Sivun näyttöjä yhteensä

11. joulukuuta 2008

Joutavanpäiväisyydestä



On varmasti lukuisia hulluja tapoja pitää blogia mutta ei välttämättä yhtä viisasta.

Luultavasti sovellan itse sitä kokemusta, joka kertyi lähes kymmenen vuode aikana, kun kirjoitin joka viikko Helsingin Sanomien kulttuuriosaston kolumnia Tänään maanantaina.

Ajatus oli, että tekstit on tehtävä sellaisiksi, että ne haluaa lukea päällystakki päällä kahvia juodessaan ja kelloa katsoessaan. Kaikki teollisen maailman roskalaatikot – paperinkeräyslaatikot – ovat täynnä julkaisuja ja leikkeitä, jotka on tuotu kotiin, jotta niihin perehdyttäisiin ajan kanssa.

Sitä aikaa ei koskaan tule.

Olen joskus kokeeksi julkaissut tässä mielestäni painavaa tekstiä tai joka tapauksessa sellaista, mikä on perustunut tutkimiseen ja lukemiseen ja sanojen viilaamiseen viimeistä pilkkua myöten.

Käytössä olevat mittarit todistavat, että mielenkiinto on ollut enintään laimeaa. Kävijä- ja katsojamäärät laskevat.

Yhden miehen joka päivä ilmestyvä blogi ei siis saa olla erikoisen asiapitoinen eikä se saa muistuttaa katsausta ajankohdan keskeisistä kysymyksistä.

Juuri nyt olen varsin kiihkeästi kiinnostunut Itä-Euroopan taloushistoriasta 1975-2005 ja käytettävissäni on erittäin hyvää aineistoa, joka näyttää viittaavan Venäjän pahaan putoamiseen ja EU:n Itä-Euroopan joutumiseen sekaannuksen tilaan.

Venäjä on voinut yli sata vuotta marssittaa pistimellä uhaten loputtomia työvoimareservejään kylistä tehtaisiin. Unkarin ja jopa Romanian suhteellisen hyvän pärjäämisen syy oli sama.

Nyt loputon on loppunut. Reservejä tuotannolliseen työhön tai rahanarvoiseen palveluntarjontaan ei kerta kaikkiaan ole. Heillä on edessä vale-Dmitrien aika, taas kerran.

Voi olla että menen vielä kerran vaihto-opppilaaksi UCLA:an puhumaan näistä asioista ja Suomen kytkeytymisestä valtavaan talous- ja siis kulttuurihistorialliseen murrokseen.

Tammikuun lopusta alkaen pidän viiden viikon luentosarjan teknologiasta ja kulttuurista Turun kulttuurihistorian oppiaineessa. Vapaa pääsy.

Jos lataisin tähän tuota aineistoa, ei tätä kukaan viitsisi lukea. Parempi mielestäni ripotella. Kirjoittamalla riittävästi kevyttä ja joutavanpäiväistä saattaa pitää mielenkiintoa yllä. Jokunen lukija voi pitää tapanaan vilkaista, mitä omituista on tänään julkaistu.

Nähdäkseni asiallisesti tehdyissä blogeisa eli sellaisissa kuin Jyrki Kasvin, Kari Haakanan, Osmo Soininvaaran sekä Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen blogien vika on se, että ne ovat liian asiallisia.

Olen aivan vakavissani. Ei pidä yrittää olla asiallinen aamusta iltaan. Ennen kuin päivä on illassa, aion perehtyä vielä Aku Ankkaan eli Barksin joulujuttujen valikoimaan, jonka ostin nimellisesti lapsenlapsille havaittuani, että siinä oli parikin huonosti muistamaani tarinaa ja kruununa Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun – yksi kaikkien aikojen hienoimmista. Ja onpa mukana myös joulukalkkunatarina.

Perjantaina on Villen väitös ja on tässä kaikkea ohjelmaa.

Vielä: erinäisten asioiden kanssa saa olla tarkkana. ”Teleurkintalaki” on aika hyvin framilla. Aikomukseni on olla asiasta suhteellisen hiljaa, koska voin hyvinkin joutua antamaan tai esittämään vielä yhden allekirjoitetun lausunnon lakiesityksestä. Lausunnot on annettava ajallaan.

Jos noudattaisin sydämen kutsua, kirjoittaisin TV-kaistan kiitokseksi ja väittelisin tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, jotka kuuluvat pitävän palvelua laittomana. En olisi samaa mieltä. Mutta sekin on keskeneräinen kissatappelu, jolla on oma aikansa ja omat areenansa.

Ja kaiken lisäksi palkka juoksee niin että palkansaajakin joutuu välillä juoksemaan, tai ainakin etenemään rientoisasti.

34 kommenttia:

  1. Suuren osan siitä seitsemästä vuodesta, jolloin kirjoitin Talentumin verkkoon, oli sloganini.

    "Mielipide joka asiaan, ei aina asiaa joka mielipiteeseen"

    VastaaPoista
  2. Olisikohan Kemppisellä tallessa Aku Ankan lähettämä joululahja tilaajilleen n. 1970 vuodelta. Itse en jaksa muistaa mikä tuo joululahja oli, mutta muistaakseni oli jonkun moinen kalenteri.

    Tuolloin myös joulun alla ilmestyi pienois LP-levy, jossa muistaakseni esiintyi Saukki kertojan ominaisuudessa ja muut "Ankat". Lumimyräkkä oli yllättänyt joulupukin eikä päässyt tuomaan lapsille lahjoja. Kuitenkin joulupukki saapui helikopterilla ja pudotti lahjat lapsille talon savupiipuista alas.

    Tämä EP-levy oli muistaakseni tumman sininen väriltään.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, kun tulet Turkuun!
    Yksi varma kuuntelija löytyi jo näin yöllä.
    Blogi-otteesi on oikea! Kun on saanut oppia ajattelemaan, hankkinut runsaan tietomäärän ja sujuvan sanankäytön, voi rennolla otteella alustaa ajatuksia yhteiseen pohdintaan.
    Minustakin Soininvaara blogissaan on hivenen tosikko, tavoitteellinen ja sitä kautta tylsä.
    Lopun "TV-kaistaa" en ymmärtänyt?
    pekka s-to. Turusta.

    VastaaPoista
  4. Yksityisyyden suojaa korostettiin aikanaan muun muassa teleyhtiöiden onneksi. Puhe lakkaa jos langat(tomat) laulavat viranomaisille.

    Rankkoja asioita varten tarvittaneen urkintaa. Vaarana on päätyä urkkimaan sitä, joka valmistelee liikennerikkomusta.

    Valvontatekniikka on halpaa. Muutoinhan ei keskusteltaisikaan.
    Mutta työllekin pitäisi laskea hinta.

    Jokainen valmistuva konstaapeli saataisiin työllistettyä polkupyörävarkaiden kiinniottamisessa.
    Halvin prosessi on antaa pyörä varastetun tilalle.

    Järjestäytynyt rikollisuus on erikseen. Sitä pitää voida urkkia.

    VastaaPoista
  5. Ei nämä blogikirjoitukset tokikaan joutavanpäiväisiä ole. Itselläni Kempppisen blogi on korvannut aamun sanomalehden. Ja vieroitusoireita on, jos en ehdi tai pysty lukemaan.

    VastaaPoista
  6. Yleensä ottaen on tietysti mukavampaa ja helpompaa huudella täältä takapenkiltä, silloinkin kun ei ole mitään erikoisempaa sanottavaa, ja silloinkin kun ei ole.

    Mulla on useampia kissoja ja jokunen papukaijakin, ja nyt - istun kylvyssä tätä kirjoittaessani - yksi mun kissoista on kiimassa, naaras puolinen siis, ja se naukuu tuossa oven takana - hot life & cha cha chaa - tehnyt sitä sellaiset 25 minuuttia. Hyvin lähellä on, että päästän linnut sitä kiusaamaan. Kun 70-luvulla asuin Krunikassa, niin silloin vielä potkin kissat ulos yötä vasten, sellainen rauhoitti niitä kummasti. Talvellakin. Enää ei voi. Toisaalta en tiedä miten nuo tuolla pimeässä selviäisivät; autoja on paljon, ja rotatkin on kohta spanielin kokoisia, ja noi on persialaisia, eli hiukan liian kilttejä ja luottavaisia sellaiseen maailmaan.

    Minä kyllä pidän pimeästä, että ilmojen puolesta on ok, vaikka on mulla edelleen rusketusraidat - ovat jääneet pysyviksi, kun olen niin monena kesänä uinut Stadikalla, se kun on vedessä, riittää hyvin sellaiseen.

    Sauna siellä kuitenkin on edelleen se paras paikka, vaikka paras sauna oli ennen kyllä tuolla Kumpulan maauimalassa - siis ennen sitä remonttia, ja se oli todella hyvä sauna. Parempi, kuin useimmat yleiset saunat täällä. Kun mä pienenä poikana asuin Adolfinkadulla, niin joka viikko sellaisessa käytiin. Siinä lähellä niitä oli silloin useampiakin.

    Mutta ajattelin, että jos ensi kesänä uisin joka päivä viis kilsaa, hissun kissun; 20 minuuttia kilometri tahtia. Jos sataa ja on kylmää, niin altaassa on hyvin tilaa. Ennen aina toivoin sellaista kesää, ja mikä estää, etten nytkin.

    No joo, ellen sitten dokaa liikaa, mitä sattuu melko usein. Viime kesänä en uinut yhtään, edellisenä kyllä tuon mainitun.

    Mä asensin eilen illalla pari kameraa lisää faijan ja mutsin kämppään, ne katseli samaan aikaan jotakin Nobel-juttua. Musta niitä kameroita on siellä jo liikaa, en ainakaan itse pitäisi ajatuksesta, mutta kun toi broidi haluaa nähdä ne joka huoneesta. Vessassa niitä ei kuitenkaan vielä ole.

    Sanoin faijalle, että ne on palohälyttimiä, kun se kysyi, että mitä nämä oikein ovat. Sitä hermostuttaa kaikki vilkkuvat valot, kun se pelkää, että sellaisesta saattaa tulla tulipalo. Ja koska niissä aparaateissa oli sellaisia, niin ajattelin, että ehkä se valehteleminen auttaa ainakin asennuksen ajan, ja auttoi se. Siis vastarinta saattaa välillä olla aika kovaa. Ei se tietenkään herättyään enää sitä palohälytys-juttua muista, eihän se tunne minuakaan aina, kuten ei eilenkään. Ennen kun se nukahti, kuulin, kun se sanoi mutsille, että mitä toi juutalainen oikein on tullut tänne tekemään tähän aikaan illasta, että onko sellainen edes laillista ja katso, ettei se vaan varasta mitään. No kello oli kai jotakin suunnilleen kahdeksan. Katsoin äsken, että miten niillä kameroilla näkyy, ja aika hyvin, siis pimeässäkin... sen kuvan kyllä erottaa noista talvikuvista, joista tulee mieleen lumi...

    http://www.flickr.com/photos/jussiissuj/

    VastaaPoista
  7. "Tammikuun lopusta alkaen pidän viiden viikon luentosarjan teknologiasta ja kulttuurista Turun kulttuurihistorian oppiaineessa."

    Eikö teknologia ole myös kulttuuria? Mutta taipanpa poikkeilla noille luennoille Nauvosta käsin.

    VastaaPoista
  8. Eikös tuo julkaistu joskus nimellä "Köyhälän" joulu eikä "Tyhjälän"?

    VastaaPoista
  9. "Köyhälän joulu": Tällaista nimeä ei ole käytetty.

    Kts. http://coa.inducks.org/story.php?c=W+OS++367-02

    VastaaPoista
  10. Filosofi G.H. v. Wright`hän oli tunnetusti sitä mieltä, että sanomalehdet kannattaa lukea seisaaltaan, ettei se veisi aikaa tärkeämmältä.
    Olen itsekin tullut vanhemmiten enemmän sille kannalle.

    Kiinnostavimpiin luentokursseihin Turun yliopistossa opiskellessani kuuluivat mm kulttuurihistorian alaan kuuluneet Euroopan kaupunki-
    historian luennot (Laaksonen, Hietala). Kulttuurihistoria oli ainakin silloin erittäin suosittu oppiaine: soveltui monenlaisiin aineyhdistelmiin, myös tällaisen
    luonnontieteilijän sivuaineopin-
    noiksi. Olisi vieläkin mukava istua uusilla kulttuurihistorian luennoilla.

    VastaaPoista
  11. Lisäys anonyymille:
    Oman muistini mukaan Saukin ja ankkojen levy tuli jo kuusikymmenluvun alussa, soitimme sitä putkiradio-levari-yhdistelmällä. Ehkä se tuli myöhemmin uusintana?

    Reijo

    VastaaPoista
  12. Ad Jussi: eikö sinulla ole koiraa? Tai undulaattia? Mitäs noista kissoista; maukuvat koko ajan - senhän tietää. Me koirat katsos hyppäisimme suoraan kylpyyn; ei mitään hienovaraista maukumista vaan suoraan syliin. Plasch, fläsch - tjoff ja sitten kun nousemme ravistelemme kaikki vesi turkistamme (sinulle märästä tukastamme, toim. huom.) niin että kastut. Meitä ohjaa haju, lähinnä haju, jossa sitä mielenkiitoista. Pitäisi nytkin päästä puistoon dokaamaan.

    http://koti.mbnet.fi/joyhan/H219.html
    (eikö dokaaminen ollut alunperin haistaa; det dokar illa sanottiin mielestäni, eli dokata tuli dofta sanasta?) Mutta puistokemistit nekin dokaavat - tosin se on myös juopotella. Sitähän kunnon pystykorva ei tee.

    VastaaPoista
  13. Kemp ”Teleurkintalaki” on aika hyvin framilla. Aikomukseni on olla asiasta suhteellisen hiljaa, koska voin hyvinkin joutua antamaan tai esittämään vielä yhden allekirjoitetun lausunnon lakiesityksestä."

    - - -

    Ilmankos ne nykyajan lait ovat hanurista, kun niihin voi näköjään mikä ja kuka -tahansa sivusta lausua.

    Ei tarvitse lausunnossaan sanoa, kun "ihmis-" niin, jo alkaa vihreiden erit Braxin lyyti kirjoittamaan.

    Työaikana käytän työnantajan laitteita. Fudujen uhalla tämä on kirjoitettu työaikana.

    En voi ymmärtää yksityisyyden suojan perusteella, kuinka ihmeessä työnanantajani ei saisi valvoa ajankäyttöäni, kuinka ja mihin sen laitteita käytetään.

    Voin olla hyvin viestittämättä työnantajan laitteilla henk.koht/ salattavaa jutskaa.

    Revi siitä näennäisyksityisyydensuojaa. Tarpeellisra laki yritetään vesittää perusoikeuksien varjolla.

    VastaaPoista
  14. Joskus 60-luvulla Aku Ankassa ollut jatkokertomus Inkojen aarteesta aiheutti niin kovan deja vun, etten pystynyt Akuja lukemaan muutamaan vuoteen. Jatkiksessa oli kuvia kultaesineitä, raunioista, patsaista ja jadesta.
    Vieläkin asia jostain syystä puistattaa.

    Parhaat blogithan ovat turinaa. Aivan kuin tuttua tavatessa käytäisiin jutustelua asian ohella.

    Termit. Entä jos "Teleurkintalaista" olisikin muotoutunut julkisuudessa "Teleturvallisuslaki"?
    Liian helposti saadaan kansalaisten kulttuuria muokattua nykyistä teknologiaa hyväksikäyttämällä ja termistöä mielikuvin siivittämällä.

    VastaaPoista
  15. Joka toteaa muualla olevan tärkeämpää, on väistämättä aina oikeassa, mutta kuka sitäkään kuulisi, jos kaikki ryntäilisivät siellä muualla. Asiat ovat aina virheellisempiä aidan tällä puolen.

    Tieteen päivien luennot on parilla viime kierroksella tuotettu simppelisti ja kaiketi halvasti nettiin katsottaviksi. Kunpa Kemppisen Turun-luentosarjakin, ehkä mieluiten audio-podcastina ja mahdolliset kalvot ym. tausta-aineistot powerpoint/pdf-fileina jakoon. Voisin vaikka lahjoittaa hiukkasen niin hyvään tarkoitukseen (puhun kympeistä), meitä voisi varmaan löytyä muitakn jos anonyymit rahansiirrot olisivat mahdollisia (rahanpesun jne. torjumissäännöksethän eivät sovellu tähän asiaan).

    VastaaPoista
  16. Otat, Kemppinen, turhan vakavasti jonkun asiattoman tyypin asiattoman heiton blogisi asiattomuudesta.

    Silloin harvoin kun olen jotakin tiennyt jostakin käsittelemästäsi asiasta, olen havainnut että kyllä sinäkin siitä jotakin tiedät.

    Tästä päättelen, että tiedät jotakin monista asioista.

    Ennen vanhaan sitä kutsuttiin yleissivistykseksi. Jos siihen lisätään ripaus letkeyttä, sellaista omaavien seurassa monet viihtyvät.

    Samassa mielessä kuin "veet viihtyy, tyrskyt tyventyy; vuo syventyy."

    VastaaPoista
  17. Suomessa tällä viikolla netti näyttää, että kunnallisissa vuokrataloissa eräässäkin 30 asunnosta on 10 vapaana. Yhtään ei ole vapaana, vastataan kun kysyjällä on luottotietohäiriö vaikka pahiten häiriintyvänä on muutaman kuukauden ikäinen lapsi. Millään viisaudella ei ole virkaa, jos heikommat saavat kuolla parempiosaisten häiriintymättä.

    Kemppinen vaikuttaa ymmärtäväiseltä, vaikka (enpä sano verbiä) päähineitä ja sen sellaista.

    Päivän teemaan tänä aamuna toisaalla Jouko Jokisalo esitti yhden loogisen näkökulman:
    "Suomessakin on vähän väliä yritysmaailman taholta yritetty nostattaa keskustelua progressiivisesta verotuksesta luopumisesta ja siirtymistä tasaveroon.

    Tässä monet Itä-Euroopan maat ovat edeltäkävijiä. Bulgaria ja Albania sekä osittain Tsekit ovat siirtyneet 1.1.2008 tasaverokäytäntöön. Tätä aikaisemmin jo Slovakkia (1.1.2004) ja Baltian maat (esim. Viro v. 1994) ovat tehneet sen. Slovakkiassa veroprosentti on 19% kaikille. Aiemmin korkeantuloluokan henkilöille se oli maksimissaan 38% ja yrityksille 25%. Samalla lisäarvonvero nostettiin 10%:sta 19%:iin. Siis kaikkiaan mahtava tulonsiirto köyhiltä rikkaille.

    60-luvun lopulta lähtien lisäarvonvero on jatkanut voittokulkuaan. Saksassa säädettiin se ensimmäisen kerran 1968 (10%) ja nostettiin 11% ja vuonna 1987 14% ja vuonna 2007 19%:iin. Kaikkiaan Saksassa lisäarvovero tuottaa jo 1/3 tuloista valtion kassaan. Samalla yritysten ja rikkaiden verotusta on olennaisesti helpotettu. EU:n alueella lisäarvovero liikkuu 16% (Espanja) ja 25% (Tanska ja Ruotsi) välillä. Samaan aikaan on luovuttu ns. luksustavaroiden ylimääräisestä verottamisesta. Itävallassa sosiaalidemokraatit esittivät kesällä 2008 lisäarvoveron puolittamista 20%:sta 10%.iin elintarvikkeiden osalta. Se kaatui konservatiivien, vihreiden ja itävallan äärioikeiston vastustukseen.

    Erityisesti veroparatiisina on viime aikoina kunnostautunut mafia-valtioksi ristitty Bulgaria. 1.1.2008 lähtien maan verotusprosentti on 10%. Tuloverotuksen laskeminen 24 10 %iin merkitsi esimerkiksi yritysten johtajille melkoista verohelpotusta. Tuloksena on ollut räjähdysmäinen sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu. Myös tuloksena on ollut suoranainen väestömäärän romahdus. Viimeisten 25 vuoden aikana maan väestömäärä on pudonnut 12% eli 9 miljoonasta 7,6 miljoonaan. Myös Euroopaan on palannut ilmiö nimiltä kuoleminen nälkään. Bulgariassa on jo sattunut lasten kuolemantapauksia, joiden syynä on ravinnonpuute. 80% väestöstä elää köyhyydessä ja keskiverto perhe joutuu kuluttamaan n. 1/2 tuloistaan peruselintarvikkeiden hankkimiseen.

    Saksassa liittokanslerin Merkelin taloudellisena neuvonantajana on Paul Kirchhof, joka aiemmin oli yksi innokkaimpia tasaveron ajajia."

    VastaaPoista
  18. Joku piti Osmo Soininvaaran blogia ikävystyttävänä ja kirjoituksia liian pitkiä. Tästä voi hyvinkin olla eri mieltä. Ja kommentoijia Soininvaaralla näyttää olevan enemmän kuin Kemppisellä, keskimäärin 40-50/blogi, joillakin kirjoituksilla jopa toistasataa. Ks. esim. Soininvaaran blogia 24.11. teemasta "Mitä tehdä tälle blogille", josta ilmeni, että blogin kävijämäärän viikossa on 23 000; vm. kirjoitukseensa S. sai 121 kommenttia.

    Kemppisen viikottainen kävijämäärä voi olla suurempi, mutta hänen bloginsa on lukijan kannalta aika helppo - varsinkaan jos ei ole kiinnostanut niistä "puolitaiteellisista ja kvasitieteellisistä" teemoista, joista K. kirjoittaa.

    Soininvaara kirjoittaa yleensä aina ajankohtaisista teemoista.

    Ehkä Kemppinen pelkää, että hänen bloginsa kävijämäärä räjähtäisi suorastaan käsiin, jos hänkin kirjoittaisi ajankohtaisista ja kiinnostavista teemoista; hän ei ehkä ehtisi lukea ja tarkastaa kommentteja ollenkaan!

    VastaaPoista
  19. Milloin, eksaktisti, Turun luennot ovat? Osaisi tulla sitten kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  20. KEMPPISEN KIKAT

    Mielestani Kemppisen blogi on OIKEIN HYVA !! THX A LOT !!

    1.)--Valtaosasta Kemppisen blogikirjoituksia loytyy joku asiallinen asia lyhyesti sanottuna. Siis ei koskaan kokonaan huu-haata!

    2.)--Asia on monasti vallan ytimekas detaili menneesta tai nykyajasta.

    3.)--Erityisesti pidan [provosoivista] heitoista ja vaitteista. Etsin innolla joka blogista ja kommenteista, missa on joku yliraflaava vaite tai tulkinta!

    4.)--Ja eteneminen on keveaa !

    ----

    Oikein hyva nain!

    Saahan sita kutsua joutavanpaivaisyydeksikin, mutta minusta ei Kemppisen blogit ole joutavanpaivaisia.

    VastaaPoista
  21. Niin se mulla näistä hienoista Barkseista – joita sisältöjä mies teki hienoisella riskillä samoin kuin mm. konseptissa kiellettyjä ihmishahmoja - vain, että naiiveilla, konstailevilla ja kikkailevilla suomennuksilla ne pitkälti pilattiin.
    Parempi olla käyttämättä käännöstä kokonaan. joku Shacktown on aivan selkeä, ilman että keksitään omia sanoja, joiden konnotaatiot viittaavat pikemminkin jonnekin buddhalaiseen filosofiaan.

    VastaaPoista
  22. Joutavaa tai painavaa, olen tätä blogia mieluusti vilkuillut. Hyppinyt yli aina kun mennään alueille, joilla ei kapasiteetti riitä omaksua asiaa, tai kiinnostus.

    Mutta nuo Turun luennot. Saisikohan tilaisuuden järjestäjää houkuteltua a) streamaamaan ne webissä joko kuvalla tai äänellä tai edes äänellä b) jättämään verkkooon taltioina

    siis tietenkin, mikäli se luennoitsijalle olisi ok. Uskaltaisin tuntemani Jaiku-possen puolesta arvuutella useita aktiivisia luento-etäosallistujia tällä kurin.

    VastaaPoista
  23. Ad Anonyymi - TVkaista on verkkotallennuspalvelu, maksullinen ja tekijänoikeusjärjestöjen mielestä laiton, minusta selvästi laillinen.

    Palvelu tallentaa maksua vastaan kahden viikon ohjelmat valituilta kanavilta (minulla 5 vai oliko 6), se jatkaa sitten äänittämällä päälle. Tallenteen voi siirtää myös kovalevylleen pysyvästi.

    Saa olla eri mieltä, mutta minä pidän tästä kovasti. Vähän väliä kuulee esim. ajankohtaispätkistä tai dokumenteistä, joissa oli eilen tai toissa päivänä jotain hyvin kiinnostavaa. - Selvät tapaukset pyrin tietysti tallentamaan digiboksiin.

    Kuulemani mukaan TVkaistaan tulee näinä aikoina lisä, jonka avulla tallenteita voi kasoa television ruudulta.

    Minulla tietokoneen näytöllä kotoa käyttävissäni oleva aika hidas 1 Mb yhteys riittää, vaikka saattaa joskus hiukan nykiä.

    VastaaPoista
  24. JK:
    ... Jyrki Kasvin, Kari Haakanan, Osmo Soininvaaran sekä Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen blogien vika on se, että ne ovat liian asiallisia.

    Vika ja vika. Makuasia onko se vika, josei nyt kokoaika alennu suuren yleisön kosiskeluun.

    VastaaPoista
  25. Vähän minua huvittivat mainitsemasi "asiallisesti tehdyt" blogit. Yhtä niistä nimittäin seuraan siksi, että ns. tunnen tyypin. Seuraan, jotta tietäisin, mitä tyypille kuuluu. Ja luulen aina saavani aavistusta siitä.

    No, oikeastaan taidan seurata tätä Sinun blogiasi nykyään vähän samasta syystä. Minusta tekstisi eivät ole milloinkaan sellaisia, että niitä lukisi päällystakki päällä ja kelloa katsoen. Bussissa voi kyllä lukea, jos on yli puolen tunnin matka, tai kahvilassa, jos on ottanut printin, niin kuin minä nykyään aika usein otan, kun koulussa on uusi, hieno väritulostin.

    Itse olit joskus kovasti sitä mieltä, ettet kirjoita blogissasi päiväkirjaa, ja minä taas sitä, että kylläpä kirjoitat.

    Tokihan sinä mainostat itseäsi tuolla yllä näin: "Jukka Kemppinen, b. 1944, professor (Information Law), former judge (Court of Appeals). Ph.D. etc., author (poetry, fiction, non-fiction) and translator from so many languages; far more than 1 000 articles in reviews, journals, magazines, newspapers etc. Now blogging mostly in Finnish, occasionally English." Jos antaa lukijoilleen tuollaisen ansioluettelon, saa luultavasti palautetta, jossa arvioidaan kirjoittajan tietämystä, osaamista, viisautta ja monipuolisuutta. Jos olisit vain Jukka Jokunen tuolta jostakin ja kertoisit, että kävinpä tänään Alepasta ja ostin kilon mämmiä naapurille, saisit todennäköisesti aika pian palautetta lähinnä siitä, millainen ihminen olet.

    Runoutta Sinä kuule olet. Saahan sitä hämätä, mutta turha luulla muuta.

    VastaaPoista
  26. Ooja!
    Tuli selväks, kiitos!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  27. Jotkut, maalikylilläkin arvostetut bloggaajat tuntuvat usein googlen tai wikipedian etäispesäkkeiltä. Mikäs siinä, ei mikään, jos etsii "puhdasta" (he-he) tietoa... ja viittii väistellä ns. argumentteja. Ei siinä mitään.

    Tämä blogi opettaa ovelammin, tai ei ainakaan tyhmistä - siis mua. Sitä kivempaa, ellei kivinta, on kirjoittajan tyyli, joka liukuu lakityylistä kvittailuksi ilman välimerkkejä! Harva sitä osaa. Urpo osasi.

    Ja ehkä Aku Ankan puhuva koira; tietysti se, fiksu kun on, on oppinut kirjoittamaan myös. Tiedä vaikka jo kauankin on... haastellut ilimaa Willmanstrantissa?

    VastaaPoista
  28. "Ei pidä yrittää olla asiallinen aamusta iltaan."

    Naulan kantaan. Lisäisin vain, että sama pätee oikeassa olemiseen. Erkki Tuomiojan Blogi on tässä suhteessa pahinta lajia. Jaanava asiallisuus ja ainainen oikeassaolemisen varmistelu vie potkun hyviltäkin tarkoituksilta.

    Tosin sekä Soininvaaran että Tuomiojan Blogit ovat jo aikoja sitten yltäneet huikean parodian asteelle - kuten miehet itsekin. Oden viimeaikaiset seikkailut Halla-Aho wonderlandissa pitäisi jonkun koiranleuan kirjoittaa radiokuunnelmaksi.

    VastaaPoista
  29. Tämä ei jälleenkään mihinkään liity, mutta jos blogin henkeen haluaa yhdistellä toisilleen "vieraita" asioita siten, että ne tuottavat jonkun kolmannen, ennustamattoman fiiliksen, suosittelen Kemppisen blogin lukemista bluegrassia kuunnellen.

    Nimim. Tohtorin olkihattu

    VastaaPoista
  30. Soininvaaran blogia en lue, mutta muuten tämä fiksu ukkeli saa minut ristiriitaiseen tunnetilaan.

    Tykkään siis tästä menninkäisen näköisestä viisaasta miehestä, joka uskaltaa ajatella itse ja kertoa ajatuksensa myös muille - mutta toisaalta minua ärsyttää hänen nykytilansa.

    Että on äijällä otsaa kehuskella olollaan ja suositella sitä muillekin: vetelehtikää ensin veronmaksajien kustannuksella turhan panttina eduskunnan lihapatojen ja ilmaisrahojen äärellä 15 vuotta ja ryhtykää sitten veronmaksajien kustannuksella hyvätuloiseksi eläkeläiseksi ja asukaa keskellä Helsinkiä ja ajelkaa polkupyörällä ympäri maata ja maailmaa - ja tämä on kuulkaa hienoa, oikeaa ja ekologisesti kestävää elämää.

    Pelkkää omahyväisyyttä se on. Halla-ahokin on älyllisesti rehellisempi.

    (Nyt voikin tarttua rauhoittuneena töihinsä, jotta kansan erilaisilla edustajilla riittää tuhlattavaa.)

    VastaaPoista
  31. Loppujen lopuksi vain pinnallinen on näkyvää ja vain maailma koostuu pienistä asioista.

    Kaikki muu on sitten suhteessa näihin.
    Syvyys syntyy pohjan ja pinnan suhteesta.

    VastaaPoista
  32. JK
    Yritykset yrittävät valvoa, mitä niistä kirjoitetaan.

    Ja etujärjestöt - kuulin, eräs linnake oli tässä yrittänyt järkkäillä potkuja mulle.

    VastaaPoista
  33. jahah, yllä väärään ketjuun postasin.
    Hmmpyh!

    VastaaPoista
  34. Mä en kestä enää. Pian en enää kestä. On liian sikamaista tyyliä eikä kukaan seiso minun vierellä tai taustalla. Kukaan ei minua auta.

    Minä en ala enää. Saa kaikki asiat jäädä: kirjoitan kirjan miten alhainen Suomi on ystävälliselle ja miten loistava maa se on mafialle.
    Miten paha saa paitsi palkkansa niin rahaa ja mainetta. Miten ahkera, avoin ja altavastaaja saa hirttäytyä ja joutuu jokeen sadistipoikien takia; ne jotka eivät häpeä. Häpeämättömät. Uusi filmi: ei lainsuojattomat vaan häpeämättömät. Eivät häpeä vaan on uusia entistä sikamaisempia tavoitteita nyysiä entistä taitavammin ja heittää entistä taitavammin lokaa toisen päälle.

    Kyllä maa on kehittynyt sairaaksi.
    Minä haluaisin jonkun oikeamielisen ja oikeaoppisen tuen: en pelkkää ulkopuolista siteerajaa. On siis vain kauniita sitaatteja roistojen maassa?

    VastaaPoista