Sivun näyttöjä yhteensä

13. huhtikuuta 2014

Kulttuuribisnes



Otsikossa oleva sana tuli vastaan eräässä lehtihaastattelussa. Päättävässä asemassa oleva henkilö lupaili toimia tuolla alalla.

Eilen sain päähäni perehtyä uusimpiin lukuihin kirjojen myynnistä. Jos joku minun lukijoistani haluaa katsella niitä, olkoon tarkkana. Lukusarjoja on ryhmitelty vanhan tavan mukaan niin ettei koko karmeus näkyisi yhdellä katsomalla.


Jos kirjankustantaminen on ”kulttuuribisnestä”, nämä myyntiluvut nähnyt ymmärtänee vaihtaa alaa.

Luulen olevani jollain tavoin selvillä viimeksi kuluneiden sadan vuoden kirjamyynnistä Suomessa tai ellen siitä, kirjojen julkaisumääristä. Alaa on tutkittu suhteellisen paljon, ja myös aivan äskettäin ja kohdittain myös hyvin (Kai Häggman: Paras tawara maailmassa. Suomalainen kustannustoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle. Otava 2008.). Kirjankustannusliikkeistä on runsaasti historiikkeja. Perinne elää – niissä ei yleensä tavoitella todenmukaista kuvaa.

Tuo viimeksi mainittu ei ole kirjoittajien eikä kohteiden pahuutta. On vain niin, että kirjankustannusliikkeen historia ei vastaa pääkysymykseen, miten liike on ylipäätään pysynyt hengissä. Vastaus on melkein aina: kirjapainolla. Johtavat liikkeet ovat tulleet toimeen aikakauslehdillä, joilla siis tavallaan on paikattu kirjojen aiheuttamia tappioita.

Muuta ei oikein osaa ajatella, jos poistaa valmistus- ja myyntimääristä oppikirjat. Niiden tuotannon ehdot tuovat mieleen monopolin (oligopolin). Oppivelvollisuuskouluissa ja lukioissa kunnat tai koululaiset eivät oikein voi jättää kirjoja ostamatta.

Kirjallisuudella ovat sinnitelleet joitakin vuosia hengissä Karisto 1920-luvulla ja Gummerus 1960-luvulla. Suurempien yhtiöiden kirjamenestys on ollut hyvin tiukasti kiinni suurteoksista, joita on myyty merkittävästi sivu kirjakauppojen. Jo 20-luvulla Pienen tietosanakirjan sanotaan pelastaneen Otavan. Sama yhtiö oli 60-luvulla upota Ison Tietosanakirjan vuoksi. Siitä tuli kuitenkin yhtiölle pelastus. Niin se käy.

Sähkökirjoista kiinnostuneet saavat tilastoista vettä myllyynsä. Sieltä löytyy perusteluja sekä uuden teknologian mitättömyydelle että suurenmoisuudelle. Lukija huomannee, että noissakin tuotteissa lapsille tarkoitetut äänitteet ovat erikoisasemassa. Vanhemmat, tädit ja kummit käyttävät kotona kuvatallenteita, autossa äänitallenteita kuin kaukosäätimen ”mute”-nappulaa. Karjuvat kakarat vaikenevat tehokkaimmin Muumien ääressä. Lisäksi jotkut ihmiset, esimerkiksi minä, pitävät juuri Muumeja lapsille erittäin sopivana eli sekä hauskana että hyödyllisenä maailmana.

Lukija huomannee, etten sano yhtään sanaa muka neuvoksi kirjakriisiin. Ainoa mahdollinen neuvoni olisi, että ainakaan minua ei kannata uskoa. Pitkästä kokemuksesta tiedän analyysini virheellisiksi, ja ennustan melkein aina väärin.

Kiistettyäni itse lausumani todenperäisyyden kuin kollegani Pilatus pääsiäisviikolla, sanon kuitenkin, että mielestäni kotimaisen proosan ja runouden nimikkeiden julkaisumäärä kertoo uskomukseni mukaan paljon maan koko elinkeinoelämän tilasta.

Kiitos ja tervehdys Bengt Holmströmille, jonka päivän HS:n mukaan sanoma on painavaa. Tällaisia terveisiä: jokainen sepitteellinen kirja, siis proosa- tai runoteos tai näytelmä, on innovaatio.

Kaunokirjallisuuden myynti on pudonnut viidessä vuodessa viidenneksen.

Tekijänoikeuden ja teknologiassa patenttien pitäisi olla insentiivi- eli palkitsemisjärjestelmiä. Sellaisina ne on esitelty 150 vuotta. Työmies on palkkansa ansainnut jne.

Tällä hetkellä ne haittaavat ja jarruttavat toimintaa hyvin pahasti. Maailma on muuttunut niin kovasti. Yksi kiireellinen korjausliike olisi Holmströmin ja Milgromin jo kauan sitten esittämän huomioon ottaminen (The Firm as Incentive System). Kannustimia on aina useita. Yrityksen ja tässä tapauksessa tekijän tai keksijän kannalta ne voivat joko johtaa parempiin tuloksiin tai kumota toistensa vaikutuksen tai huonontaa lopputulosta. Esimerkiksi työsuhteessa tai alihankkijana tehtyjä teoksia tai keksintöjä olisi syytä verrata kunnolla. Tähän asti näissä ympyröissä on keskusteltu rahanjaosta. Nyt ei ole, mitä jakaa.



16 kommenttia:

  1. Ei koulukirjat muistuta monopolia vaan sellaista tilannetta, jossa kauppaa käyvät voivat laskuttaa kolmatta osapuolta. Tällöin tavaraa yleensä ostetaan liikaa.

    Erityisen selvää tämä lukiolaisten kohdalla. Kustantajat sopivat opettajien kanssa uusien oppikirjojen ostosta ja lasku menee oppilaille tai heidän vanhemmilleen. Tärkeää on uusia oppikirjat mahdollisimman usein, jotta oppilaat eivät voi ostaa käytettyjä kirjoja. (Vielä oudompaa meininki on jossain ulkomaalaisissa yliopistoissa, joissa oppilaat pakotetaan ostamaan hirmuisia opuksia joiden hinta liitelee taivaissa. Noissa tarkoitus on ilmeisesti tukea sekä kollegoita että omaa kustantajaa.)

    Peruskoulussa meininki on järkevämpää, koska maksajalla eli veronmaksajalla on valtaa demokratian kautta kouluihin. Vallankäyttö on kuitenkin sen verran epäsuoraa, että monissa - tai luultavasti kaikissa - kunnissa lasku on aivan liian suuri.

    Järkevää olisi tietenkin siirtää valtaosa oppimateriaalista verkkoon. Ja siellähän sitä onkin esimerkiksi YLE:n sivuilla täysin vapaasti käytettäväksi. Harva koulu kuitenkaan käyttää. Pahantahtoinen tulkinta on, että opettajilla tarve pitää oppimateriaali mahdollisimman kovahintaisena. Opettajat voidaan nimittäin jakaa kolmeen ryhmään: oppimateriaalin tuottajat, siitä haaveilevat ja ne, jotka vähät välittävät. No, onhan siellä neljäskin ryhmä, joka haluaisi parannuksia.

    VastaaPoista
  2. "Ainoa mahdollinen neuvoni olisi, että ainakaan minua ei kannata uskoa. Pitkästä kokemuksesta tiedän analyysini virheellisiksi, ja ennustan melkein aina väärin".

    Tuossa blogisti osui kyllä naulan kantaan, kerta kaikkiaan!
    Mutta miksi hän sitten jatkaa sitkästi ko. tavalla päivästä päivään?

    VastaaPoista
  3. Jotenkin hämmensi viittaus Kariston ja Gummeruksen selviytymiseen; toinen 1920-luvulla ja toinen 1960-luvulla. Voisiko arvoisa blogisti näkemystään selvittää?
    toivoo leoantero

    VastaaPoista
  4. Vuosia Nokian hallituksen jäsenenä (silloin kun siellä kannatti olla) vaikuttanut professori Holmström on maailman johtavia kannustinjärjestelmien tutkijoita.

    Vähiin käyvät älymystökeskustelijat ennen kuin loppuvat. Kauan sitten lähteneen Holmströmin ohella Katainen, Wahlroos, Räsänen, Stubb, Virkkunen ja monet muut premium-tason mediavaikuttajat ovat lähdössä – tästä rumien hallitsemasta vähemmistöjen paratiisista.

    “Alussa oli sana – lopussa fraasi”, sanaili Stanislaw J. Lec.

    Etenkin Etelä-Euroopassa ollaan lähentymässä alkukristillisyyden ihanteita: Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

    Sana on parin tuhannen vuoden seikkailujen jälkeen tullut taas lihaksi laskeutumalla kansan pariin, esim. Ukrainassa erikieliset väestöryhmät taistelevat kukin omakielisen hallinnon puolesta. Sitä vasten pitäisi suomalaisten etua tarkastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri kielet kuin Suomi ja Savo.

      Poista
  5. "Kaunokirjallisuuden myynti on pudonnut viidessä vuodessa viidenneksen."

    Noh, onneksi on hyvää kirjallisuutta omasta takaa loppuelämän ajaksi. (mutta kun olisi kiva joskus lukea myös uusia kirjoja; onkohan lohduton vanhuus tulossa.)

    VastaaPoista
  6. Pitäisikö kulttuuribisneksen sijaan puhua vaikuttavuuskilpailusta? Vaikuttavin vaikutus kulttuuriteolla pohjaa tässä ajassa ainakin osittain vahvaan brändäykseen ja markkinointiin.

    Eikö kulttuuria kuitenkin tehdä lähinnä sen takia, että halutaan maailmasta parempi paikka.

    VastaaPoista
  7. "Kiitos ja tervehdys Bengt Holmströmille, jonka päivän HS:n mukaan sanoma on painavaa." En muista mitä Holmström sanoi suomalaisista muuta kuin että olemme ylikoulutettuja laiskiaisia. Miksi emme olisi. Onhan kivaa opiskella, on kivaa laiskotella. Jatkamme niin kauan kuin se on mahdollista. Minä todella ihmettelen sitä, että tämä Suomen erinomainen koulujärjestelmä ei ole pystynyt tuottamaan ihmisiä, jotka kykenisivät ratkaisemaan tämän päivän ongelmat. Luovuutta ei ole. Onko vika siinä, että parhaat kyvyt suuntautuvat musiikkiin, taiteeseen, elokuvaan. Ne eivät tuota syötäviä ja myytäviä, ainakaan tarpeeksi. Mitä iloa on siitä, että joku suomalainen kapellimestari pääsee johtamaan ihan ulkomaille. Miksi USA:ssa on luotu Iphone, Coca-cola ja hampurilainen, Suomessa vain AIV-rehu ja siitäkin on jo aikaa.

    VastaaPoista

  8. Olisiko maailma rientänyt näiden tekijänoikeuksien ja patenttien tuolle puolen ? Muistaisin Allan Greenspanin sanoneen uudesta taloudesta että jokainen idea saa heti rahoituksensa. Tosi on.

    Venture capital seed money huikeat listautumiset kielivät aika hillittömästä uutuuksien ja parannuksien jahdista. Jos rahalla mitä saisi tehdyksi,niin myös saa. Testinä sitten markkinatesti joskus tulevaisuudessa. Ostovoimaisen kulutuksen testi.

    Kun joku google digitalisoi maailman kaikki kirjat se ostaa ohimennen niiden tekijänoikeudet, rahat tulevat ostajalle takaisin jo ennen kuin myyjät ovat kerinneet omiaan kuitata. Jonkun googlen pörssiarvo eli osakeraha on kohonnut enemmän kuin se myyjä arvasi tekijänoikeuksistaan kysyäkään. Ja noin se menee patenttienkin kohdalla. Ne ovat rahanarvoista ja siis rahalla ostettavia, ja ostajan kädessä arvokkaampia kuin myyjän. Ja kaikenlaista muuta.

    Tämä uusi rahakone kai itsessään on kopio. Se kopioitiin Suomen tele-ja postihallituksesta. Jotkut älypäät keksivät viedä sitä pörssiin säilyttäen kuitenkin monopolioikeutensa ja niin Suomesta kylvettiinkin kaikkien googlejen ja facebookien ja muiden applikaatioiden idut. Oli komeata kun Hesarin työhönhakusivut täyttyivät vuosikausiksi Soneran hakiessa osaajia mitä eksoottisimmalta kuulostavan tulevaisuuden luomiseen. Nyt se on tehty.Suomesta rahat loppui, mutta tässähän tämä apple tätäkin surkualaista viihdyttää ellei peräti sitoututa pysyväisopiskeluun ja uranvaihtoon. (Tosin molemmat harmaan toimialan puolella.)

    Ylistettävä Michael Franck näytti eilen PwC vaiheita Suomessa ja kuukausi sitten Aminoffien Vehoa. Kun vielä Tuomas Enbuske piti Björn Wahlroosia kidutusasennossa Kukkapuron tuolissa, pääsikin ihan osalliseksi maailmasta lötköttämällä telkkarin taikahämyssä.

    Mistä se raha tuli 1980-luvun lopulla ? Ulkomailta vastaavat syylliset, hyvä ettei Neuvostoliitosta -Islannin rahahan oli isokenkäistemme julkiröyhkeydessä itämafian rahaa. Paitsi Wahlroosin mukaan. Hän vaatii itseltään aina henkevyyttä.

    Siis mistäkö se raha tuli ? Mistäs muualta kuin eläkeyhtiöistä. Se kiersi rahoitusyhtiöiden kautta ja koron nimi oli leasing. Wahlroos oli yhden eli SYP:in pörssinoteeratunkin rahoitusyhtiön toimitusjohtaja.SKOP:in puolella Juhani Riikonen mätti tälläkin lapiolla Tampellaa ja jos mitä SP-Sijoitukseen. Riikonen oli ostaa koko Suomen kunnes Lassila Tiivola Kullberg Koivista ottivat patentin pois, yritystodistukset, commercial paper SKOP/sästöpankki-interbank leimalla oli makularuuria 19.9.91. Se oli Suomen Lehman Brothers moment eikä tarvihe epäillä etteikö kilpailijoiden työtä. Lehmanin osalta epäillään Goldman Sachsilta toimitusjohtajan paikalta Bush nuoremman valtiovarainministeriksi tulleen Hank Paulsonin kiepauttaneen kilpailijan kumoon. On näet ilmiselvää ainakin jälkikäteen että Lehman oli pitänyt pelastaa US valtion toimesta kuten oikestaan implisiittisesti oli luvattukin tuolloisen US imperialismin tällekin armeijakunnalle.

    Mikä se tänään kiukuttikaan ? Unohtui. Joka tapauksessa varjopankkiversio eläkeyhtiötallettaja-rahoitusyhtiö-leasinglainaaja -ja pankkitakuuvarmana- tulvitti rahaa ja sentrifuugasi sen kiertonopeutta reaalissa ja pörssissä, myös optiosellaisessa.

    Tuli mitä tuli. Yhden oppivat. Nyttemmin ihan nuukaan eläkeyhtöt ovat toimittaneet rahansa ulkomaille hedge fund -osaajien hyppysiin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. "Miksi USA:ssa on luotu Iphone, Coca-cola ja hampurilainen, Suomessa vain AIV-rehu ja siitäkin on jo aikaa."

    Vaikka miten pitkälle itsevähättelyssä menisi, voi Nokian milloin tahansa kajauttaa moninkertaisesti iPhonen yli. Sitä innovaatioiden ja munakkuuden määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matriisissa, jossa on 300.000.000 pistettä, syntyy luonnonlakien mukaan enemmän pöhinää kuin matriisissa, jossa on 5.000.000 pistettä.

      Kun Bengt Holmström on tutkinut teoriaa ihmisten palkitsemiseta, niin toimittajan olisi tietenkin pitänyt kysyä, miten nämä opit toimivat Nokiassa? Oliko Elopilla oikea kannustin?

      Poista
  10. Sattuisiko nyt joku taiteisiin kallellaan oleva nuorempi ihminen harkitsemaan uraa kirjailijana saa näistä tilastoista varmasti riittävän rokotuksen.
    Kustantajaksi sen sijaan ei näytä olevan tungosta, ainakaan kirjojen. Kunhan media -alkuisilla ammattinimikkeillä päähinöityjen nuorten aikuisten aalto pipoineen rullalautailee pankkiin asuntolainahakemusta täyttämään saadaan nähdä viihteen voittokulku, hurraa paremmat animoidut uutiset, hilpeästi vipattavat graafiset esitykset, käsivaralta kuvatut pussikaljadokumenttireportaasit. Eloluvakäsikirjoittamisesta ei huolta kannata tuntea, kaikki on jo tehty paitsi Kauriinmetsästäjä savonkielisenä. "Elkee työ ammuta kerttoo enempee, kuuliako työ! Nikki! No voe yhyren kerran..."

    I. H.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus ja avartavia kommentteja. Tässä aiheeseen liittyvä huumoripala omasta blogistani: http://tahelv.wordpress.com/2014/04/11/juosten-kustannus-oyn-kevaan-uutuudet/

    VastaaPoista
  12. "Kaunokirjallisuuden myynti on pudonnut viidessä vuodessa viidenneksen."
    Ei kai tuo noin ole pudonnut.
    http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?reportName=SalesHistoryGenresPrintAndDigital-C.xml&language=FIN
    Kaunokirjallisuuden myynti oli vuonna 2009 noin 45 milj. ja vuonna 2013 se oli 41 milj. Eikö tuo pudotus ole alle 10%?

    VastaaPoista
  13. Paljon on huonoja lukuja tullut kustannnus- ja media-alalta viime vuosina. Kirjojen myynti putoaatasaisesti ja kustantamoiden tulokset ovat pääsääntöisesti kurjalla tasolla. Taloudelliset paineet aiheuttavat kuohuntaa, joka on välillä purskahtannut kriiseiksi kuten WSOY:llä kävi muutamia vuosia sitten.

    Sitä mielenkiintoisempaa on havaita, että vanha vakaa Otava on vuonna 2013 riuhtaissut väkevän taloudellisen tuloksen. Toki Otavankin myynti hivenen laski, mutta on kovin vaikea surkutella tai tuntea huolta konsernista joka teki yli 30 miljoonaa euroa tulosta kolemlla niin silmin nähden epämuodikkaalla ja "vanhanaikaisella" liiketoimella kuin kirjojen kustantaminen, kirjakauppa ja aikakausilehtien kustantaminen.
    Lue http://tuffington.blogspot.fi/

    VastaaPoista