
  12. Kiva päästä puhumaan "itsestään", eräs laji automaattikirjoitusta.

    Tämä Wagnerin ooppera (joka tunnuskuvassanikin) toki on se juttu, varsinkin alkusoitto. Lisäksi on sen libreton perustana ollut Edward Bulwer-Lyttonin teos, joka julkaistu suomeksi jo 1893 nimellä "Rienzi: Rooman viimeinen tribuuni", saatavissa muuten edelleen Helmet-kirjastoista.

    Wagnerin teoksesta on runsaasti julkaisuja, erikoisimpana esiintymänä jakso A.J.Burgessin kirjassa "The Notary in Opera" (Jardine Press 1995, ISBN 0950927090), jota pidän yhtenä kirjastoni aarteista. Siinä on kuvattu notaarin, tuon tuikitärkeän ja meille pohjoismaalaisille uppo-oudon roolihahmon, esiintymiä oopperakirjallisuudessa.

    Lisäväriä, jonka haluan lukea bonukseksi, on sekin, että Cola di Rienzin (di Rienzon) eräs epiteetti oli paavin notaari...

    PS Olin aikeissa ilmeillä taas kerran minulle käsittämättömästä Appleen liittyvästä statuksesta (toki olen Maceja käyttänyt jo 1990-luvulla ja edelleenkin aktiivisesti iHmelaitteita - nimenomaan surffaamiseen ja näyttämiseen hyviä, sen sijaan iPod on mielestäni surkea audiotiedostojen käytössä, vaikka siinä onkin ollut uraa urtava), nehän epäreilusti antavat tehdä - toki hyvin - vain mitä Mr Jobss & co ovat halunneet niiden tekevän, sen sijaan esimerkiksi PC-maailmassa voi yhtä lailla keskinkertaisesti yrittää toteuttaa paitsi suunnittelijoiden myös omia halujaan

    VastaaPoista
  13. Kuvan postinhakutossut näyttävät olevan kirurgiliiton suosittelemaa Reino-mallia. Minulle olkapään naulannut puukonheiluttaja lähes paljasti, että noin suurpiirteisesti joka toiselta vanhemmalta omakotilaonomistajalta on tikattu raajoja ja lonkkia, kun eivät ole malttaneet pistää talvikenkiä jalkaansa mennessään hakemaan aamun sanomia tien poskessa olevasta postilaatikostaan. Hän ei suostunut ottamaan kantaa, onko tossuja valmistavan yrityksen osakkeenomistajina paljonkin kirurgeja vai sponsoroiko liitto suoraan yritystä.

    VastaaPoista
  14. Ad Kamniiitto: - Reinoja en ole kokeillut mutta tiedän mistä puhut. Viime talven liukastumise jälkee vanhat Kontiot joutuivat roskiin. En ollut käsittänyt, että nykyissä kumisaappaissa pohja on kumia, joka tuo mieleen auton kitkarenkaat.

    Ero on huimaava - kirurgien vahingoksi.

    VastaaPoista
  15. Reinojen ongelmat voi ratkaista tuotekehityksellä:
    http://ninan-tunnetila.blogspot.com/2008/11/olispa-jo-ilta.html

    Ja muuten: IT-teknologialla tämän postilaatikoilla käynnin voi toki korvata; niiden halvalle paperille painettujen eilisten uutisten sieltä hakemisen koin hyöty/vaiva/kustannus-suhteessa tehottomaksi.
    Kiinnostusta tosiaan vähensi huomattavasti se, etteivät nuo old news -printit tulleet enää edes postiluukusta sisälle, vaan jätettiin tuonne tienvarteen.

    Tässä läppärillä newsejä ym. katsellessa on sekin, että voi itse sanoa sanasensa saman tien.

    VastaaPoista
  16. Kemppinen hyvä, sait lukijan huolestumaan! Vajaan neljänsadan Aceria ei voi suositella minkään muun kuin hintansa puolesta, etenkään kuvatouhuiluun. Windows Vista ja tietoturvavarustelu imevät jo yksinään kaikki mehut laitteesta. Ja parin vuoden päästä on uuden osto edessä, viimeistään hitauteen tuskastumisen myötä.

    Linuxia voisi tuollaisessa koneessa kokeilla. Silloin joutuu tosin unohtamaan Photoshopit ja Picasat. Ja joutuu harrastamaan virittämistä varsinaisen tekemisen sijaan. Tuossa onkin Macien ja PC-koneiden filosofian ero.

    Ei muuta kuin uusi kiintolevy Maciin, jos on sellainen malli, missä se kätevästi onnistuu. Virittelemistä kun halusimme välttää. Tai sitten auttaa täyttävän tavaran ulkoistaminen joko siniselle tai punaiselle levylle. Siivoaminen, kuten lukeminenkin, kannattaa aina.

    Käyttömukavuus on tietokoneissa asia, jota ei jostain syystä ajatella juuri koskaan, vaikka se on ehkäpä merkittävin yksittäinen tekijä tietokoneen käytössä. Yleensä tuijotetaan vain hintaa, ominaisuus- ja teholuetteloa ja näiden suhdetta ja unohdetaan samalla, että tämän vekottimen ääressä kuluu merkittävä osa elinajasta. Mieluiten sen kuluttaisi juohevasti ja hermojaan menettämättä.

    Sittenhän meillä on erikseen ihmiset, joille koneen virittely on harrastus. Oiva harrastus onkin. Sitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä joka käyttäjälle pakolliseksi.

    VastaaPoista
  17. Aina ei ehdi lukea ajallaan näitä blogeja joten kommentointikin on pari päivää myöhässä..

    Wolfen ja Thompsonin lukemisesta omalla kohdalla on jo pari vuosikymmentä, joten saattaisi olla jo uudelleenarvioinnin paikka. Silloin vaikutuksen teki nimenomaan molempien artikkelikokoelmina julkaistut kirjat. Ne toimivat paremmin kuin pidemmässä muodossa julkaistut joissa Thompsonin vuolassanaisuus alkoi usein rasittaa. Wolfen romaaneja en ole lukenut.

    VastaaPoista