Uusia sanoja

Sellaistakin joku kysäisee, onko modernismi niitä sanoja, joilla jokainen voi tarkoittaa mitä haluaa.

Kokeessa tai tentissä: ei ole.

Perusmerkitys on ”uusi”. Siten mukana on vivahde säilyttämistä tai muuttamista.

Mukana on historian sirpale, joka on kertomisen arvoinen. Uutuus on uusi keksintö. Se juolahti erään tunnetun filosofin mielen noin vuonna 1076, tiettävästi torstaipäivänä.

Edelliset tuhat vuotta kaikenlaisille käänteille oli haettu tukea väittämällä, että jokin mikä tahansa on ikivanha käytäntö.

Juridiikassa perinne eli 1800-luvulle, tai todellisuudessa vieläkin. Kun löydettiin keino saada voimaan uusi laki eli käytännössä keino hankkia lisää rahaa tai sotaväkeä, uusi säännös kytkettiin roomalaiseen oikeuteen.

Aivan uusi, käänteen tekevä lakikirja nimettiin kokoelmaksi, joka siis muka sisälsi vain kätevän luettelon vanhoja ja hyvin vanhoja määräyksiä (Corpus Iuris Civilis).

Tuo uusi oivallus oli, että voi saattaa voimaan lain viittaamatta menneisyyteen. Perustelu on vain: vastedes me… Ajatus oli hyvä. Seurauksena oli joukko ristiretkiä ja viisisataa vuotta lähes keskeytymättömiä sotia. Perimmäinen syy oli erimielisyys siitä, kuka näitä määräyksiä antaisi. Historiankirjojen ”investituurariita” oli tällainen. Se kuulostaa hölmöltä ja turhalta – kuka saa nimittää piispoja ja vastaavia. Se ei ole yhtään hölmöä, koska todellisuudessa riita oli siitä, kumpi vie fyrkat, paavi vai keisari.

Tällä ja ensi viikolla USA:ssa on käynnissä investituurariita. Vaikka säännöt ovat pöyristyttävän yksityiskohtaisia, riitely on alkanut jo. Neljä tuhatta varsin korkean tason virkamiestä tarkoittaa liittovaltion eli presidentinhallinnon asemoitumista ja kaivautumista mm. osavaltiohallintoa ja elinkeinoelämää vastaan. Nyt operaatio on erikoisen vaikea, koska valittu presidentti on lupaillut, että osavaltiot ja etenkin elinkeinoelämä saavat päättää itse.

Mutta amerikkalaiset ovat taitavaa väkeä. Ajatelkaas, miten pitkän ja verisen sisällissodan he kävivät oman väitteensä mukaan orjien vapauttamisesta ja mitä sitten tapahtui. Jos orjuus tarkoittaa ihmisen epävapautta, sen voi kuvailla vain suhteessa muihin ihmisryhmiin. Vastaus on, että juuri mitään ei tapahtunut.

Olettehan panneet merkille, mikä oli Charlie Chaplinin elokuvahahmon ja todellisuudessa hänen itsensäkin erikoisin piirre. Hän oli valkoihoinen. Lisäksi hän puhui, kuten tekniikan edistyessä havaittiin, äidinkielenään enemmistön kieltä, englantia. Melkein kaikkien hänen teostensa teema oli orjuus, ihmisten ja heidän luomiensa olosuhteiden armoilla oleminen, ilman todellista mahdollisuutta toimia toisin.

Erikoista, kun Villi länsi ja intiaanit olivat haaveita vapaudesta ja korkeasta taivaasta.

”Nykyaika” (Modern Times) oli sekä sisällöltään että tyyliltään aivan uudenlainen kuvaus maailmasta.

Kirjallisuudessa ja taiteessa modernismi oli valtava muutos. Siihen asti koettua oli kuvattu ”sellaisena kuin se on” tai sellaisena kuin se ”kuuluu” kuvata (kirkkotaide, esimerkiksi ikonit).

Tiede, tuo taiteen kärsivällinen seuraaja, oli alkanut kerätä ja järjestellä havaintoja kaikesta, mitä todella on, kuten kirppuja ja kiintotähtiä.

Luonnontieteen jytky oli Maxwell, jonka yhtälöt muuttivat kaiken. Jos haluaa vertailla, se oli suurempi saavutus kuin Einstein ja suhteellisuusteoriat.

Joukolla osittaisdifferentiaaliyhtälöitä hän osoitti, miten sähköiset ja magneettiset kentät syntyvät ja vaikuttavat toisiinsa ja ovat oikeastaan sama asia. Nopea johtopäätös oli sekin, että valo on samaa sähkömagneettista säteilyä (aaltoilua), jonka silmämme tulkitsevat tietyllä tavalla.

Höyrykone oli oikeastaan vain eräänlainen vaihdelaatikko, jossa liike muutettiin toisenlaiseksi liikkeeksi. Sähkö siivilöiminen esimerkiksi vesivoimasta ja tuottaminen esimerkiksi valaisimiin on aivan toista.

Se oli modernismia, ja vuosi oli 1861. Lapsekkaasti muotoillen nyt oli osoitettu todeksi, ettei kaikki näy eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Viimeistään kvanttikemiasta tiedämme, että samat voimat ja hiukkaset (aallot) ovat liikkeellä sekä kemiassa että fysiikassa, ja omana elinaikanamme olemme saaneet tilaisuuden vakuuttua siitä, että biologia on myös sitä samaa.

Mitä on tietoisuus, siitä emme ole selvillä. Mahdollista on, että kysymyksessä on suurenmoinen väärinkäsitys ja että meille niin rakas yksilöllisyys, siis minä itse, ennen joskus myös ”sielu”, olisi avattavissa ja käsitettävissä kenttänä.

Mutta kun emme tiedä, mitä emme tiedä.

Kulttuurisena tapahtumasarjana modernismi tuli ja meni. Alkujaan näet kuviteltiin, että nyt päästään kiinni johonkin oikeampaan ja todellisempaan. Tavallaan niin olikin. Stalin ja Hitler olivat suuria modernisteja.

Näin vain päädytään taas kerran huomautukseen kummallisista poliittisista käänteistä. Amerikasta on luvattu tehdä jälleen suuri. Iskulause on tyypillinen, sillä näin suuri / suurenmoinen se ei ole ollut pitkään aikaan. Kaksi kertaa USA on kuitenkin tempaissut. Molemmilla kerroilla vaurastumisen ja suuren vallan väline on ollut sota. Itse he eivät ole sitä aiheuttaneet, mutta ensimmäinen maailmansota muutti voimatasapainon dramaattisesti, ja toinen vieläkin enemmän.

Kun nyt luvataan suuruutta ja paljon turvallista työtä, se tarkoittaa käytännössä sotaa. Ei puutu kuin vihollinen. Vanha kokemus tosin on, että ellei vihollista ole, sellainen keksitään.