Tittelit takaisin

Ennen heitettiin tittelit pois. Olen niitä itsekin viskonut.

Tänään päätin kirjoittaa vaihtelun vuoksi asiallisesti.

Isä oli harmistunut ja ehkä peloissaankin laitteesta, jota sairaalassa oli käytetty hänen nostamiseensa vuoteesta. Sain selitetyksi – vaikka hänen kuulossaan ei ole kehumista – että on se vastuukysymyskin.

Potilaalle on mieluisampaa, että hoitaja nostaa hänet sylissään pyörätuoliin, kun siis puuttuu toinen jalka. Mutta entä jos ote lipeää? Potilasvahinkolain mukaan ainakin sairaala on vastuussa.

Toinen huomio Puolarmetsästä, joka on mainettaan tavattoman paljon parempi eli erinomainen sairaala. Suurin osa hoitajista ja lääkäristä on kuin onkin syntyperältään muita kuin suomalaisia.

Asia on niin tiuhaan uutisissa, että päivänselvät ongelmat unohtuvat. Niin päivänselvästä asiasta kuin kielitaidosta en nyt puhu. Ajattelin neuvoa, että Suomessa on uusi laki ammattipätevyyden tunnustamisesta. Sen taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY, joka löytyy juuri noilla numeroilla Googlesta.

EY-direktiivejä on naureskeltu niin kauan ja unionia on vastustettu niin tunteikkaasti että asiallinen pohja on unohtunut. Tuo laki ja direktiivi selvittävät tarkoin, kuka saa harjoittaa mitäkin ammattia ja käyttää ammattinimikettä. Kelpaanko esimerkiksi minä lukion lehtoriksi? En. Puuttuu ainakin kasvatustieteen apro, eikä siinä auta tohtorin tutkinto historiasta.

Pikkuasia? Ei toki.

Minusta on hyvin tärkeä asia, että sairaala lääkärit ovat lääkäreitä ja hoitajat hoitajia. Säännöstasolla on nyt selvitetty yksityiskohtaisen tarkasti, miten ja mistä saadaan sellainen ammattioppi, joka vastaa esimerkiksi Suomen ”laillistettu lääkäri” –perinnettä. Olen joutunut seuraamaan sivusta paria rikosjuttua, joissa on ollut kysymys luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta – syöpäpotilasta on maksua vastaan neuvottu jättämään kaikki lääkkeet ja sädehoidot sikseen ja syömään saunavihtoja.

Sekin tuntuu tärkeältä asialta, että apteekissa on proviisori. On tullut joskus asiaa.

Näissä säännöksissä on valtavat määrät yksityiskohtia asioista, jotka ovat ainakin minulle epäselviä – mitä optikko tai hammasteknikko saa tehdä; mikä on sellainen insinööri, jonka tekemiin lujuuslaskelmiin sopii luottaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, että ”deck officer” on matkustajaliikenteessä pätevä perämies eikä hajuakaan, että saksalaisten merenkulkualan ammattinimikkeen perässä olevat salaperäiset kirjaimet oikeasti tarkoittavat jotain.

Suomessa turhamainen ja venäläinen perinne ovat tietenkin sekoittaneet asioita. Kerran yritin selvittää teknikon ja insinöörin eroja, mutta en saanut selvää. Rakennusmestareita ei kuulemma välillä koulutettu mutta nyt heitä valmistuu taas.

Tiedättekö te, mitä eroa on diplomi-arkkitehdilla ja arkkitehdilla tai diplomi-insinöörillä ja insinöörillä? Minun tietääkseni ei mitään. Mutta diplomi-insinööri on korkeakoulututkinto ja insinööri on (entisen kielenkäytön mukaan) opistotason tutkinto.

Joudun selittämään huomattavan usein, miksi Teknillisen korkeakoulun nimi on korkeakoulu – eikö se olekaan yliopisto. On se yliopisto, mutta Saksan polyteknisten korkeakoulujen nimityksen siirtyminen Suomeen ja jähmettyminen vanhaan asuun on mutkikas tarina.

Se laitos, joka maksaa osa palkastani ja on osoittanut minulle lämmitetyn, vettäpitävän huoneen mahdollista työskentelyä silmälläpitäen, on oikeastaan Helsingin tekninen yliopisto. – Tällä mielipiteellä herätän karsautta kollegoissani. Ja asia menettää ajankohtaisuutensa vuodenvaihteessa.

Käytössä on höpötitteleitä, ja se on pelkkä perinne. Käytössä on kunniamerkkejä, joita annetaan palkankorotuksen tai kiitoksen sijasta. Sekin on perinne. Saa olla mitä mieltä haluaa.

Eräin kohdin tittelit menevät päällekkäin. On muuten-vain-professoreita ja oikeita professoreita. Itse luen itseni jälkimmäisiin, koska minut on nimitetty sellaiseen virkaan ja olen laiminlyönyt toistaiseksi tämän vuoden tunti-ilmoituksen tekemisen.

Esimerkiksi rovasti on arvonimi. Väitteen mukaan sen voi saada kirkkoherra tai muu pappi, joka osoittaa kykenevänsä pitelemään virsikirjaa, kahvikuppia ja kakkulautasta ja samanaikaisesti tervehtimään kädestä.

Jutun kuvassa äitini työhuone. Suunnittelemme hänelle sopivaa arvonimeä. Virkkaustieteen kandidaatti? Sivukamarineuvos?