Hetekan narinat

Heteka eli nerokas, hygieeninen terässänky, jolla karhattiin luteet kammareista ja siitettiin lähes sata prosenttia suurista ikäluokista. Sen valta-aseman vei vasta vaahtokumi, myöhemmin vaahtokumipatja eli superlon, ja sellaiseen sopiva laveri.

Kumpi ompi parempi – sänky vaiko seslonki? – Olen ottanut asiasta selvän.

Seslonki oli pienporvarillisissakin perheissä tarpeellinen tavara, nykyiseltä nimeltään lähinnä runkopatja. Se toimi eräänlaisena sohvana päivisin ja siihen pedattiin vierailevat taiteilijat yöksi, satiinipintaisen täkin alle, käyttäen nimikoituja, pellin paksuisia lakanoita.

Se olikin herrasväen merkki, että oli vielä raitiovaunussa aamulla lakanan brodeerauksen painamat poskessa.

Tämän perinteen taisi tuhota televisiostakin tuttu Marimekko, jonka pussilakanat valloittivat maan lyhyessä ajassa.

En olisi viitsinyt niin tutusta asiasta kuin Hetekasta kirjoittaa – en vaikka muistan sen sukupuolitekniikalla antamat haasteet, alasängystä yöasentoon kiskaistu vuode kun saattoi romahtaa kirjaimellisesti kesken kaiken. Ja lisäksi ne narisivat.

Mutta kun tutkin, olisiko tästä suomalaisen kulttuurin kannalta keskeisestä kapineesta hyvinkin tietoa netissä, niin jälleen kerran Kansalliskirjaston skannatut pienpainatteet yllättivät. Sieltä löytyi 1930-luvun Hetekan (Helsingin Teräshuonekalutehdas, alkaen 1932) myyntiluettelo.

Tuo luettelo antoi puolestaan aiheen päivitellä. En ollut tullut ajatelleeksi, että ikävän hyvin muistamani sairaalan ja armeijan sängyt olivat saman tehtaan tuotteita. Käy ilmi, että tehtaalla valmistettiin luottamuksella ja taidolla myös leikkauspöytiä, tutkimuspöytiä, instrumenttikaappeja ja niitä ruuvattavia, kolmijalkaisia jakkaroita, jollainen Isoisän (apen) vastaanottohuoneessakin oli.

Brosyyrin alussa on lapsenpäästöopin erikoislääkäri Seth Wichmanin suositus; oli uranuurtaja ja muinaisen esimieheni Heikki A. Reenpään appi.

Hetekan patjana oli usein punaraitainen, joskus poikkeuksellisesti siniraitainen pussi, jonka täytteenä käytettiin armeijassa ja maalla olkia ja joskus myös jouhia.

Lasten patjan pehmusteena käytettiin flokkia, joka on teollinen puuvilla – heikko esitys kulutuksen, lämmön ja kosteuden kannalta. Kesämökille kesti aina viikon ennen kuin patja alkoi tuntua kuivalta. Vai hitusen parempi täyte oli kapokki, huokea kasviskuitu, jonka hyväksi puoleksi sanotaan hakuteoksissa (Tavarasanakirja, 1947 – Kasviuntuvat) kosteuden kestäminen.

Kullakin ajalla on omat huolensa. Teräsputkista ja jousista koottu sänky liittyi tosiaankin syöpäläisiin. Puusänkyyn pesiytynet luteet pitivät vanhan sanonnan mukaan pintansa kuusi vuotta. Esimerkiksi sängyn kantaminen muutamaksi viikoksi ulos pakkaseen ei luteita pahemmin hätkäyttänyt.

VR ei ole milloinkaan myöntänyt epäilyä todeksi, mutta siirtyminen metallirunkoiseen kalustoon saattoi liittyä tähän samaan asiaan. Monta vuotta sotien jälkeen matkustajavaunuissa oli ilman pilettiä mukana jokseenkin täydellinen valikoima syöpäläisiä, etenkin vaatetäitä.

Pohjanmaan suuren tuberkuloosikuolleisuuden sanotaan johtuneen osittain siitä, että maakunnassa oli yleistä myydä talo kaikkine irtaimistoineen. Mukana seurasivat usein myös vällyt, joihin edellinen omistaja oli yskinyt itsensä hengiltä. Ja ”rintatauti” saattoi tappaa kolmetkin perättäiset omistajat. Runsaat talonkaupat liittyivät tietenkin tavattoman suureen siirtolaisuuteen.

Niin makaa kuin petaa.

Paremmilla ihmisillä oli ennen sotia loimukoivusta nikkaroidut parisängyt ja niissä resooripolsterit eli joustinpatjat. Huonommilla ihmisillä oli hetekat. Jätkäpojilla oli savottakämpän lattialla korva tyynynä ja vyö peittona.