Laulun tunne

The Economistissa oli vallan heikko kirjoitus musiikista – laulaminen ja tanssiminen erikoisimpina piirteinämme.

Kuuntelin taannoin gibbonien laulua (www.gibbons.de/main/sound/06pil.html) . Kyllä ne todella laulavat. Ja kuuntelin saksalaista Alfred Wolfsohnia, jonka äänenkäytön kokeiluja löytyy verkosta ja verkkokaupoista – yhdeksän oktaavia jopa intervallihyppynä. Pianossa on seitsemän + molliterssi.

Mithenin kirjasta ”The Singing Neanderthals” olen kertonutkin. Neanderthalien vahvuus tai tuho tai molemmat johtuivat siitä, että he – kutaties – esittivät asiansa laulamalla. Anatomian erikoisihmiset ovat tietävinään, että äänen tuottamiseen tarvittavat elimet olisivat olleet samanlaisia kuin meillä Euroopan valkolaisilla.

The Economist viittaa ruotsalaisiin Upsalan yliopiston tutkijoihin (Patrik N. Juslin – ”Music and emotion, Theory and Research”, OUP 2001. Musiikillinen ilmaisu lähtee ainakin kuudesta eri kohdasta aivoista. Sävelten tuottaminen olisi siis paitsi kompleksinen myös emergentti ilmiö.

Nämä mielisanani eivät merkitse yleiskielessä ja pehmeissä tieteissä paljon mitään, mutta niillä voi pelotella pienempiään. Säätila ja piparkakku ovat emergenttejä, koska systeemin tilasta hetkellä H ei voi uskottavasti johtaa sen tilaa hetkellä H+n.

Sama yksinkertaisesti: tiedämme tavattoman tarkasti, mitä aineita piparkakkutaikinaan tarvitaan, ja tunnemme paistamisen prosessin. Piparkakun palauttaminen jauhoiksi, siirapiksi, sokeriksi, vedeksi jne. on joko mahdotonta tai käytännössä mahdotonta.

Musiikista emme tiedä, miksi se vaikuttaa tunteisiin, koska prosessi on niin monimutkainen ja lisäksi siihen sekoittuu kulttuurisia ja henkilöhistoriaan liittyviä seikkoja.

Siksi voi sanoa huoletta, että kaikki selvät selitykset ovat vääriä. Ja mielestäni tästä voi johtaa väitteen, jonka mukaan musiikkiin on paljon teitä ja keinoja, ja kohdittain ne tiet risteytyvät ja haarautuvat oikullisesti.

Ajatellaanpa: ainakin minusta on järkevää ja ymmärrettävää, että joku kieltäytyy syömästä lihaa, vaikka minusta itsestäni liha on kyllä hyvää ja pistelen sitä halukkaasti. Sekin järkevää, että joku lopettaa sanomalehtien lukemisen tai television katsomisen. Uutispimentoon vetäytyminen taas vaikutta hiukan hälyttävältä.

Mutta mitä sitä ajattelisi ihmisestä, joka kehuisi lopettaneensa musiikin kuuntelemisen tai kirjojen lukemisen?

Veikkaisin ensimmäiseksi mielenhäiriötä ja toiseksi vaikealaatuista ajatusvirhettä.

Kulttuurimme sisältää kyllä sen ainesosan, että sitä hyveellisempää, mitä enemmän itseään kiusaa. Käyttökelpoinen keino on kieltäytyä järjestelmällisesti sellaisesta, mikä tuottaa mielihyvää.

Osaan osoittaa tästä menetelmästä yhden vian. Se kääntyy varmasti muiden ihmisten vahingoksi eli tällaisesta ihmisestä kasvaa pahantekijä. Koska yksilöllisyys on oikeastaan harha, ihmisen ja toisen ihmisen välinen ero on häilyvä. Siten henkilö, joka järjestää itselleen kovan kurinpalautuksen, tulee järjestäneeksi sellaisen toisillekin.

Olettehan varmaan huomanneet, miten harmillisia henkilöitä kuivuneista juopoista tapaa tulla?

Häiriö terveydessä tai luonteessa ei taida olla korjattavissa ainakaan nopeasti eikä ainakaan helposti. Jos yhden vuodon saa tukituksi tai käryn sammutetuksi, ennen pitkää posahtaa jossain muualla.

Tämän vuoksi kannatan lempeää vetelyyttä – mutta toisaalta samasta syystä arvostan kovia työmiehiä, olkoon titteli kirvesmies tai dosentti. On ihan hyvä, että ihmisellä on näytöt myös siitä, että tarvittaessa osaa panna itsensä koville. Ellei sitä tee itse, elämä tekee.

Ryypiskelystäkin tuli puhe eilisen kirjoituksen yhteydessä. Arvostan juopottelua kovasti mutta, kaikille se ei sovi. Siitä en pidä, että niin moni on pakotettu juopoksi tai laulamattomaksi. Häpäiseminen näyttää olevan kätevä keino molemmissa tapauksissa.