Merkillistä väkeä

Teissä, lukijat, on outoa porukkaa. Kuten nyt viimeksi Rönkkö, joka viittasi eilen lukemaani tekstiin ja tuon tekstin takia ostamaani kirjaan.

Näin kirjoittaa uutuustuotteessa ”Muita värejä, kirjoituksia elämästä, taiteesta, kirjoista ja kaupungeista, Orhan Pamuk (ISBN 978-951-31-4269-6) s. 206:
”Paitsi isäni koko maailma puhui Camusin ”nuoruuden” aurasta, joka liittyi tietenkin kirjailijan varhain huomattuun lahjakkuuteen. Mutta nyt, vuosia Camusin ensi lukemisen jälkeen, minusta tuntuu että hänen nuoruudellaan oli toinenkin merkitys. Camusin kirjoittaessa kirjojaan Eurooppa oli ikään kuin yhä nuori ja siellä oli kaikki mahdollista. Kuten nuorissa kulttuureissa eivät yleensä, silloisessa Euroopassa asioiden olemus ja niiden ilmiasu eivät tuntuneet olevan kaukana toisistaan. Siis kun filosofiaa opiskellut loistava kirjailija kuvailee vihaista lähetyssaarnaajaa, taiteilijan suhdetta maineeseen, ramman miehen pyöräilyä tai herkkää miestä, joka menee rakastettunsa kanssa rannalle, me yllättäen huomaamme, että hän puhuukin erittäin vakuuttavasti elämä tarkoituksesta ja maailman olemuksesta. Camusin tarinoiden huikein piirre on hänen taitonsa alkemistin lailla muuttaa elämän arkiset ja mitättömät yksityiskohdat filosofiaksi…”

Toinen sitaatti. ”Vapauden veri.”

”Kukaan ei voi toivoa, että ääneti neljä vuotta taistelleet miehet, jotka nyt taistelevat aamusta iltaa pommien jylistessä ja kiväärien paukkuessa suostuisivat enää missään oloissa taipumaan antautumisen henkeen. Kukaan ei voi odottaa, että tämä miehet, kansakunnan parhaat, suostuisivat taas tekemään samaa kuin parhaat ja puhtaimmat kaksikymmentäviisi vuotta – rakastamaa maataan ääneti ja äänettömästi halveksien johtajiaan. Pariisi, joka taistelee tänään, tahtoo määrätä huomenna. Ei vallasta vaan oikeudesta, ei politiikasta vaan moraalista, ei Ranskan hallinnasta vaan suuruudesta.”
”Suunnattoman suuri Pariisi mustassa ja lämpöisessä kesäyössä pommikoneet yllään ja tarkka-ampujien tuli ympärillään on meistä valaistu kirkkaammin kuin Valon kaupunki, jota koko maailma kadehti meiltä ennen. Se räjähtelee toivon ja kärsimyksen tulista, siellä loimottaa rohkeus ja hehkuu sekä vapaus että huomispäivän vapaus.”
- Albert Camus, ”Combat”, 24.8.1944
Kolmas sitaatti, Camusin ajatuksia giljotiinista.
”Onko kuolemanrangaistus mitään muuta kuin harkituin murha, johon laskelmoiduintakaan rikollisen tekoa ei voi verrata? Vertauksen vuoksi olisi ajateltava pahantekijää, joka on kertonut etukäteen uhrilleen, milloin hän aikoo iskeä, ja pitäisi tätä tuolla keinolla armoillaan kuukauden kuukauden jälkeen. Ihmisten elämässä ei esiinny sellaisia hirviöitä.