Sivun näyttöjä yhteensä

12. joulukuuta 2008

Volvon häpeä



Uutisissa kerrotaan, että Autonvalmistaja Volvo vaatii eräältä lehdeltä kirjallista vakuutusta siitä, ettei lehti jatkossa halvenna Volvon tavaramerkkiä. Autonvalmistaja on suuttunut lehden julkaisemasta vastamainoksesta. Vastamainoksessa ivaillaan Volvon mainoskampanjaa. Kuva on Kauppalehdestä lupaa kysymättä, tekijänoikeuslain siteeraamisoikeuden perusteella tähän juttuun lainaamani.

Asianajotoimiston kirjeen mukaan lehti on käyttänyt Volvon tavaramerkkiä merkin mainetta haittaavalla tavalla, toiminut sopimattomasti elinkeinotoiminnassa sekä julkaissut halventavia, hyvän tavan vastaisia ja paikkansapitämättömiä tietoja. Jos lehti ei anna vaadittua kirjallista lupausta, Volvo harkitsee oikeustoimia.

Tässä nyt on malliksi sananvapausjuttu. Asianajotoimiston vaatimukset ovat lisäksi alusta loppuun lakiin perustumattomia.

Toisen tavaramerkin ”maineen haittaamisesta” ei hiiskahdetakaan tavaramerkkilaissa. Kilpailumenettelyrikos taas on rikoslain 30 : 2 mukaan totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan ilmaisun käyttämistä toisen elinkeinotoiminasta. Sopimaton tai hyvän liiketavan vastainen menettely elinkeinotoiminnassa ei ole rangaistava teko.

Oikeushenkilö, kuten Volvon maahantuoja, ei kelpaa kunnianloukkausrikoksen kohteeksi – kohteena on ihminen. Eräissä rajatapauksissa on mietitty kunnianloukkausta liikeyrityksen hallituksen jäsenyyden yhteydessä.

Mieleen tulee pari vuoden takainen tapaus, jossa helsinkiläinen ravintola Lehtovaara vaati korvauksia verkkokirjoittajalta, joka oli moittinut ravintola huonoa palvelua. Tapaus kuivui kokoon. Sen jälkeen en ole käynyt Lehtovaarassa, vaikka Coeur de filet Provencale kieltämättä ainakin oli hyvää.

Tämä amerikkalainen käytäntö, jolla yritetään vaientaa pilkkaa ja kukaties asiatontakin arvostelua, on mielestäni ehdottomasti väärä. Nimenomaan elinkeinoharjoittajia tulee arvostella kielteisestikin. Jos arvostelu on aiheetonta ja perustuu virheellisiin faktoihin, elinkeinonharjoittajalla on tilaisuus vaatia oikaisua tai esittää sellainen.

Mutta ilmiö on suorastaan vaarallinen.

Yritykset yrittävät valvoa, mitä niistä kirjoitetaan.

Tässä tapauksessa selityksiä tulee mieleen kaksi. Volvo on nykyisin amerikkalaisten omistama merkki. Kukaties sieltä on annettu virheellisiä, velvoittavia ohjeita. Toinen mahdollisuus on lukea tämä lopullisen epätoivon myöntämisenä.

Olisi hyvin yllättävää, ellei Yhdysvallat autotehtaita rahoittaessaan vaatisi rönsyjen välitöntä siivoamista. Volvo ja Saab ovat juuri tällaisia rönsyjä.

Muistan kyllä, mikä sosiaalisen nousun merkki Volvo oli Ruotsista kesälomalle tulleitten keskuudessa.

Volvon tavaramerkkinä on almanakasta napattu Mars-planeetan merkki. Samalla se on miehen sukupuolielintä esittävä, käymälöistä tuttu merkki.

Onkohan Volvon asianajajilla ajatus julmistella seuraavaksi käymälän käyttäjille tai ylläpitäjille? Merkkihän tuo mieleen että tämä toinen, latinankielisellä väitteellä ”minä pyörin” varustettu merkki olisi menossa vessasta alas?

34 kommenttia:

  1. Auton vaihto tekeillä. Nykyinen Volvo saa vaihtua vähäpäästöisempään. Vaan eipä ole Volvolla tarjolla vähäpäästöistä modernia moottoritekniikkaa.

    Tämä uhkailukamppanja ratkaisee asian lopullisesti: ensi kesänä ajelen saksanpojan 1.4 litran energiaihmeellä.

    VastaaPoista
  2. Minusta on aika kummallista myös, että tavaramerkin haltija on Ruotsalainen firma, mutta uhkailukirjeen lähettäneen asianajajan päämies on Oy Volvo Auto Ab. Onkohan heillä edes tavaramerkin haltijan lupaa moiselle pullistelulle?

    VastaaPoista
  3. Tampereen teekkarit keräsivät ilmoituksia vappulehteensä. Yrittivät turhaan myös rautatieaseman Matkaravinnolta. No, siihen ilmoitushankkijat kysymään, josko saavat laittaa ilmoituksen ilmaiseksi ja matkaravinto suostui.

    Kun lehti sitten ilmestyi, siinä nähtiin ilmoitus: "Kiireessä maistuu huonompikin ruoka. Matkaravinto"

    VastaaPoista
  4. Tällaisen posetiivisen informaation sitä mielellään soisi leviävän koko kinkerpiirin rupusakille. Olisivat kaupustelijat hieman soukemmalla suulla. Ehkä?

    Kyllä wanha Volvo maineensa ansaitsee, eikä päästä mitään jos ei aja. Nämä uudet, merkistä riippumtta, päästävät omistajansa ylimääräisestä rahasta hyvin. Pyörin!

    VastaaPoista
  5. Volvon merkki on viittaa ymmärtääkseni rautaan.

    Pidin viime keväänä yhden luennon maineenhallinnasta verkostoituneessa yhteiskunnassa ja varoitin siinä että yritysten on syytä sanoa "kiltti hauva" siihen asti että eduskunta antaa niille kepin, joka sekin aika saattaa tulla.

    Kun itsekirjoitin muutama vuosi sitten Kauppalehden viihkeversioon, mikä sen nimi nyt olikaan, keskustelupalstalle URH-rakennuksen luokattomasta tavasta hoitaa putkiremonttiin liittyvä viimeistely työ, niin Kauppalehdesta soitti sunnuntai aamuna JR.Leskiseksi esittäytynyt toimittaja, joka kertoi että kommenttini oli poistettu, sillä Kauppalehden sivuille ei arvostella yrityksiä.

    Tuossa ei minusta sinänsä ole mitään vikaa. Isännän ääni ja lehdellä on oikeus valita linjansa ja mitä sen ylläpitämässä palvelussa julkaistaan. Tosin olisi reilumpaa että se mainittaisiin sivuille "Kauppalehden sivustolla kriittinen kirjoittaminen yrityksistä on kielletty".

    Mutta siitä minä pahastuin, että tämä mainittu JR.Leskinen soittaa kotiin sunnuntai aamuna ja nimittelee nettiterroristiksi.

    Tällä hetkellä olen sitten syvän vittuntunut Elisa toimintaan, josta sitten olen muutamaan kertaan kirjoittanutkin toimitusjohtalle, blogilleni ja julkaissut videon.

    VastaaPoista
  6. Volvo ja Tupperwaren tuoteperhe - ilmatiiviit arvot! Oli se aikaa!

    VastaaPoista
  7. Asiaa voi katsoa toiseltakin kantilta.

    Satun tietämään, että Suomessa rajoitetaan ja suitsitaan mainontaa aivan helvetisti. Ei tarvitse kummoistakaan puutetta olla, niin erilaisilta asiamiehiltä tulee ukaasia uhkasakoilla höystettynä. Usein heidän vaatimuksensa ovat - lievästi ilmaistuna - idioottimaisia.

    Mutta heti kun tehdäänkin "vastamainoksia", niin kaikki onkin sallittua. Harmittaahan se. Ja kai jokin laki suojaa tavaramerkkiäkin?

    Näiden "vastamainosten" tekeminen - niin kuin kaikki muukin herjaaminen, solvaaminen, pilkkaaminen ja arvostelu - on muuten maailman helpointa.

    Siksi suhtaudun niihin hieman skeptisesti. Ovathan ne ihan kivoja ja joskus harvoin jopa ihan oivaltaviakin, mutta oi - niin usein yksisilmäisen puolueellisia ja propagandistisia.

    Ihan sama kuin ydinvoimamiehet pilkkaisivat ilmastonmuutosuskoa ja Greenpeacea ja muita hörhöputiikkeja. Mutta nehän ovat pyhiä ja koskemattomia.

    VastaaPoista
  8. Toisessa niistä kahdesta itsenäisyysjuhlasta, joihin kumpaankin osallistuin tehtävänsuorittajana, pidettiin juhlapuheessa puhetta Volvosta. Kertoja vertaili Suomen, Ruotsin, Islannin, Saksan, Venäjän ja USAn itsenäisyyden astetta. Ruotsin itsenäisyyden symboli puhujan mielestä oli Volvo.

    Hän muisteli nuornamiesnä ihailleensa sukulaisia, jotka kesäksi saapuivat elintasoa pakoon Suomeen hienolla ajopelillä. Nyt Volvon omistaa Ford ja toisen ruotsalaisuuden symbolin, Saabin, GM.

    Muissakin mainitsemissaan maissa asiat ovat paljon huonommin kuin meillä.

    Viitaten edelliseen, Aku Ankkaa kosketelleeseen kirjoitukseen, muistutan mieleen laulun, jonka Ankkalinnan Itellan johtaja esitytti työssään hyvin menestyneillä ankanpojilla huonosti menestyneelle Akulle YT-neuvottelussa:

    "Hei ja hoi, oli ilomme suuri,
    kun tulit meille töihin juuri,
    mutta vieläkin hauskempaa
    on sinulle potkut antaa!"

    (Tämä laulu on jostakin syystä käännetty toisin myöhempään julkaisukertaan.)

    Aku oli epäonnistunut mm. vietyään laulajatar Carmen Cantalupille sähkeen Papuli M. de Patiolta.

    VastaaPoista
  9. En ole eri mieltä. Sopimattomaan menettelyyn vetoaminen sinänsä on kyllä aivan tavanomaista ja usein toimivaakin, vaikkei rikokoksesta kyse olekaan. Liiketapalautakunta on usein sopiva aloitus forum, ja sen kannanotot ovat auttaneet monessa webbiriidassa, esimerkiksi. Sellainen prosessi jos mikä olisi sopivaa ja hyvän tavan mukaista, sanoisin.

    Sama symboli on muuten myös raudan (alkuaine eli Fe) merkki. Volvohan onkin vielä toistaiseksi amerikanrauta. Lähes suosittukin se on esimerkiksi Massachusetissa fiksumman väen piirissä.

    VastaaPoista
  10. Frank, hyvä!

    Liipaten: asuttuani Turussa jonkin aikaa (olosuhteiden pakosta) ajattelin ehdottaa kaupungille uutta mainoslausetta "Turussa pärjää pöllömpikin!"

    VastaaPoista
  11. TANKKI (HYOKKAYSVAUNU)

    Volvohan on ollut sellaisen tankin maineessa. Saattaa olla toisille positiivista -- minulle se on ollut negatiivinen viesti viimeiset 40 vuotta! Ei kai Volvoa voi vaittaa kovin ketteraksi?

    Ohto Mannisen uudessa kirjassa "Miten Suomi valloitetaan" listataan etta
    Tali-Ihantalan kaistalta (21 A)tunki kesalla 1944 Suomeen 23 anssari/rynnakkot.rykementtia ja Noskuan selan kaistalta (23 A) 9 ps/rynn.rykmenttia. Josko rykmentissa lienee ollut lahemmas 60 tankkia, niin aikamoinen maari oli tanne tuppautumassa.
    Olikohan naissa tankeissa/panssareissa samaa vikaa kuin Volvossa, vai miksi eivat paasseet perille ??

    VastaaPoista
  12. Kiva, että voin kerrankin puuttua tuohon Lehtovaaran tapaukseen. Lueskelin aikoinani blogia ja melkein paloi pinna. En halunnut tuolloin asiaa kommentoida missään.
    Mutta tämä tästä ja siirrytään esimerkkiin.

    Mutta niin usein totuus on toisenlainen, kuin mitä on kirjoitettu. Otetaan esimerkki silminnäkijänä eräästä tapauksesta!!!:

    Erittäin ylimielinen ja osin halventavaa käytöstä osoittava porukka saapuu ravintolaan. Käytös henkilökuntaa kohtaan on alusta alkaen loukkaavaa ja ylimielistä.
    Asia kerrotaan jossain "blogissa" vain yhdeltä kannalta. Juttu saavuttaa laajaa julkisuutta.
    Totta tiedetään ennakolta kyseisen firman omistajan (lakimies) käytös ja herkkähipiäisyys. Helppo kohde siis.
    Mieheltä oli, totta kai, aika hölmöä lähteä riepottelemaan asiaa laajemmalti, mutta tämähän ennakolta tiedettiin.
    Erittäin ovelaa.
    Tässä esimerkkitapauksessa toinen osapuoli oli huonokäytöksinen lakimiehen alku, jolla oli aiempaa erimielisyyttä ammattiasioissa ravintolan omistajan kanssa.

    Loppujen lopuksi koko homman idea oli saattaa ko. omistaja huonoon maineeseen, tietäen että kaverin pinna palaa helposti.
    Mielestäni kyseessä oli pelkkä pahansuopuus ja kosto tietyistä ammattiasioista tämän nuoren, ylimielisen ja vittumaisen lakimiehen alun puolelta.

    Tämä oli siis esimerkkitapaus, kuinka jonkun maine voidaan ovelasti pilata.

    VastaaPoista
  13. Frank:

    Eikö olekin hieno esimerkki, kuinka voidaan mainetta "pilata", vaikka huumorillahan tuon kaikki ottivat =)

    VastaaPoista
  14. Feanj sanoi; "Kun lehti sitten ilmestyi, siinä nähtiin ilmoitus: "Kiireessä maistuu huonompikin ruoka. Matkaravinto".

    Juuri tuollaista me tarvitsemme tämän mielettömän mainossaasteen keskellä. Näin me jopa saatamme tuosta paskavuoresta selviytyä hengissä.

    VastaaPoista
  15. "Vastamainos ei ole ilmoitus vaan toimituksellista aineistoa", sanoo Voima Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Rantanen. "Vaikka kuvan muotokieli mukailee mainosta, vastamainoksen motivaatio on journalistinen, ei kaupallinen."

    Kun googlasin aihetta, löysin puhutun vastamainoksen ja siteeraamani lauseen. Mielestäni se on puhdas vastamainos, ja hyvä sellainen, toisin kuin Mainoskupla-vastamainoskilpailun voittanut Ahdinkomatkat.

    Ahdinkomatkat ei suinkaan vastamainosta Aurinkomatkoja, vaan kampanjoi vastuullisen kuluttamisen puolesta käyttäen toisen kuvastoa. Huonosti se tehtävänsä täyttää, koskapa sisältö avautuu vasta mainoksen saatesanat luettua.

    Ensimmäinen kieltää ja toinen väittää, kumpikin on väärässä.

    Mainoksen tulee erottua journalistisesta aineistosta. Ellei se sitä ulkoasullisesti tee, siihen pitää lisätä "ilmoitus" joka nurkkaan. Vastavuoroisesti Voiman pitänee ryhtyä varustamaan mainosta muistuttavat juttunsa "artikkeli" merkinnöin.

    VastaaPoista
  16. Olin aiemmin töissä keskisuuressa firmassa joka oli alunperin suomalainen ja edellisen laman aikaan myytiin pankin toimesta briteille.
    Muitten businesten mentyä huonosti lordit joutuivat myymään menestyvän firman sitten amerikkalaisille.
    Oli mielenkiintoista seurata firman johdon kiemurtelua puun ja kuoren välissä kun amerikasta kiristettiin ruuvia ja määräiltiin suomalaisen käytännön ja osa ilmeisesti lain vastaisiakin ohjeita työntekijöiden valvontaan ja yritysturvallisuuteen vedoten.
    Mm. firman tontin ympärille piti rakentaa 2,5m kork. teräsaita ja valvotut portit kulkua varten. Valvontakamerat ulos ja sisään. Kaikki ovet myös sisällä täytyi pitää kokoajan lukossa. Henkilökuntaa erikseen kehotettiin vältäämään, kun kieltää ei kehdattu, liikkumasta muualla kuin omalla osastolla. Firman johdolta piti pyytää erikseen lupa jos tarvi jäädä viiden jälkeen töihin. Henkilökunnan sosiaalitilat yritettiin saada lukituksi työajaksi henkilökunnalta, mutta se ei mennyt läpi.
    Amerikkalaisten omistajien edustajien oli hyvin vaikea käsittää ettei kaikessa voitu toimia niinkuin he halusivat.

    VastaaPoista
  17. Minunkin oikeustajuani ja -tietämystäni vastaan sotii ajatus siitä, että yrityksestä ja sen toiminnasta ei saisi tehdä parodiaa ja sitä ei saisi käsitellä satiirin keinoin.

    Sen sijaan en ole ihan varma, että tämä ankanpoikanen on lähtöisin amerikkalaisilta lakimiehiltä.

    Ruotsi ja ruotsalaiset yritykset ovat rakentaneet kymmeniä vuosia maalle pehmeää, välittävää, ympäristöystävällistä ja mukavaa imagoa.

    Kun tuo lööperi uskotaan maiden imagotutkimuksen perusteella jo maailmallakin, ja perustuen omiin kokemuksiini ruotsalaisesta kansanluonteesta, kyseessä on hyvin periaatteellinen ja lähes uskonnollinen doktriini. Hiukan kuin Suomessa sotatapahtumat, joista eri näkemyksen esittämällä osuu arkaan paikkaan.

    Joten olisiko käynyt niin, että amerikkalaisten sijaan nimenomaan ruotsalaiset ovat älähtäneet, koska tässä osutaan kipeästi juuri siihen asiaan, joka on Ruotsissa virallisen propagandan mukaan parasta maailmassa?

    VastaaPoista
  18. Ollessani teininä Volvo-liikkeessä kesätöissä, asentajat opettivat lorun: "Viisi kirjainta ja vino nuoli, siitä alkaa vitutus ja huoli." Taannoinen loru näyttää siis olevan aivan linjassa yrityksen käräjäkutsumuksen kanssa.

    VastaaPoista
  19. Ad Jarmom: - muistelen, että Lehtovaarassa nojailleita lakimiehiä oli viisi, nyt kaikki tohtoreita.

    Kun satun tuntemaan joukon, sanon enempää kantaa ottamatta, että alkeellinenkin ohjeistus työntekijöille sisältää varoituksen viidestä nuoresta lakimiehestä.

    olen ollut tämän biologisen lajin kanssa tekemisissä siitä alkaen kun itse siirryin kotiloasteelle.

    Palveluammateissa muuten arvellaan, että häijyimpiä asiakkaita ovat varhaisessa keski-iässä olevat naispuoliset valtiotieteen tohtorit.

    VastaaPoista
  20. Ad Varia:

    Tavaramerkkiä suojellaan lain mukaan siten, että kukaan ei saa varustaa omia tavaroitaan samalla tai saman näköisellä merkillä.

    Siinä kaikki.

    VastaaPoista
  21. Volvoksi jälleen - ehdotan että vaihtavat nimen muotoon Volvox.

    Volvox on viherlevä, joka viihtyy vetisissä oloissa, lätäköissä jne.
    On pyöreä muodoltaan niin kuin Volvon merkki.

    Biologina ehdotan, että vaihtavat nimen Volvoxiksi. Tulevaisuuden vetytalous saattaa perustua
    Volvoxin kaltaisiin viherleviin.
    Lisätään vain x Volvon perään.

    VastaaPoista
  22. Volvon maine on kyllä mykistävä suojelukohde. Vallankin, kun en edes tunnistaisi Volvoa tuolta läheiseltä parkkipaikalta. Montakohan tiedotusvälinettä tarvitaan, että tavaramerkillä on edes omasta mielestään maine? Riittäisikö radio? Vai vähempikin?

    Mitenkäs sen Jumalan kanssa nykyään on täällä Suomessa? Voiko Hänen mainettaan vielä haitata julkisesti? Vai voiko vain loukata uskonnonharjoittajia?

    Moninkin tavoin järkyttävänä pidän mielikuvakontrollointia ihmisten julkisessa ja puolijulkisessa kommunikoinnissa. Siis jeesus kun koulussakin kunnianloukkausuhkauksia lentelee kepeästi sinne ja tänne kuin paperisilppua.

    VastaaPoista
  23. Kansakoulussa näin kun Volgalla tuotiin luokkakavereit kouluun. Volgan takalasissa luki: Volga vie perille.

    Me tenavat sitten väänsimme takalasin tekstiin, että : Volga vie perille mutta ei tuo takaisin.

    VastaaPoista
  24. Ihan sama kuin ydinvoimamiehet pilkkaisivat ilmastonmuutosuskoa ja Greenpeacea ja muita hörhöputiikkeja. Mutta nehän ovat pyhiä ja koskemattomia.

    Tuota kampanjaa kyllä käydään "asiatekstin" puolella. Ei siihen enää mitään mainoksia tarvita mukaan.

    VastaaPoista
  25. Tämä Kemppisen blogi rohkaisee mieleni. Jos joudun kuseen, niin blogi on puolustukseni runko.

    VastaaPoista
  26. Säikähdinkö siis turhaan, kun kauan sitten tein automainontaa, ja keksin laittaa yhteen ilmoitukseen myös kilpailevien autojen merkkejä - ei siis logoja, vaan niitä keulassa komeilevia palleroita, vrt. Volvon fe/uros-merkki.

    No, ilmoitus oli helkkarin hyvä, mutta parin kolmen kilpailijan lakimiehet lähestyivät tiukkaan sävyyn, että poistakaa ilmoituksestanne meidän auton merkki oitis, tai tulee haaste ja korvausvaade.

    Poistimme, kun uskoimme, että varmaan se onkin kiellettyä. Mainonnassahan kaikki on kiellettyä (mutta kerran saa tehdä).

    Mutta se ei siis ollutkaan kiellettyä?

    VastaaPoista
  27. Noin ylipäänsä; mitä hienoa on sellaisessa autossa, jossa lukee jonkun toisen nimi?

    VastaaPoista
  28. Minua kiinnostaa tässä viestinnällinen ja julkisuuden hallinnan puoli sikäli, että aloittamalla kinaamisen yritys varmistaa, että asia saa entistä enemmän huomiota.

    Ravintola Lehtovaaran tapauksessa ravintolasta käyty kiivas keskustelu oli monta vuotta Googlen hakutuloksissa ensimmäisenä vain siksi, että omistaja ja työntekijä olivat ottaneet nokkiinsa, eivätkä kestäneet julkista arvostelua, eivätkä myöskään ymmärtäneet, että siihen on Suomessa oikeus.

    Näin saattaa käydä Volvonkin tapauksessa. Volvon omien sivujen sijaan hakukone tarjoaakin pian asiasta käytävää keskustelua, jossa ihmetellään yrityksen haluja kieltää julkista arvostelua.

    Luulisi, että Volvon kaltaisella brändillä olisi ymmärrystä ja varaa käyttää jotain pr- ja viestintätoimistoa maineenhallinnan apuna. Silloin ei luultavasti tulisi tällaisia lapsuksia läpi.

    VastaaPoista
  29. Volvon asiamiehen lähettämä ukaasi löytyy Voiman sivuilta http://www.voima.fi/tiedostot/volve_1.jpg ja http://www.voima.fi/tiedostot/volve_2.jpg

    Melko ohueksi argumentaatio tuntuu jäävän. Pikanttina yksityiskohtana vielä päivämäärä pielessä.

    VastaaPoista
  30. Paljon huolestuttavampaa kuin tämä Volvon lapsellinen uhkailu on se, että poliisi on nyt alkanut polittiisista syistä tutkia mitä blogeissa kirjoitellaan.

    Miten tämä eroaa siitä, mitä tapahtui kommunistisissa diktatuureissa juuri äsken? Ja mitä tapahtuu Venäjällä tänäkin päivänä? Vallanpitäjien kannalta kiusallisten tahojen kimppuun käyvät tuomarit, poliisit ja erilaiset virastot toinen toisensa perään. Ja hyvällä menestyksellä.

    Tämä suuntaus on todella paljon vaarallisempi kuin se, että joku yritys provosoituu pilkasta.

    Tällä pelillä seuraavien eduskuntavaalien äänikuningas on Halla-aho, sanokaa minun sanoneen.

    VastaaPoista
  31. Kiitos anonyymille Volvon asiamiehen kirjelmän linkistä. Asia ei keskeisesti ollutkaan tavaramerkillinen, toisin kuin tulimme täällä luulleeksi.

    VastaaPoista
  32. Ad Tero: Olet asian ytimessä. Tapauksessa ravintoloitsijan tosin kimpaannutti juuri se, että pamfletti nousi Googlessa kärkituloksiin heti kättelyssä. Ravintoloitsijaa siis lyötiin Googlella päähän. Reittaus toki nousi kohun myötä yhä ylemmäs. Kallis hinta yhdestä erimielisyydestä, joita varmasti sattuu kaikkialla - jatkuvasti. Ei käy kateeksi palvelualalla toimivia.

    Ja jos henkikökunta pitää vielä opettaa tunnistamaan hankalat lakimies- tai tohtorisasiakkaat, niin aika hurjaksi menee.

    VastaaPoista
  33. Tapauksessa ravintoloitsijan tosin kimpaannutti juuri se, että pamfletti nousi Googlessa kärkituloksiin heti kättelyssä.

    Tämähän on luonnollista. "Meillä on ravintola osoitteessa X, tervetuloa!" ei ole sivuna mitenkään kiinnostava. Valituksessa on jo lähtökohtaisesti enemmän asiaa.

    VastaaPoista
  34. I'm impressed, I must say. Seldom do I come across a blog that's both educative and engaging,
    and let me tell you, you have hit the nail on the head.
    The issue is something too few men and women are speaking intelligently about.

    I am very happy that I found this in my search for something relating to this.

    VastaaPoista