Sivun näyttöjä yhteensä

27. marraskuuta 2016

Amazon Prime



Joku teistä kertoo sen, mikä minun olisi jo pitänyt tehdä kirjoittaakseni tästä asiasta.

Maksoin tilauksen, kympin kuussa, kun sangen kauan odottelemani Amazon Prime yllättäen näyttää nyt toimivan.

Ostin oikean pikakiinnityslevyn kameran jalustaan. Viimeksi ostin Rajalan liikkeestä täsmälleen väärän. Hinta oli 10 dollaria postikuluineen. Sieltä ai Verkkokaupasta se olisi täytynyt ostaa nytkin, mutta kun ihminen on niin ollakseen, ettei muka viitsi juosta yhden metallilaatan ja sen mittatietojen kanssa ympäri kaupunkia. Mielenkiintoista kyllä, Amazonin sivulla oli ne mitat, suomalaisilla ei.

Katsoin objektiiveja. Tietty Nikon ”ships to Jorvas”. En tosin tiedä, mihin täällä laivan kiinnittäisi. Mutta hinta oli sama kuin Suomessa ja päälle 250 dollaria tulli- ja kuljetuskuluja.

Mutta taas eräs toinen venkale näyttäisi olevan halvempi kuluineen kaikkineen. Puhe on tietystä ammattilaisputkesta, jota en osta, koska en tarvitse niin hienoa. Olen jo todennut, että se alle kahden sadan viisikymmentämillinen, jota on vertailuissa hiukan väheksyttykin, on loistava kaltaiselleni sekakäyttäjälle, ei tietenkään ainoana.

Tulin katsoneeksi näitä mahdollisuuksia, kun puhuttiin mikroilmeistä ja muistin parinvuoden takaisen ”The Mentalist” -televisiosarjan, joka miellytti minua suuresti. Sen esityskauden sisältäviä levyjä saa Filmihullusta kolmellakymillä. Samalla hinnalla Amazonista saa kaikki 7 esityskautta.

Katselin videovaihtoehtoja. Aika halvalla saa vuokratuksi videon kuukauden ajaksi.

Kokeilin Bressonin Balthazaria (joka minulla on levynä) ja Bunuelin Viridianaa. Molemmat löytyvät. Juuri nyt olen siinä uskossa, että klikkailun jälkeen niitä voisi ryhtyä katsomaan tästä tietokoneen näytöltä, pädistä, puhelimesta tai televisiosta.

Tämä vetää totiseksi.

Koska seuraa on, olemme siis käyneet arkistossa ja olen nyt sillä kannalla, ettei mikään voita elokuvateatteria, varsinkaan Orionia. Elokuvan katsominen on sosiaalinen tapahtuma. Arkistossa on mainio yleisö, johon liittyy ylpeänä.

Mutta sitten on lumipyryjä, vanhuutta ja laiskuutta.

Kindle-kirjoja on tässä vaiheessa yli 500 kappaletta ja kotimaisia parikymmentä.

Edelleen leimaan keskustelun painetusta ja sähköisestä kirjasta epämääräiseksi ja asian viereen osuvaksi. Molemmilla on puolensa ja molemmilla on aikansa. Molemmat vaativat opettelemista.

Olen ostellut eri kielisiä maailmanrunouden antologioita. Ne ovat hirveän paljon helpompia käsitellä sähköisinä kuin paperilla. Odotan sitä päivää, että Amazon kehittää luvallisen keinon tulostaa sivun tai pari. Ruudunkaappaus onnistuu tietysti (Ctrl + PrScn), mutta on vähän työläs.

Käsikirjat ja sanakirjat ovat tietenkin sähköllä parempia. Romaani on tietysti saatava paperilla. Puolitieteellinen kirja on minulle mieluisampi sähköllä.

En ole tyyppitapaus. Opin lukemaan paljon ruudulta professorina. Opinnäytetöistä tulee erilaisia versioita ja tarkistelu ja kommentointi on verrattoman helppoa tietokoneella verrattuna jonkin jumalattoman mapin käsittelyyn.

Toinen asia on sitten se, että Amazon jyrää meitin. Yleistä etua ajatellen yhtiö on jo aivan liian suuri ja rikas. Lisäksi se kuuluu olevan työpaikkana harvinaisen epämiellyttävä ja ikävä.

Mutta markkinointi onnistuu ja tekniikka samoin. Nyt näyttää siltä, että heillä on erittäin suuri määrä kirjoja myös ääneen luettuna. Äsken ostamani Berkeleyn fysiikan professorin uusi kirja ajasta fyysikon silmin olisi lisämaksusta toimitettu versiona, joka on myös kuunneltavissa.

Itse ostaminen on todella helppoa. Vaikka verkkoyhteydet täältä kotoa ovat kroonisen huonot, 500-sivuinen kirja ilmestyy tietokoneeseeni ja pädiin ja puhelimeen parissa minuutissa, ja nyt on sunnuntai ja surullinen ilma.

Tiedän että äitini on tästä asiasta eri mieltä. Kotona asuessa hänen mieliharrastuksensa oli kirjojen katseleminen – siis kirjojen selkien. On se minullekin mieleen. Joku päivä sitten joku mainitsi keskustelussa esimerkkinä kummallisuudesta romaaniniteen ”Gyurkovicsin perhe”. Sanoin että olen lukenut sen ja että se oli tuolla. Näytin sormella vasemmalle ylös. Muistan siis, millä kohdalla kirjahyllyä se oli Kauhavalla asuessamme 50 vuotta sitten. Sen vieressä oli Lajos Zilahy, Kaksi vankia, ja lähellä Sienkiewicz, Quo vadis. Ilmeisesti harrastin omituisia nimiä jo silloin. Meillä on vähän suvussa tuollaista dysleksian vastakohtaa. Itse olen siitä päässyt näköni huononnuttua.

Jos olisin Yliopiston kirjasto, aloittaisin heti paikalla neuvottelut Amazonin kanssa. Olisi reteää, jos vanhaa Fennicaa saisi myös sieltä, siis vaivattomasti ja yleensä teknisesti hyvin valmistettuna.

En ole Yliopiston kirjasto. Siellä kai kavahdetaan kaikkea mikä haiskahtaa liiketoiminnalta. Itse en ole tuota mieltä. Minusta kirjastolaitoksen on palveltava halukkaita kaikin laillisin keinoin. Kirja, jonka tekijänoikeus on rauennut, on vapaa.

Doria on hyvä portaali, mutta taas kerran katselin omaa laitostani Suomen kirjallisuuden antologiasta, joka on toistaiseksi HIITin tiloissa Otaniemessä. Oikeudelliset ongelmat ovat suuria eikä teossarjaa ole digitoitu. Mutta se on ylivoimaisesti paras, mitä Suomen kirjallisuudesta on tehty, ja hyllyssä tilaa vievä ja työläs tomuttaa.

Mikä neuvoksi?

10 kommenttia:

  1. Suomalaiset kirjastot ovat kyllä alkaneet ihan mukavasti digitoida vapaita aineistojaan, mutta ongelmana on tekninen rajoittuneisuus. Kirjat on digitoitu puhtaasti kuvamuotoisiksi. OCR:ää ei ole tehty eikä kirjoista ole siis järkevän kokoisia ja eri laitekokoonpanoilla käyttökelpoisia versioita.

    Kuvamuotoinen pdf vaatii lukulaitteekseen tietokoneen tai älyttömän ison ja nopean tabletin, jotta koko sivu mahtuisi näytölle järkevän kokoisena. Silloinkin lukeminen tahtoo olla vaivalloista, kun ohjelma on altis kaatumaan pyörittäessään valtavaa tiedostoa edes takaisin.

    Sellaista tiedostoa ei lue kuin tutkija. Huvikseen ei kukaan viitsi avata sitä. Mallia sopisi ottaa archive.org:n klassikkoskannauksista, jotka ovat saatavilla myös epubina ja puhtaana tekstinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisemminkin tuntuu, että Suomen pitäisi ottaa digitalisoinnissa askelia eteenpäin - pelkkä pdf muoto ei ole enää sama kuin sähköisesti saatavissa. Käytettävyys ei vielä monesti toimi. Amazon.comia pitää kehua myös yhteisön osalta, ongelmia on, mutta tietojen lisäksi myös yhteyksiä löytyy.

      Poista
  2. Takuulla tarkkaan suunniteltu aikataulu Amazonilta. Suuren televisio(?)-ohjelman lanseeraaminen Briteissä, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Australiassa, ja kun muuallakin tuota kinutaan, avaa Amazon Primensa kaikkialle muuallekin. Hiukkasen kieroa.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän elokuvasta saa parhaan käsityksen elokuvateatterissa, mutta TV:kin tuo toisinaan elämyksiä. Nytkin näissä Teeman festivaaliesityksissä on ollut yllätyksiä. Oli hauska nähdä Jack Nicholson hoikkana poikana mutta silti jo sudenkatseineen, ja muutenkin se filmi oli jotenkin hykerryttävä, vaikka ei hauska ollutkaan. Ne yllättävät kuvakulmat sen kai tekivät. Lyhytelokuvia ei muuten juuri näkisikään, se eilinen Koiran sydänkin oli vangitseva. Roy Anderssonin Kyyhkysessä oli taas sitä hänen omalaatuista huumoriaan, jaa, mutta sehän olikin Femmalla ja sen olin nähnyt ennenkin täällä kotikylässä, katsoin silti. Areenalta taas tuli uutuusooppera suorana ja Norwegian Wood olisi ehkä nähtävä. Voisi siis jäädä vaikka kotinsa vangiksi.

    Tähän vuodenaikaan on kyllä paljon yhteisöllisyyttä tarjolla kylän puitteissakin, on Hoosianna-Vesperiä, Kauneimpia joululauluja, yhdistysten joululounaita ja -päivällisiä, jolloin myös lauletaan yhdessä. Eihän niihin tietysti pakko ole osallistua, mutta ihan hauskaa on tavata erilaisia ihmisiä eri ympyröissä. Ja sitten tietysti tulevat perhekokoontumiset. Mutta TV:n kiintolevylläkin on vaikka mitä ja lisää tulee koko ajan. EG

    VastaaPoista
  4. Minä en luottaa Amazoniin. Liian iso ja lukijoiden tekemisistä liikaa kiinostunut. Se on kuin imperiumi loppuvaiheessaansa. Se yrittää kontrolloida kansalaisiansa ja torjua ulkopuolisia, mutta se on liian iso ollakseen tehokas. Minulla on Kobo Aqua jo vuoden ajan. Yliopistossa opiskelevalle erittäin hyödyllinen. Nimittäin kaikki pdf failit artikkeleistä ovat helposti käytettävinä vaikka niiden lukeminen on hieman epämukavaa koska sivujen työntäminen ottaa aikaa. Minulla on kymmeniä virolaisia klassikkoja kirjassani ilmaiseksi kirjakupasta, parikymmentä venäläistä klassikkoa melkein ilmaiseksi, parikymmentä filosoofista kirja jotka yhteensä painaisivat kymmenen kiloa ja sitten, täytyy tunnistaa, on pari sellaistakin erinomaista ja Virossa jopa kirjastoissakin harvinaista kirjaa joiden joutumista Kobooni en tuomarin blogissa kommentoi.

    VastaaPoista
  5. Hirveä suomen omistusliitteiden käyttö kommentissani, eikö niin? :)
    Se on siinä mielessä hauska, että ylihuomenna mun täytyy tehdä esitelmä artikkelista, missä käsitellään suomen omistusliitteitä ja suomalaisten tekemiä virheitä niiden käytössä. Muuten tiesittekö, että omistusliitteet otetiin suomen yleiskieleen hämeen murteista ja muille suomalaisille ne ei ole yhtä luonnollisia käyttää? Ja että ulkomaalaisen tunnistaa sekä omistusliitteiden ala-, että ylikäytöstä? Vain oikea suomalainen osaa käyttää niitä stilistisesti sopivissa määrin. Yleensä. Vaikka tekeekin virheitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan hirveää, en kiinnittänyt asiaan edes huomiota ennen kuin kysyit. Toki tuo käyttämäsi muoto "loppuvaiheessansa" ja "kansalaisiansa" on hieman vanhahtava ja juhlallinen... olisiko lounaismurteille ominaista, sillä Mauno Koivistokin käyttää niitä.

      Tavallisempi tapa on sanoa "loppuvaiheessaan", kansalaisiaan", mutta ei se väärin ole.

      Mutta kerropa sinä miksi Otepäässä on tuo "pää", vaikka pää on "pea"? Onko se eteläviroa vai muuten vanhahtava muoto?

      Poista
    2. Arvasit oikein - 'pää' on etelämurteissa pää. Otepään nimi tarkoittanee vanhassa virossa "karhun päätä". Sananlaskuissa esintyy vieläkin karhun tarkoituksessa muoto 'ott', lastentaruissa on usein 'karuott'. Ja suomen kielessä on saman sukuinen sana 'ohto'.
      Nyt mitä tulee Otepään nimeen, niin se on keksitty 1922. Otepää on vanha paikkakunta, siellä oli vanha virolaisten linnoitus ennen saksalaisten tuloa, siellä piestiin pari kertaa ritareita ja siksi haluttiin sille sellaista uutta "vanhaa" nimeä. 1922 asti sen nimi oli Nuustaku, mikä tuli paikallisen talonpojan nimestä joka keräsi paljon pähkinöitä herralle ja sai ilmeisesti just siitä nimeksi Nustago (Nusstag - pähkinäpäivä) ja lopulta koko kylän nimeksi pantiin Nuustaku. Tämä muoto on hyvin 'kylämäinen' ja Otepää oli 1922 aika iso paikka. Kaikki tämä yhteensä antoi "Otepään". Niin että se on muodoltaan vanha mutta uusi nimi. Nykyään enää kukaan ei muista "Nuustakkua".

      Poista
    3. Myös yleiskielen erottelu hän ihmisistä ja se muista puhuttaessa on silkkaa kielenhuoltajain keksintöä 1800-luvulta. Aito kansankieli oli tässä yleiskieltä vivahteikkaampaa. Toisinaan ihmisiä saatetaan huomauttaa siitä, kun puheessa se-sanalla viitataan ihmiseen, mutta se on vain suora kielellinen jatkumo ajalta, jolloin (tässä tapauksessa keinotekoista) kielenhuoltoa ei vielä ollut.

      Poista
  6. Jukka hyvä, tulin juuri (tiistai iltana) Turusta, jossa osallistuin kulttuurihistorian prof. Hannu Salmen vetämään seminaariin 1800-luvun kulttuurihistoriasta. Siellä on enemmän kuin fiksuja nuoria ja oli todella vaikuttunut. He tekevät ohjelmaan, joka käyttäisi hyväkseen Kansalliskirjaston dataa... Mutta kysy Hannu Salmelta, sillä hän osaa paremmin kertoa asiasta, itse olen vielä hämmästyksestä ymmyrkäisenä!!!

    Oscari

    VastaaPoista