Sivun näyttöjä yhteensä

25. heinäkuuta 2016

Anttilan konkurssi




Vaihteeksi media epäonnistui. Sekin nähtiin, että yleensä aina asiantunteva Osmo Soininvaara puhui televisiossa aivan pehmeitä.

Kuluttajanviranomaisen edustaja ymmärsi ja oli vaivautuneen oloinen.

Tietäisin, miten Anttilan uhreille eli jo tehdyt maksut suorittaneille, tavaraa vaille jäävät saataisiin joko ostos valmisiin tai rahat takaisin.

Puheena ollut lain muutos on tarpeen mutta tarkkaan ottaen ei välttämätön.

Jos ajaisin asioita – en aja asioita – veisin asian oikeuteen ja lupailisin, että ehkä jo käräjäoikeudessa mutta hyvin luultavasti hovioikeudessa asia ratkeaisi toivotulla tavalla.

Lain kannalta ongelma on vanha tuttu. Sitä voisi sanoa Anttila-ongelmaksi. Tavallisen asiakkaan asioita verkkokaupassa ei ole mietitty. Syy on selvä. Ne ovat mitättömiä. Summat ovat niin pieniä. Tuo asenne on kuitenkin vanhentunut. Asiat eivät ole mitättömiä, koska viime aikoina niin suuri osa tavaroista ja merkittävä osa palveluista on siirtynyt verkkokauppaan.

Kuvitelkaa, että Adlibris tai Booky menisi konkurssiin. Olisi sietämätöntä, että asiakkaat jäisivät vaille kirjojaan. Asia on täysi hoidettava konkurssipesän edustajan toimin, koska niillä myydyillä tavaroilla ei ole merkitystä myöskään konkurssipesän varallisuutena. Ei niistä mitään saa.

Oikeusvarmuus on tärkeä asia. Asiakkaiden on voitava luottaa siihen, että lait ovat kohdallaan ja viranomaiset toimivat. Ja tässä asiassa se ei maksa paljon.

Oikeudellisesti kysymys on – monimutkainen. Se on kysymys omistusoikeuden siirtymisestä irtaimeen esineeseen, kaupan kohtaan pysäyttämisestä ja välillisesti myös sivullissuojasta.

Taloudellisesti kysymys on – tärkeä. Konkurssilaki ja Takaisinsaantilaki estävät keinottelun. Olen itse ollut tuomarina asioissa, joissa ulosottomies on jo matkalla, kun maksukyvytön velallinen myy mustan Mersunsa kaksivuotiaalle tyttärelleen ja kesämökkikiinteistönsä tädilleen, joka on höppänä, molemmat maksuajalla ja pilahinnalla. Tällainen ”liikemies” usein hämmästyy, kun luovutukset eivät pidäkään.

Olen itse ollut vuosikymmeniä ratkomassa luottopetoksia. Se on suosittu ”ammatti”, että joku ostelee laskulla ei myöhempää maksua vastaan ties mitä eikä aiokaan maksaa. Todistelu on aina vaikeaa mutta kyllä tuollaisesta on perinteisesti päästy linnaan. Maksukyvyttömyys on eri asia. Tahallinen petos o eri asia.

Palvelujen kuluttajakauppaa ovat muun muassa lehtien ja tietokoneohjelmien ”tilaukset”, joita ainakin minulle on noin kymmenen – Hesari, Spotify, Office, Adobe Creative Cloud jne. Loistava kotimainen sovellus on EasyPark.

Oikeudellisesti on epäselvää, mitä tehdään, kun palveluntuottaja joutuu konkurssiin.

Iso asia on operaattorin palvelut, siis puhelin ja laajakaista. Mitä sanoisitte, jos jokin Saunalahti tekisi konkurssin ja yhteytenne menisi mykäksi? (Tähän on vastaus – mitä tekisitte, jos verkkovirran toimittaja menisi konkurssiin. Kyllä se on mietitty.)

Palveluissa on sekin ongelma, että teettämisvelvollisuus ei toimi. Jos operaattori lakkauttaa maksunsa ja työntekijät lähtevät maantielle, ei ole keinoa palauttaa katkenneita viestintäyhteyksiä väkisin. Jos firma on veloissaan, ulosottomies voi hakea tavaran väkipakolla firman varastosta.

Tämä oli kuivaa juristin oppia, jota en itse noudattaisi käytännössä. Tuo omistusoikeuden siirtyminen oli aikoinaan hyvin suosittu väitöskirjan aihe, josta ei puuttunut mutkallisuuksia. Ei ollut kauppalakiakaan, joten sovellettiin Ruotsin lakia soveltuvin osin. Mietittiin miehissä, milloin lajiesine on erotettu ostajan lukuun ja pohdittiin erikoistilanteita.

Yhteiskuntaan ilmesyy jatkuvasti uusia ”asiamiehiä”, jotka hoitavat tarpeellisia asioita, kuten tietosuojaa tai tasa-arvoa. Vanhoilla tekijöillä, kuten eduskunnanoikeusasiamiehellä on suuri vertauskuvallinen merkitys. Käytännössä hänelle tehtyjen valitusten laadun ja kohtalon toteaa nopeasti toimintakertomuksista.

Ilkeällä päällä ollessa sitä saattaa ihmetellä, miten usein valitushimo ja asian vähäpätöisyys osuvat samaan ihmiseen. Kerrankin, muistan, haluttiin suuren mittakaavan rakennusurakkariitaa siitä, että rakennetussa saunassa oli jokin valaisimen kehyksenä oleva listanpätkä useita millejä vinossa…

Suometa puuttuu agency-tyyppinen järjestelmä ja samoin puuttuu trust-tyyppinen järjestely. Mietimme näitä vuosikymmen sitten HIITissä. Kaupan alalla on kautta aikojen toiminut tukkukauppiaita, jotka ostavat tuottajilta ja myyvät vähittäiskauppiaille eli liikkeissä edelleen myytäväksi.

Erikoisaloilla on välitystoimintaan erikoistuneita ammattikuntia, kuten meklarit ja huolitsijat. Tuollainen taho saattaa toimia välillisenä edustajana. Suomessa luottokorttiyhtiön (Visa) rooli ei poikkea kovin paljon tuosta. Firma osallistuu myös riskin jakamiseen.

Itse en malttaisi Anttilan konkurssi kaltaisessa tapauksessa olla kysymättä konkurssipesältä, paljollako myytte verkkoasiakkaiden maksamat tavarat. Sopivasti painostaen ne voisi saada halvalla, koska konkurssipesän ja suurten velkojien kannalta asia on taloudellisesti merkityksetön.

Muistelen että ennen oli sellainenkin firma, jonka nimi oikein oli ”Konkurssipesien loppuunmyynti” ja ellen erehdy, toiminimi kiellettiin sopimattomana, koska se antoi aiheettomasti kuvan erikoisen edullisista hinnoista.

EU:n harjoittamaa liikasääntelyä kirotaan porukalla. Voisimme muistaa, että kotimainenkin liikasääntely on ongelma. Suomalainen byrokratia on harmillinen sekoitus Ruotsin ja Venäjän perinnettä. Kasvattaa sitä ei kannata.

17 kommenttia:

  1. Jänniä nämä pesän oikeudet ja velvollisuudet (HE26/2003) kuluttajan kannalta. Suoritusvelvollisuus on pesään ja pesän velvollisuus on luovuttaa kun on maksettu, mutta väliin jäisi velallisen luovutusvelvollisuuden "musta aukko" vaikka tuosta voisi kyllä muuta päätellä. Noh, maksoin luottokortilla...

    "Konkurssipesällä on samanlainen oikeus kuin velallisella olisi ollut vaatia, että sivullinen täyttää oman suoritusvelvollisuutensa ennen kuin hän saa omaisuutensa. Jos sivullinen on ostanut tietyn esineen velalliselta ennen konkurssia, konkurssipesällä on tavallisesti oikeus vaatia, että ostaja maksaa kauppahinnan ennen omaisuuden luovutusta. Konkurssipesä ei myöskään ole velvollinen luovuttamaan omaisuutta ennen kuin sivullinen maksaa saatavat, joiden maksujen saamiseksi konkurssipesällä on kauppakaaren 12 luvun 12 §:n nojalla pidätysoikeus kyseiseen omaisuuteen. Jos irtaimen omaisuuden kauppa on purettu, konkurssipesällä on yleensä oikeus vaatia jo maksetun kauppahinnan palauttamista ennen kuin se luovuttaa omaisuuden myyjälle. Luovutusehtojen selvittäminen kuuluu pesänhoitajan tehtäviin ehdotuksen 14 luvun 5 §:n nojalla." HE 26/2003

    VastaaPoista
  2. En tunne lainopillisia termejä ja siksi en voi keskustella asiasta asiantuntevasti ja lopullisesti. Oma ehdotukseni, joka sisältää puutteita asian ymmärryksestä, olisi, että jokainen varastossa oleva tuote tulisi lain myötä ostohetkellä korvamerkitä ja toimittaa ostajalle konkurssin yhteydessä sitä kautta todennäköisesti valtion toimesta tai vähintään ilmoittaa, että maksamasi korvamerkitty tuote on täältä haettavissa. Mikäli kyseessä olisi kuitenkin yrityksen sillä hetkellä omistamaton tavara, asiakas menettäisi valitettavasti rahansa.

    -Tietämättömän nopea ratkaisu

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: Kello 17 uutisissa kerrottiin tässä kuvaillusta ratkaisusta - ilmoituksen mukaan tavarataloon tullet tuotteet saakin noutaa. Kysymys on mainitsemastani "asiakkaan lukuun erottamisesta" eli siis erilleen panemisesta.

    VastaaPoista
  4. Muiden velkojien kannalta voisi olla jopa edullisempaa luovuttaa asiakkaille heidän maksamansa tuotteet, koska tällöin muut velkojat pääsevät eroon "asiakasvelkojista", eli he eivät ole enää mukana jakamassa konkurssipesän varallisuutta.

    Mitä lain muuttamiseen tulee, muuttaisin lakia niin, että kuluttaja-asiakkaat ovat konkurssitilanteessa etuoikeusjärjestyksessä edellä muita velkojia. Tosin tässäkään tilanteessa kuluttajien tappioita ei ole poissuljettu kaikissa tilanteissa, sillä konkurssipesä saattaa olla niin kuiva, että jaettavaa ei ole kellekään. Tämän tilanteen välttäminen puolestaan edellyttäisi etukäteen maksettua vakuutta, jollaisen mm. matkatoimistot joutuvat tekemään.

    Viitaten edellisiin kommentteihin, tuotetta ei aina voi korvamerkitä asiakkaalle ostotilanteessa, koska myyjällä ei välttämättä ole myytyä tuotetta siinä vaiheessa, eikä konkurssiin asettamisen takia mikään tavarantoimittaja enää suostu sellaista toimittamaan!

    VastaaPoista
  5. Hieman (ei paljon) liioitellen: suomalainen media on myös sekoitus Ruotsin ja Venäjän perinnettä. Esimerkiksi Hesarissa KGB-n papukaijoen kommentit kelpaa aina, muttei pieni virolaisironia.

    VastaaPoista
  6. Minä en ainakaan kuulu niihin, jotka "kiroavat EU:n liikasääntelyä". Kun nimittäin en ole omakohtaisesti koskaan sellaiseen vielä törmännyt, en liialliseen enkä muunlaiseenkaan. Lieneekin niin, että se käytännön elämässä vaikuttaa varsinaisesti vain maanviljelijöihin - joita on jokunen prosentti maan väestöstä. Poliittisen populismin mynttiä EU:lla ja sen tekemisisllä on kyllä lyöty olan takaa, myös Suomessa eikä vain rosvoparonien brittiläisessä mediassa. Mutta sitten taas kun miettii: Miten se minua onkaan kiusannut, niin eipä mitään löydy. Aika metkaa.

    VastaaPoista
  7. Mitä?! Ruotsin lakia sovellettu Suomessa? Milloin (viimeksi)?
    (Tämäpä mielenkiintoista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että tähänkin taas on pedattu jotain hurrivihan sävyttämää jatkoa, luultavasti myös
      Ahvenanmaata ja koulujen kielivalintojakin.

      Poista
    2. Joku voisi kertoa, että Ruotsin kauppalakia opetettiin kotimaisen vastineen puuttuessa jopa yliopistoissa. Kyse oli eräänlaisesta tavanomaisesta oikeudesta eikä siis mistään ylhäältä sanellusta tai tuomioistuinten keksimästä vaan elinkeinon omasta tahdosta. Lainsäätäjäämme saattoi silloin kutsua saamattomaksi, vaikka mistään normitulvan tappamisesta ei silloin kukaan puhunutkaan. Pohjoismaiden välillä oli ennen EU:ta tiivistä lakiyhteistyötä, ja Ruotsin laki soveltui hyvin suomalaisiin kauppasuhteisiin siinä missä ruotsalaisiinkin.

      Poista
  8. Mutta kun asia on (sinänsä) päivänselvä. Tavara on maksettu. Jos tavara on varastossa valmistettuna, noudettavissa, luovutettavissa jne. niin miksi sitä ei saisi luovuttaa ostajalle?

    Eikö tässä ole kyse puhtaasti nillityksestä? Velat ovat kymmenissä miljoonissa, luovutusta odottavat tavarat tuskin miljoonassakaan.

    Entä varat? Jos ne ovat yli velkojen, miksi yrityksen edes pitäisi mennä konkurssiin? Saako konkurssiin edes mennä silloin? Eikö selvitystila olisi oikea ratkaisu?

    Tietääkö pesänhoitaja ollenkaan mitä tekee? Entä konkurssiasiamies? Haisee, ja pahasti. Ja en ihmettele. Nykyaikana! Varmaan pelaa Pokemonia se pesänhoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nillitys tarkoittaa? En ollut ennen Soinia kuullut koko sanaa (jotain murretta?) ja taisi silloinkin tarkoitettu merkitys olla toinen.

      Poista
    2. "Jos tavara on varastossa valmistettuna, noudettavissa, luovutettavissa jne. niin miksi sitä ei saisi luovuttaa ostajalle?"

      Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole.

      Jos ostajia on viisi, mutta varastossa on vain yksi tavara, niin mitä tehdään? Oletuksena, että tavaraa ei siis ole vielä kohdistettu kenellekään, se on saapunut esimerkiksi konkurssipäivän aamun kuormassa.

      Kenelle se niistä viidestä lähetetään ja millä perusteella?

      Poista
    3. Wikisanakirja:

      nillittää (puhekieltä) valittaa "Nillitys – rasittava saarnaaminen elämän vähemmän merkittävistä yksityiskohdista – kuuluu vapaan yhteiskuntamme perustavanlaatuisiin oikeuksiin."

      Poista
    4. "Kenelle se niistä viidestä lähetetään ja millä perusteella?" First come first serve. Aikaprioriteetilla ratkeaa.

      Esittelemäsi ajatuksen juoksu ja kulku on alempaa keskitasoa juridiselta vakavuustasoltaan mutta onhan tuokin tärkeää osata ottaa huomioon.

      Opimme Anttilasta sen että ei kannata maksaa verkossa vaan tilata postiennakolla. Maksu tavaraa vastaan.

      Opimme että internet ei tee onnelliseksi.

      Poista
  9. Tässä Anttila-tapauksessa voisi olla oiva tilaisuus testata taas tilirahan luonnetta paljousesineenä.

    Ovatko ostoksensa maksaneet mutta tuotetta vielä odottavat ostajat velkojia vai, ovatko heidän rahansa vain Anttilan hallussa ilman Anttilan oikeutta varoihin ennen omaa suoritustaan?

    Tilanne voi olla eri kuin KKO 2014:53 ja sitä edeltäneessä oikeuskäytännössä. Ostosten maksuun käytetyt varat varmaankin pystytään kirjanpidon keinoin erottamaan Anttilan muista tilivaroista. Mainitussa KKO:n ratkaisussa haettiin vastausta kysymykseen, onko vanha teoria rahavarojen tilillä tapahtuvasta sekottumisesta vielä ajankohtainen. KKO ratkaisi tuon jutun helpomman kautta, koska "samoja" rahoja ei voinut olla tilillä, jonka saldo oli pienempi kuin velalliselta vaaditut varat.

    Nyt saattaisi hyvinkin olla käsillä sellainen tilanne, ettei Anttila ole ehtinyt käyttää tavaraa verkkokaupasta ostaneiden varoja vaan ne olisivat kirjanpidon keinoin erotettavissa konkurssihetkellä tileillä olleista muista varoista.

    Toinen konkurssioikeudellisesti mielenkiintoinen kysymys on tietysti se, missä vaiheessa omaisuus merkitään ostajan omaisuudeksi. Luulisi, että samalla hetkellä, kun verkkokaupan tilaa/maksa nappia painetaan. Omaisuus voinee olla erotettavissa pesän muista varoista varastokirjanpidon keinoin vaikka samanlaista tavaraa olisi hyllyssä enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkokauppa on oma juttunsa. Tavallisesti kun kaupan kassalla maksaa, syntyy sopimus. Verkkokapuassa on omat kommervenkkinsä kun on palautusoikeus ym. Lisäksi monella toimijalla verkkokauppaa hoitaa oma yhtiönsä. En tiedä onko näin tässä anttilakeississä. Yhtiöitähän ovat tässä ainakin Anttila ja Kodin1.

      Poista