Sivun näyttöjä yhteensä

29. marraskuuta 2016

Leivänmuruja




Jos olisin isänmaallinen, pitäisi huolta kunnostani. Kävelisin ja laukkaisin milloin siellä, milloin täällä. Seuraisin sykettäni ja kehuisin tuloksilla äidilleni.

Valitettavasti tämä on fantasiaa vain.

Mielikuvituksesta puhuen – olen tähyillyt tarkasti vanhoja valokuvia ja päätellyt niistä, että runsaat sata vuotta sitten Suomen metsät olivat ainakin osittain pahassa kunnossa. Sekä kaupunkien että kylien ja jopa yksittäisten talojen näköpiiristä rungot on kaluttu raiskioksi.

Arvelen tietäväni, mistä löytäisi tarkempaa tietoa. Myöhempi pääministeri A.K. Cajander, joka muistetaan eri asioista, oli yksi sotien välisen ajan metsätieteilijöistä. Järjestelmälliset arvioinnit toteutettiin ennen sotia, mutta ammattilaisten keräämää tietoa on. Ei muuta kuin Metsätalolle! Mutta ellen löydä sieltä pois ja kun muistelen huomanneeni, että siellä on nykyisin ihan toiset kisat. Järki sanoo, että tiedekunta on vienyt kirjansakin ainakin Kumpulaan…

Koska taitelijat maalasivat mielikuvitusta eivätkä todellisuutta, en ole koskaan nähnyt kuvaa metsästä jonkin varhaisen lankkuja sahaavan myllyn läheltä. Olen miettinyt, miltä kirveellä hakattu kannokko mahtoi näyttää. Niinpä sijoitin eilen juttuun kannon päässä huokaavasta entisyyden ihmisestä, ja heti tärppäsi. Joku kommentoi. Ei kirveellä kaadetun puun kannolla istuta. Väinämöinenkin istui kivellä, ilokivellä. Toivottavasti hänen eturauhasensa oli kunnossa.

En tiedä mutta luulen, että kun lankun sahaaminen oli ennen kiertelevien ammattimiesten työtä ja justeerin tapainen halkaisusaha oli sepän tekemä ja raskas ja luultavasti jäykkä, myös lankun sahaamiseen hirret kaadettiin metsässä kirveellä ja tuotiin sahauspaikalle ja nostettiin pukille hevospelillä.

Siitä olemme keskustelleet, että ruotsalaisen Sandvikin toteuttama sahanterä oli yksi Suomen (ja Ruotsin) vaiheisiin syvällisimmin vaikuttaneista keksinnöistä, ja kovin myöhäinen. Meillä pokasaha eli itse tehdyt puut + ruotsalainen terä on dokumentoitu vasta 1920-luvuilla ja oma terän valmistus (Tammer, Peto) alkoi vasta hiukan ennen sotia.

Tämä ei ole vitsi. Laminoitu teräsliuska on vaikea teollinen tuote. Itse laminointi on hyvin vanhaa perua. Tutkijat ovat jopa löytäneet 600-luvulla Reinillä taotun miekan, jonka terän sydän on terästä muistuttavaa kovaa metallia ja pintakerrokset laminoimalla taottuja, siis samalla tekniikalla, jolla piparkakkutaikinaa tehdään, kaulitaan ja taitetaan kahtia, uudestaan ja uudestaan. Puukko-kirjojen kirjoittajat taas eivät ota riittävästi huomioon, että käyttöpuukot tehtiin ja tehdään osittain edelleen hiiliteräksestä, joka ruostuu ja kuluu. Niin kuuluu.

Sitä paitsi entisajan miehet eivät istuneet kannolla. Siitä tulee pihkaa housuihin, ja ehkä miehellä oli vain yhdet housut. Perinteinen, nyt unohdettu työmiehen tuumausasento oli kyykkysillään. Rakennustyömaalla pantiin kakkosnelosen pätkä kantapäiden alle.  Tämä oli myös suosittu tupakoimisasento.

Entisajan miehet eivät liioin istuneet peräpenkillä kuin koululaiset. Oli kohteliasta ja sopivaa istua nojaten kyynärpäitä polviin ja tuijotella parin sylen päähän lattiaan. Armeijamallinen suora katsekontakti oli röyhkeyttä. Jopa iso isäntä keinutuolissaan – hän jolta oltiin pyytämässä takausta tai helpotusta taksvärkkipäiviin, katseli pitkin leipävartaita eli siis katonrajoja. Suora katsekontakti olisi ollut ylimielisyyden merkki.

Muistakaa että melkein kaikissa kuuluisissa muotokuvamaalauksissa kuvattu ensin tuntuu katsovan silmiin mutta katsookin vähän sivuun (van Gogh, Rembrandt, da Vinci…) Suora katse silmiin on haaste tappeluun.

Siinä Kansalliskirjaston tilaisuudessa olin kovin hyvilläni suorasta katseesta menneisyyteen. Sanoin Nummiselle, kun seinälle heijastettiin suurena hänen ja Gronowin perustaman levy-yhtiön levyn kuva, piirros Timo Aarniala, että minulla on tuo levy. Se nyt ei ole ihan totta. Se on pojallani.

Virityin pyhäiseen tunnelmaan, kun M.A. Numminen esitti juhlayleisölle toiselta levyltä Jarkko Laineen iki-ihanan sanoituksen ”Joulupukin juhannusyö”. Se on se tarina, jossa keskelle joukon iloisen ryntää parrakas humalainen. Tulija on joulupukki, irrottelemassa.

Esitys näyttää olevan YouTubessa.

Kaikki muut paitsi minä tuntuvat inhoavan näin adventtiaikaan ajankohtaista samojen tekijöiden suurteosta ”Joulupukki puree ja lyö”. Jumalauta, kakarat! Kohta paukkuu pakarat.

Joskus on tehtävä yritys yhdistää Jarkko Laine muihin kupletintekijöihin. Hänellä samoin kuin tietysti Nummisella ja Gronowilla (joka ei laula eikä soita) on muuten niin suuret ansiot, että linkki toisaalta Tanneriin ja Pekkariseen, toisaalta Juha Watt Vainioon ja Vexi Salmeen on miettimättä.

Ajatteluni on toistaiseksi katkennut siihen, että olen miettinyt mitallisen runon kohtaloita. Dylanin Nobel oli tervetullut huomautus siitä, että esimerkiksi Hector on merkittävä runoilija ja samoin Syrjän pojat ja Pelle Miljoona. Juicesta tätä ei tarvitse samoa erikseen, koska asia on selviö. Juice oli oman aikamme Koskenniemi.

Ihailen erikoisesti Hectorin ja miksen Jarkko Laineenkin hienoisia Kieku ja Kaiku -piirteitä. Mitta ja loppusointu eivät saa olla liian hyviä. Pieni onnahtelu eli itsestään selvät riimiparit ovat hellyttäviä, siis tyyppiä ”tärkeintä ei ole tavara, vaan sydän lämmin ja avara”.

Puhun kokemuksesta. Kun käänsin chansoneita, joskus tuli juttuja, joissa mentiin pelkällä loppusoinnulle, kuten Leo Ferré ”peilikuva / heijastuva / vedessä on / liikkumaton”, ja etenkin myöhäislatinasta kääntäessä (Carmina Burana) rajuja vastakkainasetteluja kuten ”jokaiselle kohdaltaan luonto lahjat antaa / runontekokilpailuun minut täytyy kantaa” tai ”jokaiselle kohdaltaan luonto lahjat jakaa / minäkään en tylsänä tuoppi suussa makaa”.

21 kommenttia:

  1. Olen halunnut ymärtää, että Juha Vainio käytti uuden tulemisensa jälkeen pehmeämpää nimeä Junnu Vainio ja Juha "Watt" Vainio sai jäädä aikaisempaan räväkämpään kauteen. Yhtä kaikki tuotanto on hienoa, jopa artistin tyylilajin mukaan viritettyä, kuten esim. Kake Randelinille tehdyt kappaleet osoittavat.
    Vaikka mikä minä olen arvioimaan, kun oma tuotanto puuttuu. Tai kun nyt presidentinvaalit ovat pinnalla, kerron, että tapailin viime kerralla näin:

    Illalla on Kolmosella presidenttitentti.
    Moni virkaan havittelee Pepsodentti-Pentti.

    Kameroille hymyilee myös Lämpörulla-Ulla.
    Voisihan se presidentti hänestäkin tulla.

    (Tässä on kädenojennus Jukka Virtaselle ja hienoinen anteeksipyyntö Eeva Biaude´lle, Sari Essayah´lle ja Päivi Räsäselle.)

    VastaaPoista
  2. Suomalaiset seurustelutavat ja niiden myötä katsekontaktit ovat muuttuneet. Huomaan itsekin sosiaalistuneeni. Kun ennen tuijotin aina omia kengänkärkiäni, vilkuilen nykyään arasti keskustelukumppanini kengänkärkiä

    VastaaPoista
  3. "esimerkiksi Hector on merkittävä runoilija"

    Kyllä.

    "Mä teetä kanssa Tšehovin oon juonut iltaisin
    ja aamuisin käyn seuraan Leninin..."

    (Syyskuu, 1972)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennustikohan Hector juuri tuossa laulussa "talvet syksyiksi muuttuneet on". Kuinka oikeaan osuikaan.

      Poista
  4. Saatamme arvata kyläkuvan puu-autiuteen kaksi syytä. Ensiksikin, mökki lämpisi puulla eikä sitä kovin kaukaa hotsita raahata, jollei ole pakko. Yksi talvi vaatii talokunnalle (tupa, kyökki, navetan vesi ja sauna ainakin) lakeiseen täyden huoneellisen, siis puukuurin, kuivaa halkoa. Se ottaa kesällä ainakin viikon tehdä ja heitellä.

    Toinen on ainakin Porvoossa ollut asetus etteivät talon pihan puut saa yltää räystästä korkeammalle. Nykyinen täyslehtevä kesäinen Porvoo on ollut ennen mahdoton näky. Syyksi arvaan saman kuin talon kattoportaiden vierellä pakollisen palohaan (palavan pärekaton hajottamista varten) -- tulenvaaran. Silti koko Porvoo palaa roihahti viimeksi 1760. Kivi on kallista rakennusainetta, tehtiin puusta. Jota saa..

    VastaaPoista
  5. A.K. Cajanderin ja muiden merkkimiesten metsäistä tietoa on nykyään etsittävä Viikistä, jonne Helsingin Yliopiston metsäopetus on siirtynyt. Siellä toimii myös Viikin tiedekirjasto, johon koottiin keskeinen osa vanhan Metsäkirjaston aineistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kuvausta Suomen metsien tilasta runsaan sadan vuoden takaa löytää saksalaisen ylimetsäneuvoksen Edmund von Bergin kirjoittamasta raportista ”Kertomus Suomenmaan metsistä 1858”. Suomeen kutsuttu Saksan ja maailman johtava metsäasiantuntija antoi lohduttoman arvion Suomen puuvaroista, kasken- ja tervanpolton silmänkantamattomiksi raiskioiksi kuluttamista metsistä. 1995 Metsälehden kustantamana kirjana ilmestynyt teos sisältää myös kuvia 1800-luvun lopun haaskiomaisemista, tuskin kuitenkaan von Bergin ottamia.

      Kun kirveellä, justeerilla ja hevosella saatiin tällaista jälkeä aikaan, niin hirvittää ajatellakaan, mitä seuraa Sipilän hallituksen biotalouspolitiikan toimeenpanosta nykytekniikalla. Parasta tukki- ja sellupuuta kattiloihin, ja sieltä bio-polttoaineet autoihin, metsätraktoreihin ja öljylämmitykseen. Ja Helsinki ja muitakin kaupunkeja puulämmölle. Kysymys kuuluu, minkä maan puun? Samaan aikaan kun mm. Saksa vain lisää rusko- ja kivihiilen käyttöä.

      Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Vihreä EU tulee takuulla pitämään huolen siitä, ettei Suomi pääse polttamaan metsiään. Hätä on kädessä vasta sitten, kun EU torjuu Suomen biostrategian ja kehottaa meitä hoitamaan energiatarpeemme ja ilmastovelvoitteemme jollakin muulla tavalla. Millä?

      Poista
    2. Eu voi ohjata suomen euroopan tuulivoima reservaatiksi. Koko maaseutu vain ropelleja täyteen. Asukkaat kärsikööt nahoissaan.

      Poista
    3. Näitä surullisia yhden puulajin puupeltoja tuskin oli silloin ennen. Ilman pensaskerrosta. Olisi tosiaan kiva tietää minkälaisia metsät oli ennen, ja paljonko oli riistaa mm. kanalintuja tai metsäjäniksiä. Nykyäänhän saa kävellä pitkiäkin matkoja näissä pirstoutuneissa metsissämme, ilman että näkee tai kuulee mitään riistaa.

      Poista
  6. "Jos olisin isänmaallinen, pitäisi huolta kunnostani. Kävelisin ja laukkaisin milloin siellä, milloin täällä. Seuraisin sykettäni ja kehuisin tuloksilla äidilleni."

    "Vastoin parempaa tietoani voin tyynesti pilata terveyteni vaikkapa sokerilla, viinalla, tupakalla ja valvotuilla öillä.
    Kun niistä johtuva uupumus, masennus, valtimosairaus, diabetes tai syöpä iskee, menen vain terveyskeskukseen tai sairaalaan hoidettavaksi ja KELA maksaa viulut.Yleisen sairausvakuutuksen ehdot tulisikin korjata terveyttä suosiviksi. Omahoitoon sitoutuvat saisivat edun ja vastuu terveydenhoidosta neuvoteltaisiin potilaan ja palvelun tarjoajan kesken. Yhteistyöstä vetäytyminen heikentäisi turvaa."
    Jälkimmäinen teksti on Jari Erhnroothin kolumnista yle.fi.
    Minusta molemmissa on mieltä, mutta Jarilla enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän jätti mainitsematta ison mahan,joka näyttää nykyään olevan vähintään joka toisella kunnon kansalaisella ja sen, että terveellinen ravinto maksaa monille aivan liiaa, eikä kaupiaitten sukukuntakaan sitä liiemmin tyrkytä.

      Poista
    2. Tuohon terveellisen ruuan hintaan voisi kommentoida kysymällä:
      "Olisko varaa syödä sitä epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa hieman nykyistä vähemmän?"

      Poista
    3. Jatkuvasti tämä kummajainen"terveellinen ravinto maksaa monille aivan liikaa". En ole koskaan ymmärtänyt, mitä sillä käytännössä tarkoitetaan, siis onko terveellinen ravinto härän sisäfilettä, kaviaaria, fasaanin rintaa huuhdeltuna shampanjalla?? Hinta ei takuulla ole oikeasti terveellisen ravinnon este, sen sijaan piiloutuminen tuon kalleusmyytin taakse.

      Poista
    4. Jotta me voisimme syödä kehomme kannalta fiksusti, niin meidän tulisi ensin selvittää minkälainen meidän suolistomikrobikanta on.
      Se kun on jokaisella erilainen syömämme ruoan mukaisesti. Ruokavalio, joka pitää toisen hoikkana ja sokeritasot kurissa tekee toiselle päinvastoin. Kertoivat BBC Earthissä - Israelissa oli lähes tuhat ihmisestä ollut tutkittavana.

      Poista
  7. "Ei muuta kuin Metsätalolle!"

    Metsätalon noteerasin vasta äskettäin, kun rupesin selvittämään, missä mielenkiintoisen näköisessä luentosalissa Kalle Holmberg hienosti esitelmöi Dostojevskista reilut puolitoista vuotta sitten.

    https://www.youtube.com/watch?v=h8YsfMhsJ-U

    VastaaPoista
  8. Ne olivat niin vanhoja, harmaita kantoja leiripakoilla ja leirien liepeillä, mikseivät pihapiirissäkin, etteivät enää pihkanneet mitään.
    Vert. Tarmo Manni: "Minä istun kannon päässä ja mössin (puhun rumia)".

    VastaaPoista
  9. Näin ja kuulin Hectoria edellisen kerran luonnossa Alavuden Aulavan juhannusjuhlilla -70, joilla hän esiintyi Cumulus-yhtyeen (jäsenenään H:n lisäksi mm. edesmennyt herkkä laulaja Anki Lindquist) kanssa. Samoilla juhlilla esiintyi myös Tauno Palo, joka käyskenteli yleisön joukossa rantakallioilla jutustellen ennen lavalle nousemista.
    Hieno ja vaatimaton mies - laulaja hänkin kaiken muun lisäksi! Torstaina menen jälleen Hectorin konserttiin, nyt Turun Logomoon. Mies on jo ehtinyt 70:n kunnioitettavaan miehen ikään jäätyään pois YLE:stä.

    VastaaPoista
  10. Isänmaallisempaa olisi olla huolehtimatta ja huolestumatta kunnostaan ollenkaan. Eläkkeestä nauttiminen voisi jäädä lyhytaikaisemmaksi, mistä rahastojen vartijat ja tulevat sukupolvet ilahtuisivat. EG

    VastaaPoista
  11. Muuten, ei tuo mainittu kyykkyasento kovin monelle onnistu, ainakaan ilman tuota kakkosnelosta. Kokeilkaapa!

    VastaaPoista
  12. Sitä takavuosien tv-mainoksessakin ohjeistettua "kaulitaan ja käännetään" -tekniikkaa taidetaan kyllä soveltaa joulutorttuihin. Leipoontuvat silläkeinoin sellaisiksi lehteviksi ja siten kohtalaisen suttuisiksi syötäviksi. Eivät makunsakaan puolesta lukeudu suosikkeihini.

    VastaaPoista
  13. "oma terän valmistus (Tammer, Peto) alkoi vasta hiukan ennen sotia."

    Polkupyöriä (mm.Jaguar) ja sahanteriä teki siis Kone ja Terä, Tammelan puistokadulla. http://www15.uta.fi/koskivoimaa/tyo/1918-40/tera3.htm
    timo

    VastaaPoista