Sivun näyttöjä yhteensä

19. huhtikuuta 2014

Pienet vihreät miehet



Kansainväliset uutistoimistot saavat tästä täytettä. Pieni vihreä mies puhui venäläisellä korostuksella, ilmeisesti ukrainaa, koska minä en ainakaan tahtonut oikein ymmärtää. Käyttääkseni itsensä A. Kiven muodostelemaa sanaa, pöhinää riitti (Taula-Matti: ”… Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan.”)

Kerroin hänelle ekvivalenssitulkinnan ongelmista patentin suojapiirin määrittämisessä etenkin farmakologian alan keksinnöissä vuoden 2000 lisäpöytäkirjaa sovellettaessa. Selvitykseni sai hyvä vastaanoton eli aiheutti lisää pöhinää.

En ole ihan kirkastunut, olisiko kohteliasta hävetä sukulaisiaan. Joku kirjoitti lehdessä sydämeenkäyvästi juhlapyhien lusimisesta.

Mielikuvissa vankila, jossa siis lusitaan, on kuin valkoiseksi kalkittu hauta, yksinäisyydessään kammottava. Todellisuudessa vankiloissa ahdistaa yksinäisyyden puute, melu, kettutarhauksen kaikki kärsimykset. En siis ole joutunut vankilaan, vielä. Menneinä päivinä ylläpidin erilaista opetusta virkailijoille ja kuljin niissä sen verran, että hylkäsin ajatuksen ”kokeilusta”. Olin kiinnostunut valoisan yksinäishuoneen aiheuttamista aistiharhoista. Käsitin että kokeilu ei todista mitään. Vaikka olisi sovittu mitä, sen olisi voinut aina keskeyttää huutamalla apua. Ei kukaan vankilanjohtaja pitäisi kiinni kalenterin kertomasta, kun omasta mielestään merkittävässäkin tuomarin virassa toimiva ”koehenkilö” karjuisi housunsa tahrineena eristyssellissä.

Kokeilin joskus sanoa, että olen menossa tapaamaan isääni vankilaan. Koehenkilöni olivat liian tuttuja ja hoksasivat, että isäni oli menossa tapaamaan yhtä vangittua ja minä toista, molemmat siis lakimiehinä. Toisen kerran vastasin aika tuntemattomalle kysyjälle puhelimeen, että isäni on vankilassa. Mutta todellisuudessa hän niin kuin sitten minäkin ajoimme vain poikkeuksellisesti rikosasioita, joten alkujaankin epäonnistunut ja arveluttava pilailu tyrehtyi.

Sukulaisuus kävi nuorempana pahasti hermoille. Olin yksi niistä pikkupojista, joiden on turha yrittääkään ampua ritsoilla laseja rikki. Kaikki tunsivat ja elleivät isää, isoisän, joka oli nuorempana kiivas mies.

Ne eräät, jotka ovat katsoneet asiakseen kiivailla eräistä parisuhteista – tarkoitan tietenkin samaa sukupuolta olevien – ovat sivuuttaneet suvun ja sukulaisuuden historian.

Oletko Sinä, arvostettu lukijani, sukua puolisollesi?

Kysymys on tarkoitettu viettelemään ajatukseen, että ”sukulaisuus” voisi tarkoittaa muutakin kuin biologista johtumista. Onko ottolapsi ”sukua” ottovanhemmilleen? Kysymys on tarkoitettu vihjaamaan, että myös oikeudellinen näkökohta on hyvin vahva. Adoptio oli sangen yleinen käytäntö Roomassa, etenkin ns. paremmissa piireissä, kuten hallitsijasuvuissa. Miten yleinen se on ollut kolmessa tuhannessa kulttuurissa, siitä on olemassa laajoja tutkimuksia.

Ennen myös suomalainen lakikieli käytti muun muassa todistajan valan esteinä käsiteparia ”sukulaisuus ja lankous”. Pelkään että tuo ”lankous” on kadonnut sekä puhutusta että virkakielestä. Se tarkoitti ”sukulaisuutta avioliiton kautta” eli esimerkiksi langosten suhdetta. Olen liian kiireissäni katsomaan asiaa lakikirjasta, mutta väittäisin tässä, että en kelpaisi esimerkiksi vaimoni sisaren testamentin todistajaksi. Senkin voisi tarkastaa, kelpaako rekisteröidyssä parisuhteessa olevan puolison sisar tai veli.

Pidän riittävänä lähtökohtana sitä ajatusta, että Länsimainen Kulttuuri perustuu luultua laajemmin omistusoikeuden järjestelmälle ja tuon oikeuden ylläpitämiseen. Väitetään, ettei kauppaakaan voi kunnolla käydä, ellei ole kohtuullista varmuutta siitä, kenelle maksetaan ja kuka voi antaa kuittauksen.

Suku ja sukulaisuus liittyvät lukemattomin sitein maanomistukseen tai jonkin maa-alueen hallintaan. Sellainen alue oli joskus saalispolku tai vaikkapa vesijättö, jolta saa poimia suuhunsa linnunmunia.


Olisiko tuo lyhyt aika, jota epäonnistuneesti ja perusteettomasti nimitetään ”industrialismiksi” eli noin 1840 -1990, ollut myös virheellisen ja taikauskoisuuden saastuttaman biologian aikakausi? Tarkoitan sukulaisuuden ja lankouden lisäksi kehitysoppia ja sen vastustamista sekä ennen kaikkea rotuoppeja. Tarkoitan että kun fysiikka ja kemia mainitaan nykyajan onnettomuuksien aiheuttajina, eikö kvasi-biologia olisi mainittava myös?

5 kommenttia:

  1. Minulle sukulaisuus selviää naurusta. Esimerkiksi tätini ei ole mun sukulainen. Eilen olimme yhdessä kasvimaalla. Hän istutti sipulia ja sanoi mulle, että katso miten kaunis perhonen istuu siellä kukkapenkilla. Mnä, että joo, käyn hakemassa sen lapion ennen kuin se lentää pois. Täti suutttui. Mutta vanhemmillani, muissa asioissa yleensä toiselta planeetalta, nauru repeää helposti. Kerran joimme viinaa kahdestaan isäni kanssa ja olin melkein tappaa hänet sukulaisuudellani. Mä puhuin hänelle jotain minulle tyypilistä tarinaa ja hänelle tuli nauru niin yhtäkkiä, että ei ehtinut nielaista ja ja hengitsi viinaa keuhkoihinsa. Kesti pari viikkoa ennen kuin yskiminen loppui. Ja sitten veljeni. Molemmat on aika muusta puusta minuun verrattuna, esimerkiksi minä rakastan klassista musiikkia, niitä ärsyttää se, he ovat ahkeria, mina laiska jne. Mina luen kirjoja, he eivät. Mutta kun kerron vitsin, harvoin kyllä viime aikoina, nauru aina repeää. Kerran työskentelin vuoden verran miehen kanssa, joka oli syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin itse, hän kyllä Tartossa, mä Tallinnassa. Minua varoitettiin hänestä, että hän loukkaa ihmisia ja on ylemielinen ja muutenkin "vaarallinen". Hän osoittaudui ihmiseksi jonka kanssa nauroimme montaa kertaa p....emme irti. Kaikki naiset joita olen rakastanut paitsi yksi ovat olleet luonnollisesti hauskoja, ilman minkäänlaisia vitsejä. Ja kun sitten yksi niistä kertoikin lopulta vitsin, matkustelimme silloin yhdessä Belgiassa, mä nauroin sitä koko seuraavan matkan ajan Brysselistä Ypresiin ja takaisin - noin kaksi tuntia junassa pluss vielä kaksi Ypresin sotamuseossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannekomiikka on ainoaa oikeaa huumoria.

      Kun puhutaan huumorista, minua harmittaa yksi muisto... siksi, kun en muista sitä.

      Jyväskylässä on Vakiopaine -niminen kapakka. Kaikki omituiset ihmiset + ihmiset joista on hienoa olla omituinen/taiteellinen, kerääntyvät sinne. (Ja kyllä siellä välillä niin kummallisia "teatteriesityksiä" esitetäänkin ettei niitä ymmärrä ellei oikeasti ole tärähtänyt. Tai vastaavaa.) No, minäkin poikkesin sinne kerran. Tyhjää oli sillä kertaa. Eräässä pöydässä istui yksin nuori herrasmies joka oli naamioinut itsensä mahd. boheemin näköiseksi; ajattelin että tuosta saan juttuseuraa. Menin hänen luo ja kysyin, koska olen saanut hyvän kotikasvatuksen, että "onko tässä tilaa?" Hän katsoi minua hyvin, hyvin vihamielisen näköisesti - kuin olisi nielaissut 100 grammaa erikeepperiä; ilmeisesti liian porvarillisen näköinen pukeutumiseni ärsytti häntä; ja sihahti hampaittensa välistä "eihän shiinä kukaan ishtu". Minä sitten istuuduin. Ja aloin juoda olutta, ja koska minulla oli krapula, tilasin toisenkin. Koko sen ajan se "boheemi intellektuelli" tuijotti minua kuin boakäärme. Aloin kertoa sille yhtä juttua... ja nyt minua alkaa harmittaa... melkein itkettää... se nimittäin alkoi kuunnella minua. Ja vähän ajan kuluttua, kun kerroin sitä juttua, se jätkä lensi sen tuolinsa kanssa (tämä on totta!) selällään kapakan lattialle! ja nauroi, nauroi katketakseen... (katketakseen on liioittelua) Kun se kömpi ylös se sanoi kahteen kertaan että "tolla lailla en olisi kyllä tullut ajatelleeksi asiaa..." Nauroin, nousin, sanottiin näkemiin, ja lähdin.

      Mutta jumankauta kun mä en muista minkä jutun mä sille kerroin? en. Jos muistaisin, totta kai kertoisin nyt tuon saman "kaskun"... Tai ei se mikään vitsi voinut olla, se täytyi liittyä siihen tilanteeseen jotenkin, sen tarinan. Ei se, oli se niin pöyhkeä aluksi, olisi muuten singahtanut lattialle kuin Gregor Samsa ja sätkytellyt siellä.

      Poista
    2. Minäkin en muista koskaan vitsejä. Tavallisesti yhden, enintään kaksi kerrallaan muistan. Mutta ajattelen näin, että parhaat tarinat syntyvätkin kun ihmiisen luonnollinen kertomislahjakkuus on se vitsin paras osa. Sitä ei opi paitsi ehkä teatterikoulussa

      Poista
  2. "Pidän riittävänä lähtökohtana sitä ajatusta, että Länsimainen Kulttuuri perustuu luultua laajemmin omistusoikeuden järjestelmälle ja tuon oikeuden ylläpitämiseen. Väitetään, ettei kauppaakaan voi kunnolla käydä, ellei ole kohtuullista varmuutta siitä, kenelle maksetaan ja kuka voi antaa kuittauksen.

    Suku ja sukulaisuus liittyvät lukemattomin sitein maanomistukseen tai jonkin maa-alueen hallintaan."

    Ymmärtäisinkö oikein ajatellessani tuolla tarkoitettavan kulttuurin perustumista lujalle kiinteälle pohjalle kuten maamitatuille ja kirjoihin pannuille palstoille, sille von af genetiiviselle, tai -lä -nen koordinaattiselle omistajalle. Tai nauttijalle, käyttöoikeuden vuokramiehelle. Kuittaajana pakottajana Valtioasevalta verovouti knihteineen siten kuin Työväenyhdistys Riento r.y.:n toimista Kansan lehdessä raportoitiin. Pitkä koulutie häveliääsi kiersi nämä noloudet, mutta sentään lukemaan opetti.

    Yksi mitä luin ja mitä iloani olen täälläkin kevätlinnun innolla kaiuttanut on se Lindeqvist, ajalta kun osaajat jakoivat tietämisestään. Ajalta ennen kuin meritokratiayläluokka vaihtoi alaa taiturimaisiksi taskuvarashämääjiksi ja taskujensa täyttäjiksi. Lindeqvistiin pohjaten ,valtaamisaikakauden jälkeen Valtion Yliasemies antoi ikiomaksi perintötilaksi perheelle verovelvollisuutta vastaan oman tilan. Toiset jatkoivat yhteisillä vainioilla. Vähitellen tarpeen ja kyvyn tuplakriteerin mukaan osoitetut sarat muuntuivat omiksi. Sitten tuli isojako. Ja sitten tuli konepohjainen suurtila suurvelkoineen. Näillä mennään.

    Maakirjoihinhan ne tilat kalarantoineen ja läpikulkupolkuineen merkittiin. Nyt ne pannaan tasekirjoihin, joissa hehtaarit tahi tynnörinalat pöhisevät lannoitepörssien ja paperivehnän ja bittisoijan noteerausten, nostatusten ja dumppausten tahtiin. Niin, joutavaa puhetta etteikö maatalous sivuelinkeinoineen työllistäsi ja vieläpä matemaatikoita ja kemistejä ja life science naisia ja miehiä.Ja näistä Suomessa ainakin sääntöjen panijoita.

    Joo, jos USA haluaa Venäjän polvilleen, se katkaisee taseyhteydet. Se käy silkalla tahrauspuheella rahanpesusta missä vain, tai vaikkapa väiteellä Syyrian hallituksen Assadin pankkina toimimisesta. Tuollainen väite US hallinnosta olisi neutronipommi, jonka säteilyä kaikki pakenisivat rahat mukanaan. Toinen asia ,venäläisen nuken kuori, on josko Putin tätä yleismaailmallista kaaosta hakeekin, nujertaakseen oligarkkinsa lopullisesti -jo aika hyvin kesytetyt- ja palauttaa Kremlin kellojen kumun, joka tyhjentää pyhätöt seksipimuista ja puhdistaa yhteisen tieto- ja kuvavälituksen ihmisen henkisyyspyrkimystä loukkaavasta ainehistosta. Kun lukee Viron Tammsaaren järkälemittaista rahvaankuvausta, tulee vakuuttuneeksi kuinka tuoretta vitsaa on kansakoulujen pusertama kultivoituminen ja kuinka se on takaisin taitettavissa raakaan häijyyn ,ja vastuuttoman vahvemman oikeuslaitokseksi.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista