Sivun näyttöjä yhteensä

26. marraskuuta 2016

Tekijänoikeus työsuhteessa




Keskustelen sävyisistä ja sävyttömistä kommenteista. Yksi kommentoija sai minut sanattomaksi kysymällä, kuinka suuren osan jutuistani olen voittanut. Mitä hän mahtaa tarkoittaa? En ole ajanut asiaa tuomioistuimessa tai viranomaisissa ainakaan 40 vuoteen. Asianajajilla on tapa puhua jutun voittamisesta. Esittelijän tai tuomarin – tässä tapauksessa minun – puheena ollessa en keksi, mitä kysytään. Voittaako tuomari joskus jutun? Kuulostaa samalta kuin jos erotuomari saisi ottelupisteitä tai mitalin.

Jos kommentoija on ollut juovuksissa tai mielenhäiriön vallassa, sanon varmuuden vuoksi omasta puolestani, että ei ole valittamista, ja varoitan lukijaa tähtijuristeista ja sellaisista, jotka kuulemma usein voittavat juttunsa. Median tähtiasianajajaksi nimeämät eivät sitä useimmiten ole. Juttuja voittavat henkilö on usein hyvä välttämään vaikeita ja epäselviä asioita.

Tekijänoikeudesta työsuhteessa on hämäävän helpolta kuulostava sääntö: oikeus siirtyy työnantajalle työsuhteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa, vaikka nimenomaista sopimusta ei olisi.

Asiasta kirjoitettiin aikoinaan todella paljon. Saksalainen ”Zweckübertragungstheorie” jäi käyttöön. Sana näyttää hienolta mutta tarkoittaa vain tarkoitusta ja luovutusta-

Sana ”siirtyy” on ansa. Sääntö ei nimittäin kerro, siirtyykö oikeus pysyvästi ja lopullisesti eli mitä tapahtuu työsuhteen päätyttyä. Lisäksi oikeuden siirto ja oikeuden luovutus ovat tekijänoikeudessa eri asioita. Tekijänoikeus siirtyy esimerkiksi perintönä mutta luovutetaan esimerkiksi kustantajalle määräajaksi ja nimettyyn tarkoitukseen. Samaan aikaan saman teoksen toinen oikeus voidaan luovuttaa teatterille ja kolmas televisiossa. Ruotsin kielessä on näppärät sanat ”överlåta” ja ”upplåta”.

Joskus aiheuttaa ongelmia julkistamaton teos. Sitä ei voi ulosmitata eikä se kuulu tekijän konkurssipesään. Tekijää tai hänen siirronsaajaansa ei näet voi pakottaa vasten tahtoaan julkistamaan teosta. Avioeroon ajautuneen taiteilijan studion lattialla olevat kankaat eivät kuulu ositettavan omaisuuteen.

Knoppi, sen myönnän, mutta tule jatkuvasti vastaan. Tavallisin tilanne on jäämistöstä löytyvä julkaisematon käsikirjoitus. Saako julkaista? Jos saa, tarvitaanko kaikkien perillisten suostumus?

Tämä knoppi on pelottavan vaikea asia nyt, kun kysymys digitaalisesta jäämistöstä on täyttä totta ja jo osoittautunut monin kohdin erittäin vaikeaksi. Minulla ja aikanaan perillisilläni ei esimerkiksi ole oikeutta julkaista saamiani sähköpostiviestejä, koska ne ovat yleensä teoksia ja tekijänoikeus niihin on lähettäjällä, ei saajalla.

Poliisi ei ole vielä huomannut tätä ongelmaa takavarikoidessaan tietokoneita. Pakkotoimi kohdistuu sähköpostin osalta sivullisiin. Jos tuomioistuin panee tämän merkille, toivottavasti se ummistaa silmänsä Nukkuva tuomari on hyvä tuomari (joskus). Oikeuden jumalatar kuvataan side silmillä. Side on sitä varten, ettei katsoja huomaisi, että jumalatar nukkuu.

Sana ”työsuhde” on toinen ansa. Yliopisto ei saa minkäänlaista tekijänoikeutta romaaniin, jonka vahtimestari on kirjoittanut työajallaan valtion kynällä. Romaanien kirjoittaminen ei kuulu vahtimestarin työtehtäviin.  Ja työsuhde ei ole sama asia kuin työsopimus.

Virkamies joka laatii kirjelmän tai muistion virkatehtävänään luovuttaa melkein kaikki oikeutensa siihen virastolleen, oli näin sovittu tai ei. Jos hän itse asian menetettyä ajankohtaisuutensa haluaa ottaa jaksoja omasta vanhasta tekstistään opinnäytetyöhönsä, hän ei tarvitse siihen työnantajan lupaa, koska väitöskirjat ja vastaavat eivät kuulu viranomaisen toiminta-alaan.

Esimerkki ei ole keinotekoinen, vaan tärkeä. Nykyisin mediatalojen huonommat juristit ja jopa jotkut kustantajat yrittävät ottaa kirjoittajilta, piirtäjiltä ja kuvaajilta ”kaikki oikeudet”. Kaikki ei ole kaikki. Ne oikeudet, jotka eivät olleet luovutuksen tapahtuessa käytössä eivätkä näköpiirissä, eivät siirry. Freelance, joka on kirjoittanut lehteen, saa myydä saman tekstin radiossa ääneen luettavaksi tai televisio-ohjelman pohjaksi, ellei lehti harjoita tällaista toimintaa.

Lehdet ovat itse eri mieltä. Ne pyrkivät kasvattamaan ”backilistiä” eli oikeuksien varastoa. Käykääpä pyytämässä sanomalehdeltä lupaa julkaista vanha lehtijuttu uudessa antologiassa. Vastaus on aika varmasti: oikeudet eivät ole meillä. Kuitenkin ennen nykyistä tekijänoikeuslakia arvioitiin yleisesti, että aivan kaikki oikeudet siirtyvät ikipäiviksi maksajalle eli työnantajalle. Jouduin tämän asian kanssa tekemisiin kauan sitten, kun mietittiin Rudolf Koivun ja uiden ennen sotia tekemiä kirjan kansikuvia. Asia on edelleen selvittämättä.

Moraaliset oikeudet eivät koskaan siirry. Jos viraston julkaisuun painetaan: ”Asiantuntija Erastothenes A. on kirjoittanut…” ja sitten tulee jonkun toisen tyhmästi muuttelemaa tekstiä, nimetyn tekijän oikeuksia on loukattu.

Juuri tämän, otsikon aiheen takia, jätin 1979 kesken valmistumassa olleen perinteisen oikeustieteellisen väitöskirjan. Teksti on tallella todistamassa, että arvioni osui oikeaan. Tuo kysymys ei ole mitään hienoa tiedettä, vaan käytäntöä, jossa normien tulkinnan määrää mukana olevien järjestöjen neuvotteluvoima. Kysymys ei ole viime kädessä oikeudellinen. Viime kädessä oikeudellisia kysymyksiä on kaiken kaikkiaan sangen vähän. Ajan kulutusta kestäneitä juridisia tutkimuksia on vielä vähemmän.

Valtioneuvoston kanslian tapausta ehkä selvittää keksitty esimerkki: kansliasta palkkaa saava valokuvaaja onnistuu työaikanaan työtehtävissä liikkuessaan saamaan Kaivopuistossa todella hienon kuvan perhosesta ja saa palkinnon Vuoden luontokuvasta. Tämä ei liity virkatehtäviin. Oli sovittu tai ei, kunnia ja mahdollinen palkkio kuuluvat kuvaajalle. Minun silmissäni Kuvalehden poliitikkokuvat eivät olleet pressikuvia, vaan valokuvataidetta. Näkökulma oli uusi ja tuore ja toteutus taitava.

Siitä voi keskustella, oliko tuo nyt sopivaa virkamiehelle – mutta kuvat julkaistiin virkasuhteen päätyttyä. Ei kai kanslia katso, että kaikki valtion muistikortilla oleva olisi luovutettava kanslialle, myös kuvat esimerkiksi isoäidin hautajaisista?

19 kommenttia:

  1. Arvoisa Blogisti, mielenkiintoisesti käsittelette tekijänoikeuksia kirjoitukisissanne. Minulla on kuitenkin hivenen erilainen pulma. Jos vaikka halusin kääntää Marc Blochin teoksen Les rois thaumarutges'in suomeksi, niin onko vuonna 1944 kuolleen Blochin tekijänoikeudet voimassa? Kuolemasta on kulunut jo yli 70 vuotta. Tosin Ranskassa ilmoittavat, että koska Bloch kuoli Ranskan puolesta, niin oikeudet ovat voimassa 90 vuotta. Sitooko tuo yhden kansakunnan poikkeava päätös myös muita, esimerkiksi meitä suomalaisia?

    Oscari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat kääntää ja julkaista (ja se olisikin hienoa, kirjan huomioon ottaen). Ranskan suoja-aika poikkesi jo vanhastaan muista, koska siellä oli sotavuosien moratorio eli tekijänoikeus ei vanhentunut. Nyt EU-säännösten johdosta on suoja-ajan pidennysten aiheuttamia aika sekavia ylimenosääntöjä.

      Pääsääntö on kuitenkin entinen: Suomessa Suomen lain mukaan ja meillä Bloch on vapaa (Gestapon toimien vuoksi).

      Kansainvälinen sääntö on että Bernin sopimusen maille tuon sopimuksen säätämä tai sama kuin asemamamaassa, siis Suomessa.

      Asia on tärkeä. Siteeramisessa säännöt vaihtelevat ja on suorastaan tavallista, että etenkin amerikkalaiset esittävät omaan lakiinsa perustuvia vaatimuksia. Meillä ne eivät menesty

      Poista
  2. Uskaltaisin väittää, että jos takavarikon kohteena on kokonainen tietokone, ei pakkotoimi kohdistu sivulliseen. Silloin tilanne on aivan analoginen sen kanssa, että poliisi takavarikoisi jonkun kotoa nipullisen kirjeitä. Asia ei liity tekijänoikeuteen, sillä kirjeiden vastaanottajalla olisi - tietyin rajoituksin - lupa antaa kirjeet eteenpäin toiselle yksityishenkilölle. Ei synny uusia kopioita, joiden luomiseen tekijällä on yksinoikeus.

    Sen sijaan ongelma syntyy, jos poliisi on ystävällinen ja konetakavarikon sijasta tyytyy ottamaan kovalevystä levykuvan ja jättää kovalevyn ja koneen omistajalle. Tällöin poliisi tekee sivullisille kuuluvasta tekijänoikeuden alaisesta aineistosta luvattoman kopion. Nähdäkseni teko on laillinen, koska pakkokeinolaissa on asiasta nimenomaisesti säädetty. Tällöin tekijänoikeuslaki on yleislaki ja pakkokeinolaki tätä täydentävä ja sen ohittava erikoislaki. Lisäksi kovalevyn kopiointi on niin paljon vähemmän takavarikon kohteen omistajan oikeuksia rajoittava toimenpide, että perusoikeusmyönteisestä näkökulmasta on parempi tällöin sallia sivullisen oikeuden käytännössä täysin teoreettiseksi jäävä loukkaus.

    Asiakirjan kopioinnissa syntyvällä teoskappaleella ei näet ole taloudellista merkitystä, koska sitä käytetään vain viranomaiskäyttöön, sitä ei myydä eteenpäin eikä sillä korvata mitään viranomaisen hankintaa. Eli viranomainen ei julkaise luvatonta kokoomateosta: "Ville Miettisen kirjeenvaihto 2002-13: Konkurssirikollisen rakkauselämä finanssikriisin varjossa" eikä käytä kovalevyllä mahdollisesti olevia ohjelmistoja omissa tietokoneissaan rutiinitöiden suorittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkitsen samoin mutta prosessioikeudellisia ongelmia voi tulla. Kirjeet ja e-mailit ovat julkistamattomia teoksia, joten niitä ei saa siteerata. Syyttäjänä miettisen kahdesti, avaisinko uuden tutkintalinjan näin saadun tiedon perusteella aivan eri teosta kuin mistä pakkotoimessa on kysymys.

      Ajattelen esimerkkksi lakimiehen kirjeenvaihtoa. Tutkittaessa esim. talousrikosta saattaa löytyä toisen asiakkaan meilejä vaikkapa rattijuoppoudesta.

      Esimerkki menee tietysti tekijänoikeuden ulkopuolelle, koska itse tieto ("olen ajanut humassa") ei saa tekijänoikeussuojaa.

      Ja tiedämme molemmat että kappaleen valmistaminen on digitaalisessa maailmassa hyvin ongelmallinen käsite. Se mitä pidetään katsomisena eli klikkaaminen on teknisesti yli kymmenen kappaleen valmistamista. Välimuistien lisäksi jopa USB kopioi välittämänsä bittijonon. Teimme näistä tutkimusta ja tuloksemme oli, että viranomaisten on käytännössä pakko vetää mutkia suoraksi.

      Poista
    2. Mietin samaa ongelmakenttää teknisistä kopioista. Lainsäätäjä on auttanut meitä vetämällä mutkat suoriksi ihan lakitasolla: Tekijänoikeuslain 11a pykälä toteaa näiden koneen sisäisten kopioiden olevan lain näkökulmasta merkityksettömiä.

      Poliisia lainsäätäjä on puolestaan auttanut säätämällä 25d pykälän. Sen mukaan oikeudenhoidossa ja kansallisen turvallisuuden vaatiessa saa käyttää teoksia vapaasti. Eli takavarikoidun tiedon käyttöä ei rajoita kuin pakkokeinolaki, jossa ei ole takavarikon yhteydessä saadusta ylimääräisestä tiedosta säännöksiä.

      Poista
    3. Täydentäisin asiaa tuomalla esiin nykylainsäädännöstä löytyvän asian, eli ns erityisen kotietsinnän (PKL 8 luku) https://fi.wikipedia.org/wiki/Erityinen_kotietsint%C3%A4

      Erityisesti tämä koskee asianajotoimistoja, ja takavarikointikiellon piirissä olevaa materiaalia - sitä ei ikäänkuin ole olemassa, vaikka se asiaa tutkivan viranomaisen silmiin sattuisi kaikista varotoimenpiteistä huolimatta osumaan. Näin ollen tuollaisesta materiaalista ei voi syntyä uutta tutkintalinjaa.

      Se on tietysti eri asia, että yleisen kotietsinnän yhteydessä löytyy materiaalia, josta voi avata uusia tutkintalinjoja.

      Nämä toki eivät liity tekijänoikeuteen, koska käsittääkseni rikosprosessissa (esitutkinta, syyteharkinta, oikeudenkäynti, rangaistuksen täytäntöönpano) ei käsiteltävää aineistoa suojaa tekijänoikeus. Oletettavasti esim esitutkintapöytäkirjaan liitettävä kopio ei siis ole kappaleen valmistamista tekijänoikeuksien kannalta.

      Sähköinen maailma toki on tuonut omat kommerverkkinsä tekijänoikeuksiin. Lähinnä vaarmaan sen kysymyksen kannalta, että milloin on kysymyksessä asiallisesti tekijänoikeukisien kannalta kappaleen valmistamisesta - eri laitteistojen puhtaasti tekinisiin tarkoituksiin luomat välimuistikopiot tuskin ovat tämmöisiä.

      Poista
  3. Olen ottanut valokuvia mm. Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka vaatii, että "jos kuvia julkaistaan, kuvauspaikka on mainittava". En muista lukeneeni, että julkisilla rakennuksilla olisi samanlainen vaatimus. Puutarhassahan kuvataan yleensä kasveja. Jos kuvauspaikka ei ole tunnistettava, en kyllä kuvan julkaistessani ilmoittaisi kuvauspaikkaa. Onko kasvitieteellisellä puutarhalla todella tällainen oikeus hallita paikkaa? https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha

    VastaaPoista
  4. Varsinaiseen blogikirjoitukseen vastaaminen edellytti vähän pitempää mietiskelyä. On varsin suuri kunnianosoitus saada kokonainen blogikirjoitus vastauksena vaatimattomaan, viiden minuutin pohdinnan tuloksena syntyneeseen kommenttiin.

    Olen kanssasi itse asiasta samaa mieltä. Työtehtäviin liittyvä tekijänoikeus on todella hankala kysymys. Loppujen lopuksi oikeuteen päädytään vain kahden ehdon toteutuessa: on rikottu sanattomia oletuksia sopivasta käytöksestä todella rankasti ja lisäksi osapuolet ovat niin tasavahvoja, että oikeuteen tosiaan on menty. Muutoin eletään maan tavan mukaisesti, osapuolten keskinäisen suhteen perustuessa pitkälti vahvemman oikeuteen.

    Esimerkkisi työaikana otetusta luontokuvasta on aika selvä. Se luontokuva ei liity työtehtäviin mitenkään. (Voisi toimia ehkä irtisanomisperusteena, jos tällainen ajanhukka on valokuvaajan tapana eikä hän ota ojentuakseen huomautuksista huolimatta. :-P ) Sen sijaan nyt kyse on kuvista, jotka on otettu sisätilassa. Sisätilassa ja kuvauspaikassa, johon tavallinen valokuvaaja ei olisi mitenkään päässyt. Kuvaustilanne on selvästi työtehtävä. Nähdäkseni työnantajalla on ollut oikeutettu odotus siitä, että tällaisessa tilanteessa otetut kuvat tai ainakin valokuvaajan valitsemat onnistuneet otokset siirtyvät työnantajan hallintaan ja ettei muitakaan kuvia ainakaan käytetä työnantajaa vastaan.

    Eri asia on se, että tuo jälkimmäinen odotus on - ihan niin kuin, Jukka, totesit - työntekijältä edellytettyä lojaalisuutta. Se ei todennäköisesti liity tekijänoikeuteen oikein mitenkään. Vakoilusta, virkasalaisuuden paljastamisesta tai muustakaan rikoksesta ei ole kyse, sillä tila ja tapahtumat olivat julkisia. Nyt, kun virkasuhde on ohi, ei työnantaja voi sanktioida entistä virkamiestä millään virkamiesoikeudellisilla keinoilla.

    Toki voisi koettaa mennä käräjille, mutta tässä astuu voimaan vahvemman laki. Tällä kertaa valokuvaaja on vahvempi osapuoli. Hän on jo julkistanut kuvat, VNK:n mahdollisuudet menestyä oikeudessa ovat heikot, ja voittaessaankin VNK lähinnä saisi koko jutulle lisää julkisuutta. Eli on todettava valokuvaajan toimineen mielestäni epäeettisellä tavalla taidetta tehdessään, mutta ei siitä mitään laillista seuraamusta ole tulossa.

    VastaaPoista
  5. Kuvasin taannoin sairaala-alueella sen kentälle laskeutuvaa helikopteria; sairaalan henkilökunta tuli kieltämään kuvaamisen. Onko siis sairaala-alueella kuvaaminen kielletty? Mitään merkkiä en kiellosta ole nähnyt. Asuntoni parvekkeelta pystyn kuvaamaan helikopterin laskut ja nousut - tosin en lähietäisyydeltä, mutta kuitenkin. Kopterin kulku herättää minussa pikkupojan; siinä syy kiinnostukselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaala-alueella voi tulla kysymykseen potilaiden yksiytyisyyden suoja, mikä voi siis rajoittaa jopa valokuvien ottamista, puhumattakaan julkaisemisesta.

      Poista
    2. Kuvasin taannoin Suomen Asemaa Pietarissa kun kokardikarvareuhka tuli kieltämään. noh, kaveri alkoi väitellä, vaikka mä varoitin. ja sai selville että lista strategisista kohteista, joit ei saa kuvata; kielto rangaistuksen uhalla, on Stalinin ajalta. Noniin kaveri että kuvan kohde on hän eikä suinkaan asema. Kokardireuhka siihen, että näkyyhän se asema takana (kädellä taustaa mallaten), ja se ukko siin’ yrittää samalla sanailun ohessa vilkuilla mun kameraa - mä taas yritän samalla tunkea kameraa laukkuun, ja raahata venäjää sylkevää kaveria junaan. Vasta Kouvolassa helpotti.

      Poista
    3. Mitään emme tiedä mutta ei se minua ole koskaan estänyt tietämästä paremmin. Kuvittelen kuvauskiellon syyksi mahdollisen potilaan privatiteetin. Samasta syystä on moraalitonta mennä kuvaamaan auto-onnettomuutta sen uhrien vuoksi.

      Poista
  6. Vihreissä aikaisemmin vaikuttanut juristi Jarkko Tontti muuten pöllyttää tekijänoikeuskysymystä ja piraattiaatetta radio-ohjelmassa - ja uusimmassa kirjassaan http://areena.yle.fi/1-3754950

    VastaaPoista
  7. Yliopistossamme ollaan uudistamassa työsopimusta, ja vanhojen työntekijöiden täytyy käydä allekirjoittamassa sopimus tekijänoikeuden siirtämisestä työnantajalle. Ks. http://yle.fi/uutiset/3-8857832
    Osa on jo allekirjoittanut, toiset vielä odottelevat. Työnantajalta tuli viestiä, että allekirjoittamisesta kieltäytyminen katsotaan työstä kieltäytymiseksi.

    VastaaPoista
  8. Minun silmissäni Kuvalehden poliitikkokuvat eivät olleet pressikuvia, vaan valokuvataidetta. Näkökulma oli uusi ja tuore ja toteutus taitava.
    -------------------------------------------
    Mikä ihme on pressikuva. 40 vuotta lehtikuvaajan en tunnista käsitettä -ellei sillä tarkoiteta ns handouttia eli valmista materiaalia -jota jaetaan tiedotusvälineille tilaisuuden alussa.
    Ao kuvien näkökulma eli raaka ylikiristettu mustavalkokuva on ikivanha ja palaa aina viiden vuoden välein. Viimeksi USA:ssa grungen nimellä. Tekniiika on sinnepäin hutaistu salaman ja pienen himmenaukon yhdistelmä. Kuvat teki kamera 100% Kuvaaja ei voinut tietää miltä kuva näyttää ns. otettuna.
    Kuvittelin että tiesit jotain valokuvauksesta luettuani blogejasi. Nyt näen toisin. Todella masentavaa mennä noin halpaan.

    VastaaPoista
  9. Aijaa.

    Paul Coelho Portobellon noita. Kandeeks lukee? Ihan kiva kansi mun mielestä. Nätti muttei hieno. Hieno on steriloitu huono.

    MIO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei hakkaa Patricia Cornwellin herkullisia tutkimuksia. Antaisin. Kaikista tähän saakka tullu väh. 0,5 kg lisää mutta Lee Childsilla ne lähtee. Päätalojen jälkeen mut pitäis muuttaa ulos kurottajalla, arvelen. Jotkut dokaa ku ne skrivaa. Jopa niin et ne skrivaa tänne sillon. Ei käy mulle, ei tuu mittää. Aivan hilipilihulinaa eikä järjen häivää. Muutenkaan meinaa mahtua päähän kaikki, mä hiffaan liikaa mut omistan liian vähän. Sellasta se ultraliberaali kommunismi on, hyperspeedillä oli tulla vainaa, ei minusta mutta koskea HDPE-kajakilla laskevasta kaverista. Sydänpussin tulehdus, ei kipua, ei varoita. Onni ettei.

      Tiedäkste muuten mitä. Ne ketkut on niin tolloja et ne luulee et näitä saa rahalla sit joskus myöhemmin. Pakko olla joku ME tolloudessa. Sata millii ei auta midiksii jos ei ole mitä ostaa.

      Poista