Jaa

 

Koska osa kirjoistani ei ole tänään tavattavissa, minulla ei ole keinoa tutkia, miksi eduskunnassa annetaan jaa-ääniä. Arvaisin että tuo sana on arvioitu joskus, ehkä säätyvaltiopäivien aikaan, melkein kaksikieliseksi.

Arkkitehdin olisi ollut vaikea istuttaa sievästi istuntosalin seinälle sanat ”ottiatuota – ei – tyhjiä – poissa”.

Kuten kaikki muutkin, olen katsonut silmäni sokeiksi Yhdysvaltojen vaaleja ja ymmärrän näkemästäni saman kuin monet lukijoistani eli en mitään.

Eliitti, jota aina puolustan, ja sovelletut tieteet saivat sormilleen. Valtamedia, johon lukeudun tai ainakin lukeuduin Sanomalehteen kirjoittaessani, sai sormilleen. Kaiken lisäksi Trump piti hyvän puheen. Siinä esitettyjen ajatusten vilpittömyydestä en sano mitään. Sanon vain, että perinteellisen ajatuksen mukaan puheen pitäisi olla käsitettävä. Jos nyt siinä on perää, että vähän koulutetut ja oman arvionsa mukaan aiheettoman vähälle jätetyt äänestivät Trumpia, tuo puhe oli heille täysin käsitettävä.

Kampanjan loppuvaihe kiertyi työpaikkoihin. Nyt puhuttiin käsitettävästä työstä, siis maanteistä ja silloista. Siitä ei puhuttu, mitä työ tarkoittaa.

Pääministeri Sipilä otti tilaisuudesta vaarin ja palasi niin sanoakseni ay-vastaiseen ajatukseensa, joka koki kovia alkuvuodesta.

En tiedä, onko se oikeasti ay-vastainen. Sen ajatuksensa yhteydessä mainitaan nykysana kohtaanto ja etenkin työpaikkakohtainen sopiminen.

Minä joka en ole vastuussa puheistani, olen sillä kannalla, että työoikeuden järjestelmä on vanhentunut ja haitallinen. Puhe työmarkkinoista on virheellistä, koska ei meillä ole sellaisia markkinoita, joilla työvoiman kysyntä ja tarjonta voisivat kohdata. Meillä on työmarkkinoiden sijaan sotasosialismia muistuttava suunnitelmatalous, joka on myös menettelytavoiltaan kuin huuto menneisyydestä.

Asiat ovat vaikeita eivätkä ne ole kaikin osin järjellisiä. Ultimatum on peli tai ajatuskoe, peliteorian alkeita. Se löytyy YouTubesta (The Ultimatum Game). Kallella on kaksitoista pikkuleipää ja hänen on tarjottava jotain Villelle. Ville voi hyväksyä tai hylätä tarjouksen. Jos hän hylkää tarjouksen, Kallekaan ei saa mitään. Häneltä viedään kaikki pikkuleivät pois.

Rationaalinen ratkaisu on hyväksyä yhden pikkuleivän tarjoaminen ja jyrsiä sitä sillä välin kun Kalle popsii yksitoista. Mutta käytännön kokeissa yhden, kahden tai kolmen makean tarjoaminen johtaa välillä kieltäytymiseen. Ei siis pikkuleipiä kenellekään. Kieltäytymisen syy on epäoikeudenmukainen tarjous tai loukattu ylpeys. Tarjoajan kannalta puolet on turvallinen vaihtoehto. Olisi outoa, ellei toinen hyväksyisi sitä. Lisäksi kotona on opetettu, että niin kuuluu tehdä.

Järki siis sanoo, että parempi vähän kuin ei mitään, mutta ihminen ei toimi järjen mukaan, ja taloustiede on suistanut suutaan oletettuaan ennen, että taloudellinen toimija (ihminen tai yhtiö) on rationaalinen.

Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat tuhonneet yhdessä kavereitten kanssa tehdyn työn satsattuaan itse siihen hirveästi, koska ovat ruvenneet luulemaan, että joku kaveri saa siitä liikaa kiitosta.

Eräs jumiutti haittakoodilla tietokoneohjelman demon, koska ei hyväksynyt aakkosten mukaista sijaintiaan tuotteen tekijänä.

Ei kai sekään ole rationaalista käyttäytymistä, että aiheuttaa itselleenkin vahinkoa näyttääkseen toiselle.

Hiukan tämä on turhaa hurskastelua. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kuluttaneet koko elämänsä ”näyttääkseen niille” selvittämättä koskaan itselleen tai toiselle, ketä ’”ne” ovat.

Koska Valkoinen talo on tänään kaikkien mielessä, kerron eteenpäin tiedon, joka ei ole ajankohtainen.

Valkoisen talon nurmikko on se kaikkein hienoin paikka. Keksijä oli nyt lukemani mukaan Ranskan kuningas Frans I. Hän rakennutti sellaisen palatsin, jonka eteen jäi joutomaata ja pani alustalaisensa niittämään ja keritsemään sitä minkä ehtivät.

Ennen koneitten aikakautta tehtävä olikin hurja, jos nurmikossa oli pinta-alaa.

Hyvin pian oli keksitty puistot nurmikenttineen ja ranskalainen ja sitten brittiläinen perinne olivat syntyneet. Tarkoitus oli näyttää kaikille tulijoille ja ohi kulkeville, että meillä on millä mällätä. Työvoimaa löytyy myös täysin turhiin tarkoituksiin, siis sellaiseen, mikä ei palvele ravinnon hankkimista, eläimiä eikä oikein mitään.

Ja tätä perua golf ja tennis ovat maailman hienoimpia pelejä, joidenkin mielestä. Ja jalkapallo sitten.

Nurmikenttä, jolla pelataan, synnyttää nykyisin aika tiedottoman mielikuvan rikkaudesta ja hienostuneesta kauneuden tajusta. Tietysti asiat muuttuvat. Kun en golfia harrasta, näen kentän lannoitteiden, myrkkyjen ja ennen kaikkea kasteluveden mielettömänä haaskaamisena. Tiedän että toisille peli tuottaa mielihyvää ja nuo ikävät ajatukset ovat pientä verrattuna esimerkiksi maatalouden aiheuttamaan ympäristökuormaan.

Näissä ajatuksissa ajattelen jättää uuden terassini edustan enimmäkseen nurmikotta. Puut ovat mieluisia, sen sijaan eivät pensaat, jotka hyökkäilevät kulkijoiden kimppuun.

Savossa kesäpaikkamme oli suunniteltu sillä silmällä, ettei sinne saa nurtsia eikä ryytimaata vaikka yrittäisi. Minulle ja samoin tiettävästi pojalleni ja hänen pojilleen, muista puhumattakaan, on reteää istua aamukahvilla ikiaikaisen peruskallion päällä ja ihastella kuolemattoman jäkälän kirjavoittamia kiviä.

”Olen katsonut silmäni sokeiks / unelmaini kirkkauteen, / en onnea pyydä, mut unet / suo nähdä mun uudelleen." (Lauri Pohjanpää).