Vastalause pääministerille

Digitaalitekniikan kehitystä tuetaan. Sitä on tuettava.

Mutta onko valtioneuvosto todella selvillä siitä, että digitaaliset palvelut tuhoavat lopullisesti Suomen kirkonkylät ja toteuttavat ”kahden Suomen” kehityksen ja tekevät tyhjäksi toiveen ”pitää koko Suomi asuttuna”.

Meille jää kolme kaupunkia ja muutama kaupungin tapainen. Loppu on pusikkoa.

Perustelin. Kävin läpi esimerkkikunnan (Kauhava) liikeyritykset. Se olipistokoe. Paikkakunta on täysin erikoinen, koska keskustaajamassa oli yli 50 teollisuustyöpaikkaa kutomoissa ja värjäämöissä, siellä oli sotien jälkeen pari kymmentä metallialan yritystä (puukkotehtaat alihankkijoineen) ja erikoislaatuinen, hyvin laaja kutomateollisuus kotikudontana, jossa liikeyritykset toimittivat langat ja työt tehtiin kodeissa. Tutkimusten mukaan viimeksi mainitussa toiminnassa oli tavalla tai toisella mukana kymmenen tuhatta ihmistä ympäri maakuntaa.

Muistan itse hyvin, miten naisihmiset kuljettivat polkupyörillä itse kutomiaan riepumattoja, kaitaliinoja, täkänöitä ja vastaavia Lauttamuksen liikeyrityksiiin.

Taajamien firmat olivat oikeastaan kaikki palveluyrityksiä ja palvelualaa ovat kauppojen lisäksi pankit ja koulut ja sairaalat.

Toisin kuin tavarantuotanto palveluala edellytti henkilökohtaista käyntiä ja loi pienryhmiä. Rautakaupoissakin oli melkein vain muuta kuin bulkkitavaraa. Apulantasäkit voi kuljetuttaa naapurillakin, koska tuotemerkki ja määrä riitti. Pienikin rakentaminen edellytti tarvikkeiden ja tarpeiden haeskelua eri myymälöistä. Ja arkielämässä tarvittiin suutareita, räätäleitä, kampaajia ja partureita. Kuljetustoimesta vastasi Matkahuolto linja-autoasemalla, ja pitäjässä oli lisäksi pirssiautoja.

Nyt jo kadonneen maalaiskunnan kuva oli jyrkän kaksijakoinen: perustuotanto eli maa- ja metsätalous vastaan palvelut. Olen itse elänyt ajan, jolloin tehdastekoiset vaatteet ja jalkineet tekivät läpimurron. Tosin vielä oppikoulua kävi mummun Singerillä ompelemissa alushousuissa ja päällä äidin neuloma villapaita.

Ongelmien viidakko on läpituntematon. Mieleen tuleva heti sellaiset kysymykset kuin palkka ja työolot.

Kansainvälisen mallin mukaan työolojen tasapainottaminen aloitettiin sata vuotta sitten teollisuustyöstä, jota Suomessa oli ennen sotia jokseenkin vähän – metsäteollisuudessa paperin ja selluloosan valmistus oli kuitenkin hoidettu suorastaan hyvin. Paperipatruunat käsittivät, ettei ketä tahansa saanut päästää rikkomaan kalliita koneita. Toinen lohko, alkutuotanto, oli alapuolella kaiken arvostelun. Nykytermein puun korjuu, entisin nimin metsätyö oli tyypillinen pienviljelijän sivuelinkeino. Pöllinteko ja kuorimien oli hyvinäkin aikoina niin huonosti palkattua, ettei riuskakaan tekijä ansainnut kymmenen tunnin työpäivän kuluessa ruokaansa, eli laardia ja huonoja jauhoja. Uittotöissä jotkut ansaitsivat, mutta se ilo oli lyhytaikainen. Vielä sotien jälkeen joillakin savotoilla työmiehet joutuivat yöpymään talvellakin taivasalla.

Tällä hetkellä ammatillinen järjestäytyminen on aidosti kiero. Avainasemassa oleva paleluala – AKT – ei esimerkiksi ole tietävinään mistään solidaarisuudesta, vaikka se on matemaattinen tosiasia. (AKT:n politiikka tosin osoittaa hyvää logistiikka-alan rajun muutoksen ymmärtämistä.)

Yleistilanne on se, että BKT:stä yksityiset palvelut on 40 prosenttia ja julkiset 21 prosenttia. Kauppa on 10 mutta teollisuus vain 20 prosenttia.

Aivan selvästi robotiikka ja automaatio ovat jo vaikuttaneet erittäin paljon. Kokonaiset alat ovat siirtyneet verkkoon. Tunnen hyvin henkilön, joka meni vuosikymmeniä sitten työhön matkatoimistoon. Voi olla että hän edustaa katoavaa lajia. Hän on erikoistunut luotsaamaan lahden yli sellaisia ihmisiä, jotka haluavat ja tarvitsevat matkaopasta. Mutta matkatoimistot ovat melkein kadonneet.

Joku mainitsi jossain olevansa sitä sukupolvea, jolle Internet on vieras ja vastenmielinen.

Haluaisin oikaista lausumaa. Sekä käsite ”työ” että ”koulutus” ovat muuttuneet sisällöltään. Työ toi mieleen työpaikan ja siitä tuli mieleen jatkuvuus. Koulutus tarkoitti Suomessa jonkin koulun tai opiston käymistä.

Se ajatus että aamulla mennään töihin ja illalla tullaan, lienee peräisi navetasta, siis karjataloudesta. Sekä tavaran valmistus että palvelun tuottaminen on luonnollisesti tehtävä tehokkaasti. Puhelinpäivystys (ja seksipuhelimet) kannattaa tietenkin tehdä siellä, missä yleiskustannukset ovat halvat. Niitä peruspalveluja on yhä enemmän, jotka on tehokkain toteuttaa kotona keinutuolissa. Uutisissa mainittu sikiön tai alkion ultraäänitutkimus ”etänä” kuulostaa erinomaiselta ajatukselta.

Ei se niin ihmeellistä ole. Keski-Euroopassa sanomalehti oli kahvi tai oluen oheistuote. Ihmiset lukivat lehdet kaupungilla. Jopa Helsingissä näkee saksalaiseen tapaan kahden puusäleen väliin pingotettuja sanomalehtiä.

Kun postinkantaja leikkaa nurmikon, mikä on hieno ajatus, jään miettimään, miksi tukkirekat ja taksit eivät voisi ainakin välillä jakaa postia tai kuljettaa vanhoja ja vaivaisia kirkolle.

Suomen vanhin virtuaalipalvelu saattaa olla kirkonmenojen lähettäminen radiossa. Kuulemani selityksen mukaan kiivaimmat lestadiolaiset vastustavat edelleen teleisiota mutta sallivat radion. Televisiossa puhuu heidän mielestään maallinen esivalta, joka on eräänlainen epäjumala. Radiossa puhuu yksityisyrittäjä tai palkannauttija, ja yritystoiminta ja ansiotyö on Luojalle otollista.

Mutta lainsäädäntö ei pysy digitaalisen muutoksen perässä. Yksi pelottava esimerkki on Teosto r.y. Edelleen parin haitarisoinnun ottaminen äänitteelle vaatii niin valtavat selvitykset ja lomakkeet tekijänoikeusjärjestölle, ettei niiden tekemiseen ja täyttämiseen riitä tunti eikä viisi.