Idea ei ole suojattu

Se riippuu tietenkin siitä, mitä ’idealla’ tarkoitetaan.

Jopa juristi huutele joskus – tekijänoikeutta ja patenttioikeutta ei saa sekoittaa. Patentti suojaa ideaa.

Vastaan tähän aina: nolla pistettä.

Tekijänoikeus suojaa sellaista persoonallista muotoa, johon tekijänoikeuslain tarkoittama jokin on muokattu, jollaisena se on ilmaistu. ’Muoto’ on kieltämättä Aristoteleen sanoja ja idea Platonin, mutta tässä ’muoto’ tarkoittaa havaittavaa ja toistettavaa. Tekijänoikeuden kohde on yleensä välittömästi tai tallenteelta aistittavissa ja eräissä tapauksissa ulkomuistista toistettavissa.

Tekijänoikeudessa ’idea’ on esimerkiksi ajatus eläinten parissa kasvaneesta lapsesta, josta kasvaa suurikin sankari. ”Tarzan” ei todellakaan ollut ensimmäinen versio tästä. Rooman uskonto perustui samaan ideaan. Suden ruokkimia pikkuisia oli kaksi, Romulus ja Remus.

”Teräsmiehestä” käytiin Amerikassa oikeutta. Salaperäisiä, esimerkiksi ulkoavaruudesta peräisi olevia voimia ja valehenkilöllisyyttä käyttävä päähenkilö oli pelkkä idea, joka ei saanut suojaa.

Tarzan ja Teräsmies on tässä tarkoitettu vetoamaan arkijärkeen. Eihän se voi toisin olla.

Patentti on hiukan vaikeampi.

Alumiini on alkuaine. Alumiinin eristäminen bauksiittisavesta oli idea. Alumiinin käyttäminen erinäisiin rakenteisiin oli idea. Alumiinia käytettiin niin ahkerasti lentokoneisiin, että sitä nimitettiin (Suomessa) joskus ”lentokonemetalliksi” tai ”kevytmetalliksi”.

Alumiinin teollinen valmistusmenetelmä saattoi olla patentoitava keksintö.

Kinkkupaperi eli hopeapaperi eli alumiinipaperi ja ”folio” ovat ideoita. Silikonin lisääminen puhtaaseen selluloosapaperiin oli patentoitava keksintö (yli 200 astetta syttymättä kestävä ”leivinpaperi”).

Aramidikuitu ”Kevlar” oli patentoitava keksintö – se oli uusi aine. Kuitumainen lasi ei ollut keksintö. Monien ohuiden kuitujen tavaton vetolujuus oli tieteellinen oivallus. Kuituvahvisteinen polymeeri eli kaupan ”lasikuitu” oli patentoitava keksintö.

Joko lukija on sekaisin?

”Idean” mahdollista patentoitavuutta tutkittaessa ensimmäinen kysymys on ”miten”. Englanninkielisessä juridisessa kirjallisuudessa on käsitelty yli 150 vuotta idea – ilmaus –kaksijakoa. (Idea-expression dichotomy.) Idea on asia erikseen, mutta miten siitä tehdään jotain uutta, keksinnöllistä ja teollista, on tärkeä kysymys. Jos se on ratkaistu, tulos voi olla patentoitava keksintö.

Tietokoneohjelmia koskeva EY:n vuoden 1991 direktiivi sanoo suoraan, että taustalla oleva idea ja periaate jäävät tekijänoikeussuojaa vaille. Sama koskee itse asiassa patenttisuojaa.

Euroopan Patenttiviraston ohjeissa ja verkosta löytyvässä Patentti- ja rekisterihallituksen julkaisemassa Patenttikäsikirjassa tähdennetään käsiteparia ’tekninen ongelma’ – ’ongelman ratkaisu’.

Edelle kirjoitettuun – alan alkeiden esitykseen – liittyen yleistän, että ’idea’ on usein hyvin lähellä ongelman hahmottamista. Patentoitava keksintö on sitten tuon ongelman toteutettavissa ja toistettavissa oleva ratkaisu.

Patenttioikeutta koskevien selvitysten sotkuisuus johtuu yksinkertaisesta syystä. Me alan juristit pidämme yllä valkoista valhetta patenttialan yhtenäisyydestä. Patentin ja keksinnöt käsitteet olisivat muka yhtenäisiä tai johdonmukaisia.

Se ei pidä paikkaansa senkään vertaa kuin esimerkiksi rikos- tai hallinto-oikeudessa; tiedämme tyydyttävän tarkasti, mitä tarkoittaa ”tappo” ja mitä ”arkaluonteinen henkilötieto”. ideaa, keksintöä ja patentoitavaa keksintöä emme todellisuudessa osaa kuvailla välttävästi.

Siksi lävitse rehellinen tapa on tunnustaa, että nämä käsitteet ovat historiallisia ja elinkeinoelämän omaksumien käytäntöjen hapattama. Jopa lain selvien sanojen vastaavasti tulkinnat ovat virastoissa ja tuomioistuimissa ennen kaikkea omaksutun perinteen mukaisia eli historiallisesti oikeita.

Valitettavasti myös tekijänoikeuden puolella on aikamoinen määrä yleiskielen vastaisia merkityksiä.