Huomenna käyn katsomassa
julkkareissa, mitä olen kirjoittanut juhlalliseen kirjaan. Siinä lienee eri
tahoilta poimittuja kirjoituksia Suomen sadasta vuodesta.
Jos olisi käsketty
kirjoittaa jotain otsikkoon sopivaa, olisin ehkä kirjoittanut asumisesta. Se on
vaikea asia. Ennen ei asuttu vaan majailtiin työn keskellä tai lähellä.
Pohjalaistalo oli selvä
yritys näyttää naapureille ja muille ruotsalaisille, että löytyy muutakin kuin
kultaa kupiksi ja hopeaa housunnapiksi. Komeimmat talot olivat hankalia asua
silloin ja nyt. Tyypillisesti iso osa tuparatia oli talven kylmillään. Ei niitä
uuneja pirukaan lämmittänyt joka päivä.
Teollisuuspaikkakunnista
Lahtinen sanoi sadatellessaan kotia, perhettä ja muita korkeita asioita, että
huoneet on yhtiön. Suomessa hellahuone ja kamari muistetaan, mutta onkohan yksiön
historia selvitetty? Kurvin kumilla on isoja taloja, joissa ei alkujaan juuri
muuta ollutkaan. Olisiko keittokomero kadonnut kielestä ja maailmasta?
Kun kunnolla laskin,
tulokseksi tuli, että itse olen asunut vain neljässä paikassa, tai viidessä,
jos vanhempieni Tapiolan koti lasketaan. Tuli minulle sinne vähän aikaa posti,
vaikka en itse usein tullutkaan. Puhelinnumeron muistan. Turha soittaa.
Kuitenkin 44 vuotta
samassa asunnossa oikeuttaa puhumaan kodista. Tarjosin 30 vuotta sitten kirjaa
tästä aiheesta, ja kustantaja sanoi, että aihe on mielenkiintoa vailla. Olimme
murtaneet ”ota tai jätä” -markkinat ja selvinneet jopa kunnialla
suunnittelemalla ja rakennuttamalla itse kahdeksan taloa, vaikka laki oli, että
kunta kaavoitti ja grynderi rakensi. Kuten nyt tiedämme, molemmat
epäonnistuivat tehtävässään. Syy oli se tavallisin, lyhytmielinen ahneus.
Me onnistuimme. Porukassa
oli Hessu Kukkonen, hyvä arkkitehti, ja muutakin osaamista, vaikka olimme alle
30-vuotiaita. Ajatus oli päästä juuri käyttöön otetun sähköjunan lähelle. Nyt
tässä on moottoritiekin.
Yhtiölainaa hakiessa oli
laitettava polvisuojukset, koska lainaa oli rukoiltava polvillaan
pankinjohtajan edessä. Se onnistui lopuksi. Takaisinmaksuaika oli 5 vuotta ja
korko 17 prosenttia.
Meillä oli asenteita,
joita voisi sanoa ”vastakulttuuriksi”. Asuntoja rakennettaessa politiikka ei
näytellyt osaa, mutta eräät naapurit olivat jäsenkirjankin mukaan
vasemmistolaisia, ja henki oli ajan henki.
Nykyisen tulkintani
mukaan saimme hyvän kiinteistön käypään hintaan huijaamalla. Yhteyttä myyjään,
joka oli vanhaa paikallista rotua, pitivät ydinporukkamme kaksi kaksikielistä,
joista toinen oli jopa kotoisin tältä kylältä. En tiedä, missä vaiheessa
myyjälle paljastui, että joukossamme oli periaatteessa tai käytännössä
suomenkielisiä.
Kylä ja samoin koko
Kirkkonummi oli hyvin vankasti perinteinen. Kaupassa puhuttiin suomea, mutta
ymmärtämisen kanssa oli välillä niin ja näin. Pikkutien varren asukkaat eivät
olleet rikkaita eivätkä ylhäisiä, vaan pelkästään ystävällisiä. Eskari oli
ruotsinkielinen. Se ei ainakaan häirinnyt. Naapurikylässä oli suomenkielinen
kansakoulu. Aikanaan kävi ilmi, että sen perustamisesta oli käyty ennen sotia
raju taistelu. Kunnan kanta oli ollut selvä. Suomenkielistä koulua ei tässä
kunnassa tarvita.
Kuvittelen että toisaalta
menneisyys Porkkalan vuokra-alueena ja toisaalta ruotsinkielisten
maanomistajien perinne ja epäluulo pysäyttivät Espoontaudin leviämisen –
Gesterby on kunnan ainoa Haka-tyyppinen kerrostalolähiö. Hiukan epäilen, että
tarkoitus oli rakentaa suomenkielisille ghetto, mutta toisin kävi.
Teimme tänne tultuamme 40
vuotta sitten typeryyksiä ainakin oman osamme, ehkä enemmän. Suunnittelimme
tosissamme isompaa aluetta, mutta kunta perui puheensa. Ymmärsimme ettei
kaltaisiamme kaivattu täällä. Yhteisöllisyys oli silloinkin muotia. Kaikeksi
onneksi meillä ei ollut rahaa edes kokeilla uudistuksia. Erinomaisesti toimi
kahden, ajoittain kolmen perheen yhteinen kotiapulainen, joka asui meidän
kattomme alla ja piti kurissa kaikki kakarat ja siinä sivussa myös nuoret
rouvat.
Käyn edelleen yhtiön
saunassa, jossa on vähällä käytöllä yhtiön pesukone. Teollisuustasoinen kone kestää
30 vuotta eli se on vaihdettu kerran.
Mainio uutuus oli talojen
kasaaminen esivalistetuista puumoduleista. Firma taitaa olla edelleen olemassa.
Sen nimi on Bungalow. Domino oli hyvin saman tyyppinen.
Öljykriisi tappoi tämän
idean. Tällaisia taloja on muutamia kymmeniä, mutta pientalojen tuotanto on
kangistunut kaavoihinsa.
Tässä on erikoista
pilarilaatta-rakenne, joka tarkoittaa, ettei koko rakennuksessa ole kantavia
väliseiniä. Niinpä meilläkin on siirretty seiniä eli erotettu ja yhdistetty
tiloja ainakin 15 kertaa.
Kun lapsia on muuttanut
aikuistuneina pois ja kun on tapahtunut muita muutoksia, tiloja on sopeutettu.
Toissa vuonna keittiö yhdistettiin ruokailutilaan. Entinen oli muinaisen muodin
mukaan saman tyyppinen kuin VR:n vanhat toisen luokan makuuvaunut.
Bungalow sai huonon
maineen myös siksi, että kun malli kopioitiin Saksasta, talot myytiin
tasakattoisina. Olen tutkinut kirjoista, että idea näihin tällaisiin huonompien
insinöörien taloihin on Bauhausin ja skitsit piirsi itse Walter Gropius,
apunaan siis Mies van der Rohe. Sen muuten näkee silmällä ikkunajaosta.
Käytännössä ainakaan
pientalon tasakatto ei toimi Suomessa. Kaikki katot on muutettu. Meillä on
matala harja.
Riippuu ihmisestä, mutta
itse pidän edelleen oivalluksena sitä, että ihmisen ei ole aina pakko muuttaa,
jos asunto voi muuttaa; näissä on muutettu jopa kerrosaloja. Oma reviiri on
tolkutonta ylellisyyttä, samoin putkiremontin valmistuttua se ajatus, että
ympärillä on yksi pallonpuoliskon miellyttävimpiä ja toimivimpia asuinalueita.
Niin, kävelen liki päivittäin tuosta Sammalkallion ohitse jossa on myös rykelmä vastaavia taloja. Niistäkin on kaikki muutettu loiviksi piilokourullisiksi harjakatoiksi. Yläpohjan eristepaksuudessa ja tuuletuksessa lienee eroja nykykäytäntöihin kuitenkin. Loiva tasakatto runsaspuustoisessa maisemassa vaatinee ainakin pari vuosittaista siivouskäyntiä katolle. Sama se olisi melkein katolle kuin katolle hyvä tehdä, tosin nykyiset ohuet katteet eivät tykkää muusta kuin kulkusilloilla kävelystä.
VastaaPoistaSen olen myös itsekseni päätellyt että vuosikymmeniä vallalla ollut omakotimainen vastuunjako olisi hyvä ihan paperille präntätä ja yhtiökokouksessa hyväksyä, -ihan varmuuden varaksi, josko asunnon myynnin jälkeen sattuukin kovin hankala ja vain yleiseen asuntoyhtiölakiin vetoava uusi asukas tai asuntosijoittaja ilmestymään.
-Murphy_
Oma reviiri on yksi elämän ihanimpia asioita. Varsinkin jos on naapurit, jotka osaavat käyttäytyä ja siedettävät kulkuyhteydet taajamaan. Kelpaa näillä reunahedoilla elellä ja harrastaa!
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista kuulla blogi-isännän, aatehistorioitsijan, kommentteja Friedrich Hayekista ja Ayn Randista. Heidän aatteensa ovat olleet keskeisiä ja vaikutusvaltaisia yli 40 vuotta. Vaikutukset ovat jo olleet kouriintuntuvia - ihmiskunnan historiassa ainutlaatuisia - ja heidän aatteidensa merkitys kasvaa kohta entisestään. Voimme arvata, mikä on lyhyen tähtäyksen vaikutus. Voimme myös arvata, millainen on reaktio, kun äänestäjät huomaavat.
VastaaPoistaAntiikin klassikot -projektissani olen juuri lukenut Ciceroa (Velvollisuuksista / De officiis). Hän edustaa Hayekille ja Randille vastakkaista perinnettä.
"Jos jokainen ruumiinosa keksisi kuvitella, että se imemällä itseensä lähimmän jäsenen voiman pystyisi kohentamaan omaa vointiaan, silloin koko ruumis väistämättä heikkenisi ja menehtyisi. Samoin jos kukin meistä riistäisi itselleen toisille kuuluvaa hyvää ja itse hyötyäkseen ryöstäisi jokaiselta mitä voi, tuhoutuisi inhimillinen yhteiskunta pakostakin."
"Mielen ylevyys ja suuruus, ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja anteliaisuus ovat paljon luonnonmukaisempia asioita kuin nautinto, elämä ja rikkaus; suuri ja ylevä mieli ilmenee juuri siinä, että se verratessaan jälkimmäisiä yhteiseen hyötyyn toteaa ylenkatseellisesti niiden arvottomuuden".
"Kaikkien tulisi siis pitää johtoajatuksenaan, että jokaisen yksityisen ja koko yhteiskunnan hyöty on yksi ja sama. Jos kukin yrittää riistää sitä itselleen, silloin hajoaa koko ihmisten välinen yhteisyys".
Viisauden sanoja. EG
Poista