Sivun näyttöjä yhteensä

5. heinäkuuta 2016

Haukkavuoren salaisuus






En halua lukea Parmasen kirjaa ”Haukkavuoren aarre”. Parmanen oli Etsivän keskuspoliisin miehiä ja Sortavalan nimismies. Hänen suurteoksensa ”Taistelujenkirja” ei miellytä. Jos joku tutkija haluaisi esimerkkejä katteettomasta Suomen menneisyydestä satuilemisesta, tuo kirja olisi hyvä lähde.

Tämän blogin lukijoista vain Sakari ja Jussi tietävät jotain aiheesta ja saattavat tunnistaa kuvan kartan. Se esittää Haukkavuorta. Tunnistaminen ei ole helppoa, koska nimi ei ole oikea. Keksimme sen itse, tuosta Parmasen kirjasta. Mutta pojat voivat tunnistaa Kakkurin suon. Pelkäsimme sitä hiukan, ainakin minä. Suohon oli sata vuotta sitten hukkunut Kakkurin talon paimenpoija. Voi olla että hukkunut olikin lehmä. Se olisikin ollut iso vahinko. Tai sitten se oli juttua vain. Mutta se oli neva, keskeltä upottava.

Kysymyksessä oli partioretkeily. Olimme karkeasti alle 15-vuotiaita, paitsi ehkä Jussi. En tiedä, mistä me olimme keksineet tämän kohteen yöretkillemme. Olisiko Sakari, jonka koti oli sillä suunnalla, tiennyt paikan jostain. Olikohan meillä joskus mukana hänen vanhempia veljiään? Sanoisin että oli.

Kohde oli hyvä, koska Kauhavalla on aika vähän metsää ja monessa paikoin vaihtelevat suot ja matalat kumpareet. Tämä oli kuitenkin ”vuori”. Se oli melkein 25 metriä suon pinnan yläpuolella, ja kivenlohkareita oli vaikka kuinka.

Mielestäni siinä kirjassa löydettiin osittain maanalainen joki, joka tuli vuoresta. Sellainen ajatus on todella jännittävä. Niin ainakin minä toivoin, että mekin löytäisimme maanalaisen joen.

Sellaisia ei kuitenkaan taida olla, ainakaan Pohjanmaalla.

Aikuisena jouduin oikein selvittelemään, mikä ihme on vesisuoni, sellainen joita etsitään ja löydetään varvulla. Verisuoni tuli väkisin mieleen. Siis eräänlainen luonnon tunneli (tai viemäri), jossa vedet virtaavat.

Vesisuonia ei ole olemassa. Pohjavesikerroksen yläpuolella on märkää maaperää, jossa vesi melkein virtaa ja nousee jopa hiukan ylöspäin. Itseopiskeluni keskeytyivät ennen kuin sain selville, onko Suomessa arteesisia kaivoja. Ilmeisesti on. Jossain päin niitä näytetäänkin ihmisille. Lähde on yhtä kuin pintaan nouseva pohjavesi. Arteesiseen kaivoon vesi nousee ilman pumppuakin, omalla paineellaan.

Pohjanmaan kuuluisista lakeuksista suuri osa on entistä suota, veden vaivaamaa maata. Muutamia satoja vuosia maatyö oli ojan kaivamista, kuivattamista. Pohjanmaalla viljelyalaa lisättiin myös kydöttämällä eli polttamalla rahkaa, mielellään kerros kerrokselta.

Sata vuotta sitten kytösavu sai tietyn sävyn. Savu nimittäin tuoksuu rahalta. Se lupailee peltoa, mutta haju muistuttaa tervaksen hajua. Ja terve oli kerran rahanalaista tavaraa.

Kyteminen on nykykieltä, miilu ja sysi eivät. Ei puuhiiliä ole valmistettu itse ainakaan sataan vuoteen, kun ei ole enää seppiä, jotka tietäisivät, että hiilistä eli siis sysistä saa kuumemman liekin.

Meidän retkikohteemme kaltainen, paljon yleisempi haave on Valtameren saari. Haaveissa se on Robinson Crusoen saari, jossa ollaan yksin ja kaikki tehdään itse. Henki vain säilyy jollain kumman tavalla, eivätkä taudit tartu.

Epäilen hiukan, että nyt väistyvässä kesämökkiperinteessämme on annos tuota romanttista haaveilua. Ainakin taloudellisesti ajatellen kesämökki on kovin usein huono sijoituskohde. Silti yksi ja toinen siirtyy vuokramökkikannalta. Oma kun pitäisi olla.

Suuremman luokan ongelma on oma koti. Suomessa – sanottaisiinko – toinen puoli kansaa maksaa asumisestaan aivan kauheasti käytettävissä oleviin tuloihin nähden.

Muiden toimien ohella selailen ahkerasti Helsingin ja lähikuntien paikallishistoriaa, kun niistä on upeasti aineistoa. Sotiin asti myös toimeen tulevat ja hyvin toimeen tulevat suosivat vuokralla asumista. Tiedän itse perheitä, joissa kevään ohjelmaan kuului kuljeskella katsomassa, mihin tänä vuonna muutettaisiin. Muuttaminen tuntui normaalilta, kun taas johonkin osoitteeseen juuttuminen ahdisti.

Tosi rikkaat olivat asia erikseen. Ellei heillä ollut virka-asuntoa, he ostivat huoneiston tai talon. Mutta kyllä Paasikivikin muutti Erottajalta vanhemmilla päivillään peräti Taka-Töölöön- Siinä Erottajan talossa, lähellä Robaa, asui yhteen aikaan pelkästään merkkihenkilöitä.

Minä sitä löysin Haukkavuoren aarteen, ja sattumalta myös Sakari ja Jussi tietävät Ylisen Liesjärven. Partiopoikana ainakin minä kuvittelin suot järviksi ja mäet mittaamattomiksi. Päijänteen rannoilta löytyi isän sukulaismieheltä vuoressa oleva kirkas ja ihastuttava järvi – niin kaunis, ettei sinne halunnut ajatella mitään mökkiä. Viikko telttailua oli ihanne.

Oikeilla omistajilla on siellä mökkejä. Varovasti olen yrittänyt urkkia heiltä, sukulaismiehiltä, tuntevatko he paikan taianomaisuuden. Luultavasti eivät tunne. Heille se on vain hieno ja leppoisa paikka, lähellä entistä omaa kotia.

Mutta voi olla että kylmät asiasyyt vaikuttivat. Ei sinne ollut ennen tietäkään, ja viimeinen väli oli oikeasti raskas. Nyt siinä kohdassa, missä erottiin isolta tieltä, on hiihtokeskus kaikkine tiettävästi tarpeellisine varusteineen.

Hyvä on, että on kunnon rinne, ja vielä Jyväskylän eteläpuolella.

Muistelemalla partiopoika-aikojen kohteita en harjoita nostalgiaa vaan luultavasti rauhoittelen itseäni, kun en ehdi, jaksa enkä viitsi lähteä käymään Savossa, johon olisi tervetullut. Nyt on saavutettu se vanhuuden vaihe, että viisi ja puoli tuntia suuntaansa tuntuu kovin paljolta. Ja löydän itsestäni fanaatikon – sielläkin mökillä näkee teleisiosta potkupalloa ja yleistä urheilua ja jännittävää luettavaa on niin että oikein. Hyllyt eivät kuitenkaan notku. Ne on suunniteltu huolella ja kiinnitetty hyvin.

12 kommenttia:

  1. Pari muistoa. Isoisäni Eino näytti meille pojille miten varpua pidellään ja kuinka se taipuu, oletettavasti vesisuonen kohdalla. Seikka tuntui sadulta, fado. Jossakin nurkissani on kaitafilmi jossa ukot Osuusliikkeen huvilalla, kuivassa rannikon hiekkasaaressa kokeilevat side eli suuri nästyyki silmillä, missä varpu kenelläkin taipuu. Kokeilu päättyy ratkaisemattomaan.

    Toinen on pulppuava lähde. Sellainen löytyi Utin Haukkajärvestä, sen rannasta veden alta. Jalkoihin virtasi voimalla kylmää vettä seisoessa polvia myöten rannassa. Viereinen Salpausselän harju laski siinä jyrkästi Haukkajärveen, ja hiekkakankaan keräämä vesi löysi tiensä. Ilmiö oli yhdessä paikassa, joten sitä voisi jo sanoa vesisuoneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pappani katsoi varpusysteemillä kaivonpaikkoja sekä omassa että naapuripitäjässä. Sinikantisessa ruutuvihossa oli tiedot tuloksista, mm. syvyys, josta vettä löytyi. Syvyys määriteltiin katsottaessa siitä, montako kertaa varpu kääntyi peräkkäin saman paikan yllä. Kokeilin itsekin niin, että varpu oli minulla ja pappa piti käsistäni kiinni. Kun se taipui, sitä ei voinut vastustaa, vaikka puristi tosissaan, pajunoksan haarojen päät pyörivät kourassa, liike oli voimakas. Naurakaa vain Skepsis-miehet...

      Poista
  2. Isoisäni Walter Rydman suostui hyvän hyvyyttään auttamaan Parmasta Taistelujen kirjan rahoittamisessa. Hän yhtenä Stockmannin johtajista vetosi muihin liike-elämän ja teollisuuden pomoihin, ja hänen jäämistössään on valtava määrä lippuja ja lappuja, laskelmia summista - ja Parmasen loputtomia lainapyyntöjä. Tämä osasi todella kuluttaa rahaa. Kirjoja olen sen verran lukenut, että Jalmari Finnen Kiljusten paluu -kirjassa kerrottu poliisivoimien eliminoiminen näyttää olevan lievästi todellisuusperäinen. Pikkupojat, kammonistit, ympäröivät poliisit "innokkaina", ja leikkasivat henkselinnapit irti. Tähän suuntaan, nappien leikkausta lukuunottamatta, ilmeisesti kävi vihatulle poliisipäällikölle jota esteltiin pääsemästä tietyille tapahtumapaikoille. Petettynä takuumiehenä 30-luvun alussa omaisuutensa menettäneelle Walterille Parmanen tuotti lisäharmeja aina sotien lopulle asti, kuppaamisen taidon kun tämä ilmeisen hyvin hallitsi, ja maksamattomien lainojen korvaukseksi ulosmitattiin arvotonta roinaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvin olet paikanatanut monen retkemme kohteen kartalta. Kuvan alareunasta johtaa hentoinen polku kallioiselle soiden keskellä olevalle saarekkeelle.

    Hyvin voin tunnistaa korkeuskäyrien mutkasta paikan, johon kyhäsimme jonkinlaisen laavun tapaisen esimerkiksi sillä ikimuistoisella marjareissullamme. Emme malttaneet lähteä hyvästä marjapaikasta yöksi kotiin. Isäni olikin todennut huolestuneille vanhemmille, että pojat ovat varmaan vain löytäneet hyvän marjapaikan.

    Astiamme olivat täynnä ja muutaman paidan hihat olivat solmussa ja paidoista oli tullut marjapusseja. Saimme kait saaliimme ansiosta anteeksi yllättävän yöpymisen.

    Eräästä retkestä kyseisellä paikalla minulla on muistona pari valokuvaa. Siitä päätellen että et ole itse kummassakaan luulen ne sinun ottamiksesi.

    Nyt kun olet alkanut laittaa Facebookiin vanhoja kuvia Olipa kerran Kauhava ryhmään, niin luulen ettei kukaan panisi pahakseen vaikka niitä sinnekin ilmestyisi.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa / -menoa Kuortaneelle 20.7.2016, tervahauta syttyy jälleen.

    VastaaPoista
  5. keskellä karttakuvaa olevalla kallio-alueella, sen etelä kärjessä on nykyisin ns. kotkan-pesän laavu. Jos plogisti on ollut ja rakennellut tuon kallioalueen eteläkärjessä olevaan kalliokoloon laavurakenteita, jotka siellä olivat, niin olisi kivaa jos jotain siitä kertoilisit.

    VastaaPoista
  6. Jos arteesinen kaivo on sellainen, että siinä veden pinta on korkeammalla kuin kahden metrin päässä olevan ojan pohja, niin sellaisia on. Meillä se kaivon pohja on ojan pohjan korkeudella ja siinä on ulosvuotoputki ylimääräiselle vedelle.
    Juridinen termi taitaa olla "paineellinen pohjavesi". Sellaisen kohdalle kaiketi saa tehdä kaivon (kun entinen kuivuu), mutta lähde pitää jättää rauhaan.
    Sanasta lähde tulee ensin mieleen paikka tyyppi Runebergin lähde. Paineellisen pohjaveden kohdalla on, ainakin meillä, lautasen kokoinen kurasilmäke. Vaikka vanhat äijät kyllä puhuivat lähteestä.

    VastaaPoista
  7. Tuliko partiossa puheeksi milloin suomenkielisen kultuurin hautaaminen elävältä alkoi? Vakiintuneita liputuspäiviä ovat:

    -J. L. Runebergin päivä, 5. helmikuuta
    -tasa-arvon päivä, Minna Canthin päivänä 19. maaliskuuta
    -suomen kielen päivä, Mikael Agricolan ja Elias Lönnrotin päivänä 9. huhtikuuta
    -kansallinen veteraanipäivä, 27. huhtikuuta
    -Eurooppa-päivä, 9. toukokuuta
    -suomalaisuuden päivä, J. V. Snellmanin päivänä 12. toukokuuta
    -kaatuneiden muistopäivä, toukokuun kolmantena sunnuntaina
    -runon ja suven päivä, Eino Leinon päivänä 6. heinäkuuta
    -suomalaisen kirjallisuuden päivä, Aleksis Kiven päivä 10. lokakuuta
    -Yhdistyneiden kansakuntien päivä, 24. lokakuuta
    -ruotsalaisuuden päivä, 6. marraskuuta
    -isänpäivä, marraskuun toisena sunnuntaina
    -suomalaisen musiikin päivä, Jean Sibeliuksen päivänä 8. joulukuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partiolaisten suosima Iisalmen kirjailija Juhani Aho oli edellä aikaansa kirjoittaessaan 1800-luvun lopulla Juha-romaania. Nimihenkilön vaimo lähtee siinä Shemeikan mukana Venäjälle ja vaikka palaakin kotiin, Juha hyppää sydänsurun murtamana jokeen.

      Sonkajärvi tunnetaan nyttemmin maailmalla eukonkannon kisapaikkana, TP Sauli Niinistö puolestaan lausahduksestaan "kasakka vie kaiken mikä on löyhästi kiinni"

      Poista
  8. Omia rajojaan rikkomaan aikovalle, uusia maailmoja suunnittelevalle savolaispojalle partiolaisuus näyttäytyi kirkonkylän kilttien nuorten harrastukselta, johon ei mieli vetänyt mukaan.

    Partioaate on kuitenkin voittanut meidät! Apuuva!

    VastaaPoista
  9. Joo, luonnontilainen lähde on vesilain suojaama, jollei poikkeuksellisesti ole poikkeusta sen tärvelemiseen myönnetty. Hallinto-oikeudet ovat olleet tässä suht tiukan johdonmukaisia. Joskus on määrätty yrittämään ennalleen palauttamistakin. Jos sen sijaan asia viedään käräjille, tulee lähes varmasti nahkapäätös. Syynä on rikosprosessi, jossa monenlaiset olettamat aina toimivat syytetyn hyväksi. Esimerkiksi jos keksitään sanoa, ettei siitä luonnontilaisuudesta nyt jälkeenpäin enää ihan täyttä varmuutta ole. Eihän asiaa enää voitaisi testatakaan. Selvä hylky siis.

    VastaaPoista
  10. Kiinnitti huomiotani se valtava ympäristönmuutos mikä alueella on sillä välin tapahtunut. Maanmittaushallituksen kartan mukaan melkein ainoa mikä on entisellään on "Haukkavuori". Ehkä sen murskaamiseksikin on jo suunnitelma olemassa? Keinot nykyään kyllä löytyvät ja olisi synti ja häpeä ellei niitä käytettäisi.

    Tietysti samanlainen muutos on lähes kaikkialla Suomessa tapahtunut. Nyt on niin helppo tarttua ison koneen ohjaimiin ja myllätä maisema uuteen kuosiin.

    Hallitus on lisäksi huomannut että jotkut normit rajoittavat hiukan toimeen tarttumista. Siksi onkin varmuuden vuoksi ryhdytty tähän normien purkuun.



    VastaaPoista