Sir Hugh Laddie died on November 29th. He was 62 years old.
…quae nunc abibis in loca…?
He stepped down from the court a couple of years ago. I never asked him why. He, however, told something. The British judges are duly admired in all world. They pay a price. It is a lonely job, in any case on the appellate level.
He had recently started as a professor of Intellectual property Law at the University College London.
When I come to think of that, Pumfrey also died recently. Same court.
Sir Hugh was one of the best-known experts of copyright and patents in all world. The tremendous book on copyright (Laddie – Prescott – Vittoria et. al.) is in a class of its own.
I publish here some photos from last time in Helsinki, some years ago.
The trout and salmon we often discussed continue their life in the brooks of this country. So do friends, for a while.
Bearable load of soil on his coffin on my behalf, too.
VastaaPoistaClaude Lévi-Strauss wouldn't be needing even that, though.
Condolencies.
VastaaPoistaDidn't know the person, don't know much of the subject. But the background is of interest - was he appointed to the Bench from the Academia or, as more usual, from barristers' Chambers? Would it be thinkable for a barrister in the UK to become professor (even via the Bench) without any academic background?
Yritin lukea googlesta enemmän. Löysin linkin toiseen sir Hugheen: sir Hugh de Fokke. Onkohan sukua?
VastaaPoistaOli erilainen mies hänkin.
Englannin vanhanaikaisen tarkka tapa luokitella ihmisiä Common Rights'määritelmän mukaan tulee väistämättä aristokratia mieleen ja niitten uskomukset, jotka nojaavat mm Viktoriaaniseen kirkkoon. Should and should. Should and ought to know. Kant - mutta ei samalla lailla kuten kontinentaalilla pohdinnalla. Engelsmannit ovat nopeita heittämään herjaa (ks. kuva, joka minun blogissa tänään) mutta samalla äärimmäisen negatiivisia mm sille, että joku todella olisi esim. promiskuiteettinen tai seksuaalisesti vapaa. Häpeä on tabu.
...
Ks. siis http://homogarrulus.wordpress.com/
ja miesihanteet, joiden esikuva on sitä missä uskotaan, että ns. terve mies asuu. Ja jos tässä ovat kuva terveistä miehistä heidän huumorinsakin on silloin terve. Mutta - ei olekaan ehkä: minun mielestäni englantilainen kirpaiseva huumori on hyväksi, jos ei samalla suoda kiusaamista sen varjolla. Silloin annetaan nimenomaan perverssin identiteetin esikuva tuomita myös tilanteissa, jossa kyse voi olla päinvastaisesta asetelmasta. Oppikaamme siis mikä on a) olla terve ja mikä b) ei ole sitä. Huumori on sellainen miellyttävä ja yllättävä muoto, jonka takia myös fundamentit menevät sekaisin. On niin kiva uskoa heitä; heidän läppä on hauska. Mutta tuomio ei saisi silti seurata "läppää" vaan oikeutta.
Muuten mennään puihin (kuten ollaankin menty).
Itse näen huomiotalouden olevan tila tai uskomus, jossa palvotaan enemmän ja enemmän sairaita ihmisiä, senkin takia, että se luo tunteen näkyvyydestä; pelastuksesta. Mutta on harha. Tavallinen ihminen tietää kuolevansa joskus ja hänelle on silti parempi, että on reilu elämä eikä reilu kuolema.
Yleensä kukaa ei oo paree ku toinenkaa, tuskin niinkää hyvä.
VastaaPoistaMutta mainitusta Siristä erikseen: RIP minunkin puolestani.
ad frank
VastaaPoistaei siinä mitään, jos joku on jotain.
arkkuun on lyhyt matka. arvostakaamme toisiamme ennen sitä.
By the way, is he still dying.
VastaaPoista