Verkkovaras

Mietin vastaisinko jotain kommentoijalle, joka tuntuisi olevan höperö. Kysymyksessä on se henkilö, joka kaikissa Suomen menneisyyttä koskevissa aiheessa korottaa äänensä ja voihkii sellaisen muistelemisen tarpeettomuutta. Nyt hän säälitteli Venäjään liittyen menneiden penkomista.

Ikäviä menneisyyden penkojia istuu muun muassa pankeissa. Kun kommentoija hakee asuntolainaa, vanhat paperit otetaan esiin selvitettäessä, onko hänellä kykyä suoriutua sitoumuksistaan.

Suomen päivän ongelmissa, juuri nyt työttömyydessä ja huono-osaisten asioissa, useimmat poliittiset puolueet ovat vuodesta 1995 alkaen kehittäneet länsi-retoriikkaa.

Tarvitaan hiukan historian tietoja, jotta ymmärtäisi, miten muun muassa Nokian nousu oli Yhdysvaltain armeijan varassa. Suomi oli erilaisilla kieltolistoilla. Emme saaneet mitenkään helpolla laitteita ja osia, joita olisimme tarvinneet. USA:ssa koko tietotekniikka ja tietoliikenne oli ja on armeijan valvonnassa siten, että Pentagon on ylivoimaisesti suurin maksaja. Järkyttävä osa käänteentekevistä keksinnöistä on tilaustöitä armeijalle – tietokone, transistori, laser, integroitu mikropiiri, Internet jne. Aika usein armeija toimi Bell Labsin kautta. Parhaiten sementoitu oli yhteistyö CalTechin kanssa – keskeisimmät atomipommin suunnittelijat tulivat sieltä (ja Princetonista ja Berkeleystä).

Tarvitaan hiukan Venäjän historiaa, jotta ymmärrettäisiin öljynjalostuksen ja ydinteknologian ongelmat. Suomi valitsi Lännen. Ostimme tietotaitoa ja laitteistoja Idästä, mutta opettelimme itse siinä sivussa. Ikuinen kunnia kuuluu Teknilliselle Korkeakoululle, jossa Erkki Laurila oli erikoisen kauaskatseinen mies. Hänen rinnallaan on aina mainittava Uolevi Raade, joka kehitti Nesteestä itsenäisen toimijan ja sai etenkin vasemmiston vihat palkakseen.

Kysymys valtapiiriin kuulumisesta on ajankohtainen tässä ja nyt. Putin tulee oikein Kultarantaan sanomaan, että Suomi on heidän aluettaan, ja pysyy. Valtapiiripolitiikka tarkoittaa meille juuri tuota. Lisäksi hän uhkaili Nato-asiassa tavalla, joka mielestäni täyttää kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistön. Hyvä ettei Niinistö soittanut poliiseja paikalle. Vai onko Naantalin poliisilla päivystystä?

Raumalainen Nortamo kirjoitti aikoinaan pilkkarunon Rauman palokunnasta, johon tuli tieto, että Turun kaupunki on juuri palamaisillaan…

Muistelimme poikani kanssa Verkkovarasta. He ovat maalla ja minun tekisi sinne mieli.

Olen monta kertaa halunnut kirjoittaa Suomen Kulttuurihistorian 1975 – 2016, mutta säätiöt eivät ole syttyneet ajatukselle. Hakemuksissani selitin, että muistan tuon ajan ja että minulla on runsaasti kirjallista ja kuva-aineistoa.

Säätiöt ovat oikeassa. Mitä siitäkin tulisi, että tapahtuma-aikana stalinisteja ja sähkökitaraa ymmärtämätön henkilö yrittäisi kirjoittaa tuollaista. Sähkökitara-aate ja niin sanottu rock-’n-roll -musiikki on myös pysynyt vieraana.

Mutta 70-luvun lopulla opin Savossa, miten ihmiset voivat olla puoliksi tosissaan tai neljänneksen verran. Pohjanmaalla lyödään nyrkillä tai aidaksella niin ettei tarkoitusperissä ole miettimistä. Mitä parempi ystävä tai läheisempi sukulainen, sitä ilkeämmin heitä puhutellaan. Kun serkkuni tulee ensi viikolla, yritän olla sanomatta tervehdyksenä: voi kun olet lihonut – ja rumentunut. Sellainen on normaalia Länsi-Suomea. Kadulla sanotaan: ”oletko sinäkin ihan totta vielä hengissä?”, ja vastaus on tyyppiä ”mikä pahan tappaisi, kun Jumala ei huoli ja piru tietää aina saavansa”.

Itä-Suomessa suvut ovat paremmin kasassa, eikä sieltä ole menty Amerikkaan niin kuin Pohjanmaalta. Kun tällä hetkellä kylässä on sama suvut kuin vuonna 1624, on myös vanhat vihat. Ihmisillä on perustellun kielteiset käsitykset toisistaan, mutta ne eivät välttämättä häiritse kanssakäymistä.

Eräänä aamuna verkot olivat hukassa, vaikka ne oli laskettu illalla kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kälyni – puhe on siis 70-luvusta, ilmoitti varmana tosiasiana, että varas on vienyt verkot, ja kohta lapset lähetettiin vakoilemaan, olisivatko meidän verkot kuivumassa jonkun naapuri seinällä.

Todennäköinen tekijä merkittiin, ja siitä alkaen hän oli meille ”verkkovaras”. Asiaan ei vaikuttanut vähääkään, että verkkomme löydettiin pari päivää myöhemmin ansiokkaasti solmussa. Minulla on ollut aina kova mielenkiinto verkkoihin ja olen joutunut lukemaan muutaman opinnäytetyön verkkoteoriaa. Tuon kerran verkkomme oli helppo puhdistaa ja suoristaa. Ei siihen mennyt kuin kaksi työpäivää. Sattui tyyntä, joten hyttysistä oli haittaa. En erehtynyt noudattamaan neuvoa, jonka mukaan tosi miehet hoitavat tuollaisenkin tehtävän puukolla.

Seudulla on ”vuori”, ihan kyllä sata metriä Saimaan pinnan yläpuolelle kohoava rantakallio. Eräs mummoihminen tapasi käydä siellä katselemassa ja kuuntelemassa. Hänellä oli tapa ottaa lypsyjakkara mukaan. Kallion laella hän otti oman paikkansa ja istui sillä jakkaralla aikansa.

Olen vähän ajatellut käydä katsomassa Etolasta sopivaa, kannettavaa pallia. Ajatus on kutsuva. Voisi välillä laske sen maahan ja istua ihmettelemään maailman menoa. Tässä on näetsen saanut juosta milloin putkia katsomassa, milloin pannuhuoneella, milloin autolla jossakin.

Jos harrastaisin Jyväskylän Suurajoja, koottavan tuolin voisi kantaa katsomoon repussa. Tosin nämä klipsautettavat ja klapsautettavat tuolit tahtovat olla hengenvaarallisia.

Ennen oli muodissa Lepo-Lassi, Siinä oli purjekangasta ja alumiiniputkea ja liitoksia, joissa jäi nahka väliin. Muistan yhden, joka nukkui sellaisessa yönsäkin, mutta hän oli kyllä humalassa.

Pienille lapsille oli Baby-Sitter, on ehkä edelleen. Lapsi sujutettiin tuolintapaiseen, jota saattoi ohi mennessään tökätä niin että vauva sai liikuntaa. Niitä käytettiin pienille, jotka eivät oikein vielä osanneet istua.

Nuorin lapseni sai liikanimen ”Leevi Linkkuveitsi” oppimalla siitä paikasta laskemaan nenän palleroisten jalkojensa väliin. Vauvashenkilöiltä sellainen käy.