Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
15. joulukuuta 2008
Silmitellen
Välillä on hauska julkaista ensin kirjoituksen toinen osa ja sitten ensimmäinen.
Matti Suurpään uuteen ja hienoon kirjaan ”Kuljin missä kuljin” palaan – tuttu mies, niin paljon yhteisiä ystäviä ja kokemuksiakin, vuodesta 1964.
Matti kumminkin kuvaillessaan kaupungilla toljailua, josta hänkin käyttää klingahtavaa nimitystä ”flaneeraus”, mainitsee Baudelairen esimerkin: paperikaupat, antikvariaatit.
Vieraassa kaupungissa kannattaa viivähtää paperikaupoissa ja antikvariaateissa, ja omassa ja tutussa sitä suuremmalla syyllä.
Viimeiset paperikauppani ovat Annankadulla ja Kampinkadulla. Toivon jatkuvasti, että esimerkiksi Hämäläisosakunta hankkii oman katunsa nimen takaisin; nyt sillä on jonkun presidentin nimi.
Annankadulla on sellainen henki, että muitta mutkitta voisi ostaa viisi arkkia konseptipaperia. Edellinen sukupolvi tai omistaja on kyllä jo poissa tiskin takaa. Kampinkadun liike on siitä erikoinen, että sieltä ihan oikeasti löytää ihmeellisiä tarvikkeita. Uskon että he hankkisivat jopa Rex Rotary –monistuskoneen vahaksia, jos heihin oikein vetoaisi.
Antikvariaateissa ei ole vieläkään mitään moittimista. Uudenmaankadun Gordin ja kauppakäytävän Härkösen sedän kauppa ovat muistoja historiani hämärästä, mutta siitä ei ole kovin monta vuotta, kun nojaili vanhan Radiotalon vieressä Kasarmintorin kulmilla Pohjoismaisessa Antikvariaatissa, jossa arvovieraat pääsivät kellariin tutustumaan arvokkaisiin niteisiin.
Omistajatar oli tullut tehtäväänsä ennen talvisotaa. Hänen kanssaan oli sopivaa puhua sekaisin suomea ja ruotsia, kuten monissa muissakin Helsingin mielenkiintoisissa paikoissa. Tämä käsitykseni mukaa Suomen ainoa virallinen antikvariaatti (samaa luokkaa kuin Birger Jarlsgatanilla Tukholmassa ja se mielenkiintoinen yritys Kööpenhaminassa, joka antikvariaattitoimen ohella oli muun muassa Kierkegaardin alkuperäinen kustantaja Reitzels).
Baudelairen jälkeen Walter Benjamin ja George Simmel äänestivät gallerioita eli kauppakäytäviä. Juuri niitä olen itsekin harrastanut, varsinkin jos niiden varrella on kirja- tai paperikauppoja.
Kukaties Tapiolan keskusta on onnistunut kokonaisuus. Kaksi kirjakauppaa, kaksi aikailuun kutsuvaa espressopaikkaa ja lisäksi myymälöitä, joista voi tehdä hyödyllisiä ostoksia.
Crema espresson päällä on kaksi kelloliikettä ja yksi kamerakauppa. Kelloliikkeitten ja kamerakauppojen näyteikkunoiden tutkiminen on mitä otollisinta puuhaa, varsinkin jos palkka juoksee ja toiset odottavat.
Kirjoittamiselle otollisimpia paikkoja ovat sellaiset kuin Sampokujan kahvila (pahvimukit). Kirjoittajan ensimmäinen tehtävä kun on unohtaa itsensä ja luulotellut ogelmansa.
Seurassa on niin helppo olla yksin mutta ei yksinäinen.
Joskus vakoile ihmisten sijasta esineitä ja elottomia kohteita. Muistan edelleen puisein – loimukoivuisen – 2. ja 3. luokan junanvaunun oven, jonka siihenastiset vaiheet kuvittelin ja tulevaisuuden arvioin.
Kyllä se koskee myös puuta, että henki nousee taivaalle!
= = =
Ylimäärä: kauan sitten myös Suomessa tunnettiin eksoottinen laulajatar Yma Sumac, jonka nimi ei ole todellisuudessa Amy Camus. Hän oli tunnettu yli neljän oktaavin äänialastaan. You Tubesta löytyy pari kuuntelemisen arvoista erikoisuutta.
Hän näyttää kuolleen korkeassa iässä muutamia viikkoja sitten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kappas. Olen viime aikoina joutessani vakoillut esineitä ja elottomia kappeleita kotimaisten runoilijoiden tuotannosta. Tähän mennessä julkaisemani "asetelmat" löytyvät täältä:
VastaaPoistahttp://lyhyttavara.blogspot.com/search/label/asetelmia
vai jotta että .. kuuntelemisen arvoista erikoisuutta
VastaaPoistaitte mä sittemmin oon pyrkinyt olemaan briljeeraamatta äänialalla, mutta jos tolta uudelta levyltäin joku haluaa ehtoin tahtoin etsiä ja mitata laulamani ylimmän ja alimman äänen skaalan, kyllä se on hyvin lähellä tuota samaa mittaa kuin mitä joikhaa Yma Sumac.
Että sattukin.
Kyllähän paperinmakuisia puoteja vielä löytää, mutta kuinka on esimerkiksi näin joulun alla lihapuodit.
VastaaPoistaMinne ovat kadonneet (toki tiedossa on) ne lukuisat lihakauppiaat ja muut eineskauppiaat. Ja suutarit että pukuompelijat.
Tuli tuossa käytyä Sveitsissä pienessä kylä pahaisessa. Siellä oli kyläläisille tarjolla kaikki perinteiset käsityöammattien puodit. Liha-, viini-, paperi-, leipomo- ja myöskin nahkamestarin palvelut. Ja paljon muuta.
Se on vissiin niin, että kun maa on kallista kuten Sveitsin maassa, niin perinteiset ammatit säilyvät pitkään kalliilla tonteillaan.
No, ei tällä kirjoituksellani ole mitään tekemistä Kemppisen avauksen kanssa. Kirjoitinpahan vaan kun just nyt tuntui siltä, että asiani liittyy jollain tapaa antikvariaattien ympärille.
Joku pieni erikoistavaraliike, josta saisi kapeankin leivän, mutta mielenkiintoisia ihmisiä asiakkaaksi, olisi minun haaveeni.
VastaaPoistaAsusteliike, paperikauppa, kultasepänliike, vanhantavaranliike, kenkäkauppa, melkein mitä vaan... Ja sen verran aikaa sivuun, että voisi hoitaa jonkun pienen verkkoviestintähommelin.
Rönnelin antikvariaatista Birger Jarlsgatanilta löytyi vielä joitakin vuosia sitten paljonlaiseen vanhoja, lumppupaperille painettuja suomalaisia väitöskirjoja, latinaksi ja ruotsiksi. Olivat pääosin teologian alalta ja aika ohuita, siis vähäsivuisia opinnäytteitä.
VastaaPoistaLukija Laihialta
JK: ..Kasarmintorin kulmilla Pohjoismaisessa Antikvariaatissa, jossa arvovieraat pääsivät kellariin tutustumaan arvokkaisiin niteisiin.
VastaaPoistaAsiakasluokittelusta
Työpaikkani sattui olemaan kymmeniä vuosia kyseisen torin laitamilla. Siitä on varmaan jo 30 vuotta, kun vaimoni minua töistä odotellessaan eksyi siihen viereiseen antiikkikauppaan. Kysyi kiinnostamansa lampun hintaa. Vastaus: "Asiakkailla ei ole tapana kysellä meillä hintoja."
Ilmeisesti myyjä pystyi näkemään riittävien verotettavien tulojen määrän suoraan asiakkaan olemuksesta. No onhan sitä nipin napin selvitty ilman tuota asiakkuutta ja nurkat ovat nyt täynnä antikvaaria eli vajaatoimista roinaa, jota tosin kukaan ei arvosta (vielä).
Nykymenoon ei sovi, että parhailla tai edes hyvillä liikepaikoilla olisi puoteja (tai kahviloita jne) joiden liikevaihto jää normitasoa merkittävästi alemmas. Liiketilan pitää tuottaa. Tämä aiheuttaa väistämättä perinteisten paperikauppojen, antikvariaattien jne. poistumisen katukuvasta. Edes liikehuoneiston omistaminen ei aina auta, koska kiinteistöyhtiön kyseessä ollen osakkaiden enemmistö voi häätää joka vähemmistöosakkaan. Näin kävi Asomalle Iso-Roballa. Kyseessä ei tietenkään ollut pieni ja vaatimaton kauppa, muttei mikään supertehokas tuloksentekokonekaan.
VastaaPoistaAinoa pelastus on valistunut vuokraisäntä, joka näkee tarpeen ja suostuu kohtuuteen ottaen huomioon vuokralaisen toiminnan luonteen ja asettaa vuokran sen mukaan.
Markkintalous ei tässä auta. Se on nähtävissä kauppakeskusten käytävillä.
Ad Kaminiitto: - rohkenen arvata, että tarkoitit antikvariaattia, jonka näyteikkunat olivat Kasarmintorille, kun taas minä antikvaarista kirjakauppaa, joka sijaitsi seuraavassa korttelissa Fabianinkadun ja Kasarminkadun välissä.
VastaaPoistaAd Anonymous:
VastaaPoistaKyllä - tarkoitin Rönnelsiä.
Tiedoksi kaikille - heillä on suomenruotsalaista kirjallisuutta kellarikerroksessa ja lisäksi Helsigistä käsin lähin hyvä valikoima Loebin kaksikielisiä klassikkoja (latina/engl - kreikka/engl).
Ainakin viimeksi käydessäni atikvariaatti oli aito ikkunassa olevista kartoista ja harvinaisuuksista huolimatta - siis kirjoista kiinnostuneiden paikka. Vähän niin kuin Hagelstam Suomessa.
...lehteillen vai?
VastaaPoistaKaihoten.
Kyynärän päässä 60 v. ajast'aikaa itsekin kiertelen kuin kissa kuumaa puuroa, tuota 'vanhaa hyvää aikaa'.
Tunnustammeko sen, ja miltä osin, paremmaksi vai vaan 'menneksi hyväksi'. Rotaatio 'elää huommista päivää' on 'leikkaamassa kiinni' kuin Viagrankäyttäjän dilemma.
Iän tuoma 'järki' toppuuttelee – iättömyys painaa 'kaasua'.
Ad Omnia: - olen syvästi vakuuttunut, että entiset ajat olivat nykyisiä paljon huonompia.
VastaaPoistaMenneisyydessä ja nykyisyydessä on se ero, että menneisyyttä voi muokata ja tulee muokanneeksi. Nykyisyys on otettava kuin tikku sormeen ja tulevaisuus kuin nyrkki silmään.
Nostalginen muistelu ei sisällä edes irrationaalista kaipuuta entiseen.
Nuoruutta en liioin ottaisi takaisin, jos jokin velho sitä tarjoaisi.
Yma Sumac on ollut aikamoisessa kulttinosteessa viime vuosina.
VastaaPoistaLevyjä on julkaistu uudelleen ja fanisaitteja löytyy netistä.
Ehdottomasti hienointa olisi jos Sumac olisi ollut kotirouva Brooklynistä. Musiikki menee enempi kuriositeetti puolelle mutta levyjen kansitaide on mahtavaa Hollywood kitschiä täydessä Technicolor loistossa ja vähintään yhtä tärkeä tekijä kokonaisuudessa kuin Y.S:n inka prinsessa fantasia.
Ainakin vielä muutamia vuosia sitten alkuperäisiä 50-luvun Y.S. älppäreitä sai muutamalla dollarilla eBaysta.
Entisistä ajoista sen verran, että vaikka tässä linkissä kysytäänkin ensin haluja jatkaa, niin siellä verhon takana on sitä huonompaa entistä aikaa, jos muistella haluaa. Ihan mukavan näköiseltä vaikuttaa...
VastaaPoistahttp://vintagepulchritude.blogspot.com/
Vieraiden kaupunkien antikvariaateissa kiinnostaa sekä se, mitä siellä on, että mitä ei ole. Kotoisissa vain edellämainittu.
VastaaPoistaVanhoja radiotaloja taitaa Helsingissä olla ainakin kaksi. Kesäkadulla taitaa toimia ajanmukaisesti ympäristökeskus, Kasarmitorilla KHO, jonka yläkerroksiin valikoidut asianosaiset pääsevät pledeeraamaan ja sitä kautta arvoniteisiin kaikkien asianomaisten malliksi. Historia on talossa joltain osin potenssissaan (Ståhlbergin muistoa lähes palvotaan). Hellan vuoksi kai radioajasta ollaan vaisumpia; kakluuniuunejakaan ei ole säästetty kuin paikoitellen.
Ad Rienzi - joku ikätoveri tuli maininneeksi että Fabianinkadun vanhan radiotalon naapurustossa sijaitseva Kellarikrouvi yhä kantaa ylpeänä muinaisaikaista lempinimeään "Studio 10".
VastaaPoistaNoin 3 vuoden kuluessa muutan Ranskaan ja perustan ravintolan Provenceen. Etteikö siis Peter Maylen kirjat olisi minuun vaikuttaneet. No, everstinna-tätini asuu jo siellä =)
VastaaPoistaYhtiökokous oli eräässä taloyhtiössä viime perjantaina.
Hämmästykseni oli erinomaisen suurta kuullessani uudesta vesimittarista.
Nimittäin isännöintitoimisto saa tiedon jopa kellonajan perusteella milloin ja kuinka paljon vettä käytetään.
Outoa, että liikkumiseni on kellonajan tarkkuudella isännöitsijän tiedossa kun käyn kerran kuukaudessa asunnolla.
Mitäkö tietosuojavaltuutettu asiasta sanoo? Pitää kysäistä.
missä se nyt vuonna 2012 on ? Se ravintola ? Everstinna-täti auttanut ?
PoistaSuosittelen kaikille rakasta Berliiniäni: siellä on tavaraa jos jonkinlaista ja pikku puoteja siellä sun täällä ja second hand-kauppoja ja Euroopan suurin eko-tavaratalo ja suutareita ja ompelimoita ja antikvarioita ja ja ja..., ja halvempaa kuin Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä jne.
VastaaPoistaJa siellä on KDW jos haluaa nähdä rahallisen tavaroita!!!
Ja siellä asuu maailman ihanimmat ihmiset!
Piti lisätä kyseessä olevan huonoistokohtainen vesimittari.
VastaaPoistaEn minäkään nuoruutta enää huolisi, mutta lapsuuden voisin ottaakin. Minusta olisi mukavaa tavata itseni esimerkiksi 70-luvun Koskelantiellä, jossa oli lihakauppa, sekatavarakauppa, pullapuoti, rihkamakauppa, paperikauppa, suutari, kemikalio ja kangaskauppa. Ainakin. Niihin oli aina yksiselitteinen asia. Niissä ei maleksittu turhan päiten.
VastaaPoistaFlaneerauksesta ja muusta nuorisotoiminnasta muistan kyllä sen verran, ettei sitä minkään pahvimukin vieressä voi kirjoittaa. Sehän kaatuu! Ja kynäkään ei saa olla liian kevyt. Enemmän kuin esineitä muistan kahviloiden ääniä, tavanomaisia ja sitten niitä naapuripöytien absurdeja repliikinkatkelmia, joista aina osa jäi kuulematta.
Ad antti kortelainen: - Kramerin "Judgement at Nuremberg" on mielestäni oivallinen elokuva. Burt Lancasterin näyttelemä, kuvitteellinen juristiprofessori "Dr. Janning" sisältää puheena olevan problematiikan nähtynä Spencer Tracyn esittämän tuomarin silmin. Tuomarista tulee mieleen Robert Jackson, joka lähti väkisin KKO:sta noihin tehtäviin. Tiedossani ei ole, että mielleyhtiö perustuisi tosiasioihin.
VastaaPoistaElokuva on "jokaisen ajattelevan juristin" aarre. On tietysti DVD:nä.
Minulle vieraassa kaupungissa ainoa täydellinen turvapaikka on kirjasto.
VastaaPoistaTutussa kaupungissa kirjakaupat, antikvariaatit ja keskikaljakuppilat menettelevät.
Mutta sitä en todellakaan ole ikinä voinut ymmärtää - siis käsittää - kuinka joku voi ja osaa kirjoittaa kahvilassa tai kapakassa?
Sehän on aika intiimi toiminto. Kirjoittaminen.
Tuomas Vimma kertoo kirjoittavansa siinä DTM:ää vastapäätä olevassa nuorisomestassa, mutta se nyt on diivailua. Minua kiinnostaisi tietää missä Kusti Miettinen kirjoittaa.
Shakespeare and Sons, Krymska 12, Prague 10
VastaaPoistaTuolla käynti oli silmittelyn herkkua eikä tarvinnut kuivin suin rapeltaa, kun kadulta astui sisään oli baaritiski edessä. Kirjojen vaihtuvuus kuulema suuri, elävä meininki. Poiketkaa kulmille sattuessa!
Thousands of hand-picked new and used English titles in our bookstore, host regular readings and performances and provide a unique and comfortable atmosphere in our Cafe for our patrons.
Now you can search our whole inventory online. We do the special orders (New, Out of Print or Used books). Shipping within Czech rep. just 35Kc. Check out special discounts on our webpage.
http://www.shakes.cz/
Esineistä ja kaupoista:
VastaaPoistaTein 90-luvun lopulla P. Shafferin näytelmää "Equus-hevonen". Haimme lavastajan kanssa "virikkeitä" Tukholmasta. Sunn. aamu klo 08.00 karmeessa kankisessa, täydellisen tyhjässä Vanha-kaupungissa, divarin näyteikkunalla:
-Hei, kato! Käsittämättömän kaunis puuhevonen!
- Missä, näytä?
- Tuossa ikkunassa...oli?
(Verhon takaa tuli tumma käsi, joka otti hevosen pois!)
Ei mitään metafyysistä. Sattumaa? Mikrofoni ulkopuolella? Suomea osaava, tumma omistaja, joka ei halunnut myydä kaunotartaan.
Ja vielä ennenkuin löysimme ainoan avoinna olevan kuppilan, löysin tyhjältä kadulta valkoisen parerinpalan, johon oli merkitty... Inga Hästskon ratsastustunnit.
Hauskoja on (ovat) maailmassa...esineet ja asiat, ihmisetkin.
pekka s-to.
Moni myyjä on pahasti erehtynyt, kun on aliarvioinut asiasta ulkoisen olemuksen perusteella.
VastaaPoistaJo vuosia sitten eräs tuttuni kertoi olleensa Tampereella töissä firmassa, joka myi maansiirtokoneita. Aina kun tuli uudet mallit myyntiin, niin firma piti isot kekkerit potentiaalisille asiakkaille. Myyjistä yksi insinöörinplanttu meni aina seurustelemaan sen nukkavierun karvalakkiporukan kanssa ja muut myyjät menivät niiden kravattiherrojen kanssa naureskelemaan.
Ylivoimaisesti paras myyjä vuodesta toiseen oli tämä insinöörinplanttu. Karvalakkiporukka osti maansiirtokoneita. Kravattiherrat vain juttelivat ja kuluttivan pöydän antimia.
Menneisyydessä ei ole riskejä, ainoastaan toteutumia. Kai se on siinä mielessä hyvää aikaa. Vaikea uskoa, että ajat olisivat tänään globaalisti paremmat kuin eilen. Prosenteissa jos mitataan, niin ehkä suuremmalla osalla ihmisiä asiat ovat tänään huonommin kuin eilen. Maapallo ainakin yskii jo. Mutta shampanjaa sen kunniaksi!
VastaaPoistaTämä vuosikerta on ihan hyvä.