Näinkin käy – en tunne paljon Nightwishin musiikkia enkä
pidä sanottavasti Don Rosan piirtämistä Aku Ankoista. Olen Carl Barks –fundamentalisti.
Yleisluonteisena kommenttini julkisiin ilmiöihin – muusikko Tuomas
Holopainen on esiintynyt Roope Ankka –levyn johdosta julkisuudessa näinä
päivinä, ja perjantaina istui television haastateltavana Helsingissä myös Don
Rosa.
Holopainen herättää ihmisenä minussa raivokasta ihailua.
Rosa vaikutti aivan mainiolta. En ole rientämässä kuuntelemaan levyä enkä
hankkimaan Rosan Akkareita, joita minulla ei taida olla hyllyssä.
Luulen kirjoittaneeni ensimmäisenä asiallista tekstiä Aku
Ankasta. Se oli jo ennen Sarjakuvat –kirjaa. Tuohon aikaan, lähes 50 vuotta
sitten Akusta kirjoitettiin lähinnä epäillen sarjan sopivuutta lapsille ja pian
esimerkkinä kapitalisti-sika Disneyn arvottomasta ja iljettävästä riistosta.
Jälkimmäisen lajin kirjoituksia minulla on tallessakin. Yksi sellainen kirja
oli norjalainen.
Disney henkilönä herättää edelleen vihamielisyyttä. Hän
lienee ollut kiivas kommunismin ja ”kommunismin” vastustaja, ikävä työnantaja
ja ties mitä. Viittaisin silti tosiasioihin. Hän oli vuosisadan nerokkaimpia
ihmisiä. Elokuvassa ja etenkin luotaessa aivan uutta lajia eli kokoillan
piirrettyä tuottaja on avainhenkilö. Ainakin 1930-luvun pitkät, ”Fantasia”
mukaan luettuna, olivat käänteentekeviä – myös värien käyttönä. Tähän yhteyteen
ei kuulu luettelo, mistä kaikesta en lainkaan pidä Disneyssä (Disneyland,
luontoelokuvat jne., firman tekijänoikeuspolitiikka). Paha sai palkkansa.
Ketjupolttaja kuoli keuhkosyöpään ennen aikojaan – vaikka hänen oikea ikänsäkin
on kiistetty.
Toistan taas arvaukseni – monien teosten kaikkein tärkein
piirre on se että ne lukee juuri oikeassa iässä. Kun Aku Ankka –lehti alkoi
ilmestyä 1951 / 1952, olin jo hyvin kokenut sarjakuvien lukija. Vastaavasti
Nalle Puh jäi minulle vähän älylliseksi kontaktiksi, koska meillä ei sattunut
olemaan 1945 ilmestynyttä nidettä ”Satukarhu Puh”.
Kun Muumi-kirjat alkoivat ilmestyä, olin jo väsähtänyt snobi
(10 v.). Luin ne kuitenkin, hiukan kummastellen. Sofistikaatio ei pitänyt. En
yhtään ihmettele, että ne nyt viimein tunnustetaan huipuiksi. Mielestäni Tove
olisi tullut hyvin kysymykseen Nobelin saajana siinä kuin Astrid Lindgrenkin.
Nyt otsikkoni on asiallinen. Aivan muu asia, vailla yhteyttä
edelliseen.
Harvoin kuulee niin tietämättömästi laadittuja uutisia kuin
tänään. En tarkoita nyt Ukrainan tilannetta, vaikka ihmettelen Luhanskin ”siviilejä”,
joilla on käytössä tuollaiset määrät sotilas-piikkilankaa (razor-wire – ”Nato-lanka”).
Tavallinen piikkilanka onkin Suomessa kiellettyä, ainakin hevosten aitauksina,
luullakseni lehmienkin.
Kodikkaasti siirryn vain pysäköintilakiin. Media sotkee
perusasian väittämällä, että korkein oikeus ja perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja ovat ”törmäyskurssilla”.
Jälleen kerran: eduskunnan keskeinen tehtävä on muuttaa
lakeja muun muassa korkeimman oikeuden epämiellyttävien ratkaisujen
lopettamiseksi. Korkeimman oikeuden tehtävä on nykyisin myös lakien
perustuslainmukaisuuden tutkiminen.
Nykyiset perustuslaki- ja lakivaliokunnan puheenjohtajat
ovat valitettavasti juristeina korkeintaan keskinkertaisia, ja sen kuulee.
Media vaatii selvyyttä asiaan, josta ei ole
ajatuksellisestikaan mahdollista säätää laissa, nimittäin todistelusta. Miten
sopimus syntyy? Mikä on tulkinta, kun toinen osapuoli vetoaa sopimukseen ja
toinen sanoo, ettei mitään ole sovittu?
Nämä ongelmat ovat hyvin tavallisia kaikilla aloilla.
Kirjallinen sopimus ei ole kaiken kattava ratkaisu. Luultavasti amerikkalaisten
käyttämät massatuotteiden käärepaperit, joissa lukee, että myyntipakkauksen
avaamalla olet muka tehnyt sellaisen tai tällaisen sopimuksen, ovat Suomessa ja
Euroopassa yleisesti vaikutuksettomia.
”Pienellä painettu” (katso Roope Ankka) ei ole Suomessa
välttämättä voimassa. Maa on täynnä isopalkkaisia nuoria juristeja, jotka
luulevat toisin.
Huomautukseni koskee joukkosopimuksia ja vain
varallisuusoikeutta. Haluaisin viitata HIITissä vuonna 2002 esittämiini
ajatuksiin digitaalisista sopimuksista. Sen jälkeen tuo väitetty ongelma on
ratkaistu moneen kertaan mm. puhelimella maksamisessa. Mutta verkkomaksuissa on
kyllä uusia, valitettavan harvoin selvitettyjä suurongelmia.
Olin jo tässä syöttämässä luottokorttini numerosarjaa eBay:n koneeseen, koska sielt saa halvalla prätkäharrastuksessani tarvitsemaani kamaa - mutta ei perhana, ei. ei, mä vaivaan jotain joka on jo riskeillä saastuttanut omansa, ja maksan vaikka tilauspalkkion. paypal-tilin kautta maksujen kierrättely, se ei ratkaise itse perusongelmaa.
VastaaPoista"ihmettelen Luhanskin ”siviilejä”, joilla on käytössä tuollaiset määrät sotilas-piikkilankaa"
VastaaPoistaIhan samoin kuin Krimin "itsepuolustusjoukoilla" oli 400 euron erikoistähtäimiä ja kiväääri-kraatinheittiä viimeisen päälle olevissa kalasnikoveissaan. Noh, syy-yhteydet selvisivät aikanaan.
"2002 esittämiini ajatuksiin digitaalisista sopimuksista."
VastaaPoistaMonesti olen erilaisia digitaalisia "sopimuksia" (= "klikkaamalla hyväksyt nämä ehdot") kuittailessani miettinyt saisiko niistä viriteltyä mahtavan pätemättömyyskanteen sillä perusteella, että todellisuudessa on kyse kiristyksenomaisesta tilanteesta, jossa ko. järjestelmän tai palvelun käytön tosiasiallisena edellytyksenä on noiden ehtojen "hyväksyntä" tilanteessa, jossa osapuolten välillä ei vallitse sopimustasapaino. Myös kuluttaja-asiamies voisi ottaa yhden tyyppitapauksen ryhmäkanteena ajettavaksi.
Walt Disney World Floridassa on hieno paikka. Se viihdyttää ja opettaa - vähän niin kuin Kemppinen.
VastaaPoistaSe on ollut koko ajan edellä aikaansa.
Noin kämmenen kokoisessa papyruksessa on teksti: "Jeesus sanoi heille: Minun vaimoni...". Miten me uskonnottomat voimme elää tämän "totuuden" kanssa.
VastaaPoistaSiis se vanha tarina ei pidä paikkaansa; Jooseppi ja Maria olivat huolissaan pojastaan, joka oli jo raavas eikä ollut osoittanut kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan. Niinpä he kutsuivat pojan luokse Marian ja ei mennyt kauankaan kun Maria juoksi pois pojan luota kauhusta huutaen. Jooseppi meni katsomaan, että mitä nyt ja poika vastasi viattoman näköisenä, että Maria näytti minulle haavaansa ja minä paransin sen.
Kevyesti muistan kuulleeni Disneyn palkanneen sihteerin jolla ei ollut muuta puuhaa, ajankuluksensa sihteerilöitsi ja tuppasi käsiväskyyn palkkashekit kunnes joku (mutta kuka?) hoksi kuinka suuri summa niistä kertyi.
VastaaPoistaAiheutti reaktion jota sarjakuvamme kuvaa termillä "Käkkäräkääk!"
It was a monetary shotgun wedding ?
I. H.
Disneyn piirretyistä minun (lapsen) mieleeni on jäänyt varisparvi joka laskeutui lennätinlangoille kuin nuotit ikään ja alkoivat laulaa kivaa, käheä-äänistä bluesia... Ja sarjakuvavihkossa Aku Ankalla oli puhuva (sic!) koira joka - joka tuijotti häntä rypistyneiden kulmakarvojensa alta - ja sanoi Akulle "me elämme todella huolestuttavia aikoja!".
VastaaPoistaJoskus aina ajattelen sitä koiraa.
Yleensä siteerataan muodossa »elämme kovia aikoja, ystävä hyvä». Ja alkukielellä: "Times are tough, huh, bud."
PoistaJoku sanoi joskus, en muista kuka... tai hetkinen, muistanpas! Veijo Meri sanoi että "Ihminen on silloin sivistynyt kun hän siteeraa asioita väärin." (Tai en ole ihan varma menikö se näin. Mutta jotain sinne päin.)
PoistaHieno kirjailija, herra Meri.
Sehän on aina hyvä aihe mutta juutuubaileppas Pixar "for the birds" ja jos Tex Avery saisi valita niin "Presto". Sille nauroin minä.
PoistaI. H.
Piirtäminen ja tarinankerronta ovat oma lajinsa, harva hallitsee molemmat saati on niissä erinomainen, mutta Barks oli. Makuja voi olla monia, mutta monet teknisesti mestarilliset piirtäjät tekevät sarjakuvia keskinkertaisella tarinalla. Näihin luen mm. Moebiuksen, Manaran ja Pirisen sekä monen tämänhetkisen eurooppalaisen tekijän. Kun ei yritetä olla kauhean taiteellisia, saadaan aikaiseksi tusinapiirrosjäljellä menevää tarinaa. Sama kynä ei vain taivu kaikkeen.
VastaaPoistaSama toki koskee muitakin taiteenlajeja: visualisointi ei takaa hyvää tarinaa, eikä lauluilla ole aina hyviä sanoituksia, jos kohta niiden kohdalla se häiritsee vähemmän. Kauniit ja rohkeat voittavat suosiossa taideleffat, koska keskittyvät olennaiseen. Sama sarjakuvissa, kuten tusina-Ankassa.
mikis: "elämme kovia aikoja, ystävä hyvä", väittäisin.
VastaaPoistaOlen lomalta kotiin palaamassa ja "kyllä minä mieleni pahoitin" YLE:n uutisia kuunnellessa: parkki"sakoissa" sekaisin kaikki mahdollinen ja toimotusjohtajien ansioita oli taas taulukoita taitamattomasti; suorite- ja maksuperusteen ero tosin on vaikea asia, taitaa tulla vasta peruskoulun kahdeksannella.
VastaaPoistaLienee kuitenkin tarkoitettu :"Ainakin 1940-luvun pitkät, ”Fantasia” mukaan luettuna, "
VastaaPoistaTäytyy kai itsekin itsekin tulla ulos kaapista ja tunnustautua fundamentalistiksi, sillä yksi asia ei todellakaan mene jakeluun meikäläisellä: miten kukaan voi asettaa Rosaa taiteilijana Barksin edelle?
Syväpsykologia. Nykyisessä maussa on tärkeää tietää ja kuvailla, miltä kustakin tuntuu ja millaisista kokemuksista nämä tuntemukset ja asenteet nousevat. Tälle on kiinnostava vertailupiste Sormusten herrassa ja Game of Thronesissa. Sekä Barks että Tolkien kirjoittivat psykologisesti tahallisen latteita tarinoita vailla minkäänlaista symbolismia ja syvempiä opetuksia. Aikansa muotiaatteen eksistentialismin mukaisesti he halusivat kuvata ihmisen (ankan, hobitin) olematonta pienuutta maailman ja kohtalon valtavan välinpitämättömyyden edessä.
PoistaTerraario tai uima-allas riittää romauttamaan Akun henkisesti ja sosiaalisesti, mutta missään ei ole toimijaa, jonka sisäisiä tiloja kuvattaisiin ja jolla olisi kaunaa Akua kohtaan tai mitään mahdollisuutta, että se voisi edes teoriassa alkaa sääliä häntä kun näkee hänen kärsimyksensä. Samoin Tolkien suorastaan inhosi tarinoita aikuisista, joilla on traumoja ja komplekseja, ja halusi esittää vain suuren ja kiehtovan maailman, jonka edessä ei olisi tuntevaa subjektia täyttämässä näkymää. Huomatkaa muuten miten valtavan pieniä Barksin ankat ja muut henkilöhahmot ovat taustoihin verrattuna: uusissa sarjakuvissa ne täyttävät valtavan helposti puolet ruudusta tai enemmänkin.
Oikeastaan sekä Barksin että Tolkienin eksistentialismi nousi modernismista. Moderni ihminen on tehokas ja järkevä ja pystyy paljoon. Siksi hän huomaa, että sekä yleisselityksiä antavat narratiivit että sosiaaliset ilmiöt ovat lopulta melko ohuita ja toimiva ihminen menee aika nopeasti niiden läpi alueelle, jossa ne eivät enää päde.
Jostain 1980-luvulta on amerikasta päin levinnyt uusi sentimentalistinen käpertyminen, jossa läheisten ja tuntemusten merkitystä ei enää kyseenalaisteta. Sen pohjalla on nykyisen länsimaailman (veikkaan, että jo koko maailman, koska näennäisistä eroistaan huolimatta eri aatteet ja perinteet ovat alkaneet tukea tätä globaalisti) valtauskonto eli arkipsykologia, joka uskoo, että ihmisen pitää hoivata ja suojella omaa psyykettään, lasta sisällään ja ihmissuhteitaan, ja että hänen ongelmansa nousevat näiden laiminlyönnistä.
Itse veikkaan, että tämä johtuu toisaalta siitä, että turvallisuushakuisuuden ja byrokratisoitumisen takia ihmisten on paljon vaikeampi vuorovaikuttaa ulkomaailman kanssa kuin ennen. Enää ei kävellä kysymään töitä vaan täytetään CV, jonka henkilöstöosasto katsoo jos viitsii. Toisaalta elintason ja teknologian nousu on tehnyt yksityiselämästä ja kotona olemisesta helpompaa ja rikkaampaa. Nettiyhteys tuo koko ihmisikunnan kulttuurin 50 etäisyydelle nenänpäästä, eikä huoli huomisesta leivästä ole pahimmillaankaan samanlaista kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Ihmiset ovat siirtyneet yksityiselämään eli alueelle, jossa kokevat vielä kykenevänsä vaikuttamaan.