Sivun näyttöjä yhteensä

25. marraskuuta 2016

Valtioneuvoston kanslia




Kuvan lehdessä (18.11.2916) on laaja juttu valtioneuvosto kanslian tilapäisenä ja väliaikaisena valokuvaajana toimineesta Sakari Piiposta, joka sai mainion idean ja syyn etsiä uutta työpaikkaa.

Tiedotustilaisuuksissa hän innostui ottamaan ministereistä detaljikuvia, joista saa tämän kirjoituksen kansikuvaksi lainatusta käsityksen. Ilmeitä, yksityiskohtia.

Ihastuin ikihyväksi kuvaan ministeri Rehulan kengästä. Nauha on umpisolmussa.  Ainakaan Kuvalehdessä ei ole julkaistu loukkaavia kuvia. Jokainen kuvia ottanut tietää, että esimerkiksi syödessään ihminen on vajaamielisen näköinen. Tilannekuvista menee osa roskakoriin.

Valokuvaaja Piippo näyttää käyttäneen tavallista nykytekniikkaa. Objektiivi näyttäisi olevan Nikonin 28 – 200 mm tai Canonin vastaava. Minulla on se halvempi versio ja käytän sitä etenkin ikätoverieni potretteihin. Tulos on useimmiten ilmeikäs. Naiset joskus pahastuvat siitä, että rypyt näkyvät. Useimmat miehet ovat sitä mieltä, ettei tässä olla enää kauneuskilpailuihin menossa.

Valtioneuvoston kansliassa tarvittaisiin mediajuristia. Mielellään voisi myös erottaa osastopäällikkö Mantilan ja ehkä valtiosihteeri Timo Laatusen voisi samalla siirtää pois sisätöistä.

Juttuun kuvatussa kirjeessä todetaan, että Piipon palvelussuhde päättyi maaliskuussa. ”…kanslia kieltää tällä kirjeellä ja yllä mainitulla perusteella julkaisemasta virkasuhteesi aikana kuvaamiasi valokuvia missään muodossa tai millään viestintävälineellä. Internetissä tai muualla jo julkaistut, tässä tarkoitetut valokuvat valtioneuvosto pyytää poistamaan välittömästi.”

Saatiin vuoden sensuuritapaus!

Jutussa kerrotaan tapahtumien vaiheet. Laskin valtioneuvoston kanslian kannanotoista 11 pahaa oikeudellista virhettä, joista kolme oli vakavia, siis perustuslaillista tasoa.

Ettei valtioneuvoston kanslia tiedä tätä eikä osaa hallita tilanteita, se ei valitettavasti ole uutinen. Se etteivät he kysy neuvoa itseään viisaammilta, on masentava uutinen. Se etteivät he osaa varoa valokuvaajia, osoittaa kokemattomuutta. Ainakin viimeksi kuluneet 50 vuotta alalla on ollut aika runsaasti vihaisia ihmisiä. Menettely tässä asiassa on yhtä tyhmää kuin aktiivisen ammattitoimittajan lyttäämisyritys.

Pitäisi tietää, että siinä jää toiseksi.

Asia ei ole maailmaa kaatava, mutta hykerryttävä. Toissapäiväinen Kansalliskirjaston sananvapautta koskeva avaus, jota kuvailin, ja jossa muuten oikaisunsa mukaan se oli Olli Alho, joka otti aiheellisesti esiin Alpo Rusin tapauksen, ikään kuin viritti mielet.

Siten on huvittavaa, että valtioneuvosto osoittaa asiakirjoin takapajuisen, ahdasmielisen ja typerän asenteensa sananvapausasioihin.

Säästääkseni asianomaisilta lakimiesmatrikkelin etsimisen vaivan, olin siis juuri näiden asioiden professori ja sitä ennen pitkään tuomarina ratkaisemassa kysymyksiä, saako tällaista tai tuollaista painaa lehtiin tai kirjoihin.

Työ- tai palvelusuhteessa olleen ihmisen epämääräinen velvollisuus olla tekemättä hallaa palkanmaksajalleen, ns. lojaliteettivelvollisuus, esimerkiksi katkeaa samalla hetkellä kuin palkanmaksu. On poikkeuksia, mutta ne ovat järkeenkäyviä.

Valtioneuvosto itse asuu lasitalossa, vaikkei sitä torilta katsoessa huomaa. Poliitikkojen ja virkamiesten siirtyminen yksityiselle puolelle kilpailijan leiriin on ongelma. Sitä on mietitty aika usein. Tietysti elinkeinoelämä on kiinnostunut esimerkiksi ministeriön virkamiehistä, jotka tuntevat julkisen sektorin kilpailuttamiskäytännöt. Tietysti erityinen vaitiolovelvollisuus säilyy niin ettei esimerkiksi eläkkeelle siirtynyt poliisijohtaja (tyyppiä Paatero) saa edes omaa erinomaisuuttaa kehuakseen paljastaa poliisitoiminnan rikollisille hyödyllisiä yksityiskohtia, eikä upseeri selittää, miten hyvä Suomen ja Ruotsin signaalitiedostelu itse asiassa on.

Olen valmis ehdottamaan voimatoimia valokuvaajaa vastaan eräissä tilanteissa. Palkkaan itsekin ammattilaisen valokuvaamaan häitä ja merkkipäiviä. Yritän muistaa varmistaa, että saan kuvat nähdäkseni, saan ostaa julkaisuoikeuden osoittamiini kuviin – itse nyt käyttämäni naamakuvani on valokuvaajan ottama – ja sitten vielä, että valokuvaaja hävittää loput.

Viimeksi mainittu on käytännössä valokuvaajallekin järkevää, koska nykytekniikalla kymmentä käyttökelpoista kuvaa kohti tulee helposti tuhat huonompaa. Itsekin poistan kokonaan väärin rajaamani kuvat mutta en sellaisia, joissa joku ihminen on ”epäedullisen näköinen”, koska myös niillä on mielestäni dokumenttiarvoa.

Klassinen oikeudellinen raja ei ole epäedullinen näkökulma, esimerkiksi siis ministerin kuva roistomaisen näköisenä, vaan kunniaa loukkaava kuva – ministeri kusella porttikäytävässä. Ministerin ei pidä kuseskella mihin sattuu, mutta sinänsä normaaleja toimituksia ei pidä julkistaa kuvin. Jos syyhyttää, on pakko raapia takapuoltaan, ja yleensä sen yrittää tehdä vaivihkaa. Lehtikuva aiheesta ”ministeri raapii persettään” tai kaivaa nenäänsä on loukkaava.

Sitä vastoin ”ministeri räkäkännissä Ruotsin laivalla” alkaa olla sallittu, koska julkista tehtävää hoitavan ihmisen on oletettava pysyttelevän järjen rajoissa ja mm. vetävän lärvit hytissä uteliaiden näkemättä.

Kuvalehden valokuvat tuovat heti mieleen perinteisesti sallitut pilapiirrokset. Tunnistettavan henkilön esittäminen naurettavan näköisenä on sallittua ja kuuluu sananvapauteen.

Valtioneuvoston kanslia näyttää vedonneen kieltonsa tueksi myös sivutoimiluvan puuttumiseen ja työnantajan kameran käyttämiseen. Voi ressukoita.

Onnittelen valokuvaaja Piippoa hienoista kuvista. Itse en pitänyt niitä loukkaavina vaan inhimillisinä. Hyvän maun kannalta arveluttava menettely ei ole sama asia kuin kielletty menettely. Sananvapaus suojaa myös huonoa makua.

Ehdotan että Kansalliskirjasto lisää Markku Mantilan kirjeen verkkoteokseensa sananvapudesta.


27 kommenttia:

  1. Mikä on työsuhteen vaikutus tekijänoikeuteen? Olisiko VNK ollut niin kyvytön, ettei valokuvain tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle olisi sovittu? Tällöin julkaisukielto olisi laillinen.

    Ainakin omassa työsopimuksessani olen siirtänyt tekijänoikeudet työssäni syntyvistä teoksista työnantajalleni. Se on välttämätön osa teollista toimintaa. Jos suunnittelumuistion seuraavan revision saisi kirjoittaa vain alkuperäinen tekijä, ei suunnittelutyötä voisi järkevästi organisoida.

    (Vastaväittäjille jo etukäteen tiedoksi: Aineisto, jota työkseni kirjoitan, ylittää kyllä teoskynnyksen. Kyse ei ole yksinkertaisista, reseptinomaisista spekseistä.)

    VastaaPoista
  2. Koska itsekin olen kohtuullinen valolla kuvaaja, esitän oman kuvaustekniikkani, jota muiden ei pidä noudattaa varsinkaan, jos he tekevät teollista kuvaamista; se on, tuottavat joko tiettyä tilattua aihetta tai yrittävät täydellistä omaa suoritustaan ottamalla vaihtoehtoisia kuvakulmia, eri valotuksia tai erilaisilla optiikoilla, ja lopuksi sitten tutkivat valitun valmiin kuvan eri rajauksia ja mahdollisesti jälkisäätöjä (ennen sitä sanottiin pimiötyöskentelyksi).

    Jos kuvaan, otan yhden kuvan. Se on täydellisesti rajattu ja kohtuullisesti oikein valotettu. Jollei se osoittaudu sellaiseksi myöhemmin, se on ainakin hyvä yritys. Mutta samana päivänä sitä ei pidä arvioida. Monasti näkee vasta myöhemmin, mitä veljeni Ali Tajunta on yrittänyt sanoa.

    Tämä tauti eli disipliini on tarttunut aikana jolloin negatiivimateriaali oli itse purkitettunakin ja metritavarana ostettuna aika arvokasta ja hankittiin tilipäivän jälkeisessä euforiassa. Asiaan kuului myös vaihtoetsimillä varustettu Nikonin F, jonka etsin oli tarpeeksi kookas ja tarkka näyttääkseen sataprosenttisesti mitä kuvaan tulee ja ei. Ja täysnegalla sai sitten suurennuskoneessa söpöt mustat kehykset todistamaan itselle, että tässä on koko totuus. Nykuinen diginikoni ei ole yhtä tarkka.

    Kuvaustapoja ja tekijän mieliä sekä sommittelusilmiä on tuhottomasti erilaisia. Siksi tämä oma kuvauksen zenini ei ole neuvo eikä edes jäljiteltävissä. Minulle näky(mä) pyytää tulla kuvatuksi ja minä sitten kiltisti toteutan. Uskoakseni sitten vain minä näen kuvissani jotakin parempaa. Valotusta toki voin optimoida enkä kaihda Photoshopin käyttöä muilla tavoin, vaikkapa Shadows & Light -säätöä. Se on vain pimiöhommaa.

    Ja sitten on erilaisia päiviä -- toisina mikään ei onnistu, toisina jokainen näkymä on poeettinen. Varsinkin, jos tulee valokuvanäyttelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennenvanhaan, kun kaikki oli paremmin ja puolikarkeet vehnäjauhotkin puolikarkeempia, puuhastelu aikajärjestettyjen negatiivien parissa loi muistiin aivan omanlaisensa arkiston kuvista ja tapahtumista. Diakuvat hajosiva omaksi sekavaksi maailmakseen ja digikuvat huitelevat mielen syövereissä jo miten sattuu, mutta negatiiviarkisto on muistista ruutu ruudulta ruudun tarkkuudella esiin poimittavissa ja jokaisen kuvanottohetken muistaa kun arkistoa selaa.
      (Blogivaeltaja)

      Poista
  3. Vaimon kanssa ihastuimme myös erityisesti Rehulan kenkäkuvaan. Tuli jotenkin sympaattisen inhimillinen kuva kengän omistajasta.

    VastaaPoista
  4. Suomen kuvalehden paperiversiossa on Rehulan kengännauhoista riittävän iso kuva, jotta siitä voi nähdä, etteivät nauhat ole solmussa, vaan niissä on nauhalukko. Niitä löytyy eri mallisia ja useista ostopaikoista http://www.piateekki.fi/396-thickbox_default/kengannauha-lukot.jpg

    VastaaPoista
  5. "Säästääkseni asianomaisilta lakimiesmatrikkelin etsimisen vaivan, olin siis juuri näiden asioiden professori ja sitä ennen pitkään tuomarina ratkaisemassa kysymyksiä ..."
    aivan, ja ko. kategoriassa ajettujen juttujesi voittoprosentti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuva tuomari, joka ratkaisee jutun, voittoprosentti lienee lähes sata, jos ei ylempi oikeusaste ratkaise juttua toisin.

      Poista
    2. Ei sitä kyllä noin ajattele. "Voitto" on se, että saa jutun käsistään kunnialla. Ylemmän oikeuden eri suuntainen ratkaisu on joskus kuin näpäys: tuo minun olisi pitänyt itsenikin tajuta. Useimmiten reaktio on: voihan sen noinkin ratkaista.

      Hovioikeudessa hyvä keino pettää itseään on ajatella, että korkein oikeus voi käyttää kymmenen kertaa enemmän aikaa yhteen juttuun kuin hovi.

      Aika usein tuomari tuntee "hävinneensä". Jotenkin vaistoaa, että totuus ei tullut esiin. Kauhulla ajattelen niitä tapauksia, joissa esimerkiksi DNA-tutkimus vuosien jälkeen osoittaa, että vankilaan on pantu väärä ihminen. USA:ssa on hälyttäviä tutkimustuloksia jopa kuolemanrangaistuksista. Suomessa tiedän muutaman tapauksen, jossa ihminen on päässyt vuosia istuttuaan vapasaksi kun oikea tekijä on esimerkiksi kuolinvuoteellaan tunnustanut ja esittänyt uskottavat todisteet itseään vastaan.

      Poista
    3. Minulla oli kunnia tuntea Aarno Arvela, joka sai hoitaakseen hirveimpien rikollisten, kuten Ullanlinnan poliisimurhaajan, puolustuksen. Ajatuksena ei ollut, että hän olisi pyrkinyt voittamaan jonkin jutun, vaan että oikeusvaltio voittaa, kun jokaisella on oikeus jopa huipputasoiseen puolustukseen.

      Poista
  6. Valtioneuvoston vai Neuvostovaltion kanslia...

    VastaaPoista
  7. Valtioneuvoston kansliassakin on nykyisin paljon juristeja kun ministeriöiden hallinto siirrettiin sinne. Alivaltiosihteerin nimi korjattaneen.

    VastaaPoista
  8. Kiitokset komeasta Valtioneuvoston selätyksestä. Odotan mielenkiinnolla, pitääkö hra Mantila lupauksensa, että asia katsotaan loppuun saakka; periksi ei anneta! Taisi olla arvon blogistiprofessorille toscanalaisen viinin arvoinen hykerrytys.

    VastaaPoista
  9. Olen inhonnut Mantilaa heti siitä asti kun näin hänen luotaantyöntävän naamansa jossain kuvassa mutta nyt tunne meni eri asteelle. Mieshän on mielisairas despootti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantila on entinen päätoimittaja, mutta mitäpä siitä sen enempää.

      Poista
    2. Miten helvetissä tällainen Ryhäsen kommentti voidaan julkaista. Kuvat tekevät niissä olevista ihmisistä mielisairaan näköisiä. Jos joku suojelee ihmisiä ja esim heidän lapsiaan koulukiusaamiselta tällaisen roskan takia niin teko on hyvä.

      Poista
    3. Jos joku suojelee ihmisiä ja esim heidän lapsiaan koulukiusaamiselta tällaisen roskan takia niin teko on hyvä.
      joopa joo, etpä taas yhtään ylireagoi!

      Poista
    4. Jos joku suojelee ihmisiä ja esim heidän lapsiaan koulukiusaamiselta tällaisen roskan takia niin teko on hyvä.
      joopa joo, etpä taas yhtään ylireagoi!
      ------
      En periaatteessa vastaa nimimerkkikpelkureille. Mutta. Kun tällaisia kuvia näkyy verkossa alkaa koulukiusaaminen. Isäs on karseen näköinen tyyliin. Alkaa jos on alkaakseen. Tunnen kuraattoreita kouluista. Koulukiusaaminen kuvien perusteella on erittäin yleistä. Ja pahenee koko ajan, esim MV lehden kuvamanipulaatioista kärsivät kohteiden lapset, heitä on jouduttu siirtämään koulusta toiseen. Minä tiedän, anonyymi pelkuri ei.

      Poista
  10. Olisi mielenkiintoista nähdä vertailun vuoksi Piipon "virkakuvia" eli niitä jotka on otettu työnantajan toimeksiannosta ja julkaistu.

    Kaikki perusteet joilla Mantila dissaa Piipon taiteellisia otoksia ovat kuin norsu porsliinikaupassa.

    Mies joka ei ymmärrä taiteesta mitään.

    Ja tällainen on sitten taitelijan pomona..

    Jos Mantilassa olisi hiukankaan luovuutta niin hän olisi käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja järjestänyt teoksista taidenäyttelyn Piipon kunniaksi.

    VN olisi saanut hitusen positiivista nostetta.

    Kansa epäilemättä tykkää näistä kuvista eivätkä ministeritkään näytä paheksuneen.

    Kuvajournalismia parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvajournalismilla ei ole Piipon kuvien kanssa mitään tekemistä. Missä on juttu jonka kanssa ne kulkevat??? Se olisi kuvajournalismia. Kuvat on kameran salaman tekemiaä, ei "taiteilijan" Taivaan vaalat että harhaluuloilla ajetaan esiin sitä ettei kuvattavista pidä huolehtia.

      Poista
    2. Juttu jonka kanssa ne kulkevat on Suomen nykyinen ilmapiiri. Ne kuvaavat sitä täydellisesti.

      Puusilmän lienee vaikea tätä ymmärtää...

      Poista
  11. Mä olen ollut kerran kohteena - yksi kohteista - avantgardistisen valokuvausproggiksen teossa - näin muodoin sitten "mukana" myös näyttelyssä.
    Ei just naurattanut yhtään se humalainen pläsini siellä näyttelyvieraiden pällisteltävänä. Toisaalta en tuosta metakkaa nostanut; jotkut ystäväni tosin olivat selvittäneet moviiveja ja (puuttuvaa) suostumustani kuvaajalta. Kuulemma kohautellut harteitaan.
    Heppu oli jotenkin katkera, kyttäili ihmisiä - kohteensa taas tunsivat myöhemmin veljeyttä keskenään.

    VastaaPoista
  12. Olen alan ammattilisena täysin eri mieltä Kemppisen kanssa ja pahoittelen hänen asennettaan. Kemppinen ei tiedä mitä tällaisesta seuraa.
    http://jpuusa.blogspot.fi/2016/11/kamalat-kuvat-kuvajournalismi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjoituksesi ja ymmärrän näkökohtasi mutta olen edelleen eri mieltä kanssasi.

      Poista
    2. sorry, en saa kiinni jeesustelusta.

      Poista
    3. Minun näkökohtani liittyy siihen - että ammatissa pitää olla jatkuvuutta. Jos kuvaisin sinua noilla metodeilla saisin sinusta hirviön näköisen helposti. Et ehkä pitäisi siitä laajan julkaisun jälkeen...Noiden kuvien tekemisessä ei kuvaajalla ole mitään merkitystä ne on kameran ja sen salaman ottamia 1/ 15000 s kuvia.
      Koko se lehtikuvaajayhteisö jonka tunnen on jokseenkin raivoissaan siitä mitä kuvaaja teki meille. Mikä ihmeen hienoa asia on tehdä ihmisestä zombin näköinen, en käsitä mitenkään kuka voi arvostaa kuvia visuaalisesti merkittäviksi - kun ammattilaisten mielestä ne ovat silkkaa roskaa.Myös ulkomaisten kollegoitteni.

      Poista
    4. Aluksi: En ole kiireiltäni lukenut lehteä, mutta koetan tämän blogin perusteella arvata mistä on kysymys.

      Arvostan suuresti Kemppisen tietämystä ja intoa sivistää meitä maallikoita, mutta tästä kirjoituksesta ilmenee ehkä Suomen suurin ongelma tällä hetkellä. Meillä ei opeteta kapitalismia. Lukiosta valmistuva ei pääsääntöisesti ymmärrä tuon taivaallista leipänsä hankkimisesta kilpaillussa maailmassa. Ihmisistä tehdään julkishallinnon elättejä. Maailman taitavimpia patentti- ja rekisteriviranomaisia, lääkäreitä, tuomareita jne.

      Minusta kyseessä on palkanmaksajan oikeus määritellä työntekijänsä reviiri. Kyse ei ole ollenkaan sananvapaudesta. Valokuvaajan reviiri tällaisessa on erittäin tiukka. Aivan kuten Kemppinen itsekin myöntää upseerin ja tiedusteluhenkilöiden oikeudesta puhua lennokkaita kapakassa.

      Lainkäyttäjävirkamies

      Poista
    5. "Lainkäyttäjävirkamiehen" kommentista ilmenee se Suomen suurin ongelma. Kireäpipoinen kapeakatseinen ahdasmielinen vaatija joka ei osaa antaa tilaa luovuudelle vaan pelkää sitä.

      Näin se vaan ei toimi.

      Poista