Sivun näyttöjä yhteensä

4. joulukuuta 2008

Voimautetaan roimasti



Aamutelevisiossa puhuttiin niin viisaita, että en ymmärtänyt mitään. Luulin että keskustelu oli kuvattu navetassa, mutta röhinä tulikin asiaintuntijoilta, joista yksi oli Ilkka Niiniluoto.

Tätä ei pidä ymmärtää liian ilkeästi, koska olen radio-ohjelmissa itse yrittänyt olla röhisemättä ja huojumatta – molemmat nykyajan tapoja.

Kukaan ei enää tee puhuessaan lainausmerkkejä sormilla. Radiossa se olisikin huonompi idea.

Empowerment on siis nyt voimauttamista, ja ennen pitkää saamme tietää, mitä se tarkoittaa. Sanakirjan mukaan se tarkoittaa, eiliseen kirjoitukseeni viitaten, että köyhä ei saa olla, kun on oltava vapaa, osallistuva, ihmisarvoinen, arvostettu, yhteisöllinen ja jotain vielä. Mutta persaukisia ei voimauteta.

Luikin illan suussa kotia kohti ontuen, koska pilkka oli osunut omaan nilkkaan. Tekijänoikeudellisen yhdistyksen jutussa olin itse puolestani käyttänyt mahdottomia kielikuvia.

Moitin ystävääni Alaspäätä, että tuottajat ajattelevat oikeuksiaan liiaksi ravintoketjun termein. Kun nyt on alettu puhua informaatiosta ”ekosysteemeissä”, niin oikeuksien haltijan ei pitäisi huudella ravintoketjun yläpäästä: olen lihava ja tahdon syödä itseni vieläkin lihavammaksi.

Alkujaan Yochai Benkler, jonka ”The Wealth of Networks” on toivottavasti jo kaikille tuttu, viittaa informaatiodiversiteettiin eli informaation MONIMUOTOISUUTEEN.

Päivän teemoissa se tarkoitti, että musiikkia on saatava ilmaiseksi kirjastosta ja verkosta ja lisäksi maksullisena.

Se keskustelu, onko tekijä miten oikeutettu palkkioon ja asiakas kurja varas, ei ole uusi. Sitä käytiin jo 1800-luvulla ja itse asiassa Locke ja Voltaire kävivät sitä 1700-luvulla.

Kokouksessa paikalla ollut Anderzinin Matti, vanha ja viisas, esitti välihuudon: oli asia mikä tahansa, keskustelu on aina sama.

istuimme Matinkin kanssa komiteoissa 70-luvulla, kun hän edusti ensin Yleä ja myöhemmin Erkkoa.

Monimuotoisuudella tarkoitan, ettei se ole välttämättä tekijöiltä pois, mikä on lukijoille (kuulijoille) hyväksi.

Se iskulause, että kansa tarvitsee tietoa on ”voimauttamista”, josta Lenin ja Hitler olisivat olleet täysin samaa mieltä.

Kansa tarvitsee monenlaista tietoa, etenkin ristiriitaista, epäilyttävää, askarruttavaa, opettavaa, viihdyttävää, tyhmistävää.

Keskeistä on, ettei informaatio eli tieto ole peräisin pelkästään valtakunnankanslerin toimistosta tai pääministerin kansliasta.

Sananvapaus on aika tyhjä oikeus, jos on joku käskemässä, mitä on sanottava.

Vapautta on muun muassa kahta päälajia, vapautta jostakin ja vapautta johonkin.

Sananvapaudessa toinen lohko olisi vapaus ennakkotarkastuksesta (sensuurista) ja toinen vapaus toimia siten että voi käyttää sanaansa tai vastaanottaa toisten sanaa pelkäämättä pamppuja ja pyssyjä.

38 kommenttia:

  1. Senkun voimauttavat - umpikultaisen vasikan peräänkö pitäis nyt juosta. Sain päivän vedostusurakan tehtyä. jeeh!

    VastaaPoista
  2. Vapaus on arvokkainta, mitä voi saavuttaa. Se on kuitenkin vain vapautta tehdä "oikein".

    VastaaPoista
  3. Ihmettelen noissa hyvitysmaksuissa yhtä juttua. Ennenkuin niistä päätti opetusministeriö, niissä ei ollut ALV. Nyt kun niistä päättää valtioneuvosto niin niihin lisätään alv (teoston sivuilla juttu).

    Onkohan ALV ollut ennen vapaaehtoinen, ja nyt valtioneuvosto määräsi sen sinne ihan ilkeyttään ?

    VastaaPoista
  4. Informaatio ekosysteemeissä on varmaankin siellä troofisessa alapäässä. Muistutan itseäni aina välillä tästä faktasta: maapaallolla on kahdenlaisia organismeja, yhteyttäjiä ja loisia.

    Me loiset emme vielä osaa paskaakaan.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa köyhien tuottavuusohjelman omatoimisiin talkoisiin.

    Omaishoito on kai tuota empowermentia.

    T.

    VastaaPoista
  6. Minulla on hämärä muistikuva japanilaisesta proosasta jota tässä blogissa on sivuttu. Tahto,......halu, jano. Harvoin kohtaamme silmästä silmään (tai kurkusta kurkkuun). Vielä harvemmin jäämme kohtaamisesta kertomaan.

    VastaaPoista
  7. Kuvasta tulee voimakkaasti mieleeni Kanarian Playa de las Americas ja siellä hotelli Mediterranean viereinen rakennuskompleksi.

    Taisin nähdä osan siitä tv-lähetyksestä, jossa voimautettiin voimakkaasti. Piti ottaa rennie. Sanan käyttö asiaa selittävänä meni hutiksi minun kohdalla. Mutta näyttikin siltä, että käyttäjä halusi nostaa itsensä toisten yläpuolelle sillä, että oli keksinyt ottaa ko. sanan käyttöön oiken tv:ssä. Lyhyt ja epäselvä niinkuin perustuslaki.

    VastaaPoista
  8. Eduskunta on menestyksellä ulkoistanut omaa ajatteluaan etenkin Suomen Pankin valtuustolle. Sehän hallinnoi myös Sitraa ja Ulkopoliittista instituuttia. Yhdenkään tekemisiin ei kansanedustajilla ole nokan koputtamista, kulkivatpa kalsareissa tai ilman.

    Nuo eduskunnan alaiset asiantuntijainstituutiot sitten puolestaan voimauttavat kansanedustajia, kuten Sitra viime eduskuntavaalien jälkeen kurssittaessaan uusia kansanedustajia Jumalan asemaan nostetun talouden ns. pyhistä realiteeteista.

    Oletettavasti samaa epäpoliiittisuutta suunnitellaan kabineteissa myös puolustusvoimien johtamiselle komentajan viran määräaikaistamisen kautta.

    VastaaPoista
  9. Ad Kaminiitto: - olette te aika eteviä. Oikein tunnistettu. Haltioiduin tuosta paikasta. Mitään yhtä kammottavaa huonon maun temppeliä ei ihan äkkiä löydä.

    Playa d.l. Americas on ihastuttava paikka. Laittaudun aamulla parvekkeelle seuraamaan auringonnousua, joka on äkillinen, ja paneudun lukemaan jotain vaikeatajuista ja hyvin kirjoitettua. Sitten tunti kävelyä keskellä ei-mitään, espresso ja lounaaksi kaupasta jotain vihannesta ja hedelmää...

    Oat sikäli hyviä ammattilaisia nämä espanjalaiset, ettei siellä vähällä sairastuta eikä vaaranna itseään. Erikoisen nautittavaa on, ettei ole mitään näkemistä.

    VastaaPoista
  10. Hevonen voimautuu,

    renki voimauttaa,

    isäntä voimaututtaa,

    yhtiö voimaututattaa.

    VastaaPoista
  11. Näissä köyhyys- ja vääryyskeskusteluissa minua ärsyttää niiden epämääräisyys.

    Jokainen heittelee toinen toistaan hersyvämpiä ja itkettävämpiä herjoja näiden "voimauttajien" sun muiden niskaan - silti muistelen itse mestarin kerran kertoneen, ettei "niitä" ole olemassakaan!

    Onko siis "niitä" vai eikö "niitä" ole?

    Pakkohan "niitä" on olla olemassa, kun ne eilistenkin kommenttien mukaan ovat syyllisiä ihan kaikkeen surkeuteen, syrjintää ja sumplintaan, mitä Suomen maassa tapahtuu.

    Ennen "niitä" sanottiin herroiksi, pummeiksi, porvareiksi, fasisteiksi, sosialisteiksi, kommareiksi, roistoiksi, riivatuiksi - ihan sanojasta riippuen.

    Kutsuttukoon "niitä" tästäedes vaikka voimauttajiksi, niin saadaan "niille" edes jokin nimi.

    Vitun voimauttajat, ne pitäisi hirttää munistaan... niin, kai ne miehiä ovat?

    VastaaPoista
  12. Jossain juuri näin listan "too 90s" ilmiöistä, siis sellaisista käsitteistä, joita ei muka kehtaa käyttää, kun ovat jo niin vanhahtavia. Empowerment oli kai kakkosena.

    Mieleen tulee toinenkin anekdootti. Finlandforthoughtissa (joka muuten lienee suomalaisen kannalta maailman masentavin keskustelupalsta) ämerikkalainen täti-ihminen neuvoi verotaakkansa alle nujertuvia suomalaisia voimaantumaan. Niinpä, ehkä sitten saisimme tännekin yhtä hyvän yhteiskunnan kuin Amerikoissa!

    Väärinkäytöksistä huolimatta pidän "voimaantumista" hyvänä käsitteenä noin niinku työkalumielessä. "Lopeta alamaistelu ja voimaannu!" Tuo tarkoittaa käsittääkseni, että ihmisen täytyy oppia tuntemaan ja tietämään valtansa ja sitten käyttämään sitä.

    Äkkiseltään se voi kuullostaa individualistiselta huuhaalta, mutta Jenkkilöissä käsitettä on käytetty nimenomaan -- tai ainakin myös -- kollektiivisesti. Naisten, mustien ja kenen kulloinkiin täytyisi oppia vaatimaan.

    Seuraavaksi toivon, että miehet voimaantuvat. Meneehän meillä tilastojen mukaan surkeasti naisiin verrattuna, ja siitä huolimatta viimeisimmän tasa-arvobarometrinkin mukaan valtaosa suomalaisista kuvittelee, että naisilla menee huonommin.

    VastaaPoista
  13. Nyt kun olen opettanut minua opettaville professoreille, dosenteille, lehtoreille ja assistenteille ja kirjastoihmisille mikä realismi on ruohojuurista (eli oikeasta elämästä) niin pääsee pikkuhiljaa eteenpäin elämässä. Koska heille sadut, fiktiot ja juorut edustivat realismia. Siitä leipoivat omia mieli- ja kielikuvia ja niistä rykästiin ja kröhättiin uskomuksia.
    Navetta.

    Nyt kun olen nämä pikkuasiat saanut viestitettyä (vaikka patti otsassa uhkasi puhjeta) ja maksanut useamman satasen psykiatrille jonka luo piti mennä näyttäytymään että näkevät, että on aivan normaali ja rupeaa potuttamaan tämä yksisilmäisten kerho tässä maassa.

    Miksi psykopaateille annetaan etuoikeus (ja testeissä heitä juuri löydetäänkin: kaikki tehdään nykyään niin alhaisen moraalin kautta mitä Ruotsissa ei pääsisi tapahtumaan, koska siellä ruohojuuret ovat pääasiassa sellaisia mitä minäkin; reagoivia. Täällä ei saa reagoida vaan silloin ollaan "hulluja" tai "huonosti käyttäytyviä".).

    Minä siis maksan siitä, että saan elää normaalia, terveen ihmisen elämää jota psykopaatit estävät. On menty aika pitkälle näissä nokkeluus-ihanteissa. Milloinkohan Suomi alkaa havahtumaan?

    Voimannutin teoreettiset luutantit, joiden nivelet olivat kankeita ulkoaopitun kielen takia (Tuntematon sotilas). Suomen ihanat päättäjät eivät oppineet ikinä kieltä sisältäpäin omasta minuudesta vaan ryhtyivät röhimään ja kröhimään kuten nyt sana "aivan".

    Hiivatti, että tekee mieli kääntää selkä kun joku sanoo sen opitun sanan "aivan". AIVAN AIVAN AIVAN.
    Papukaija-kansa? Voimaannutan ja vien viestiä lattiatasosta - miten lattian lähellä on sekä huono että hyvä elää. Eikö kellään kuitenkaan tullut mieleen se, että minä halusin kuitata jotain vanhoja typeriä DDR:pelkoja, jotka sotkiva ensimmäiset elämäni vuodet. Kun nautaeläimet uskoivat, että isäni oli roisto joka puolsi DDR:ää? Mutta kun ei ollut. Oli vain politikko ja siihen aikaan kaikki politikot olivat myös DDR:ssä aivan kuten me ollaan nyt mm Baltiassa. Onko nekin sitten 20 vuoden päästä lukittu johonkin salaiseen kaappiin, mitä ei saa näyttää. Kiva tapa pelotella ihmisiä.

    Mutta laskun maksaa lapset. Myös minun. He maksavat sen, että minun piti tajuta miksi en päässyt minnekään. En ollut itse syypää: syypää oli mätä politiikka ja mädät johtajat yrityksissä ja vielä mädempi yliopistoporukka, joka jemmaa tietoa ja siirtää tietoa ja seisoo silmät sinisinä kieltämässä kaiken. Minäkö, ai minä. Maailman ihanin pikkuäidinpikkupoika. Minäkö? Ovat kuin pupujussit navetan karsinassa; södesti pörrösiä, että äidinvaisto heräisi. Mutta taustalla oleva näkee, ettei siinä enää äidinvaisto herännyt vaan nimenomaan viha. Viha taktikoivista ammattilaisista, joille oli annettu aivan liian suuri määrä valtaa. Pitää olla aikuinen, jos valtaa saa käsiinsä. Ei riitä, että on ns. osaava. Jos on väärä moraali pitää ensin kasvattaa itseään sen suhteen. Se taas vaatisi, ettei perhe ehdollista ja määrää ja sen vallan menettämistä on lähes elämän menettämistä. Aivan kuten romaaneilla. Pitää kuulua heimoon.

    Näin se menee. Mutta Suomella on perustuslaki ja moni prosessi menee nyt perustuslain vastaisesti vaikka stoorit ovat olemassa sitä varten, että nauta ja puput ja kaikenkarvaiset kotieläimemme löytäisivät syyn miksi saavat jatkaa. Kurjaa. Lasten takia kurjaa. Miksi suomalaisten lasten tulisi maksaa ulkolaisten mässäilyt? Miksi suomalainen mies rakastaa huomiota niin paljon, että piutpaut välittävät miten syy ja seuraus vaikuttaa moneen polveen?

    Mennään vaan ja suljetaan korvat. Kiusataan kun ei muuta keksitä.

    VastaaPoista
  14. Eivätkös ne ole Jumalia, jotka voimauttavat? Ja miten niin persaukisia ei voimauteta?

    Rikkaat voimautetaan yhä rikkaammiksi ja persaukiset yhä persaukisemmiksi, kuten Jumalat ovat säätäneet, jotta kaikki saisivat kylliksensä, eikä kenelläkään olisi syytä napista.

    VastaaPoista
  15. Stubb miettii onko se vähän löysää toimintaa:
    http://areena.yle.fi/toista?id=1697209
    minun täytyy heti googlata "stubb" ja katsoa kuka tämä mies on.

    VastaaPoista
  16. Kuvastako se erämaa tuli mieleen? Joskus joku konferenssi oli ollut Cincinnatin Disneylandissä ja tyttö kuvaili sen painajaismaisuutta, eikä ruokaakaan saanut kuin kalliilla jotain töhnää. Ja Vapaa Ihminen duunaa terveytensä kustannuksella nappulaa pinoon päästäkseen tuollaiseen paratiisiin! Ja painokoneet louskuttaa katteettomia dollareita, jotta maailman meno näyttäisi normaalilta. Kauanko onnistuu - tehdäänkö arvauskisa? Viikkoja, kuukausia, vuosia?

    Taisto Summasen runovihko on hyllyssä ja äitiruno tuttu, Danten Helvettiä olen alusta osannut ulkoa. Nyt luen uneksivan hitaasti sitä Kimmo Pasasen kirjaa Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa, tunnen kiinalaisen vuoren merkin ja veden merkin ja ihmisen, naisen, ison, pienen ja jotakin vielä.
    "Jotakin muuta, jotakin mitä kaikki muut eivät tee." Se on tsekkiläisen naisen runosta, jota nyt en löydä.

    Joihin kohtiin eilisessä Petjan listassa voisin vastata ikävä kyllä. Mutta siinä ei ole kaikki ja minulla on vapaus valita, voin joko katkerana sanoa: a) kaikki nämä vuosikymmenet olen sivusta katsellut, kun muut saavat työskentelyapurahoja, tai b) kaikki nämä vuosikymmenet ole kuulunut enemmistöön.

    VastaaPoista
  17. No tässähän sitä käännettiin kätevästi substantiivi verbiksi, ja oikeinhan se on käännetty jos oli ihan kansleri asialla - vai oliko... Ja jotkut tuossa näyttävät samaan syssyyn kehittävän sen refleksiiviverbiksi!

    VastaaPoista
  18. oikeuksien haltijan ei pitäisi huudella ravintoketjun yläpäästä: olen lihava ja tahdon syödä itseni vieläkin lihavammaksi

    Eivät myöskään huutele noin vaan enemmänkin, että "tuo artisti tuolla alhaalla on nälkäkuoleman partaalla, kuluttajia pitäisi kupata enemmän - varkaita kun ovat kaikki tyynni".
    Ja jotkut sitten uskovat..

    VastaaPoista
  19. Harri,
    mulle tulee mieleen toinen v-kirjaimella alkava sana. Jota tosin yleensä ei taivutella.

    Ps. Tuo kuva an sich voisi olla Berliinin Olüpialaisista.

    VastaaPoista
  20. "What"s Up, Doc?"

    Ohimennen sanottuna, bongaan tuosta kaksikin virhettä.

    Perhaps you fourgot to take that left toin at Albukoikee.

    VastaaPoista
  21. No epämääräistän sitten hiukan lisää tätä epämääräistä köyhyys- ja vääryyskeskustelua.

    Tosin kun Anatoli Vasiljevitš Lunatšarski kirjoitti, että jos vallankumous antaa taiteelle sielun, niin antakoon taide valankumoukselle kielen...... niin se se vasta olikin epämääräistä.

    Samoin aika epämääräiseltä vaikuttaa moni muukin asia, kuten ...... hmmmmm, vaikkapa esimerkiksi tuo Pentti Haanpään käymä kirjeenvaihto, josta nappaankin tähän huvikseni pari epämääräisyyttä - vääryys osastoon ensin siis....

    Helsingissä 18.8.1930

    Herra Kirjailija Pentti Haanpää

    Vastaukseksi arv. tiedusteluunne ilmoitamme, että johtokuntamme vasta tänään valikoi syyskautena julkaistavan kirjallisuuden. Ylettömän runsaasta tarjonnasta voitiin muiden kustannettavien paljouden vuoksi ottaa vain pieni murto-osa. Niinpä emme voineet käyttää hyväksi teidänkään arv. tarjoustanne, joten meidän on palautettava käsikirjoituksenne.

    Kitämme arv. tarjouksestanne.

    Kunnioittaen
    Kustannusosakeyhtiö Otava
    (epäselvät nimikirjaimet)

    ja toisesta Haanpään saamasta kirjeestä vaan pätkä, kun muuten pitenee liikaa, eli tulee vieläkin epämääräisemmäksi

    (toukokuussa 1931) ......yhytin erään pojan joka pyysi minua kauppaamaan Sekalaistavarain myymälään ruskeita sametti housuja, menimme yhdessä, sillä hän lupasi vähän maksaa myynnistä, menin erääseen kauppaan Annankadulla ja poika jäi kadulle Pyysin housuista 50 mk. Kauppaan tuli eräs mies ja sanoi heti nämä housut ovat varastettu hänen toveriltaan Pelastusarmeijan yömajasta Mitäs siinä sanoin, ne ovat tuon toisen joka on tuolla kadulla noutivat pojan sisään soittivat poliisin ja meidät vietiin, sitä ennen poika sanoi, että jos sinussa, nimittäin minussa on vähääkään Roletaaria niin pelasta hänet sillä hänellä on 4 v. ehdonalainen tuomio, hän joutuu sen kärsimään, niin otin syyn päälleni Housuista sain 3 kk. erikseen.

    Noin ja sitten siis siihen köyhyys osastoon......

    Ja mainostaakseni samalla jälleen tässä tuota Kallis köyhyys kirjasta, lainaan siitä seuraavat epämääräisyydet;

    Perintätoimistojen kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Yksi uusimmista keinoista rahastaa köyhyydellä on "saatavakantojen osto". Tämä hämärä termi tarkoittaa käytännössä sitä, että firma myy perinnässä olevat laskunsa tai luottotappioksi kirjatut saatavansa eteenpäin toiselle yritykselle.
    Alalla liikkuu isoja firmoja. Saatavakantojen ostoon on erikoistunut Lindorffin tytäryhtiö Balancon Assets Oy. Sen velkasaatavien summa nousee jopa yli miljardin euron ja sillä on yhteensä yli 200 000 eri saatavaa.
    Suomen valtio myi vuonna 2000 roskapankki Arsenalin kautta haltuunsa tulleita saataviaan eteenpäin norjalaiselle Aktiv Hansa-firmalle. Saatavien yhteissumma oli 12,2 miljardia markkaa, mutta silloisen II valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen siunaamana saatavat myytiin Aktiv Hansalle vain 600 miljoonalla markalla. Saatavia oli yhteensä 76 000 kappaletta ja niiden kohteena oli kymmeniätuhansia suomalaisia.

    Tuo siis kirjasta Kallis köyhyys, eikä siinä suinkaan ole kaikki epämääräisyydet, siltä voi vaikka lukaista erään kunnanjohtajan lausuman:" Kasvukeskusten politiikka on äärimmäisen kylmää. Kunnissa on epävirallisesti sovittu, ettei työttömille ja syrjäytyneille anneta asuntoa." Ja sieltä selviää, että 2007 Helsingissä haettiin 1 300 häätöä.

    Ja vielä:

    Esimerkiksi Helsingissä toimeentulotukihakemuksessa pyydetään selvittämään seuraavaa:
    Mistä alkaen ja mille ajalle haette toimeentulotukea?
    Mistä alkaen, päivämäärä mille ajalle (päättymispäivämäärä)
    Pyydämme Teitä täyttämään hakemuksen kaikki kohdat ja allekirjoittamaan sen. Tuloista ja menoista on esitettävä tositteet. Puutteellisen hakemuksen käsittely viivästyy.
    Hakemuksenne käsittelyä varten teidän on esitettävä seuraavat tositteet tuloista ja menoista viimeisen kahden kuukauden ajalta:
    Henkilöllisyystodistus jättäessänne hakemuksen
    Verolippu tai verotodistus viimeksi vahvistetusta verotuksesta
    Kopio pankkikirjasta tai tiliote kaikista pankkitileistä.
    (Pankkiautomaatin tiliote ei käy, koska sitä ei voi yhdistää pankkitiliin.)
    Palkkatositteet
    Tositteet muista tuloista, kuten eläkkeet,
    työttömyysturva, vanhempainraha, sairauspäiväraha, lasten kotihoidon tuki, asumistuki jne
    Selvitys uuden työsuhteen alkamisesta ja ensimmäinen palkkakuitti tai selvitys työsuhteen päättymisestä ja viimeinen palkkakuitti
    Työvoimapoliittinen lausunto työvoimatoimistosta
    Opintotukipäätös ja opintolainan nostokuitit
    Selvitys opiskelusta
    Elatussopimus ja tosite maksetusta elatusavusta
    Todistus asuntolainan pääomasta sekä lyhennyksistä ja koroista kuukaudessa
    Pankkisiirrot erääntyvistä sähkö-, vesi- ja vuokralaskuista
    Vuokrasopimus ja talonkirjaote
    Kuitti maksetusta vuokrasta tai sen omavastuuosuudesta
    Kuitit terveydenhuoltomenoista tai sairaudenhoitokuluista
    Selvitys vireillä olevista etuuksista, mistä alkaen ja kuka on etuuden maksaja
    Selvitys oleskelusta Helsingin ulkopuolella ja ulkomaanmatkoista
    Muut tositteet, jotka selvittävät tilannettanne.

    Todistustaakka on siis hakijalla. Suomessa on olemassa maailmanmittakaavassa poikkeuksellinen ilmiö, eli sosiaaliturvan alikäyttö. Stakesissa on laskettu, että vain puolet niistä, jotka olisivat oikeutettuja toimeentulotukeen, saavat riittävät tuet. Suomessa saa vuosittain toimeentulotukea yli 200 000 kotitaloutta.

    No niin, olipa taas syvällistä ja tämä sitten vaikka - jäi kesken äsken äsken ratikassa - loppukevennykseksi.

    tulee joulukuu
    kylmänä ja märkänä,
    kiimaisena.
    ilman tervehdyksiä,
    kävelkää syliin istumaan, te olemisen yksinäiset
    morsiamet.
    alastomuuden tarkastajat,
    miehittäjän univormut tuulessa lepattaen,
    jakakaa ystävyyttänne
    tunnustelkaa kylmin sormin valtimoani.
    tiedän, että otteenne on voimakas ja että se jättää jäljen,
    en vain välitä siitä, sillä huomioni on kokonaan voimassa jolla teette sen.

    http://www.youtube.com/watch?v=G1PDaw7s3pY

    VastaaPoista
  22. Vapaudessakin on erilaisia lajeja, negatiivista ja positiivista vapautta. Olla vapaa jostakin ja olla vapaa johonkin.

    VastaaPoista
  23. Joskus kivikaudella, Jeesuksen eläessä, oli helppo saada "ikuisesti köyhät" uskomaan tuonpuoleiseen ihanuuteen, ja todellakin samaa jauhetaan vielä tänäänkin.

    Köyhyyden "NYT RIITTÄÄ" tuli ymmärrettävästi vastaan esimerkiksi Venäjällä "maaorjien" tajutessa ettei tulevaisuus tuo lapsilleen mitään muuta kuin samaa kurjuutta. Näin nähtävästi on ajateltu lähes kaikissa vapaustaisteluissa.

    Itsensä voi laittaa ismien vietäväksi, mutta tajutessa jälkeläistensä kulkevan kohti samaa, toivottomuutta, on monimuotoinen voimauttaminen jo lähellä.

    Tyytykäämme siis Eino Leinon sanoihin:

    "Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
    saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
    Olen kimallus tähden,
    olen pilven lento.
    Olen kasteisen aamun pisara hento.
    En ole poissa,
    vaan luoksesi saavun mukana jokaisen
    nousevan aamun ja jokaisen tummuvan
    illan myötä,
    toivotan sinulle hyvää yötä".


    ...niin kauan kuin tiedämme lapsellamme olevan mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  24. Henkilökohtaisesti olen iloinen, ettei nykyään enää tarvitse löytää sisäistä lastaan ja että tuunaaminenkin on vähenemään päin. Nyt siis vain voimauttamaan ihan kakskytneljäseiskana, jos tajuutte.

    Tapsan puuskahduksen köyhyyskeskustelun epämääräisyydestä ymmärrän. Tosin en osaa ajatella, että kovin moni muu aihe tuottaisi yhtään täsmällisempää keskustelua.

    VastaaPoista
  25. Ei ihme, että Kemppisellä on tylsää, kun on tuollainen päiväohjelma perillä! Voisin suositella aivan toisenlaista ohjelmaa, mutta jääköön... tämähän on kai jonkinlainen perhesivusto?

    Play d.l. Americas tietenkin on nyt aivan tylsäksi turistirysäksi ja pelkäksi auringonottopaikaksi tarkoitettukin, minäkään en oles sentään sinne koskaan eksynyt. Samalla saarella on monia muita todella viehättäviä paikkoja, esim. Puerto de la Cruz.

    VastaaPoista
  26. Kemppinen kirjoitti: " - -koska olen radio-ohjelmissa itse yrittänyt olla röhisemättä ja huojumatta – molemmat nykyajan tapoja. Kukaan ei enää tee puhuessaan lainausmerkkejä sormilla. Radiossa se olisikin huonompi idea."

    Eikö vanha herja ole, että ulkonäköni sopii radioon ja puheääneni korkeintaan televisioon. Ehkä radio-ohjelmassakin malttaisi olla paikallaan röhisemättä, jos äänessä olija voisi vaivihkaa heittää merkkejä, että enhän minä tosissani.

    Kerran Bulevardin aamukahvilassa istuneena ihmettelen, miten paljon intensiivisemmältä keskustelu, ja Kemppisen virne, tuntuivat korvin kuin silmin.

    Kemppinen kirjoitti: "Keskeistä on, ettei informaatio eli tieto ole peräisin pelkästään valtakunnankanslerin toimistosta tai pääministerin kansliasta."

    Onhan truismi, että tieto on informaatiota, muttei informaatio suinkaan välttämättä tietoa. Heil-miehet (Joseph Goebbels)ja spin-doctorit (Alaistar Campbell) jakelevat informaatiota, harvoin tietoa. Tuloksena samanlaista informaatiota tulee kunniallisistakin suista: rauha meidän ajallemme (Neville Chamberlain) tai WMD(Colin Powell).

    Voimautetut meillä on aina keskellämme.

    VastaaPoista
  27. Kaminiitto:

    "Kuvasta tulee voimakkaasti mieleeni Kanarian Playa de las Americas ja siellä hotelli Mediterranean viereinen rakennuskompleksi."

    Itse luulin Kemppisen käyneen Las Vegasissa. Annan kuitenkin voimautumisfilosofeille neuvoksi vierailla intiaanikasinoilla.

    T.

    VastaaPoista
  28. Suomessa valta on kansalla. Meillä.

    Me olemme ihan itse valinneet itsellemme sellaiset edustajat lakia säätämään ja maan asioista päättämään, jotka ovat syyllisiä täällä esitettyihin vääryyksiin ja köyhien kyykyttämiseen.

    Miksi emme vaiha heitä parempiin. Vaikka teihin?

    Lisäksi uskomme, että tämä meidän järjestelmämme on parempi kuin esimerkiksi Pohjois-Korean tai Zimbabwen. Monen mielestä kyllä huonompi kuin... niin, minkä?

    Sanon voimauttavia sanoja ja tämän: lopettakaa itku, parku ja valitus ja tehkää halla-ahot.

    VastaaPoista
  29. Ad Jyrki Virolainen - kiitos pidättäytymisestä. Puerto de la Cruziin en ilkeä mennä. Siellä on liikaa hovioikeudenneuvoksia.

    VastaaPoista
  30. Eikös niitä hovioikeudenneuvoksia, entisiä ja nykyisiä, ole ihan liikaa Suomessakin...näin olen kuullut kerrottavan

    VastaaPoista
  31. Ei valta ole kansalla. Tulee taas tarve kirjoittaa hitaasti.

    Demokratisen päätöksenteon ei ole tarkoituskaan tehdä päätöksiä, sillä demokraattia on aivan liian hidas ja raskas mekanismi päätösten tekoon.

    Näin demokratian tarkoitus on estää päätöksiä, tai ainakin hidastaa niitä.

    Oikeasti valta on siellä missä kyetään tekemään nopeita päätöksiä.
    Eduskunta voi sitten asettaa näille päätöksille esteitä, joka pakottaa päätöksentekijät taas luoviksi, miten he voivat tehdä mahdollisimman suuria päätöksiä mahdollisimman kustannustehokkaasti

    VastaaPoista
  32. Hitsi, noita ukkeleita - jos aikanaan olisi tilannut - olisi varmaan saanut halvalla? Olisivat kivoja kesämökin portinpielessä.

    VastaaPoista
  33. Hetkinen, ne onkin akkoja. Tai mitä lie. Kivoja kumminkin.

    VastaaPoista
  34. ad ihmisen täytyy oppia tuntemaan ja tietämään valtansa ja sitten käyttämään sitä.

    Härnää tuo kommentti. Kirjoita lisää jotakin yhtä nerokasta. Saatan heltyä kommentoimaan.

    VastaaPoista
  35. Valta on sillä, jolla on keppi hampaissa ja porkkana puoliksi perseessä. Jos keppi olisi puoliksi perseessä, olisi se liian lyhyt vallankäyttöön, tai liian pitkä.

    Porkkanan pituus ja ympärysmitta on EU:n erityisessä suojeluksessa.

    VastaaPoista
  36. Kuka täällä on puhunut demokraattisesta päätöksenteosta? Viimeksi sellaista on nähty punakaartissa ja huonosti kävi.

    Sanoin että meillä on valta vaihtaa päättäjät.

    Nopeat päätöksentekijät meillä (= markkinat) on valta vaihtaa nopeasti.

    Viisas päättäjä tekee sellaisia päätöksiä, ettei häntä vaihdeta. Kuten on nähtykin: ei ole juuri vaihdettu.

    Kun en viitsi itseäni tästä syyttää, niin syytän kansaa. Globaaleista ongelmista maailman kansoja.

    VastaaPoista
  37. Me olemme ihan itse valinneet itsellemme sellaiset edustajat lakia säätämään ja maan asioista päättämään, jotka ovat syyllisiä täällä esitettyihin vääryyksiin ja köyhien kyykyttämiseen.

    Minä en kuulu noihin "meihin". Eli siis "te" olette valinneet minullekin huonot edustajat. Kiitos vaan.

    VastaaPoista