Nyt tulee muutaman päivän
paussi näihin juttuihin. En viitsi kiikutella ylimääräisiä koneita, kun on
tilaisuus tapailla ihmisiä ja nähdä paikkoja. Näillä näkymin jatkan maanantaina
tai tiistaina. Rosvot älköön vaivautuko. Kylä on täynnä äkkipikaisia ihmisiä ja
piha koneita. Kättä pidempää löytyy runsaasti. Eikä täällä ole mainittavaa
rosvoamistakaan.
Tiedossani ei ole, että
varastetun tavaran kätkijät olisivat erikoisen innostuneita vanhoista Artekin
ja Lundian mööpeleistä. Uudempia ei ole. Ei ole varaa. Kerran maailmassa nuo
firmat myivät opiskelijoille ja nuorille pareille. Kun viimeksi katsoin
hintoja, en ollut uskoa silmiäni.
Suunnittelen nyt, mitä
valokuvaan Pohjanmaalla. Useimmat valmiiksi tietämäni kohteet ovat aikamoisen
autolla jyryyttämisen takana. Härmästä Lapualle väärää puolta jokea tullen on
lakeusnäkymiä, jotka vetäisivät toritaiteilijan vakavaksi. Samanlainen
mahtipaikka on Kauhavan Saarimaa. Jos se näkötornin tapainen on vielä
käytettäväksi, voisi kokeilla, saako tulvavallin joen rannasta jotenkin
vaimennetuksi.
Muistikuvissani jokin on
mahtava ja hiukan uhkaavaa ja latoja on kymmenen tuhatta. Kun taannoin ajoimme
yhden Antin kanssa Ylihärmästä Rannanjärven kautta Hellanmaahan, totesin
lukemani todeksi. Latoja ei ole jäljellä ainuttakaan eikä jokea näy vallin
takaa.
Eikä se ollut siunattua
se Lapuan virran vesi, jolla se pappi ensi kerran tämän pojan pärstän pesi.
Kuurtanes olisi hauska
nähdä, mutta se vetää viteehin, kun tulee etelästä ja on tapaaminen
Seinäjoella.
Pääsen kollastamaan
erästä kirjastoa. Voin myös katsoa, mitä nyt ajatella ”Kytösavut” -sarjasta,
jota on painettu ainakin neljätoista osaa. Viimeinen nide käsittelee 70-lukua.
Toimittajina on ollut kuuluisuuksia, kuten Lahdensuo, Kalliokoski, Leinonen ja
Ojajärvi. Muistikuvieni mukaan tulos on kuitenkin laiha.
Suhtaudun kiinnostuneesti
laitteisiin. Vuokralla on tällä kertaa Nikon D810 ja yksi ainoa linssi, se
pro-tason (ja hinnan) 24-70. Kokeilut viittaavat samaan kuin ennenkin. Kyllä
nämä kullankalliit välineet ovat eri maata. Vahinko että valokuvaajia näyttää
olevan syytä uskoa. Heidän ammattinsa on katoava ja syy on tuttu, yrittäjäksi
pakottaminen. Seuraavaksi kunnat ja kaupungit varmaan hankintalainsäädännön
nojalla ryhtyvät kilpailuttamaan valokuvia ja muotokuvamaalareita; tai sitten
kaksin käsin maalatut muotokuvat on jo kielletty. Jos näin on, suurin osa
vanhemmista tietämistäni potreteista sopisikin ehkä Linnanmäelle.
Seppo Vuokon kirjan
yhteydessä joku kommentoija huomautti taas sekavasta ja hyppelehtivästä
esitystavastani. Hän ja hänen samanmielisensä eivät ole ehkä tulleet
ajatelleeksi, että kysymyksessä ei ole taitamattomuus vaan tahallisuus. Voisin
kirjoittaa lukihäiriöisten mieliksi todella selkeästi. ”Mies sulki ulko-oven.
Mies käveli auton luo. Mies avasi auton oven. Mies istui autoon. Mies ajoi
työpaikalleen. Työmatkalla ei tapahtunut mitään epätavallista. Työpaikalla mies
istui pöydän ääreen ja rupesi tekemään työtä. Kello 11 rakennus sortui. Mies
jäi betonilaatan alle. Mies kuoli.”
Kerronta on ihailtavan
johdonmukaista ja sanavalinnat iskeviä.
Voisin neuvoa tällaisia
kirjoittajia ja puhujia. Päälausepölötystä, puheessa kuusi – 12 kertaa minuutissa
”totnoin”, ”niinku” ja ”itse asiassa”.
Sivulausefarmi on kovin
tuttu entisen ajan tuomioistuimista. Luonnoksen eli konseptin laatiminen on
esittelijän tehtävä. Hovioikeudessa jäsen joutuu myös harrastamaan sitä.
Olen saanut syvällisen
opin, että pisteen laittaminen lausejonon päähän on vakava kysymys, jota on
aihetta käsitellä istunnossa, ellei asiasta ole ”mallia” tai täysistunnon
ratkaisua tai prejudikaattia. Normaalia oli ketjuttaa kymmenenkin alisteista ja
rinnakkaista sivulausetta ja suosia erikoisesti relatiivipronomineja. Kun
tilkesanat uhkasivat ehtyä, jopa esittelijän oli sallittua turvautua ”yleisavaimeen”
eli kirjoittaa pilkun jälkeen ”sen vuoksi ja kun…” Virke aloitettiin mielellään
sanalla ”sittenkuin”. ”Sittenkuin Korkein oikeus on esittelyttänyt itselleen
jutun kirjat, joista on käynyt ilmi, sikäli kuin vielä on kysymys, että…”
Suora esitys ei ole
sallittu. Ei saa kirjoittaa: Kun kuulustelija kysyi, kuka Reiskan tappoi,
epäilty vastasi: ”Minä.” Täytyy kirjoittaa: tiedusteltaessa epäillyn lausumaa
syytteessä tarkoitetun teon tekijästä ja sen perusteella esitetystä
rangaistusvaatimuksesta, ilmoitti syytetty kysymyksen olevan hänestä itsestään,
jättäen kysymyksen rangaistuksen mittaamisesta tuomioistuimen harkintaan, minkä
jälkeen… ottaen huomioon…näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden esittämillä
perusteilla…”
Kommenteissa mainittiin
puiden yhteydessä Veikko Huovisen Puukansan tarina.
Tuosta mainiosta kirjasta
kirjoitin 22.5.2014 muun muassa näin:
”Eilen puheena olleen Veikko
Huovisen ”Puukansan tarinan” keskeinen sisältö on poimittu epätavallisen
tarkasti ja laajasti teoksesta Suomen Luonto 1 – 5 –sarjan, niteestä ”Metsät”
(Kirjayhtymä, 1980). Se on hyvä lähde ja menettely on oikea, vaikka myös hiukan
hämmentävä. Tietääkseni tätä yhteyttä ei ole huomattu. Itse asiassa ei ole
epäilemisen aihetta. Jopa esimerkiksi metsän hyönteiset tulevat Huovisella
esiin samassa järjestyksessä kuin lähdeteoksessa, ja kuvailuissakin on
samasanaisia.
Yritin
selvitellä, onko tuosta yhteydestä aikanaan sovittu. Selvää en saanut. Kaikki
ovat kuolleet. Mutta lähdeteoksen kirjoittajat olivat sivuuttamatonta väkeä –
Peitsa Mikola, Urpo Häyrynen, Rauno Ruuhijärvi (elää; kunnossa).”
Tuossa
on tietokirjailijan ongelma. Jos hän on järkevä, hän ei itse tutki mitään eikä
siten voi esittää omia tuloksiaan eikä oivalluksiaan. Hän käyttää aikansa
toiseen vaikeaan kysymykseen, miten esittää asiansa rikkaasti. Rikkaus on
jotain toisten kuin johdonmukaisuus ja hyppelehtimisen välttäminen. Hyvä
tiedollinen teksti tekee saman kuin kauno, saa lukijan pään ja muut
ruumiinjäsenet kihelmöimään.
Niin, hypähtelevä kirjoitus on parhautta ja osoitus että kynä suoltaa ajatustenvirtaa. Kirjoittaessa yhdestä asiasta mieleen tulee toinen ja siitä jo hetken päästä kolmas. Tekstiä lukiessa lukija saa käsityksen kirjoittajan ajatuksenjuoksusta ja elämänkokemuksesta vaikka tekstin aluperäinen aihe ja aloitusvirkkeet eivät sitä ennakkotietoa annakaan. Aivan kuin kaksi maalaismiestä istuisi iltaa lapsuuteni Latovainiossa ja turisisivat aikansa kuluksi. Aiheet pomppivat ja tarina kutoo omaa ketjusilmukkaansa jossa lanka ja silmukan malli vaihtelee. Seuraavana aamuna lattialla on hieno sykerö. -Murphy_
VastaaPoistaHyvä lakeusreitti: Kauhava > Saarimaa > itäpuolen tie Lapualle (Simpsiön näkötornista olisi hyvät näkymät, mutta sinne ei kannata mennä, koska Simpsiö on rumalla rakentamisella pilattu kelvottomaksi) > länsipuolen tie Alahärmään > Kauhava. Saarimaan näkötornista ei näe juuri mitään isojen puiden takia. Muuten se oli kunnossa vielä pari vuotta sitten.
VastaaPoistaMinulle tämä essee, herra Jukka, oli avaralla lailla avautuva luento suomenkielestä, sen käytöstä. Itsekin olen joskus lukenut lakikirjoja, en tosin tuomarina mutta en myöskään ole selaillut niitä rikollisena - tämä huomioitakoon ennen rankaisemistani!, ja olen ihmetellyt? Kieltä pitää osata tosi hyvin että sitä pystyy käyttää niin väärin hyväksi. Tai siis pahaksi. Tai siis raiskata.
VastaaPoistaKiitos, Kemppinen!
Sharp shootin' sitten vaan.
VastaaPoistaRohvessorin kannatta katsoa tori.fi sivustolta paljonko maksavat käytetyt Lundian palaset. Niin katoaa mainen kunnia......
VastaaPoistaUusia sentään koittavat vielä myydä vanhojen aikojen listahinnoilla. Optimistisia humoristeja kaikki tyynin.
TMi
Rautjärvi
Valokuvaajat kautta maailman luulivat voittaneensa kun saapui digitaalinen teknologia, joka teki heidän työnsä niin kovin helpoksi.
VastaaPoistaVoi narreja, voi voitettuja.
Nykyisin kun näen ammattivalokuvaajan niin tunnen myötähäpeää. He itse omin käsin tuhosivat oman ammattinsa. Tämän päivän maailmassa ainoa asia, josta saa kunnolla rahaa on aito ja uniikki käsityö. Kukaan ei ole niin hullu, että maksaisi mitään kuvasta, jonka voi yhdellä napin painalluksella monistaa miljoonakertaisesti. Hyvin kannattavan kuvantekijän käsityöammatin itsetuhoinen kääntäminen kannattamattomaksi tietokonenysväämiseksi saattaa olla tulevaisuuden kauppiksen opiskelijoiden strategisten virheiden oppikurssin peruskauraa.
Kemppinenkin huomaa hyvin pian, että parhatkaan digitaaliset kuvausvälineet eivät takaa hienoja kuvia.
Laita pöytään viisi erilaista tuolia neljälle istujalle. Aallon tuoli paljastuu helmeksi sioille.
VastaaPoistaHauskoja tyylinäytteitä!
VastaaPoistaHyvät, tarkat taustatiedot löysi Huovinen metsän tarinalleen ja sitten puhalsi niihin hengen ja elämän, upealla suomen kielellä. Jotain yleisempää lienee tiennyt entisen ammattinsa pohjallakin. Minä aivan kuulen korvissani konkelopuun natinan ja näen karhun pesällään. Sitä tekstiä jaksaa lukea uudelleenkin kuin jotain Haanpäätä, ihan kielenkin vuoksi. EG
Kielestä puheen ollen hyvin harva asia on yhtä rentouttavaa kuin yle uutiset selkosuomeksi:
VastaaPoista"Monet nukkuvat kesällä liian vähän. Pahat uniongelmat vaativat lääkäriä, mutta pienempiä uniongelmia voi hoitaa itse. Näin sanoo unilääkäri Henri Tuomilehto.
Monet luulevat, että kesällä unta tarvitaan vähemmän. Se ei ole totta, Tuomilehto sanoo. Ihminen tarvitsee unta kesällä yhtä paljon kuin talvella, vaikka kesällä on paljon kivaa tekemistä."